24.11.2016

ENSIMMÄISET AJATUKSET VAHINKORASKAUDESTA

On maanantai, kello 21:24 ja Aleksi on muutamaa minuuttia aiemmin lähtenyt kotipihasta kohti yövuoroa. Näpytän vessassa viestiä kaverille kädet täristen. Puhelin värähtelee vastauksista. "Joko jo? Apua... No?? No??????". Lähestyn ahdistuneena pyykkikaapin ylle nostamaani paperia ja sen päällä olevaa raskaustestiä. Ei jumalauta! Kaksi viivaa!! Seuraavien viestien ajan kädet tärisee entistä enemmän ja ne sisältävät voimasanoja. Tarkemmin sanottuna pelkästään niitä.

Lysähdän siihen paikkaan istumaan ja itken. Itken seuraavat tunti 58 minuuttia taukoamatta. Ei tän näin pitänyt mennä. Siinä missä ennen poikia oltiin kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja ilman ehkäisyä, päätti tämä kaveri saada alkunsa sillä tasan ainoalla ehkäisemättömällä ja keskeytetyllä kerralla. Mä kuulun siihen porukkaan, joka ei hetkeäkään usko, että keskeytetyllä yhdynnällä voisi tulla raskaaksi - tai kuuluin, mutta piti sitten oppia kantapään (tai kohdun..) kautta ja nyt mulla on yksi esimerkki kulkemassa mukana. Niin, että käyttäkää ehkäisyä. Mielellään triplana. Aina.

Ensimmäisenä viikkona tunsin niin järjettömän paljon. Surua, pelkoa, epätoivoa ja hämmennystä. Kaikkein suurimpana tunteena kuitenkin oli häpeä. Miten mä aikuisena ihmisenä ja jo kahden lapsen äitinä saatoin olla tässä tilanteessa? Mitä ne neuvolassa ajattelee? Mitä kaikki tutut ajattelee, jos kerrotaankin kuinka meille tulee taas uusi lapsi? Miten mä ikinä voisin henkisesti selvitä abortista, kun pelkkä ajatus saa romahtamaan joka kerta? Mä oon puhunut aina kahdesta lapsesta. Itkenyt pakatessa J:n pieniä vaatteita pois ja miettinyt saadaanko niitä koskaan enää käyttöön. Antanut helpottuneena E:n pieniä vaatteita ja vanhoja leluja eteenpäin, ja ajatellut, että näin tän pitikin mennä.

Pojista plussatessa mulle on heti kehittynyt järjettömän iso tunneside, koska kummatkin oli niin toivottuja. Tällä kertaa mä oon koittanu olla ajattelematta koko tyyppiä enkä oo antanut lupaa tuntea ja se osottautui ihan helvetin hankalaksi. Nyt mä pelkään, että hautasin ne tunteet liian syvälle eikä ne nouse enää edes luvan kanssa. Rakastanko koskaan ei-toivottua, kuten kahta toivottua? Pystyykö tän lapsen muut läheiset rakastamaan sitä, vaikka onkin meille täysi vahinko? 

Todella, siis todella moni ajattelee tai ajatteli, että pienen tyypin pitäminen oli ihan itsestään selvää eikä muita vaihtoehtoja ole edes harkittu. Todellisuus on kuitenkin toinen ja viikon ajan mä kävin ihan helvetillistä taistoa pääni sisällä. Aleksilla tosiaan oli yövuoroviikko ja joka ilta poikien nukahdettua Aleksi lähti töihin. Mä jäin yksin peiton alle, näpytin kavereille viestejä ja itkin sitä, miten hukassa me nyt oltiin.

Ensimmäisen kerran kävin neuvolassa kolme päivää testin tekemisen jälkeen, koska tunsin, että mun piti saada jutella jollekin, jolla ei ole mielipidettä tän asian suhteen. Istuin yksin odotusaulassa ja mun otasassa luki punaisin tikkukirjaimin "SE OLI VAHINKO". Puhelin kädessä selailin Instagramin ja Facebookin väliä minuutin välein, vaikkei kummassakaan tapahtunut mitään. Tunsin miten mun päällä oli ylisuuri, juntti t-paita, jossa luki teksti "Rapatessa roiskuu" ja kaikki tuijotti säälivästi hymyillen. 41 minuuttia käytiin läpi mun kirjoittamaa listaa (josta myöhemmin omassa postauksessa), 41 minuuttia itkin. Neuvola on aina ollut mulle paikka, jossa käyn lasten takia. Ensimmäistä kertaa se oli iso voimavara ja ihana purkupaikka myös mun itseni takia. 

Neuvola ei halunnut hoputtaa, mutta viikkoja saattoi olla mitä tahansa neljän ja seitsemän väliltä, joten saatiin alkuviikkoon asti aikaa miettiä. Mä olisin jakanut nää ajatukset täällä joka tapauksessa lopputuloksesta piittaamatta, mutta jos sulta ei mennyt edellinen postaus ohi niin tiedätkin jo missä mennään. On tässä ajatuksessa edelleenkin työstämistä ja sulateltavaa, mutta mä tiedän, että näin tän nyt pitikin mennä. Tää oli meille ainoa oikea ratkaisu.

