5.10.2016

AINA EKA KERTA

Ennen lasten syntymää ajattelin tietäväni vanhemmuudesta kaikenlaista, mutta se luulo osottautui auttamattoman vääräksi jo heti synnytyksen jälkeen - mä hölmö kun luulin, että napanuora katkastaisiin oikeasti, mutta mitä vielä. Kietaisu pari kertaa äidin kaulan ympärille ja mukaan roikkumaan. Muistan esikoisen aikaan jo synnärillä ollessa miten se napanuora venyi, kun mä yritin pitää sitä mini-J:tä viereisesssä sängyssä yön yli. Yritykseksi jäikin.

Jokainen erossa oleminen tuntuu siltä kuin se olisi aina eka kerta, vaikka enää mä en itke, jos J jää päivällä hoitoon jollekin. E puolestaan ei helvetillisestä koliikista huolimatta ole kuluneen vuoden aikan ollut hoidossa kuin kerran kolmen tunnin ajan. Mun 3-vuotisen äitiyteni aikana napanuora on venynyt, paukkunut ja kiristinyt eri tilanteissa herkästikin, mutta pisimmilleen se venyi nyt. J:tähän on kyselty yökylään varmaan jo 1,5 vuoden verran, mutten oo ollut valmis antamaan. Jossain vaiheessa äiti ehdotti, että kokeillaan joskus yökyläilyä sen luona eikä mulla ollut syytä kieltäytyä, koska kaikkein suurin luotto on omaan mamaan ja sieltä olisi lyhin matka tulla tarvittaessa takaisin kotiin.

Se kuuluisa joskus koitti perjantaina, kun ajateltiin, että J lähtisi joka tapauksessa pois muuton alta. Vielä tuntia ennen lähtöä mulla oli tosi rauhallinen olo ja oikeesti jo hetken kuvittelin, miten mä olisin oppinut olemaan itkemättä. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes aloin pakkailla J:n tavaroita ja tiesin sen lähtevän vartin sisään. J:n huomaamatta itkin ja keksin mielessä jo parit tekosyyt, kuten ulkona vastaan tullut koira, jota rapsutin ja jolle olin allerginen. Pikkumies oli odottanut mummulle pääsemistä niin kovin, että hyvä kun heippoja malttoi sanoa. Oven painuessa kiinni itkin vielä vähän enemmän.

Kunhan sain koottua itseni niin lähdettiin kauppaan ja oli jopa helpottavaa, että kerrankin ulkoillessa sai juteltua aikuisten juttuja ilman, että joku heitti koko ajan "Mitä? Mikä oli? Mistä te puhutte? Mitä nyt sanoit?" -välikommentteja ja se kaupassa käyminen yhden lapsen kanssa oli ihan naurettavan helppoa. Ilo kuitenkin loppui lyhyeen, kun päästiin takaisin kotiin ja ikävä iski uudelleen.

Tuli ilta, oltiin saatu E nukkumaan ja oltiin istuskeltu hetki sohvalla, ja sitten mulle soitti yksi koti-ikävää poteva tyyppi, joka melkein itkien kertoi haluavansa kotiin. Mulle tuli taas kiire kasata itseni ja esittää, että kaikki oli ollut ihan okei koko ajan, mut arvatkaapa päästiinkö lopulta eteistä pidemmälle, kun halattiin ja itkettiin kummatkin? Niih, no eih. Piti pysyä koossa, mutta te kai tiedätte jo mut.

Yökyläily muuttui iltakyläilyksi ja aiheutettiin vähän turhaa ajelua, mut vitsi miten ylpee oli silti. Maailman rakkain uhmapentu siitä huolimatta, että heti seuraavana aamuna olisin ollut valmis lähettämään kaverin kuuhun. Äitiys, oi äitiys!

5 kommenttia

  1. Ei se lapsen yökyläily noin dramaattista voi olla :D
    Ja miksi opettaa lapsi noin äitiin kiinni, että mummolastaki soitetaan hakemaan pois..
    Meillä lapset olleet siinä vuoden iässä, kun ovat ekaa kertaa olleet mummolassa yökylässä, eikä mitään ongelmaa. Meillä lapset tuntee kotoisuutta myöskin isovanhemmilla, joten olis aika hämmentävää, että tulis siellä koti-ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan normaalisti, mut ehkä oot lukenu erityisherkkyys-postauksen? Jos vikan kermaviilin jättäminen yksin kauppaan tekee surulliseks niin ei tääkään oo ihme. Sen lisäks, et mä oon herkkä, myös J on tosi herkkä, joten on se yökyläily kiinni ihan luonteestakin - ei pelkästään siitä, mihin "opetetaan". Lapset on niin isovanhempien kuin isoisovanhempienkin luona kuten kotonaan ihan aamusta iltaan eikä vanhempi kaipaa meitä sinä aikana hetkeekään. :) Kiva, et teillä sujunu ja ihan okei, et meillä ei. Ei ne kaikki lapset katsos oo samanlaisia eikä tarviikkaan olla. Toivottavasti kuitenkin koit nyt suurta onnistumista tolla kommentillas. :D

      Poista
    2. Minun mielestäni vaan ihme paapomista. Joo, tiedän että lapset ovat erilaisia, mutta ei vanhempien tarvitse tehdä mitään numeroa yhdestä yökyläilystä.

      Poista
    3. meillä tytöt 5v ja 4v ja poika 2v eikä kukaan ollut vielä yökylässä. Se ei tee teistä tai minusta paapojaa sillä näin pienille lapsille on tervettä halu olla lähellä vanhempaa ja tärkeimmässä paikassa kotona vaikka muutkin olisi kodin omaisia. yökyläillä ehtii isompanakin. ilmeneekö teidän lapsilla erityisherkkyyttä?

      Poista
    4. Meillä ilmeisesti ekan anon kanssa eri käsitys paapomisesta. Voit yhä jatkaa asian ihmettelyä, mäkin jaksan aina ihmetellä niitä, jotka antaa lapsen hoitoon pidemmäks aikaa kovin pienenä. :)


      Anonyymi 15:15, tätäpä. Mä voin kyllä "pakon edessä" olla yötä muualla, mut edes hotellit ei oikeesti jaksa kiinnostaa, koska koti. <3 En oo ainakaan vielä perehtyny sen suhteen mikä lapsilla on ns. normaalia ja mikä erityistä herkkyyttä.

      Poista