18.12.2016

OHI ON (ENSIMMÄINEN KOLMANNES)

Vaikka mun piti kirjoittaa näitä koosteita pelkästään neuvoloista, ajattelin nyt tehdä saman saavutetun 12 viikon kunniaksi. Mä en varsinaisesti pidä mitään tavoiteviikkoja, mutta tykkään kymppipoksuista, selvityistä 12 viikosta ja täyisaikaisuudesta. Ensimmäisen koosteen viikolta 7+5 löydät täältä.

Kuinka pitkällä: 12+0!

Paino: Käytiin eilen mun mammalla, jossa kävin vaa'alla ensimmäistä kertaa elokuun jälkeen. Odotin pahempaa, mutta musta on kuitenkin yhä parempi, ettei painoa seurata säännöllisesti, joten neuvolakorttiin jätetään edelleen merkitsemättä ja aion tästäkin poistaa jatkossa koko kohdan.

Muut arvot: Ruokahalu 10/10. Tai ei oikeastaan ruokahalu, mutta halu syödä niitä asioita, jotka maistuu ja menee helposti alas.

Muutokset vartalossa: Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat... Polvet varpaat. Ei vaan. Neljässä viikossa on kuitenkin tapahtunut näin kropan ja muutosten kantajan mielestä iso muutos. Peppu ja etureidet on pyöristyneet ja mahaa turvottaa. 7+5 ja 11+5 kuvat näkyy molemmat täällä. Lisäks mulle on ilmestynyt hirvittävä määrä finnejä! Kasvot, degoltee, kyljet, hartiat. Ei mitään kauheaa rynnäkköä degolteetä lukuun ottamatta, mutta pienissä kasoissa niitä tupsahtelee ihan koko ajan. 

Uni: Maistuu. Nyt kun E:kin heräilee öisin harvemmin niin mun uni ei keskeydy niin, etten saisi enää unta. 

Mielihalut: Ruis- tai paahtoleipä salaatilla, juustolla, kinkulla ja kurkulla. Kiivejä oon syönyt varmaan muutaman viikon päivittäin niin, että suu on rikki etuhampaiden takaa ylhäältä. Maustamaton jogurtti ja kiivit jäädytettynä on parasta.

Hermostuttaa: Ei hermostuta, mutta viikkojen lisääntyessä mietityttää supistukset. Mä en oo koskaan kuullut kenestäkään, jonka kohtu olisi kestänyt muilla kerroilla yhtään ensimmäistä enempää, mutta toivon tekeväni tähän poikkeuksen. Kahdeksan viikkoa siihen, kun supistukset alkoi esikoisesta. Viisi viikkoa siihen, kun ne alkoivat kuopuksesta. Odotusryhmässä on ollut ihan järjetön määrä keskenmenoja ja se hermostutti, kunnes sain dopplerin lainaan ja kuulin pienen sydämen sykkivän kovin.

Vaivat: Etoo edelleen 24/7, mutta ny mä uskallan sanoa tän ääneen: oon oksentanut kuluneiden viikkojen aikana kolmesti satunnaisin kerroin!!!! Siis mä en vaan voi uskoa sen 8 kuukauden oksentamisen jälkeen, että tää voi olla näin helppoa?? Ja todella, todella toivon tän jatkuvan tästä eteenpäinkin.

Erityistä: Ohi on (ensimmäinen kolmannes)!

Mieliala: Mua on vähän painanut se, etten tunne tätä pientä kohtaan mitään pakahduttavaa rakkautta, vaikka molemmista pojista se oli selvää heti plussan jälkeen. Siksi on huono omatunto, kun ei vielä kanna sisällään mitään maailman parasta vaan jotain ihan kivaa ja mulla kesti jonkun aikaa, että uskalsin edes suljetussa odotusryhmässä mainita asiasta. Yksi kommentoi asiaa jotenkin siihen suuntaan, että muiden tunteiden tavoin hormonit vaikuttaa myös tähän ja se kuulosti musta järkevältä. Kyllähän mä haluaisin jo tuntea jotain koko sydämestäni, mutta kun se tunteminen ei ole tahdosta kiinni.

Odotan: Huomista ultraa, kääks! Hengissä siellä ollaan, mutta niin toivon kaiken olevan muutenkin kunnossa ja se vähän jännittää..

14 kommenttia

  1. Onnea ekasta kolmanneksesta! Näyttääpä sun masu jo suhteellisen isolta :o Itellä kun ei vielä näy juur mitään, ainakaan kameraan :D Itellä nyt viikkoja tasan 15.
    T. Sama nuori ano joka joskus aiemmin kommentoi yhteen postaukseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voi olla... Ennen raskautta tulin täyteen kahdesta ateriasta päivässä ja nyt syön neljä - kuus kertaa, joten sitä massaa taitaa alkuun tulla aika helposti, kunnei kroppa oo taas tottunu tällaseen määrään. Elokuussa paino oli 52 kiloa, et on tässä onneks varaakin tulla.

