19.2.2017

IT'S A...

Instagram-seuraajat jo pääsikin urkkimaan tän tiedon aiemmin, mutta mä halusin silti höpötellä asiasta vielä erikseen, kun tää on mulle yhä niin mysteeri.

Sisu on saanut alkunsa joskus lokakuun alussa ja 16.10, keskimmäisen syntymäpäivänä, mun äiti onnitteli E:tä viestillä ja tokaisi samalla nähneensä unta siitä, että meille tuli kolmas poika. Oltiin vielä silloin tietämättömiä tulevasta ja tokaisin tosissani, että juu, ehkä vuonna 2023. Seuraavien viikkojen ajan alkoi ilmetä raskausoireita ja 7.11. tein testin. Plussatessa mun ensimmäisiin ajatuksiin kuului myös kyseinen uni. Miten se tiesi!? Raskaudesta kuultuaan äiti kuitenkin korjasi, että uni saattoi olla väärässä ja että meille tulisikin esikoisen näköinen tyttö.

Toistan vielä vähän itseäni, mutta yhtä päivää ja ultraa edeltävää iltaa lukuun ottamatta mulla ei ollut mitään fiiliksiä, tuntemuksia tai oloja sukupuoleen liittyen, ei niin mitään. Enneunesta johtuen mä kuitenkin uskoin enemmän poikaan, ja sen takia, että oon lukenut poikien äideillä olevan suurempi mahdollisuus saada lisää poikia. Kun mä mietin Sisua, en nähnyt sitä tyttönä tai poikana, vaan vauvana ilman sukupuolta. Unissa tää oli aina pieni, tummatukkainen tyttö.

Mä oon tosi hölmö uskoessani helposti kaikkiin huuhaa-juttuihin, jotka on tässä raskaudessa saanut esimerkiksi pissaamaan elintarvikkeeseen. Tiedättehän te sen, kun pissataan ruokasoodaan, katsotaan miten se reagoi ja tyyli kertoo sukupuolen? Soodatesti veikkasi meille tyttöä, mutta sen lisäksi mä tein kaksi erilaista sormustestiä. Vatsan päällä heiluva sormus kertoi Sisun olevan poika, mutta ranteen yllä tää näytti kahdesti poikaa, sitten tyttöä ja lopulta sormus pysähtyi.


Vaikka uskoin enemmän poikaan, osa asioista riiteli sen suhteen, kuten pahoinvoimattomuus ja se, että pojista mä menin ultraan katsomaan 100% varmuudella miten pojat voi, mutta tästä menin katsomaan vauvan vointia ja se hämmensi todella paljon. Mä kuitenkin ajattelin, että pahoinvointi helpotti myös ensimmäisen ja toisen välillä, joten tää vain jatkoi samaa kaavaa ja fiiliksen puuttuminen saattoi johtua puhtaasti siitä, ettei koko vauvaa suunniteltu ja tää tuntui kaikin puolin aika vieraalta. Rakenneultrakuulumiset saitte lukea täältä, mutta se kaikkia kuitenkin kiinnostava juttu jäi mainitsematta ja...

Niin siinä kävi, että meidän perhe kasvaa näillä näkymin pienellä prinsessalla! Mä oon tästä pikkumuijasta vähintään yhtään hämilläni mitä olin olottomuudesta. Lääkäri oli jo lopettelemassa ultrausta, kun kysyin näkyikö sukupuolta ja tää alkoi ultrata beben jalkoväliä yhtä rauhallisesti mitä rakenteita muutenkin. Näin itsekin, miten eriltä häpyhuulet näytti verrattuna poikien aikaisiin ultriin, mutten varmaan osaa kuvitella meille tyttöä ennen kuin päästään näkemään ihan livenä.

Hämmennyksestä huolimatta oon tosi onnellinen enkä edes tiennyt voivani hurahtaa omien teinivuosien jälkeen pinkkiin näin, mutta nyt mä oon jo suunnitellut tuttinauhaa, katsellut harsoja, tilannut vaaleanpunaisen turvalonkeron sekä löytänyt ideoita ristiäiskakkuun. Vauvakirjakin on jo täytetty niin täyteen kun sen voi täyttää.

Mihinhän sitä vielä joutuu, kun viikkoja on vasta 21+0 ja pieni on ehtinyt yllättää jo kahdesti? Voi vauva!

17.2.2017

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA, JOTAIN... (RAKENNEULTRA)

Huh! Niin on taas tääkin jännitys ohi, kun selvittiin aamulla rakenneultrasta. Mulla oli niskapoimu-ultrasta asti tosi luottavainen olo, mutta eilen illalla se muuttui peloksi, ettei kaikki olisikaan hyvin. Pelkäsin niin paljon, että jotain oleellista puuttuu. Ultra oli onneksi jo heti 9:45, joten koko päivä ei mennyt jännittäessä. 

Meitä vastassa oli tosi ihana naisultraaja, joka ultrasi tarkkaan ja hitaasti kaiken korvalehdistä ja silmistä pieniin varpaisiin ja sormiin asti. Tsekattiin Sisua ruudun läpi päästä varpaisiin ja takaisin päähän. Siellä tää pieni peitteli kasvojaan kädet nyrkkeilyasennossa, mutta saatiin kuitenkin ihanat sivuprofiilit ja ultrakuva myös jalkapohjasta. Mä en vaan vielä kolmannenkaan rakenneultran jälkeen pysty käsittämään, miten kokonainen ihminen meidän mukana jo matkustaa. Sydän löi 164 kertaa minuutissa, viikkoja on tänään 20+5 ja Sisu vastasi täydellisesti viikkoja. Pituutta löytyy päästä peppuun jo huimat 17 senttiä ja painoa oli 376 grammaa. 

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain... Täydellistä meidän jonon jatkoksi!

15.2.2017

PUOLIVÄLIN KUULUMISIA

Seuraava neuvola mulla on vasta viikolla 23, mutta sitä ennen ajattelin viikkojen 7+,  12+0 sekä 15+2 tavoin kirjoittaa 20+ -kuulumisia tuttuun tapaan. Aiemmat postaukset siis viikkoja klikkaamalla ja kaikki tähän astiset masukuvat täällä.

Kuinka pitkällä: 20+3 (kuva 19+5).

Muutokset vartalossa: Ei varsinaisesti mitään. Leviäminen vähän joka suuntaan ja ehkä se, että aamua lukuun ottamatta masu saattaa jo toisinaan muistuttaa vauvamasua.

Uni: Nukahdan illalla helposti hyvän asennon löydyttyä ja nukun läpi yön, ellei kolmea hammasta samaan aikaan tekevä E herättele tai J tule keskellä yötä sängyn viereen kertomaan, että tyyny on hävinnyt. Supistukset vaivaa öisinkin, joten välillä on vaikea saada hyvää asentoa.

Mielihalut: ei tee erityisesti mieli mitään, kotiruoka uppoaa parhaiten, kuten eilen kerroin.

Hermostuttaa: Supistelut. Perjantaina saan toivottavasti varmistuksen siitä, että kaikki on jees ja voin koittaa hengähtää.

Vaivat: Niin, ne supistukset. Nehän alkoi jo viikolla 13, mutta nyt ihan viimeisen parin viikon sisällä niistä on tullut paljon kipeämpiä. Jos ohjelma on kesken niin supistuksen tullen sen joutuu keskeyttämään ja puhuessa saan harvoin kokonaista lausetta sanottua kerralla, vaan se tulee parin sanan pätkissä.  Supistus repii alaselkää, reisiä ja lonkkia, ja berberistä puskee omena. Toisaalta haluan uskoa, ettei nää tee vielä mitään, mutta kahden kokemuksen perusteella kun sekin on mahdollista. Onneksi mulla on Aleksi, joka tyhjentää poikkeuksetta tiskikoneen ja auttaa siivouksessa just sen mitä pyydän. Puhumattakaan siitä, että mulla on äiti, joka kuskaa J:tä kerhoon tai kerhosta niin, etten mä oo joutunut kulkemaan bussilla vielä kertaakaan. 

