23.3.2017

MAKAAVAT SÄMPYLÄT (ELI SÄMPYLÄT ILMAN HIIVAA)

E:n ollessa kymmenisen kuukautta tällä alkoi puuro tökkiä ja silloin me kokeiltiin puurorieskoja, jotka oli ihan hitti ja joita tehtiin pitkästä aikaa viime viikolla parin pellillisen verran. Oon pitkään lupaillut J:lle, että kokeilen joskus tehdä sämpylöitä, mutta se lupaus on venynyt ja venynyt. Mä en todellakaan ole keittiössä mikään taikuri enkä omista mitään perusaineita, mitä tavalliset ihmiset omistavat - kotitaloustunteja lukuun ottamatta en oo ikinä edes koskenut hiivaan. Sellaista ei siis yllättäen tänäänkään löytynyt ja vaikka kaapeissa olisi ollut erilaisia kaupan leipiä, mä halusin just nyt niitä lämpimiä sämpylöitä ja päätin niitä myös saada. Pienen hetken googlettelin erilaisia ohjeita hiivattomista sämpylöistä enkä näidenkään kohdalla oikein tiennyt mikä ohje olisi paras, joten yhdistin paria tai muutamaa ohjetta. Äiti multa jo kyseli, että millä kohotin näitä ja mä kiitin kysymästä todeten, että hyvin kohosi. Niin, että mikä kohottaminen? Mikähän se näistä aineista sitten oli? Ja mikäköhän kumma tarkoitus ruokasoodalla oli? 

Hiivattomiin sämpylöihin tuli:

5dl jauhoja
1rkl leivinjauhetta
0,5tl ruokasoodaa
1tl suolaa
2rkl hunajaa
2,5dl vettä

Annostelin kuusi kasaa pellille, tasoittelin jauhoilla, voitelin (maitelin?) maidolla ja annoin olla 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Mä olin varma, että näistä tulisi jotain kivikovia sämpylöitä, joiden tekemisestä lasten olisi parasta olla hiljaa huomenna isin ollessa kotona, mutta mitäpä vielä. Sämpylät oli pehmeitä ja maistui kaikille paremmin kuin hyvin. Molemmat lapset pyysi lisää - jopa leipänirso-E söi lähes kokonaisen, vaikka kaupan sämpylöistä uppoaa hädin tuskin 1/4 osa! J puolestaan oli jo ihan hädissään, että mitä jos isi syö töistä tullessa kaikki ja aamupalalle ei jää enää mitään. 3-vuotias nimesi nää makaaviksi sämpylöiksi, joten niitä ne olkoon. Makaavat sämpylät, eli sämpylät ilman hiivaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti