28.9.2016

KOTI NUMEROINA

79,5 neliötä.
20 neliötä enemmän edelliseen verrattuna.
Yksi kerros.
Kaksi ulko-ovea.
Viisi ikkunaa.
Kaksi makuuhuonetta.
Kaksi vessaa.
Kolme vinoa seinää.
Tuplasti enemmän kaappeja.
Neljä käytössä olevaa sängyn laatikkoa.
Yksi vaaterekki.
Neljä asukasta (plus yksi kissa).
Viidestoista koti.
Kuudes(!!!) yhteinen koti.
Kolme tänään saatua avainta.
Kolme yötä ensimmäiseen yöhön uudessa kodissa.

25.9.2016

KOLMAS VÄHÄSOKERINEN VIIKKO

Päivä 15

Kolmas viikko käynnistyy ja aiempien sortumisien jälkeen päätin koittaa miten käy, jos aion syödä herkkuja pelkästään kyläillessä. Tuntuu, että ensimmäiset pari viikkoa (täällä ensimmäinen viikko ja täällä toinen) vähäsokerista piti ajatella ihan koko ajan, mutta kolmas oli heti helpompi. Tai sitten se on vaan tää ensimmäinen päivä, joka ei tunnu miltään..

Päivä 16

Nythän tää on jo niin helppoa, että kirjoittaminen menee tylsäksi.

Päivä 17

No joo... Jottei nyt ihan liian helpoksi menisi niin mä kyllä söin tänään Aleksilta yhden kaurakeksin, jonka välissä oli suklaata. Tää suklaa on ihan selkeesti mulle se vaikein juttu! Samoin hiilihapolliset juomat, joita oon tottunut juomaan oikeastaan päivittäin.

Päivä 18

Jep. Ei mitään.

Päivä 19

Perjantain kunniaksi mun oli pakko ostaa Cittarin alennuksesta irtokarkkeja, vaikkei oikeesti edes tehny mitenkään hirveesti mieli. Söin ehkä kahdeksan karkkia ja totesin, ettei ne edes ollu niin hyviä.

Päivä 20

Ei ehkä kovin vaikee arvata, että tuli syötyä ne eiliset karkit tänään pois?

Päivä 21

Oltiin iskällä ja muitten juodessa kahvia syötiin jätskiä.

Mä luulen, etten lähde enää ensi viikon juttuja listaamaan, mutta sen sijaan koitan jossain vaiheessa kirjoittaa yleisesti, miten nää kuluneet 21 päivää musta meni. Onko täällä muut ollu sokerittomalla tai vähäsokerisella? Miten on mennyt?

18.9.2016

TOINEN VÄHÄSOKERINEN VIIKKO

Päivä 8

Pojat herää tavallisesti 07:30 - 08 välillä, mutta herättiin poikkeuksellisesti jo 06:40. Halusin vain nukkua, väsyneenä teki mieli suklaata ja mielessä kävi teen juominen sillä tavallisella tavalla, eli neljällä teelusikallisella sokeria. Oli niin kylmäkin. Mä kuitenkin päätin, etten aio sortua heti ensimmäisenä päivänä, joten kuuman teen sijaan söin lämmintä puuroa ja suklaan korvasin päärynällä.

Päivä 9

Toisen raskauden jälkeen mun menkat on ollut niiin helvetilliset, ettei tosikaan. Okei, mulla oli myös järjettömän helppo synnytys (oikeastaan se ensimmäinenkin), mutta siis viimeisempään synnytykseen verrattuna kivut on synnytyskivut kertaa kymmenen. Kivut + päänsärky + kipeä kurkku + kuumeinen olo + 07:03 aloitettu päivä ja soppa oli valmis. Sorruin yhteen suklaapatukkaan. Anopin käärtorttukin houkutteli, mutta vältin sen täpärästi!

Päivä 10

Ei mitään sanottavaa. Ei tehnyt tiukkaakaan. Syöminen ei tainnut käydä edes mielessä koko päivänä.

Päivä 11

Koko päivänä ei taaskaan tehnyt mieli mitään, kunnes mä jäin kotiin siivoilemaan, kun Aleksi ja J lähti kauppaan. Tai ei mun vielä siinäkään vaiheessa tehnyt mieli, mutta kun Aleksi kotiutui Lidlin valkosuklaan kanssa. Niin, että muutaman palan ehkä söin.

Päivä 12

Hahhaha, päivä 5/7 ja 3/5 oon syönyt jotain! Okei, okei. Nää määräthän on ihan naurettavan pieniä siihen nähden, miten ennen söin. Nyt tää on oikeesti hallittua eikä jatkuvaa överöintiä aamusta iltaan. Mut eihän jätskistä edes voi kieltäytyä?

Päivä 13

Ihan peace of cake sanan toisessa merkityksessä. Pojat söi jätskiä, jota mä raapaisin ohimennen ehkä 1/3 osa teelusikallista. Ei oo tehnyt edes mieli mitään.

Päivä 14

Niin tein sen! Vältin sokerin, vaikka käytiin iskällä ja mun teki mieli kaivaa karkkikaappi ympäri. Meinasin vahinkosortua Coca Colaan ja huulet jo melkein koski siihen, kunnes muistin, etten juokaan. Tää siis oli täysin puhdas unohdus.