Erityistä: Liikkeet!!!! 15+0 epäilin tuntevani ensimmäiset liikkeet ja 15+2 sain siitä varmistuksen. Noin rv18 epäilin nähneeni pienen potkun vatsan päälle ja vähän myöhemmin sekin varmistui (Instagram-video täällä).

Mieliala: odottavainen. 

Odotan: vajaa pari vuorokautta rakenneultraan, voi kun kaikki ois hyvin sekä mulla, että vauvalla, iiiiikss.

14.2.2017

KOLMEN RASKAUDEN EROT JA YHTÄLÄISYYDET

Hämmästelin jo keskimmäistä odottaessa miten erilaiset raskaudet oli keskenään ja se saa eri keskusteluissa mut kumoamaan kerta toisensa jälkeen uskomukset tyttö- ja poikaraskauksiin liittyen. Koska tää kolmaskin on erilainen kahteen aiempaan verrattuna niin mun oli taas kerran pakko vähän listailla...

1) Syke

Uskomusten mukaan tytön syke on poikien sykettä korkeampi ja pojan sykkeen uskotaan liikkuvan 130 - 140 välillä. J:n syke vaihteli 143 - 164 välillä ja E:n 140 - 167 välillä. Lisäksi pojalla on rauhallisempi tu-tum-tu-tum ja tytöllä laukkaavampi padam-padam-padam. Esikoisen siis tulisi olla poika ja toisen tyttö. Sisun syke on vaihdellut 146 ja 174 välillä enkä mä oo muistanut edes kiinnittää huomiota tämän tyyliin. En kuitenkaan usko sykkeen kertovan oikeasti mitään vaan olevan sen ihan täysin riippuvainen vauvan sen hetkisestä tilasta.

2) Pahoinvointi

Jonka otsikon perään voisin lisätä kymmenen huutomerkkiä (!!!!!!!!!!). Esikoisesta oksensin 24/7 raskausviikolta 4  aina synnytykseen, 40+3, asti. Toinen päästi jo helpommalla, koska oksensin 24/7 vain raskausviikolla 8 - 16 ja tämän jälkeen satunnaisesti. Kolmannen kanssa erityisesti tää on aiheuttanut hämmennystä, sillä raskausviikkojen 10 - 20 välillä mä oon oksentanut noin 10 - 13 aamuna korkeintaan kahdesti. Ja nimenomaan aamulla, eli tää on vihdoin sitä kuuluisaa aamupahoinvointia. Huono olo on edelleen ihan aamusta iltaan, muttei se ole mitenkään rajoittavaa. Oon edelleen sitä mieltä, ettei tää tällainen pahoinvointi oo yhtään normaalia!

3) Mieliteot ja ällötykset

J:stä söin ihan järjettömät määrät roskaruokaa, E:stä puputin salaatteja. Tällä kertaa mun on pahan olon takia tosi vaikee keksiä hyviä ruokia, mutta parhaiten uppoaa ihan peruskotiruoka. Meillä on kotona kiertävä ruokalista, josta otetaan järjestyksessä seuraava ruoka sitä mukaan kun niitä pitää tehdä ja näin vältetään pelkkä makaronilaatikko - kanakastike - muusi - jauhelihakastike -lista, kun ei tarvii kiireessä keksiä mitä syödään seuraavaksi. Kotiruoka on maistunut niin hyvin (senhän myös huomaa, hahah), että mä innostuin lisäilemään uusia ruokia listalle ja nyt en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan kaikkia kerran. Liha on ollut kuitenkin jokaisella kolmella kerralla se tökkivä asia ja jossain vaiheessa oli inhottava miettiä ruokaa, kun kaiken lihan pureskelu ällötti. Mitään yhtä erityistä ällötystä en edes keksi.

4) Ulkonäkö

J:stä mulla oli iho hyvässä kunnossa, mutta E:stä finnejä löytyi kasvoista ja nyt homma on räjähtänyt käsiin. Mulla oon ihan hullu määrä finnejä, joihin kasvot ei riitä vaan niitä löytyy ympäri kroppaa paikoista, joissa niitä ei ole ikinä ollut. Leukaluun alue, kaula, niska(!!), solisluiden alue, lapaluiden alue, kyljet?? Mä luulin alempaan kollaasiin asti, että oon paljon, paljon isompi mitä E:stä suurin piirtein samoilla viikoilla, mutta olin näköjään väärässä. Mahasta mä kyllä veikkaisin tällekin kerralle poikaa.

5) Fiilikset

J:stä mulla oli koko ajan niin varma poikaolo kuin voi olla. E:stä poikaolo oli lähes koko ajan lukuun ottamatta kahta päähänpistoa, mutta tyttöolo muuttui aina päivässä takaisin täysin varmaksi poikaoloksi. Nyt mä oon tosi hämmentynyt siitä, ettei mitään oloa ole. Mulla ei ole pienintäkään hajua sukupuolesta, ei pienen pientä fiilistä suuntaan tai toiseen. Toisaalta mä pystyn kuvittelemaan meille vaan poikia ja masukuvia katsellessa tulee poikafiilis, mutta unissa Sisu on ollut aina tyttö. Nimen takia odotan ultraa ja mahdollista sukupuolen paljastumista jo niin kovin, etten tiedä miten pysyn kirjaimellisesti housuissani vielä vähän aikaa! Vielä 2,5 vuorokautta ja jos saadaan sitten tietää se sukupuoli niin tilaan vauvalle heti tuttinauhan nimellä varustettuna. Kerroinko jo, että jännittää?

13.2.2017

SEX, DRUGS & RECKLESS LOVE

Me ollaan oltu viimeksi missään elokuussa 2014, kun käytiin Naantalissa Reckless Loven keikalla. Sen jälkeen nää on keikkaillut lähistöllä ainakin elokuussa 2015, mutta skipattiin se suosiolla mun supistusten takia ja huhtikuussa 2016 olisi ollut keikka Turussa, jolloin ajatus koliikin jättämisestä muille raastoi liikaa sydäntä. Silloin mä vannoin, että kesällä 2017 me käydään joillain festareilla, joissa RL esiintyy, mutta te voitte arvata ollaanko tänä kesänä menossa yhtään mihinkään. Niih. Tammikuussa kuultiin Loimaalla olevasta keikasta, varattiin lapsille hoitaja kymmenen minuuttia keikkatiedon jälkeen ja päätettiin, että sinne on pakko mennä. Reilu kuukauden jännitin missä kunnossa tuun olemaan ja onnistuuko multa sellaisen matkan istuminen autossa. Huomaa miten huonoja ollaan käymään missään, kun lauantaina mä makoilin sohvalla vielä 20:40 just sen näköisenä, et tunti tai kaks tässä ja sitten nukkumaan. 

WhatsApp-valittelujen jälkeen sain kuin sainkin perseeni ylös sohvalta ja tuskallisen matkan jälkeen oltiin paikan päällä. Mä tyhmä en vaan tajunnut, etten ollut tottunut a) olemaan syömättä niin pitkää aikaa, b) valvomaan tunteja pidempään kuin kotona ja c) istumaan autossa tai seisomaan paikoillani sellaista aikaa. Keikka alkoi puolisen tuntia myöhässä ja jo ennen oletettua esiintymisaikaa kroppa huusi hoosiannaa eikä se keikan aikana helpottanut. Jossain välissä hävisi kuulo, alkoi kohina, nousi tuskahiki ja silmissä alkoi sumentua eikä jalat tahtoneet kantaa. Mielessä kävi ulos sinkoaminen, mutta luultavasti mä en olisi päässyt pyörtymättä sen ihmismassan läpi. Ihme kyllä selvisin ja sain varmistuksen siitä, että mikä tahansa missä tahansa vielä soittaisikaan, tää oli mun viimeinen keikka raskaana. Onni oli eturivi, joka antoi mahdollisuuden omalle tilalle. 

Pojat ei edes tiennyt meidän olleen poissa ennen kuin kerrottiin se aamulla ja täällä oli yks aika innokas RL-fani katsomassa videoita puhelimesta (yksi pätkä niistä Instagramissa, täällä), sillä J osaa biisien sanoja ja lausuu osan niistä paremmin kuin mä. J olikin suurin syy siihen, miksi mulla oli puhelin kädessä lähes koko keikan ajan, kun kuvailin sille niitä tuttuja biisejä. Ja tietty Lokisten WhatsApp-ryhmään vähän persettä ja vatsalihaksia, hahah. Vitsi mä vaan toivon, että tänä tai ens kesänä Reckless Love ois jollain pienemmällä ulkoilmakeikalla (niin vissiin), jotta noi perheen pienemmätkin fanit sais mahdollisuuden päästä näkemään ihan livenä sen kuuluisan Monsterin! 

12.2.2017

RASKAUDEN PUOLIVÄLI

Tänään on rv20+0, eli nyt käynnistyy 21 raskausviikko. Vauva on tällä hetkellä noin banaanin kokoinen ja tämän raskausviikon lopussa noin 27 senttiä ja 380 grammaa - pituus on siis mitä luultavammin jo yli puolet siitä, mitä tämä tulee olemaan syntyessään! Pienellä saattaa olla jo hiuksia, kulmat ja ripset ovat muodostuneet, ja tämän iholla on muutenkin hentoinen untuvapeite.  Kynnet kasvaa kohdussa ja hampaiden alut ovat valmiit. Vauva kuulee jo ääniä ja saattaa reagoida niihin, pian muutkin aistit alkaa kehittyä. Tämä harjoittelee hengittämistä, liikuttaa ja imee ylähuultaan, haukottelee ja osaa puristaa käsiä nyrkkiin saattaen laittaa niitä samalla suuhunsa. Aivot, selkäranka ja kaikki elimet ovat pääosin kehittyneet. Pieni sydän pumppaa verta ja vauva on lähes valmis, mutta tarvitsee vielä viikkoja kasvaakseen ja kehittyäkseen. 3 - 4 viikon kuluttua vauvalla on jo pienen pieni mahdollisuus selvitä kohdun tällä puolella, 7 viikon kuluttua mahdollisuus on paljon suurempi. Siellä se kasvaa enkä mä millään malttaisi odottaa perjantaina olevaa rakenneultraan, jotta nähdään taas ruudun kautta, että mitä Sisu siellä touhuaa. 


10.2.2017

79,5 NELIÖTÄ: KEITTIÖ


Well, hello! Mulla ois oikeesti niin paljon juttuja, joista haluisin kirjottaa, mutta Aleksilla on ollut pari yövuoroviikkoa putkeen ja mä oon iltaisin kaivannu juttu seuraa, joten oon käyttänyt ajan mielummin WhatsAppissa ja Facebook-ryhmissä, ja jättänyt blogin suurimmaksi osaks sivuun. Nyt kun kotipostaukset on puolessa välissä, ajattelin kuitenkin saada ne pois alta, joten siirrytään tuulikaapin & eteisen, WC:n & kylpyhuone + WC:n sekä makuuhuoneen jälkeen keittiöön...


Edellisessä asunnossa meillä oli ihan kunnon avokeittiö ja sitä edeltävässä keittiö täysin erillisessä huoneessa. Näistä avokeittiö oli ehdottomasti parempi ja toivottiin sitä myös seuraavalta kämpältä. Tän nykyisen ratkaisusta tykkään kuitenkin kaikkein eniten, koska keittiö ei ole suljettu kokonaan pois, mutta on kuitenkin sopivan erillään olohuoneesta. Mä koen, että tää helpottaa erityisesti kotitöiden tekemistä, kun mä voin olla keittiössä tekemässä juttuja ja pojat leikkii usein sitten olohuoneen puolella ihan keskusteluetäisyydellä. Ns. ruokailutila taas on kivasti vähän etäämmällä toisin kuin viimeksi, kun pöydän vierestä ylsi vähän joka paikkaan ihan vaan kurottamalla.

Saatan vähän vihata näitä vuokrakämppien perusovia, jotka keittiön kaapeistakin löytyy, mutta muiden huoneiden tavoin, ollaan tehty sitten tästäkin muuten enemmän kiva. Oikeastaan tää sai pienen muutoksen ihan tossa tammikuun aikana, kun ostettiin edellisen kämpän neljän hengen ruokapöydän tilalle kuuden hengen pöytä ja hetkeä myöhemmin neljä tuolia. Pojat istui ennen ruokapöydän päissä ja musta on vaan niin kiva, että tää on nyt näin! Koko tila muuttui heti ihan erilaiseksi.

Notta sellai! Ihan näin aiheeseen liittymättä, voitteko kuvitella, että meillä poksuu ylihuomenna (puolen tunnin päästä huomenna) jo rv20!? Ehkä mun pitäis taas kirjoittaa pieni postaus raskauskuulumisista tässä seuraavaks.

5.2.2017

79,5 NELIÖTÄ: MAKUUHUONE


Meidän makuuhuone on huoneista pienempi ja se, jossa on vähemmän kaappeja. Suoraan sanottuna paskahousuna tykkään siitä, että just tää on huoneista se, joka on tyrkyllä yössä kulkeville ihme hiippareille (vaikkei niitä tällä suunnalla ookaan parin vuoden aikana näkynyt) ja pojat on enemmän turvassa takapihan puolella. Huoneiden kokojen suhteen ei ollut ongelmia päättää siitä, kuka majoittuu ja minne, sillä oli selvää, että pojat saa isomman huoneen ja me pärjätään ihan hyvin pienemmällä, kun siellä kuitenkin vain nukutaan. 


Edellisen asunnon pienten makuuhuoneiden jälkeen mulla oli uuden asunnon huoneelle kaksi kriteeriä. Vaadin, että saan mun vaaterekin takaisin käyttöön, koska mä en yksinkertaisesti osaa pitää vaatekaappia siistinä, vaan parissa päivässä sullon kaiken sinne ihan miten sattuu. Nyt oon taas päässyt pitämään vaatteet siististi kappale- ja värijärjestyksessä. Lisäksi toivoin, että meidän Brimnes-sänky mahtuisi reunan sijaan keskelle huonetta, jotta sängyn laatikot saisi paremmin käyttöön. Vähän mä vielä kaipailisin ehkä poikittaista peiliä tyhjälle seinälle, mutten oo ihan varma oisko se siinä vaan tyhmä enkä usko Aleksin innostuvan asiasta, kun katsoo nykyistä keittiötä (josta muuten seuraava kotipostaus). Mä oon aika varma, että nukutaan tänkin vauvan kanssa perhepedissä ainakin, jos imetys onnistuu yhtä hyvin, joten pinnasänky saattaa hetkeksi mennä säilöön, mutta jos se tulee huoneeseen niin en kyllä tiedä muuttuuko järjestys ja ehkä parempi hillitä mut siihen asti peilin suhteen.


Huoneiden vinot seinät epäilytti aluksi, mutta mä oon lopulta nähnyt sen vain tuovan lisää tilaa siihen nähden, jos huoneet kulkisikin pienemmän kulman mukaan. Epäilyttävästä jutusta hyväksi ja vinous unohtui heti, kun huonekalut oli paikoillaan.  Kriteerit täyttyi ja vaimo kiittää.

