12.3.2017

79,5 NELIÖTÄ: LASTENHUONE



Vihdoin kotipostauksen viimeinen osa tältä erää: lastenhuone! Esikoisen aiemmasta huoneesta löytyy postaust täältä, mutta poikien yhteisestä huoneesta en koskaan ehtinyt postaamaan - yksi kuva siitä kuitenkin täällä ja se on otettu heti huoneeseen astuessa, eli huone oli todellakin pieni. Poikien siirtyessä samaan huoneeseen sininen ja vihreä siirtyi pois, ja huoneen värimaailmasta tuli yhtenäisempi muun kodin kanssa. Vanhassakin kodissa pojilla oli isompi huone, mutta silti se oli niin pieni, että voitiin vain haaveilla teltasta tai leikkikeittiöstä, ja mattokin mahtui juuri ja juuri sänkyjen väliin. Ennen virallista muuttoa ja tavaroiden tänne roudaamista musta tuntui, ettei tämä huone ole sen isompi, mutta luulot osottautui nopeasti vääräksi ja kaappitilaakin on lähes triplaten.


Kuten oon sanonut, tässä kevään aikana meidän olisi tarkoitus tehdä vähän muutoksia huoneeseen, laittaa esikoisen sänky pois, siirtää pinnasänky valmiiksi vauvaa varten ja hankkia pojille kerrossänky. Myös leikkikeittiön tuunaaminen kuuluu kevään listalle. Pieniä muutoksia tapahtui kuitenkin jo nyt, kun pääsin tekemään yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja sain valita meille muutaman tuotteen, joiden kanssa keskityin juurikin lastenhuoneen huonekaluihin ja sisustustuotteisiin

Vielä hetki sitten huoneen nurkassa oli ei-niin-silmää-miellyttävä sini-puna-keltainen teltta ja tiesin, että etenkin siihen tulisi muutos. Meidän oli siis tarkoitus hankkia neutraali teltta tai tiipii lapsille ja yhteistyö sattui sopivaan saumaan, sillä bongassin Jollyroomin valikoimasta tämän Cloudberry Castlen harmaan leikkiteltan! Huone muuttui jo sillä, että raskaan värinen teltta sai siirtyä kesän ulkoleikkeihin ja saatiin tilalle jotain kevyttä. Vaikka teltta on kuulunut leikkeihin jo jonkin aikaa, pojat on erityisen innoissaan tästä uudesta tämä ikkunoiden takia. Aiemmassa teltassa ikkunat sijoittuivat katolle, joten uusi Couldberry tarjoaa kymmenet kukkuu-leikit päivän mittaan kahden ikkunansa asiosta.


Toiseksi tuotteeksi valitsin samaisen Cloudberry Castlen Stars -kattolampun. Lähes vuoden ajan mun on pitänyt keksiä lastenhuoneeseen joku valaisin tylsän, valkoisen, muovivalaisimen tilalle, mutta koko ajan on ollut meneillään kaikkea, joten se on jäänyt. Nyt kun muutokset oli ajankohtaisia muutenkin, uusi valaisinkin oli jees. Valon ollessa pois päältä valaisin on selkeästi harmaampi ja jatkaa samaa tähtilinjaa, jota huoneessa on jo muutenkin.

Eri Facebook-ryhmissä mä oon tunnettu järjestelmällisyydestä ja siihen liittyen sainkin vielä ihanan Alice & Fox -tuotemerkin Arrows pahvilaatikoita. Ehkä tiedätte miltä tuntuu, kun pikkumuumeja löytyy joka paikasta? Taskuista, laukusta, laatikoista, sohvatyynyjen välistä ja omasta jalkapohjasta. Meillä kaikille leluille on omat paikkansa. Pikkuautot, astiat, leikkiruuat, junaradan palat, nuken vaatteet, lääkäritarvikkeet ja pienet Muumit, kaikille oma paikkansa. 1-vuotias on erityisen kiinnostunut kaatamaan Muumeja laatikosta toiseen kaataen siinä samalla vähän ohikin. Oon puhunut esikoiselle pitkään, miten pitäisi lajitella vielä pikkumuumit tavaroineen pikkukoirista ja ratkaisu löytyi näistä sisustukseen sopivista, kannellisista laatikoista. Ette usko, miten kiitollinen äiti on, kun sitä pientä sälää ei ole jatkuvasti ympäriinsä!



Mä en ihan tarkalleen vielä tiedä millaisessa järjestyksessä lastenhuone tulee olemaan myöhemmin, mutta ollaan suunniteltu ensin J:n siirtoa kerrossänkyyn ja E:n siirtämistä mahdollisesti vasta touko-kesäkuun vaihteessa. Jos energiaa riittää niin saatan kirjoittaa siitä lähempänä lisää, mutta hulivilin kanssa se tulee olemaan hyvin, hyvin kaukana siitä, mitä se oli rauhallisen esikoisen aikana. Siltikään en malta odottaa, että mun pienten poikien huone muuttuu isojen poikien huoneeksi! Kiitos siis Jollyroomille, joka mahdollisti pienen projektin alkuun laittamisen jo nyt. 

Muut kotipostaukset löydät alta:


*Postaus on toteutettu yhteistyössä Jollyroomin kanssa ja siinä mainitut tuotteet on saatu ilmaiseksi. En hyödy linkkien klikkailusta rahallisesti.

2 kommenttia