26.4.2018

KYMPPIKUINEN

Puolivuotiaasta lähtien neiti keskittyi ensimmäiset kolme kuukautta liikkumiseen ja nyt on ilmeisesti tullut kaiken muun vuoro, sillä hurjaa kehittymistä liikkumisessa ei enää ole tapahtunut, vaan tyttö kävelee edelleen tukea vasten. N osaa nousta ilman tukea keskeltä lattiaa ja ottaa toisella jalalla askeleen eteenpäin, mutta uskallus tulee vastaan ja N jäätyy. Tasapainon suhteen tämä kyllä kehittyy, sillä ilman tukea seistessä voidaan jo heitellä palloa tai taputtaa. Eteenpäin menemisen sijaan kehitystä on myös tapahtunut korkeussuunnassa, koska N on keksinyt vetää sängysaluslaatikon auki ja kiipeää nyt sitä kautta veljensä sänkyyn. Liukumäen rappusetkin on ollut kovan harjoituksen alla. 

Ja kuten sanoin, on ollut muiden kehittymisien vuoro. N osaa nykyään puhaltaa, imeä (muutakin kuin tissiä tai tuttia), heittää palloa ja tehdä torneja. Kukkuu! -leikki, pallon heittäminen, tornien tekeminen sekä tavaroiden purkkiin laittaminen on ihan lempparileikkejä, ja legojen rakentamista tämä jaksaa harjoitella. N käyttää paljon aikaa myös lelujen (ja ihmisten) halaamiseen ja pitää halatessaan pehmeää ”Aaaiii” -ääntä.

Muita N:n suusta kuultuja juttuja ovat kukkuu, auto ja äittä (äiti). Puheen ymmärtämisen kanssa ollaan myös hypätty harppaus ja N ymmärtää yhä enemmän puhetta enkä mä ihan aina käsitä, miten näin pieni tyyppi voi tajuta niin hirvittävän paljon. Jotku sanat N yhdistää heti tiettyyn asiaan, eli jos tokaisen vain ”kuuntele”, alkaa tämä heti tanssimaan, koska olettaa mun puhuvan musiikista, vaikka kyseessä olisikin sitten ulkoa kuuluva hälytysajoneuvo.

Kymppikuisen oma tahto alkaa löytyä ja neiti Pikku Myy tuntuu tietävän mitä tahtoo ja ei tahdo. Ulkovaatteet (tai vaatteet ylipäätään) puetaan aika usein asennossa X huutaen ja itkuisena tämä heittää menemään kaiken, mitä uskallan tarjota. N ei halua vaatteita ja on kova tyttö repimään pois sukat, tumput sekä pipon. Toisinaan löydän tytön yön jäljiltä vain toinen käsi hihassa, koska paita on ollut ilmeisesti liikaa.

N käyttää suurimmassa osassa vaatteita kokoa 74, mutta uusimmat ovat nyt kokoa 80. Vaipat ovat yhä Liberon 4-koon vaippoja.

Tällä hetkellä N seilaa yksien ja kaksien päiväunien välillä. Toisinaan (harvoin) meillä nukutaan kahdeksaan ja silloin skipataan kello 10 - 11 välillä nukuttavat päiväunet melkein poikkeuksetta. Useimmiten tämä kuitenkin nukkuu ensin 10 jälkeen noin 40 minuutin päiväunet ja kello 13 jälkeen 1,5 - 2,5 tuntia. Aamut alkaa useimmiten seitsemän maissa ja päivä päättyy 20:30. Öistä mulla ei ole tietoa, koska usein pomppaan vain salamana hakemaan tytön viereen enkä edes tajua katsoa kelloa.

Parin kuukauden sormiruokailu on pikkuhiljaa taas vaihtunut lusikalla syömiseen, mutta uusien hampaiden takia siihenkin on ehtinyt tulemaan takapakkia, kun ruokaa syljetään ja kaivetaan pois suusta. N syö meidän kanssa samaa ruokaa eikä ole kieltäytynyt vielä mistään. Makaronilaatikko sekä spaghetti ja jauhelihakastike on varmaan tytön herkkuja. Myös muusi uppoaa vauhdilla, mutta just nyt tuntuu olevan se vaihe, kun mikään ei todellakaan maistu.

Aika mimmi. Ei oo enää helppoa ottaa kuvia hipon kanssa, mutta vielä ois kaksi jäljellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti