13.9.2017

YHDEKSÄN KUUKAUDEN GOOGLE-HAUT

Vaikka kolmas raskaus kului muun arjen sivussa ja suurin piirtein kaikki oli tuttua edellisiltä kerroilta, päädyin tälläkin kertaa googlettelemaan erinäisiä asioita raskauteen liittyen ja ne tulee tässä ja nyt.

1) Abortti rv6

Ei kiva juttu, mutta sen mä googletin joskus parin ensimmäisen illan aikana sen jälkeen, kun olin pissannut siihen kuuluisaan tikkuun. Mulla ei ollut tietoa oliko viikkoja neljä vai kahdeksan, mutta heitin arvion hatusta ja luin kokemuksia. Netistä löytyi sekä kauhutarinoita, että niitä juttuja, joissa kaikki oli käynyt lähes kivutta. Kamalin asia, jonka löysin, oli se, että alkion sydän alkaa kyseisellä viikolla sykkiä, vaikka se ei vielä pumpannut verta.

2) Lapsiluku täynnä vahinkoraskaus

En muista löysinkö etsimääni. Kysyin samaa myös anonyymisti eräästä äitiryhmästä ja suurin osa vastauksista oli sitä, ettei kukaan voi päättää meidän puolesta. Hetken mietin, miten tyhmänä mua pidettiin. Mä en etsinyt ketään, joka olisi voinut päättää, vaan yritin valaa uskoa siihen, että siitäkin on mahdollisuus selvitä.

3) Kaksplus heinäkuiset 2017

Päätin liittyä 2017 heinäkuisten vauvaryhmään ihan kuten oon liittynyt myös 2013 joulukuisiin sekä 2015 lokakuisiin. Oikeastaan liityin heinäkuisiin jo ennen lopullista päätöstä ja kerroin heti ensimmäisessä aloitusviestissäni sen, mutta samalla mulla oli vähän olo, etten ehkä olis liittynyt, jos en olisi ollut enemmän raskauden jatkamisen kannalla.

4) Valio salaattijuusto raskaus

Tiedättehän sen tunteen, kun neuvolassa ja netissä on loputon määrä listoja siitä, mitä raskaana ei saa syödä? Etooällöttääoksettaa ja epäilet kaiken vähänkin maistuvan olevan kiellettyä, joten varmistat asian google-haulla (tulematta yhtään sen viisaammaksi usemmankaan sivun jälkeen). Mä myönnän olevani tässä surkea, mutta oon syönyt aika surutta vähän kaikkea kaikista kolmesta. Välttänyt, kun olot on sen sallineet, mutta kun kielletty asia X on ollut lähes ainoa, joka on mennyt alas niin sitä on sitten syöty.

5) Kohtu rv12

Mulla ei oo kyllä tietoa siitä, mitä tietoa tällä hain, mutta kuvahaussa törmäsin vahingossa kuvaan abortoidusta alkiosta viikolla 6 ja mun teki niin järjettömän pahaa, että sydäntä puristi.

6) Niskapoimu rv12+2

Mä olin jännittänyt niskapoimu-ultraa pelkästään siinä pelossa, ettei pieni sydän enää syki, mutta edeltävänä iltana tuli mieleen myös turvotuksen mittaaminen ja paniikissa googletin raskausviikon 12+2 normaalirajaa, jotta voisin seuraavana päivänä henkäistä heti luvun kuullessani ennen kuin lääkäri ehtii todeta kaiken olevan hyvin tai huonosti.

7) Supistus tekee sikiölle

Nää oli jo kovin tuttuja. Ensimmäisellä kerralla rv20 eteenpäin, toisella kerralla rv17 eteenpäin ja kolmannella kerralla rv13 eteenpäin. Kokemuksesta tiedän, että vauva saattaa selvitä ihan mainiosti, mutta kyllä mua hirvitti ajatus siitä, miten sikiö kokee supistukset, kun välillä supisteli kovinkin. 

8) Ruoka / Food / Hyvää ruokaa / Best food / Ihania kylmiä ruokia / Cold food / Foodlover / etc.

Välillä oli niiiiin huono olo, että tuntui, ettei kaupat sisällä mitään, mitä voisin edes kuvitella syöväni. En edes tiedä montako kymmentä kertaa googletin näitä kyseisiä sanoja siinä toivossa, että sieltä olisi löytynyt jotain oikeesti tosi hyvää, joka menis mutkitta alas. 

9) Synnytysamme TYKS

Y e s s s , aloin hyvissä ajoin (= ennen puoliväliä) ottaa selvää tästä jo totesin lisääväni sen synnärille lähetettävään, sähköiseen esitietolomakkeeseen. 

10) Limpatulppa / Limatulppa englanniksi / Mucus plug

No koska mä en vielä kolmannellakaan kerralla tahtonut muistaa miltä se todella näytti. Toiselta kerralta muistin jo sen, että oivalsin, miksi kyseessä on limatulppa, mutta ulkonäkö ja koostumus ei jäänyt sen enempää mieleen. Ällövaroitus: herkimmät, älkää googlettako.

11) Ruokasooda pissa sukupuoli

Aina vaan ja edelleen jaksan hokea, ettei sukupuolella ollut mitään merkitystä, mutta niin innoissani mä olin meidän keksimistä, ihanista nimistä, että mun oli pakko tehdä tää leikkimielinen sukupuolitesti, joka muuten lupaili meille tyttöä rakenneultran tavoin.

12) Rakenneultra riisinjyvät tyttö

Kahden pojan jälkeen tuntui niin hullulta, että mun sisälläni kasvoi tyttö. Ultraaja hoki ultran aikana monesti, että eiks tossa nyt näy ihan selvät riisinjyvät ja näinhän mäkin ne siinä. Silti se tuntui epätodelliselta ja yritin varmistella asiaa googlesta, mutta mitä enemmän luin, sitä epävarmemmaksi tulin, vaikka kokemukset "riisinjyvistä" oli täysin samat kuin meillä.

13) Närästys korvat

No se ihan helvetillinen närästys, jonka aiheutti kaikki muut paitsi maito ja joka ihan tosissaan poltti korvissa asti. Lukemattomia kertoja heräilin öisin juomaan, mutta joutunut kylmän veden sijaan juomaan kylmää maitoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti