26.8.2017

TÄYDET KAKSI KUUKAUTTA

Oon monesti todennut, että meidän kahden kuukauden ikäinen neiti on kovin helppo, mutta vaativa tapaus. Vaativa sen suhteen, että N viihtyisi lähes koko ajan sylissä ja se tuo toisinaan vähän haastetta. N on pääasiassa tyytyväinen ja etenkin aamuisin tää on yhtä hymyä.

Kun N oppi hymyilemään, koitin saada ilmeen värähtämään eri keinoilla. Koitin kaikkeni ja luovutettuani tokaisin "aguu", jota isommat on hokeneet samassa iässä ja josta esikoisen Kuku-lempinimikin on peräisin. Aguu sai suuren hymyn N:n kasvoille ja löydettiin yhteinen gugu-aguu -kieli. Hauskoja juttuja on myös kukkuu ja tsukutsukutsuku. Pieni jokeltelu on parasta.

N:lle 56 senttiset vaatteet alkaa olla jo pieniä, joten ollaan siirretty kuuskakkoset käyttöhyllylle. Tyttö kasvaa kyllä hurjana. Vaipoissa käytössä on Liberon 2-koon vaipat.

Päiväunet ei ole yhtään N:n lempijuttuja ja tää tahtoisi nukkua vain ja ainoastaan tissillä tai repussa. Yöt meillä sujuu kivasti, kunhan N nukahtaa, mutta huitovat ja heiluvat kädet häiritsee tätä usein. E:ll oli koliikin aikaan blogin kautta lahjaksi saatu Swaddle Up ja mua ärsyttää ihan hulluna, että ehdin lahjoittamaan sen eteenpäin sitä tarvitsevalle. Mua kun ei huvita heittää reilua kolmea kymppiä, koska pussista saattaa olla hyötyä. Kokeilen, jos nukahtamisesta tulee mahdotonta, mutta siihen asti mukakapaloin (muka, koska en vaan osaa) ihan peruslakanaan. Nukutaan edelleen perhepedissä, mutta huippuja on ne yöt, jolloin ensimmäinen sohvalla aloitettu unipätkä jatkuu omassa sängyssä, unipesässä ja mukakapalossa, kuten yhtenä yönä 23 - 04. N syö öisin, muttei mulla perhepedin ansiosta ole hajuakaan siitä, monestikko. Toisinaan N nukahtaa unille poikien iltatoimien aikaan klo 20 eteenpäin ja toisinaan tää nauttii jakamattomasta huomiosta nukahtaen vasta myöhemmin. Aamulla N herää oikeastaan aina mun lähtiessä sängystä, eli 7 - 08:30 välillä.

Ihan hirvittävän ylpeänä voin kirjoittaa, että täysimetys on tälläkin kertaa onnistunu ainakin kahden kuukauden ajan! Välillä pelkään imetyksen loppuvan kesken kaiken, mutta suurimman osan ajasta unohdan edes ajatella koko asiaa, koska imetys on helppoa. Niin ihanaa, ettei ole edes ollut mitään, miksi mä oisin joutunut epäilemään imetyksen onnistumista. Vaikka jokainen viikko on aihe ylpeyteen niin toivoisin tälläkin kertaa täysimetyksen onnistuvan puolen vuoden ajan. Se on nimenomaan tavoitteen sijaan toive ja oon kiitollinen siitä, että 1/3 osa toiveesta on jo toteutunut.

Pieni rakas, kaikkien sukulaisten ja läheisten pieni prinsessa.

22.8.2017

SUMMER VIBES


Ja kun musta jossain vaiheessa tuntui, että kaikki kesän toivotut jutut jää tekemättä.

15.8.2017

NEIDIN EKA NEUVOLA

Viime postauksista on kulunut pieni ikuisuus ja edellisinkin oli kirjoitettu valmiiksi jo helmikuussa rakenneultran jälkeen. Jos on mennyt ohi niin tytöstähän siis tuli Janniina Ava Amanda, mutta lempinimen mukaan tämä tulee olemaan blogin puolella N, jotta esikoinen ja kuopus ei sekoitu. Meillä oli viime kuun lopulla N:n neuvola, mutta mä en koskaan ehdi koneelle niin kirjoitan postaukset puhelimella ja julkaisen sitten joskus. En kylläkään usko ketään kiinnostavan niin kovin ja  etenkin viime aikoina mulle on tullut olo, ettei blogi ole enää niin teille, vaan mulle ja niille läheisille, joita vaikkapa neuvolajutut kiinnostaa. Niinpä mä kirjoitan näitä lähinnä itselleni ja ensimmäisen neuvolan mitat olivat:

1 kuukautta (syntymä).
4 860 grammaa (3 662 grammaa).
55,2 senttiä (51 senttiä).
38 senttiä (35 senttiä).

