29.11.2016

VARHAISULTRASSA

Mä oon vihannut ultria aina. Ja kun mä sanon, että vihaan niin todellakin tarkoitan sitä joka solulla. Kurkkua on puristanut, rintakehää painaa ja tuntuu, ettei henki kulje. Oon poikkeuksellisen hiljainen, tärisyttää ja itkettää. Tätä siitä hetkestä, kun istun autoon ja lähdetään kohti ultraa - aina siihen asti, että ultraaja kehottaa pukemaan takaisin päälle. Muistan edelleen sen helpotuksen E:n rakenneultran jälkeen. Kaikki oli jo toiseen kertaan todettu olevan hyvin ja mä olin niin helpottunut siitä, ettei mulla olis enää ikinä syytä jännittää. Kunnes koitti tiistai 22.11. ja mä istuin autossa taas kohti sitä samaista ultraääniyksikköä ihan yhtä hiljaisena kuin aiemmin painavan rintakehäni kanssa. Tällä kertaa mä pelkäsin ehkä vielä vähän muita kertoja enemmän. Toistan itseäni, mutta kun päätös oli niin järjettömän suuri ja raskas, ja se neutraalisuus tätä pientä ihmettä kohtaan oli ollut tuskaista. Ja kun siitä päätöksestä päästiin ja mä annoin itseni vihdoin tuntea  kaikella sillä rakkaudella, jonka olin hukuttanut epätietoisuudessa väkisin. Pelkäsin käyneeni turhaan koko tunteiden vuoristoradassa ja pelkäsin antaneeni piinan jälkeen luvan rakastaa jotain, jota ei ehkä ollutkaan.

Meidät otti vastaan mukava, vähän vanhempi nainen, jonka muistin aiemmiltakin kerroilta. Nainen kyseli nopeasti kuulumiset ja voinnit, jonka jälkeen kehotti riisumaan ja ohjeisti katsomaan ruudulta mitä näkyy. Ensimmäisellä kerralla olin ihan pihalla siitä mitä ruudulta näkyi, toisella kerralla osasin jo vähän hahmottaa ja tällä kolmannella kerralla tiesin heti, että siinä se nyt. Oikeastaan olisi ollut oudompaa olla hahmottamatta, sillä ultra paljasti meille jopa pienen pienet käsien alut. Kuunneltiin ihan hetki sykettä, joka oli ihan yhtä täydellinen kuin kaksi aiempaakin. Käynti oli nopea ja ihan pian oltiin jo ulkona tietäen sen, että Sisun mitta oli huikeat 1,77 senttiä, joka vastasi viikkoja 8+2 ja että laskettu aika olisi heti heinäkuun 2. päivä.

Oon jokaisen kolmen kohdalla saanut ihmettelyä siitä, miten aikaisin oon uskaltanut julkistaa raskauden ja tää johtuu ihan puhtaasti siitä, että suurin osa keskenmenoista on tuulimunia (joidenkin mukaan jopa 90% niistä), eli sikiötä ei ole koskaan ollutkaan. Ultran jälkeen tuulimuna on siis poissuljettu ja riski keskenmenoon on ihan huomattavasti pienempi, vaikka sellainen vielä onkin. Kahden riskiraskauden jälkeen mä tiedän myös sen, ettei ne riskit lopu 12. raskausviikkoon vaan jatkuu aina siihen asti, kunnes vauva on turvallisesti kohdun tällä puolen. Tänkin ultran jälkeen mulla on niin rauhallinen ja luottavainen olo kuin ennen vauvan syntymää voi olla. Viime kerralla supistukset alkoi todella yllättäen raskausviikolla 17 tehdyllä kolmen kilometrin kävelylenkillä neuvolasta kotiin ja se on aina välillä mielessä, mutta mä pyrin ottamaan neuvola-aikoja Aleksin työvuorojen mukaan enkä voisi tehdä enempää.

Nyt kuitenkin luottavaisin mielin sen suhteen, että kesällä meitä on yksi lisää - meidän pieni Sisu(pussi).

10 kommenttia

  1. jee ootte takas!! luulin et jotain köyny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. We're back! Tää osote on maksullinen ja se oli maksettu enää tiistaiks asti, joten piti olla yhteydessä sen välittäjään ja uusia koko juttu. :) Tuskalliset kolme päivää ilman blogia. :D

      Poista
  2. Oi ihanuutta! Ihanaa että oot saanu ymmärtäväisen neuvolatädin. Toivon sulle kaikkea hyvää tähän raskauteen :)

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea teille! :) Mites oliko tällä kertaa paprika(?) taas näyttämässä tietä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oot sama Suvi ku aattelen ni vitsi olit paljon mielessä sen aikaa, ku tiedettiin jo plussasta, muttei kerrottu vielä monelle! Ei oo kuule paprikoita taidettu ostaa kevään jälkeen, kun mä pelästyin niin paljon sillon tullutta paprikavauvaa. xD Syön nykyään paprikaa vaan, jos joku muu ku minä tai Aleksi on ostanu sen ja tehny sille keisarinleikkauksen. :D

      Poista
  4. Sama Suvi täällä huutelee! Haha voi paprikavauva :D Varmasti olis tullu nytki ;) Kiva kun mäkin joskus jonkun mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellaki oot!! Ja joo, mä luulen, et niin ois todellaki ollu, joten jätän jatkossaki paprikat muille.. :D

      Poista