30.12.2016

NISKAPOIMU-ULTRA

Meillä oli viime viikon maanantaina niskapoimu-ultra ja reilu viikkoa aiemmin mulle tuli olo, että pitäis soittaa neuvolaan, jos siellä voitaisiin kuunnella sydänäänet ihan vaan mun mielenrauhan vuoksi. Päivä toisen jälkeen kuitenkin hoin itselleni, ettei ultraan ole enää pitkä aika ja kyllä se siitä. Meidän odotusryhmässä on ollut ihan hurja määrä keskenmenoja ja varmaan yli puolet näistä on olleet niitä, joissa sikiö ja syke on löydetty jo aiemmassa ultrassa, mutta keskenmeno tullut siitä huolimatta, vaikka prosenteissa se mahdollisuus on tämän jälkeen aika pieni. Kyyneliksi asti oon lukenut jo tutuksi tulleiden huonoja uutisia ja jäänyt ikävöimään näiden ihmisten perään, mutta ennen kaikkea nää uutiset on lisänneet omaa pelkoa. Viikon mä sain siirrettyä neuvolaan soittamista huomiselle ja taas huomiselle, ja lopulta koitti taas perjantai ja neuvola oli sulkeutunut. Mulle iski viime hetken paniikki ja piti kysyä paikallisesta äitiryhmästä lähellä olevia dopplereita, jossa ihana, entinen naapuri sitten vastasikin. Lauantaina hain dopplerin ja sain kuin sainkin mielenrauhan ennen sitä ultraa. Doppleri on lainassa edelleen ja joka toisella kerralla oon valmis heittämään sen täältä takaisin ja joka toisella kerralla oon maailman onnellisin, kun äänet kuuluu ja saan taas hengähtää.

No se maanantain sitten koitti ja menin ultraan aika luottavaisin mielin, kun edeltävänä iltanakin sydän sykki kovin ja viikkoja oli kasassa 12+1. Vasta edeltävänä iltana mä tosin muistin sykkivän sydämen lisäksi panikoida niskaturvotusta, jonka mittauksen olin unohtanut täysin ja googlettelin sitä sitten silmät ristissä. Ultra oli tälläkin kertaa nopeasti ohi, mutta nähtiin kuitenkin vähän vajaa kuuden sentin mittainen kaveri, joka vastasi viikkoja ja jonka niskaturvotus oli 1,5mm, eli täysin normaalirajoissa. Tällä viikolla postissa tuli lappu verikokeista eikä kohonnutta riskiä Downin syndroomaan ole.

Tänään viikkoja on 13+5 ja seitsemän viikon päästä onkin jo seuraava ultra! Samalla tietty jännittää, voiko kaikki olla vielä kolmannen kerran hyvin, mutta jännitän myös saadaanko me vihdoin käyttöön tytön nimi, jota mietittiin jo esikoisen kohdalla tai saanko mä lämmiteltyä Aleksia kolmannen pojan nimelle, joka on mun listalla ykkösenä. Mä en kyllä tälläkään kertaa lakkaa ihmettelemästä, että mihin nää viikot tässä häviää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti