26.9.2017

VAUVAVUODEN YKSI NELJÄSOSAA

Perheen neiti N on nyt huimat kolme kuukautta ja tästä alkaa kuoriutumaan aika veikeä tyyppi. Kuluneen kuukauden aikana N on alkanut viihtymään huomattavasti paremmin leikkimatolla leikkien ja viihtyy tässä paremmin kuin kumpikaan pojista koskaan. N ei vielä varsinaisesti kurota ja tartu esineisiin, mutta huitoo kovin ja nappaa kiinni mihin huitoessaan ehtii. Sylissä ei enää viihdytä makuuasennossa ja säkkituolissakin koitetaan nousta herkästi istumaan.

N rakastaa suukottelua, silittelyä ja silmiin tuijottelua. Tytön parhaisiin ystäviin kuuluu pehmopanda sekä keittiön lamppu.

Vauhtimimmi päätti olla nopeaa isoveljeäänkin nopeampi ja pienen pieni hampaan alku tuntuu jo. Toinenkin paikka kuultaa vähän, mutta vielä odotellaan milloin hampaat on ihan hampaiksi tunnistettavia.

N käyttää 2- ja 3-koon Liberon teippivaippoja sekä vaatteissa pääasiassa kokoa 62. Yksi 56 taitaa olla ihan viimeisiä kertoja päällä ja osa 68:sta on jo käytössä.

Puolet imetystoiveesta on täynnä, sillä täysimetys toimii edelleen! Oon niin ylpeä siitä, että tää on vielä kerran onnistunut. N syö satunnaisesti pitkin päivää ja kerran - pari yössä. Periaatteessahan me saataisiin kai aloitella jo kiinteiden maistelua, mutta mä ajattelin kyllä tälläkin kertaa pelkästään imettää sinne 5 - 6 kuukauden ikään asti, jos se vain onnistuu.

Yöt meillä ei voisi kovin paljoa helpommaksi muuttua. Ihana naapuri lainasi meille Swaddle Up -kapalopussia, johon N menee 20 - 21 välillä. Syödään sohvalla iltamaidot ja tästä siirrän tytön omaan unipesään, jonne tämä jää. Unipesässä unta riittää vaihtelevasti 02 - 06:30 asti ja sitten jatketaan loppu yö perhepedissä. Luulen, että aika moni kolmen alle 4-vuotiaan lapsen perhe voi vain haaveilla tällaisista öistä ja mua pelottaakin iltaisin, että milloin tää ei enää sujukaan näin helposti, mutta siihen asti nautin.

Yksi neljäsosaa vuodesta kulunut eikä mulle kai tälläkään kertaa jää ikuista vauvaa. Kuvassa hän on kipeenä, mutta muuten kovin juttelevainen kaveri. Kunhan nyt parantuisi ja saataisiin se tavallinen N taas takaisin!

4 kommenttia

  1. Aivan ihana vauva!

    VastaaPoista
  2. Noi hiukset! En kestä, miten ne voikin olla noin tuuheat ja TUMMAT! Näyttää ihan värjätyiltä :D Upeat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :D Nää on vaalentunu ihan hullun paljon. Ei oo enää yhtään niin mustat mitä syntyessä. :)

      Poista