1.2.2017

KAHDEN POJAN ÄITI EI TOIVO KOLMANNESTA TYTTÖÄ

Meillä on rakenneultra reilu kahden viikon päästä ja vasten kaikkien odotuksia, kahden pojan äiti ei toivo kolmannesta tyttöä. E:tä odottaessa 95% veikkaili meille tyttöä ja kun ultrassa saatiin toisen kerran poikalupaus, 5% arvanneista onnitteli meitä. Tällä kertaa pöyristyttävin kommentti on ollut "Harmi, ettet voi päättää sukupuolta". Jaa mitä että!? Mä oon niin iloinen siitä, että yksi E:n syntymän jälkeen eniten "Koska se kolmas tulee? Sen on oltava tyttö!" -hokija tokaisi tossa joku aika sitten, et täähän voikin olla tyttö, mutta pienen hiljaisuuden jälkeen jatkoi "...Vaikka mitäpä väliä sillä on, kunhan on terve". Ihan yleisesti mä en vaan jaksa ymmärtää miten muut toivoo toisille niin kovin tiettyä sukupuolta ja olettaa tässä tapauksessa meidänkin toivovan tyttöä, kun yhtä hyvin voisin toivoa poikaa. Tiedän, että ihmisille pääasia on terveet lapset, mutta se sukupuoli tuntuu siltikin olevan ihan hirvittävän suuri juttu, joka rakenneultrakuulumisista pitää kertoa heti ensimmäisenä sen sijaan, että kerrottaisiin ensin vauvan olevan muuten kunnossa. Mä ilahdun enemmän viestistä "Oliks kaikki hyvin?" kuin siitä, että näyttöön ilmestyy viesti "Tyttö vai poika?".

Kyllä musta tuntuu kahden pojan jälkeen siltä, että tyttö voisi olla loppuun kivaa vaihtelua. Pojat taas on niin ihanan tuttuja ja turvallisia, ja vaikka ehdin antaa vauvajuttuja pois ja ostetaan luultavasti uusi kaukalo, on tavarat niin lähellä, että poikien vanhat vaatteet on kai tulossa takaisin meille. Tytön kanssa tosi pieni osa vaatteista jäisi meille, vaan alettaisiin hankkimaan lähes kaikkia alusta asti, mikä tietysti tapahtuu kyllä kahden talvivauvan jälkeen joltain osin vähän muutenkin, kun kyseessä on kesävauva. Mulla on ollut tytölle etunimi jostain vuodesta 2012 - 2013 enkä oo tälläkään kertaa ollut valmis luopumaan siitä. Ensin musta tuntui, että jää ehkä vähän harmittamaan, jos tätä The Nimeä ei saada tälläkään kertaa - eli ikinä - käyttöön, mutta kun keksittiin myös kolmannelle pojalle nimi, tulin siihen tulokseen, että oli kumpi tahansa niin se toinen käyttämätön nimi jää kuitenkin mieleen. 

Jos Sisu on tyttö, mä olen maailman onnellisin, pienen tytön äiti. Jos puolestaan poika, en vois toivoa yhtään enempää, sillä sain sen mitä toivoin ja vielä vähän enemmän. Ja jos maailma olisi niin ihmeellinen paikka, että voisin päättää sukupuolen, arpoisin sen vetämällä lapun piposta. Mä en halua tyttöä enkä halua poikaa, mä haluan, että meidän vauvavahvistus on terve, voi hyvin ja kasvaa tasaisesti, ja että me päästään näkemään vasta, kun elämä on riittävän turvallista kohdun valoisammalla puolella.

Vaikka en tykkää sukupuolitoiveista niin -veikkaukset on aina kivoja! Mitä te luulette, tuleeko meidän jonon hännälle pieni prinsessa vai saadaanko tulevaisuuden futispeleihin keskihyökkääjä?