      Poista
    2. Mulla on ollu painonnousu nyt 33g viikossa keskimäärin :D Eli ei mitään kamalaa. Syön kyllä paljon, ehkä liikaakin, ainakin liikaa herkkuja... Pitäis ehkä koettaa kiinnittää huomiota enemmän mutta kun... :D Toisaalta oot muutenkin hoikemmassa kunnossa kun minä alussa, ekassa neuvolassa paino oli jotain 63,5kg kieppeillä. :)

      Poista
    3. Mulla paino jätetään just siks punnitsematta, etten kiinnitä niin paljoo huomiota syömiseen. Jos painoa "vahdittais" niin en ahdistuksessani varmaan söis puoliakaan siitä mitä nyt. Ja tässä kun on vieläki sekin, et koen kolmatta raskautta kolmen vuoden aikana (apua.. :D) ja tän alettua viimisimmästä oli kulunu vuos niin iho venyy varmaan aika herkästi. :)

      Poista
    4. Taitaa "nuori ano" odottaa ensimmäistään eikä tiedä että masun esilletulo on kiinni lapsien lukumäärästä sekä hormooneista ennen 12viikkoa :D

      Poista
    5. Näinhän se on joo! Mua ei kenenkään maha tai mahattomuus kiinnosta, mut tiedän niitä, joilla tässä vaiheessa on samanlainen maha kun mulla viimeks tyyliin rv26 ja se on ihan okei, mut vähän huvittavaa, miten jotku ajattelee sen ison nyrkin kokosen kohdun ja about 6cm beben olevan häpyluulta rintojen alle asti ja puhuu jo tohkeissaan "vauva"mahasta... :D Mä oon nyt ihan hetken tuntenu kohdun häpyluun yläpuolella, jos makaan selälläni, mut ei tää maha kyllä vauvasta oo kasvanu. :) Mullahan oli viimeks alkuturvotuksen jälkeen paljon sirompi maha mitä ekalla kerralla. Saa nähdä miten nyt!

      Poista
    6. Minä oon suunnilleen samassa vaiheessa ja on vatsa vähintäänkin tuon verran esillä, vaikka on ensimmäinen raskaus eikä painoa vielä ole tullut. Vatsa on näyttänyt huomattavasti vauvavatsalta jo jonkun aikaa ilmeisesti turvotuksen takia. Minusta sillä ei niin ole väliä, kunhan vauva kehittyisi hyvin ja itse pysyisin terveenä.

      Poista
  2. Näytät hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Suvi! Aleksi tykkää kans enemmän, kun en taas hetkeen oo ihan niin perseetön ja tää on nyt jo pyöreempi....... :D Miehet!

      Poista
  3. no huh kuinka sanottu!! luin jo instassa kun mietit kuvan julkaisuu ja hämmästelin syytä. nyt kun näin vertailukuvat niin näkkeehän siusta pienen pyöristymisen mutta vaan terveellä tavalla ja näytät nyt sata kertaa paremmalta kuin kukkakeppinä ekassa kuvassa. oot niin avvoimesti puhunu kehostas täällä et toivottavasti ihmiset ymmärtää kommentoida sen mukkaa. ootan jo innolla tän kerran barbievatsaa <3:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaha, Barbie-vatsa! Just ehkä kaks viikkoo sit mietittiin mun pikkusiskon kanssa, kun E:stä mahassa meni selkeesti se "irrotettava osio". :D Monelta kuullu just siitä, et näyttää paljon terveemmältä, jos vertaa 7+5 kuvaa. Mut on mulla jo vähän ikävä sitä olematonta masua... Ja toisaalta taas masua, joka on täynnä vauvaa. <3

      Poista
  4. Ihana pikku masu. Eikä mun silmään kyllä mikään iso vielä. On sitä isompiakin noilla viikoilla nähty!

    Meilläkin oli huhtikuussa syntyvissä paljon tosi keskenmenoja. Ihmettelen vain, kistä se johtuu... voiko olla epänormaaleja munasoluja esim. E-pillereiden syönnistä johtuen, jotka menee kromosomipoikkeavuuksien vuoksi heti alussa kesken... tiedä häntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Vasta nyt tiedostan miten pieni olin ennen raskautta (taas kerran) ja niin mäki koitan olla ajattelematta tätä isona... Tiedän kuitenkin monia, jotka ilman raskauttaki toivois olevansa tässä kunnossa. :D Ja näillä viikoillahan mahan koko johtuu lähinnä suoliston toiminnasta ja hormonien aiheuttamasta turvotuksesta, kun kohtu on vielä niiiiin alhaalla ja bebe tosi pieni niin se nyt on ihan se ja sama miltä kenenkin maha näyttää (ihan niinku koko raskaudenkin kyllä...)..

      Mä oon kans miettiny syytä näille keskenmenoille, mut kai niitä vaan aina sattuu varsinkin, kun ryhmä perustettu niin alussa. Muistan lukeneeni, et 10% raskauksista päättyy keskenmenoon ja niistä 90% on tuulimunia. 10% täyttyy helposti, mut tuulimunia ei oo taidettu ultralla todeta vielä yhtään ja sit taas ollu sellasia, et ultrassa selvinny miten sydän ei enää syki ja kehitys loppunu jokunen viikko sit. :( Toivottavasti meillä tänään kaikki hyvin!

      Poista