20 kommenttia

  1. Ihana ,kun kerroit ääneen. Lapsi ei aina ole suunnittelemalla suunniteltu ja toivottu, mutta itse uskon että häntäkin oppii rakastamaan ihan yhtä paljon. Alku shokki on vain erilainen, kuin toivotuissa lapsissa, mutta se menee varmasti ennemmin tai myöhemmin ohi. Teilläkin kuitenkin kokemusta siitä, ettei lapsia tule tahtomalla samantien, joten itse uskon vanhan kansan mukaisesti, että lapsia saadaan eikä tehdä. :) Zemppiä sinne hirveesti, heinäkuuhun mennessä rakastat lastasi enemmän tai vähemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin aattelen! Ja tosiaan kun suurin alkujärkytys oli ohi niin sitä alkoi pelkäämään keskenmenoa jokasesta vihlonnasta, eli joku sisällä ei ollu yhtään valmis luopumaan tästä. Nyt 2,5 viikkoa myöhemmin mietin jo miten jostain ei-toivotusta voi lyhyessä ajassa tulla näin rakas, vaikka vähän sekavaa vielä onkin. <3

      Poista
  2. Meilkein kun oisin ite kirjottanu tän :D Meillä kävi siis melkei samalla tavalla, siinä missä poikia yritettiin pitkään, Rosalie sai alkunsa yhdesta ainoasta kerrasta... Kävin läpi ihan samoja fiiliksiä, ja ne jatkui ihan koko raskauden ajan. En ees ottanut kovinkaan montaa mahakuvaa, siinä missä Rafaelin raskautta taltioin kuvin joka viikko ellen useemminki. Mua pelotti eniten se että joudutaanko kokee samallainen vauvavuos mitä rafaelin kanssa, (koliikki-refluksin ja valvomista). Sit kun rosalie syntyi, alku oli vähän hankalaa ja valvottiinkin yhden lapsen sijaan kahden kanssa, mutta se meni ohi nopeemmin. Ja nyt Rosalie olikin just se puuttuva palanen meidän perheestä <3 ja kolmen lasta on kyl niin upee juttu, tuut sen vielä huomaamaan :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii. <3 :D Siis mulla oli just siinä neuvolaan kirjotetulla listalla mm. E:n 4,5 kuukautta kestäny koliikki. E nukkuu välillä täysiä öitä, mut välillä heräilee varsinkin nyt, kun on ollu kipeenä ja tekee hampaita samalla, ja välillä mä öisin mietin, et mihin ihmeeseen sitä tässä taas ryhtyy. :D Haluun kans uskoa tohon, et tää on vaan hyvä juttu ja et kun arki kolmen kanssa lopulta lähtee sujumaan niin ei voitais enää muuta tilannetta edes kuvitella, kun kaks tuntuis niin tyhjältä.. :)

      Poista
    2. Joo meillä edelleen Rafael heräilee öisin huutamaan ihan täysii, ja se saattaa heräillä useemmin ku Rosalie, mut ehkä me pian saadaan helpotusta myös öihin kun päästään sairaalalle tutkimuksiin :)

      Poista
  3. <3 Been there... Samalla viikolla positiivinen raskaustesti ja tieto upeesta työpaikasta. Kauhea pelko ja paniikki ja suru kun ei osannut iloita kummastakaan:( Nyt mulla on maailman ihanin ja rakkain 6-vuotias <3. Hyvä että sait ja älysit puhua neuvolassa ajoissa mä sitkuttelin liian kauan... Voimia, .uista pyytää herkästi jatkossakin keskusteluapua jos tuntuu siltä. (Asioita ei tapahdu vahingossa... Joskus eri tavoin kuin ite suunnittelee, tai näin mä uskon:) ) Paljon voimia ... Ja Onnea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Auts, mikä tilanne ollu! Mä olin kans nyt ihan siinä ajatuksessa, et vihdoin mulla on hetki alkaa keskittyä just muhun, mutta... :D Ja tosiaan aiemmista kerroista viisastuneena (mm. se koliikki) pyydetään tällä kertaa apua herkemmin ja otetaan tarjoukset vastaan ihan eri tavalla!

      Poista
  4. Olin kaksi viikkoa sitten samassa tilanteessa. Tein puhtaasti itsekkään ratkaisun valitsemalla keskeytyksen. Kolme lasta, ei tukiverkostoa ja psyyke hieman heikko. Näillä perustelin päätöksen. Miehelleni päätös ei ollut yhtä selvä. Onni oli hyvä hoitohenkilöstö. Henkisesti haastava asia. Toivon teille rohkeutta päätökseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta se ei oo itsekästä, vaan myös nykyisten lasten etu. Isot tsempit jatkoon!

