15.12.2016

KOLME VINKKIÄ STRESSITTÖMÄÄN JOULUUN

Katuvalojen alla Anni haastoi mut kertomaan omat vinkit stressittömpämpään jouluun. Me päästään joulu sen suhteen helpolla, ettei tänäkään vuonna stressata ruuasta, kun kierretään tuttuun tapaan pöydästä pöytään, saatetaan saada ruokaa joistain paikoista kotiin tai sitten mennään kylään vielä toisenakin päivänä. Mun lista siis on kovin lyhyt, mutta joka tapauksessa se tulee tässä.

1. Unohda joulusiivous

Mä en oo ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka panikoi joulusiivouksen suhteen. Meillä on aina perussiistiä, koska pidetään järjestystä yllä jatkuvasti ja lisäksi siivotaan kerran viikossa vielä paremmin. En vaan ymmärrä mikä joulusiivouksesta tekee niin ihmeellistä tai mikä siitä tekee niin suuren ja aikaavievän. Miksi ei riitä ihan tavallinen siivous, kuten viitenäkymmenenäyhtenä muunakin viikkona vuodessa? Pyykit pyykkikoriin, postit postikasaan ja tavarat muutenkin heti omille paikoilleen ilman, että niitä laskee ennen sitä mihinkään, mihin ne jäisi lojumaan?

2. Ei pakkojoululahjoja

Niin lukemattomia kertoja oon tänäkin vuonna lukenut keskusteluja siitä, miten anopin äidin miesystävälle ei taaskaan keksitä lahjaa ja jotain on kuitenkin pakko ostaa. Joo, se muistaminen on kivaa ja mäkin tykkään antaa lahjoja, mutta... Jos ei oikeesti keksi mitään tai toisella ei oo tarvetta millekään niin onko pakko? Tosi harvat saa meiltä lahjoja, koska mä en jaksa vaivata päätäni sen suhteen, etten tiedä mitä ostaa. Kun vastaan tulee täydellinen lahja jollekin tietylle, se kolahtaa heti ja se ostetaan. Ajatus on tärkein, mutta 15. samanlaisen konvehtirasian kohdalla saatan ihan hetken miettiä, ettei sitä ois välttämättä tarvinnut antaa. Ne on just niitä "en oikein tienny mitä ostaa niin tässä sit vaik tällanen, kun jotain pitää kuitenkin antaa" -lahja. Ei, ei hei pidä. Vaikka stressitöntä toki sekin on, kun tietää jo ennestään antavansa kaikille sitä suklaata (joista muuten about kolme on hyviä). Joulukorteissa mulla on vähän sama, koska mua ei henkilökohtaisesti kiinnosta ostaa kaupan valmiskortteja ja tehdään ne itse. Jos ei löydy ideaa, ei tehdä ja that's it.

3. Älä yritä miellyttää kaikkia

Okei, tää on vähän syvältä. Kaikkein mieluiten mä vuokraisin ison liikuntahallin, johon mentäsiin koko porukalla. Aleksin vanhemmat on eronneet ja mun vanhemmilla on sama juttu. Esikoisen ensimmäisenä ja vielä toisenakin jouluna mä käytin hirveesti aikaa oman mieleni pahoittamiseen, kun ajattelin, miten melkein kaikille ois kiva olla aatto poikien kanssa. Koitetaan nähdä kaikkia jouluna, mutta aatto ollaan oltu viimeiset neljä vuotta mun äidin kanssa ihan vaan siitä syystä, että oon ainoa lapsi ja mä haluan olla silloin paikalla, kun kaikilla muilla kuitenkin on muita tyyppejä meidän lisäks. Näin aion tehdä siis siihen asti, että äiti kokee meidät riesaksi ja pyytää olemaan poissa joulun. Enkä aio valinnastani stressata. 

8 kommenttia

  1. Pakko kommentoida tota siivous asiaa. Meillä on kyllä perus siistiä ja tuntuu et muutenkin kahden lapsen taloudessa saa olla koko ajan siivoamassa. Mutta silti meillä on aina joulusiivous, se tarkoittaa meille että pestään pesukoneen/suihkukaapin takaa,siivotaan kaapit sisältä ja ulkoa, pestään sohvanpäälliset, käydään läpi turhat tavarat ja vaatteet yms. Ja sama kevätsiivouksella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me siivotaan takaa kerran kuussa samalla, kun pesen kylppärin seiniä myöten. Kaapit pyyhin ulkoa kerran viikossa ja sisällöt revin muutaman kerran vuodessa alas, jotta voin laittaa ne takas, vaikkei sille siivoomiselle oikeestaan oo tarvetta, kun käyn niitä kuitenkin viikottain läpi viikkosiivouksen yhteydessä. :D Eli ei aukee mulle siitäkään huolimatta. Sohvatyynyt toki vois pestä useemmin kun tarpeen tullen. :)

      Poista
  2. Meidän joulusiivous koostuu siitä, että normaalin imuroinnin lisäksi viedään matot ulos ja mopataan lattiat. Ei siis vie juuri normaalisiivousta enemmän aikaa. :) En näe järkeä kaappien suursiivouksessa joulua varten, sillä niitä siivotaan satunnaisin väliajoin tarpeen vaatiessa, sama kylppärin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama! Varsinkin keittiön kuiva-ainekaappia siivoon joka viikko ja muut pysyyki sit hyvin järjestyksessä. Matot pitäis kyllä opetella viemään ulos nyt kun asutaan rivitalossa. :D Kerran kuussa heilautan isot matot vaan takaovelta, mut keväällä pitäis rakentaa terassia niin sit ei enää viitti...

      Poista
  3. Hyvät vinkit! Ei aina tarvii tehdä ja miellyttää kaikkia varsinki jos näistä asioista alkaa tulla stressiä. Jouluna pitää pystyä rauhoittumaan ja nauttimaan hetkestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meinasin kolmesti poistaa tän luonnoksista, kun tuttu, etten saa kunnon postausta aiheesta. :D Kiva siis kuulla vinkit hyviksi. :)

      Poista
  4. Kiva ku osallistuit :) Mä voisin ton ensimmäisen vinkin näyttää J:lle. Meillä on joka viikko suursiivous ja tää "joulusiivous" on yksi niistä. Toki kaipaisin vinkkiä myös siihen, miten ton tyypin sais viemään ne tavarat sinne mistä ottikin, pyykit pyykkikoriin ja astiat koneeseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaha. :D Hei meillä tulee maaliskuussa 6 vuotta yhdessä täyteen ja musta tuntuu, et ihan nyt tän vuoden aikana Aleksi on oppinu laittamaan tavarat just minne kuuluu! Ehkä sitä alko lopulta ärsyttämään, et mä laitoin sen vaatekaappiin vähän kaikkea mitä se jätti jälkeensä. Likasia ja puhtaita vaatteita, hiuslakan korkki, likanen kahvikuppi jne. Eikä tarvinnu enää miettiä, et mihin oon mitäkin siivonnu, ku pysty olettamaan, et kaikki hävinny löytyy sieltä... :D

      Poista