KOKEMUS HORMONIKIERUKAN LAITTAMISESTA

Ehh, vähän töksähtävä otsikko hakukoneiden varmemman tuloksen toivossa. Vaikka blogin loppu häämöttää jo ihan lähellä ja tulevat postaukset voidaan laskea kahden käden sormilla, mä koen, että voisin avata suuni vielä aiheesta nimeltä ehkäisy. Aihe, josta ei julkisesti ihan hirveästi puhuta, mutta joka kuitenkin koskettaa niiiiin monia meistä. Mä aloitin ehkäisypillerit varmaan joskus 15-vuotiaana silloiseen akneeni ja söin niitä aina siihen asti, että päätettiin antaa esikoiselle lupa tulla, kun sen aika on. Niiden vuosien aikana tungetut ylimääräiset hormonit olivat sekoittaneet mun kropan täysin ja pillereiden lopettamisen jälkeen menkat saattoivat tulla paristi kuussa tai kerran kolmessa. Sama meno jatkuu yhä kolmen raskauden jälkeen eikä mun kierrot ole missään vaiheessa ehtineet tasoittua, kun uusi raskaus on jo taas alkanut. Ensimmäisellä kerralla odotetusti ja toisella kertaa yllättäen.

Ensimmäisen raskauden jälkeen sain reseptin minipillereihin, koska yhdistelmäpillerit ei sovi imetyksen aikana ja pidempiaikaista ehkäisyä ei tahdottu, kun oli tiedossa, että tahdottaisiin joskus toinen lapsi. Mä kuitenkin pelkäsin pillereiden sekoittavan kehoa vielä entisestään enkä siis koskaan niitä hakenut. Toisen lapsen jälkeen lapsiluku oli täynnä. Koliikin takia kaikki se on aika pimennossa, mutta muistan saaneeni taas reseptin niihin samoihin minipillereihin, joita en silläkään kertaa hakenut. Olin suunnitellut vaihtavani minipillerit yhdistelmiin heti imetyksen loputtua, mutta ajattelin päästäväni kropan helpommalla, kun skippaisin minit kokonaan, käytettäisiin vain kumia ja siirtyisin sitten suoraan niihin yhdistelmiin. Puoliksi suunniteltu on valmiiksi vituillaan ja se päti myös tähän. Käytettiin ihan tunnollisesti sitä sadetakkia, mutta monien muiden tavoin vähemmän on enemmän. Pojista oltiin oltu niin lukemattomia kertoja ilman ehkäisyä, ettei odotettu yhden kolmeminuuttisen keskeytetyn olevan maailmanloppu, mutta lopputuloksen te ehkä jo tiedättekin. Tuli kolmas lapsi, meidän kuopus, ja tuli taas aika valita ehkäisy jälkitarkastukseen mennessä. Uskokaa tai älkää, mutta kolmatta kertaa valitsin ne minipillerit, joita en siis kolmella reseptillä tähän päivään mennessä ole vielä pakettiakaan hakenut. 

Täällä Turussa ehkäisyneuvolaan kuuluu vain alle 25-vuotiaat ja koska mulla tuo rajapyykki on nyt kovaa vauhtia lähestymässä, mun oli pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja hakea nyt se pidempiaikainen ehkäisy, kun yksikään hupsis ei enää perheeseen mahdu. Kierto seilaa edelleen ihan teillä tietämättömillä, kuukautiskivut on riittävän tuntuvia ja teurastusmenkat löytyy omasta takaa, joten muiden kokemusten perusteella suljin kuparikierukan heti pois vaihtoehdoista ja päädyin testaamaan hormonikierukkaa, jonka laittamisesta olin kuullut juttuja vähän molempiin suuntiin, mutta enemmän sinne huonompaan. Paria tuntia ennen aikaani googlettelin vielä otettavan särkylääkkeen määrää ja törmäsin tahtomattani vastauksiin "Otin 600mg Panadolia ja 1g Buranan, takana kaksi luomusynnytystä ja kierukka sata kertaa pahempi. Itkun kanssa laitettiin.", joten kamalan tuskahien saattelemana kipitin ehkäisyneuvolaan pala kurkussa.

Aulassa odottelu vain paheni ja ihan tosissani pidättelin oksennusta samalla, kun näpyttelin kylmillä, hikisillä käsillä viestiä WhatsApp-ryhmään. Vastassa oli onneksi ihana hoitaja, joka heti rauhoitteli, kyseli aluksi niitä näitä ja tuli lopulta mukaan lääkärin huoneeseenkin. Myös Turun ehkäisyneuvolan lääkäri oli huippu. Tämä lupasi höpöttää koko toimenpiteen ajan ja kertoa tyylillä "Nyt mä teen näin ja sen jälkeen saatat tuntea jotain alavatsalla..." vaiheet, joissa saattaisin tuntea sekunttien ajan kipua ja missä kohtaa kipu tuntuisi. En tiedä onko kipu todella niin yksilöllistä, sillä mä en pysty käsittämään yhtäkään lukemaani kauhutarinaa. En niin yhtäkään, koska mä en tuntenut mitään, en pienintäkään vihlaisua tai viiltoa enkä osaa edes nimetä inhottavinta vaihetta, koska sellaista ei ollut. Toki mulla on takana se yksi ilokaasusynnytys sekä kaksi luomusynnytystä, joista viimeisin vain yhdeksän kuukautta sitten, että hengittelyharjoituksia on tullut tehtyä, mutten tiedä oliko sillä merkitystä. 

Mutta siis oikeesti. Jos harkitsette hormonikierukkaa ja eksytte lukemaan tätä niin unohtakaa ne  kamalat kokemukset ja hengittäkää syvään. Jälkisupistukset tunnetusti on ihan paskaa, mutta niistäkin selvisi mielessään kiroilemalla, pienellä puhinalla ja lämmitetyllä kauratyynyllä. Nyt mielessä pyörii vain, että voi kun mä oisin kauhutarinoiden sijaan löytänyt jotain tän tyylistä luettavaa ja oisin säästänyt itseni taas kaikelta siltä turhalta pelolta. Mun kokemus hormonikierukan laittamisesta on kuulkaa niin bueno!