13.7.2017

KUPLASSA

Postailu ensimmäisen kotiviikon aikana on jäänyt ja mä todella taidan olla omassa vauvakuplassani. Sain yhtenä päivänä yhteydenoton Facebookissa ja vähän hämmennyin, kun aiheeksi nousi yllätysraskaus. Ai mikä? Ai meillä? Ai tääkö nyt on se pieni, jota ei suunniteltu ihan tähän ajankohtaan? Mä olin ihan täysin ja aidosti unohtanut sen, ja ollut niin kiitollinen näistä kolmesta, että on tuntunut kuin oltaisiin haluttu tätä aina. Ei enää ajatustakaan siitä, että kolme olisi lapsilukuna mahdoton tai että yksi tuntuisi ylimääräiseltä. Kaikki vielä loppuraskaudessakin olleet ajatukset ja pelot on jääneet mun kuplani ulkopuolelle kuluneen kahden ja puolen viikon aikana.

Luomusti (Synnytyskertomus) -postauksessa kerroin omasta voinnista synnytyksen jälkeen. Parin tiputetun veripussin ja levon ansiosta olo koheni kuitenkin vuorokaudessa ja oltaisiin oltu kotiinlähtökunnossa, mutta N:n bilirubiini arvoja piti vielä seurailla mittarilla. Arvot kohosi ja seurailuun ei enää riittänyt mittari vaan pienen kantapäät oli pian täysin mustat kaikista otetuista näytteistä. Neljän päivän sairaalassa olemisen jälkeen päästiin viimein kotiin, mutta jo seuraavan päivän kontrolliin mennessä arvot oli nousseet reilusti yli hoitorajan ja lähdettiin vuorokaudeksi takaisin osastolle kahteen sinivaloon. Sunnuntaina päästiin jälleen kotiin, mutta arvot kohosi uudelleen olleen tiistaina taas yli hoitorajan, jolloin palattiin sairaalalle vielä toisen kerran. Kotiuduttiin siis lopullisesti vasta viikko sitten keskiviikkona ja Aleksin kesälomasta meni kätevästi viikko raskaana ja 1,5 viikkoa sairaalassa ravaten, joten kesälomasuunnitelmat vähän muuttui eikä olla vieläkään käyty Muumimaailmassa tai kotieläintilalla.


Näiden kahden sijaan käytiin lasten kanssa ensimmäistä kertaa laivalla piknik-risteilyllä. Piknik meni paremmin mitä oletin, koska olin varma täydestä katastrofista ja siitä, ettei enää koskaan tehtäisi samanlaista reissua. Esikoinen kuitenkin pärjäsi hyvin ilman päiväunia ja keskimmäinen taas nukahti helposti matkarattaisiin. Pojat malttoi ruokailla nätisti eikä mun tarvinnut hävetä kahden uhmaikäisen kanssa kulkemista, kuten toisinaan. Nää oli niin nätisti, että mä olisin valmis lähtemään uudelleenkin ja isompi jo tilasikin uuden laivareissun perjantaille, mutta siihen en ehkä ihan vielä kykene.

Isomman kävellessä ja keskimmäisen kulkiessa päättömänä kanana tai istuessa matkarattaissa perheen pienin kulki suurimman osan ajasta Marsupi Breezen pikaneliöliinassa, joka saatiin reissuun ihanan Kotton Tuulilta! Paikallisten äitien ryhmässä Tuuli on ollut pitkään mun imetys- ja synnytysidoli, joten mua jännitti tavata livenä ihan hulluna (juurikin ne kaksi uhmaa mukana....), mutta turhaan. Kottosta saa ostettua ja vuokrattua mm. näitä kantovälineitä ja Tuuli tuli kaupalle ihan meitä varten ja viitsi käyttää aikaansa opastukseen. Pikaneliöliina oli mulle hirveä kummitus sanan liina takia, mutta tutustuminen kannatti sillä tää ei ollutkaan mikään solmuhirvitys vaan helppo kuin mikä. Marsupi Breeze on ihanan kevyt ja meillä kun oli kokemusta vain Baby Björnin kamalasta repusta niin oli ihan huippua miten kantoreppu ei painanut mistään ja silti vauva pysyi tosi tukevasti mukana. Tän kokemuksen perusteella vaan mietin miksi mä ikinä yritin saada BB:n repusta toimivaa omilla huivivirityksillä, joilla sidoin aikoinaan E:tä parempaan asentoon. Lämpimästi voin siis suositella, koska mää <3 Kotto! Postaus ei ole toteutettu yhteistyössä eikä mua ole pyydetty mainostamaan. Kunhan oon tyytyväinen, koska ilman Tuulia ja Marsupia N olisi matkustanut koko laivamatkan käsivarressa roikkuen. Kotton lisäksi oon tyytyväinen piknikkiin ja tähän vauvakuplaan. Se taitaa olla aika vaaleanpunainen.

2 kommenttia

  1. Mihin nimenarvauspostaus hävisi? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin vahingossa puhelimella. :/ Oon käyny kuukauden sisällä kahdesti koneella ja pelkään aina mitä puhelimen kanssa painelen...

      Poista