N kasvaa edelleen täysimetyksellä ja hyvin kasvaakin. Instagramin puolella naureskelinkin tuskaista matkaa, mutta muuta ihmeellistä neuvolareissulla ei ollutkaan. Tyttö on ainakin toistaiseksi niin helppo ja vähään tyytyvä tapaus, että käynnit menee ihan liukuhihnalla ilman mitään enempiä lätinöitä. Kortissa lukee teksti:

"Suloinen tyttö. Iho terve. Sydän ja keuhkot ok. Vatsa ok. Lonkat ok. Silmät ok. Painoa tullut hyvin."

Venähtäneen postauksen takia seuraava neuvolakin on jo parin viikon päästä. Sillon esikoinen tulee potkupyörällä.

6.8.2017

WHO'S THAT GIRL? - ELI VIHDOIN SE THE NIMI!

Tänään perheen hännänpää, Juuso Aleksanderin ja Eemi Casperin pikkusisko, sai kasteen sekä virallisen nimensä, Janniina Ava Amanda.

Janniina on se paljon hehkutettu nimi, joka on ollut mulla mielessä vuodesta 2012 - 2013 ja Aleksi hyväksytti sen jo esikoisen aikaan. Toisen pojan jälkeen saatoin mainita nimestä jo aika monelle, kun oletin, ettei meillä ole sille ikinä käyttöä, mutta tässä sitä ollaan. Kun kuultiin kolmannesta lapsesta ja alettiin miettiä nimiä, oli Janniina se, josta mä en ollut valmis luopumaan mistään hinnasta. Aleksi toivoi tytölle nimeksi Jannia, mutta musta se oli liian lähellä omaa nimeäni, joten annoin luvan käyttää sitä kutsumanimenä ja lisäksi suuremman vallan toisia nimiä päättäessä. Janniina on musta kaunis, mutta tavallisen kuuloinen nimi ja mulle tulee aina yllätyksenä, että Janniinoja on oikeasti alle 300. En tiedä mistä alunperin edes keksin Janniinan, koska mä en tiedä ketään sen nimistä. Janinan, Janiinan, Janninan, Jenniinan ja Jeninan kyllä. Joka tapauksessa tykkään siitäkin, että siinä yhdistyy vähän sekä mun, että mun äidin nimi.

Ava saatiin toiseksi nimeksi pitkältä 3- ja 4-kirjaimisten (muutaman 5-kirjaimisen) nimien listalta, koska kaivattiin kahden pidemmän nimen väliin jokin lyhyt. Mä tein siis pitkän listan toisista nimistä ja Aleksi sai täysin oman mielensä mukaan poistella niitä. Vaihtoehtoina oli Avan lisäksi mm. Aamu, Aava, Aada/Ada, Elle/Ellen, Enna, Lumi, Meri, Saga, Sara/Sarah, Vivi ja muita. Jos mä olisin saanut valita, olisi toisena nimenä ollut ehdottomasti ja sen enempää miettimättä Enna, mutta Aleksin listalla viimeiset nimet olivat Aava, Ava sekä Ada, joista Ava oli kummankin mielestä paras nimenomaan yhdellä A:lla kirjoitettuna ja lausuttuna.

Amanda tuli mulle aika yllätyksenä, koska olin aina ajatellut tytölle toiseksi nimeksi Oliviaa. Esikoisen aikaan tyttö olisi luultavasti ollut Janniina Sara Olivia, joten idea kolmesta nimestä oli kai jo niiltä ajoilta eikä tunnu silti liialta, sillä Aleksillakin on kolme nimeä. Toisen nimen tavoin tein listan vähän pidemmistä kolmansista nimistä ja Amandan lisänä listalta löytyi esimerkiksi Alexia, Aurora, Evelia, Olivia, Sofia, Stella, Veronica ja Vivian, joista Aleksi sai taas poistella haluamansa ja sehän tapahtui nopeasti. Jäljelle jäi ensimmäisen vilaisun jälkeen vain Amanda ja Olivia eikä Amanda herättänyt mussa mitään tunteita ennen kuin Aleksi alkoi sovitella sitä toisiin nimiin ja sitten se olikin ihan täydellinen.

Että sellaiset huikeet tarinat nimien takaa. Täydellinen kolmikko: Juuso Aleksander, Eemi Casper sekä Janniina Ava Amanda.