      Poista
  5. Mä voin täysin samastua sun fiiliksiin. Meillä kaksi poikaa (melkein samanikäiset kuin teillä) ja molemmat olleet vahinkoja. Silti niin rakkaita. Nyt toisen lapsen jälkeen päätin viisastua ja hommata hormonaalisen ehkäisyn. Nyt oon kuitenkin kahlannut läpi vaikka mitä vaihtoehtoja, mutta mikään ehkäisy ei sovi. Siispä ainoa vaihtoehto on tyytyä siihen "kumipukuun." Mutta kuten varmaan tiedät, se ei ole helppoa. Juuri viime kierrosta jouduin toden teolla pelkäämään raskautta. Mutta nyt oon päättänyt, että ei auta, pakko on ehkäistä sillä tylsimmällä vaihtoehdolla, ellen halua yllätyksiä lisää.

    Mutta teidän kohdalla oon varma, että kolmas vauva täydentää rakkauden. Ja elämä on aina lahja. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäki uskon. <3 Mä jätin E:n jälkeen pillerit hakematta, koska just ne hormonit epäilytti. Tän kolmannen jälkeen sivuoireet on ihan pikkujuttu ja haen pillerit samana päivänä, kun saan reseptin! Vaikka tää tästä hyväks muuttukin niin ei kiitos lisäylläreille. :D

      Poista
  6. Mä itse en pysty käsittämään esimerkiksi juuri tuota luuloa, että keskeytetty yhdyntä toimii. Tai muutenkaan, miten vahinkoja pääsee syntymään. Muutakun että pilleri unohtuu tai kortsussa on reikä (joka sekin tietty avata oikein ja tarkistaa päivämäärä). Siskoni kolmas lapsi oli vahinko. Eikä mulla ole siihen samanlaista sidettä kuin kahteen edelliseen (niiden kanssa pystyin viettää enemmän aikaa + keskimmäinen on kummityttö) ja nuorimmaisin muutenkin on eka näistä kolmesta joka vierastaa mua (istuin sen viereen synttäreillä ja 2 sekunttia kun konttasi itkien pois xD) Että toki mulla on kaikkiin 3 erilaiset suhteet, mutta olen aivan 100% varma kun nuorimmaisinkin vähän muhun leppyy, niin oon taatusti sulaa vahaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäisyasia on vielä liian arkana mielessä, jotta sitä lähtisin sen enempää kommentoimaan, mut mä luulen, et meillä käy kyllä sukulaisten kanssa noin. :D Kaikki ottanu tiedon kolmannesta hyvin vastaan ja on onnellisia tästä. :)

      Poista
  7. Onnea :-) ohi aiheen, mutta tuli lapsista mieleen, vieläkö aapeli ja tico asustavat teillä? Ei ole blogissa ollut pitkään aikaan mainintaa heistä.. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Joo ei oo tainnu 2014 syyskuun jälkeen olla mitään (http://www.oosiellajossainmun.fi/2014/09/vain-koiria.html). Nehän lähti reilu kaks vuotta sit elokuussa Aleksin äidille parin viikon hermolomalle ja jäi sille tielle. Ei siis oo asunu meillä sen jälkeen, mut on hyvässä hoidossa, jossa niille on enemmän aikaa ja missä niiden ei tarvii stressailla hulina-arkea. Ja onneks niitä näkeekin aina kun haluu. <3

      Poista
    2. Ja täytyy hei sanoo, et mä yllätyin, miten joku lukijoista muistaa vielä nää kaks. :D

      Poista
  8. Musta on rohkeaa että myönnät ettei raskaus tosiaan ollut suunniteltu ja samalla äärettömän iloinen että päätitte pitää lapsen.. Jumala kun ei koskaan tee virheitä :) Kaikki tulee menemään hyvin ♡ tsemppiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Musta kukaan ei voittais sillä, jos kaunistelisin asiaa. Olemalla aito ja rehellinen muut tietää missä mennään ja sekä mun että lukijoiden on mahdollisuus saada vertaistukea. Mä en tiedä mihin uskon, mut uskon kyllä, ettei tää oo tapahtunu ihan turhaan ja et tällä pienellä on ollu aina paikka valmiina meidän perheessä, vaikka oltiinkin siitä tietämättömiä. <3

      Poista
  9. Rohkeaa myöntää "vahinko".. mutta mitä lapsesi tulee tulevaisuudessa ajattelemaan tästä..kuinka kirjoitat tekstin jossa selkeästi ilmaiset hänen olevan vahinko :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan se vahinko tässä merkityksessä vähän ruma sana... Useinhan sanotaan, että nettiin kirjoitettu pysyy siellä, mut mä toivon ja uskon, että siihen mennessä tää blogi on hävinny jonnekin tosi kauas. Lapselle ei ikinä tulla puhumaan vahingosta vaan siitä, että tää oltiin suunniteltu vasta useiden vuosien päähän. <3

      Poista