Oishan mulla edelleenkin voinut mennä paremmin, mutta kuten sanoin, määrät on ihan järjettömän paljon pienempiä ja siksi muidenkin mielestä tää menee hyvin. Kyseessä oli kuitenkin vain vähäsokerisempi, ei kokonaan sokeriton. Ja syyskuuhan jatkuu...

16.9.2016

VIITTÄ VAILLE VUODEN

Vähän ehkä jopa pelottavaa ajatella, että kuukauden päästä meillä ei ole enää vauvaa, vaan toinen taapero. Muista koliikin yhä niin elävästi, että tuntuu kuin se aika olisi ollut viime viikolla. Samalla tuntuu haikealta ja helpottuneelta, kun vauvavuosi on ihan pian taas lopussa - ja me selvittiin siitä jo toistamiseen. E on kuukauden aikana kehittynyt ihan silmissä!

Kuukausi sitten E oppi nousemaan ylös ilman tukea ja viikkoa vajaa 11-kuinen päätti ottaa ensimmäiset pari askelta ilman tukea. Musta on edelleen vaan niin hullua nähdä pieni ihminen, joka liikkuu, muttei puhu. J:hän puhui tässä vaiheessa jo joitain sanoja, mutta oppi kävelemään vasta vuoden ja kahden kuukauden iässä. Tässä viikon aikana E on uskaltanut ottamaan koko ajan enemmän ja enemmän askelia, ja tällä hetkellä taitaa harjoitella kävelyä yhtä paljon mitä konttaa. Kävelty matka on ehkä parin metrin verran. Usein siis aloittaa kävelyllä, mutta pari kertaa kaatuessa vaihtaa liikuntamuodon konttaamiseen. Siitä kiipeilystä en oo ihan niin innoissani, koska E kiipeää mm. J:n sänkyyn sekä poikien pieneen nojatuoliin ja sitä kautta olohuoneen pöydälle.

E ei tosiaan vielä sano hirveästi mitään. Leikkiessään autolla poika pörisee kuola valuen, huutelee silloin tällöin äitiä ja hokee mämmää, kun on niiiin kova nälkä. Muuten meillä vaan rähistään ja muristaan, kun ei ylletä johonkin tai kun lelut ei tottele.

Rähinästä tahtoisinkin jo päästä yli, sillä E:llä on vaihe, jolloin mikään ei kelpaa. Roikutaan lahkeessa, kitistään, vingutaan ja halutaan syliin, muttei sylissä sitten ookaan niin hyvä, mitä piti olla. Ja se uhma, josta mainitsin. Ja minä ite. Haluan syödä itse, en halua syödä, haluan vettä, haluan lusikan, haluan syödä sormin, en halua syödä, haluan vettä, maitooooooo. Just nyt meillä on kyllä ollu parin päivän ajan ihan poikkeuksellisen tyytyväinen tyyppi, mutta tää on varmaan joku tilapäinen mielenhäiriö ja kohta se on taas kiinni lahkeissa.

Viimein E on oppinut vilkuttamaan ihan kunnolla ja rattaissa sitä harjoitellaan usein ympäröivälle maailmalle. E osaa heittää palloa, osoittaa asioita etusormella ja rakentaa puupalikoista sekä Mega Blokseista tornin. Duploillakin koitetaan rakentaa kovin, muttei palikat ihan vielä kohtaa riittävästi. Ponnahduslelusta poika saa kolme luukkua neljästä ihan omatoimisesti auki. E myös leikkii kukkuu-leikkiä, eli piiloutuu peittojen, rättien ja muiden alle.

Vaatteissa käytössä on koot 74 ja 80. 74 senttiset housut on vielä ihan sopivia, mutta tietyssä mallissa mä tykkään enemmän pidemmistä ja vähän kapeammista 80 senttisistä. Vaippoina on Liberon 4-koon vaipat.

Puuro alkoi jossain vaiheessa tökkimään aiempaa enemmän, joten vähennettiin desin aamu- ja iltapuuroa vähän. Aamuisin ja iltaisin siis menee vajaa desi puuroa Piltillä, ja lisäksi puurorieskaa, joka on ollut ihan hitti. Näiden lisäkis tarjolla saattaa olla myös TalkMURUJA tai hedelmiä, ja E syö kaiken mitä eteensä saa. Lounas ja päivällinen on tosi usein samaa ruokaa meidän kanssa ja heti, kun uskallan antaa E:lle ruokakermaa, Piltit on enää hätävaroina ja kyläilyreissuilla. Hapanmaitotuotteista E on saanut vasta raejuustoa. E syö toisinaan itse, mutta aika usein se on määitte, emmäähaluu, määitte, enosaa -tyyppistä ja luovutan, vaikka järjen mukaan pitäisi yrittää jaksaa enemmän, kun kerta tuntuu olevan herkkyyskausi. Imetän 4 - 6 kertaa vuorokaudessa, mutta ruualla E saa tarvittaessa vettä.

Rytmi meillä on ollut jo pitkään sama, eli sänkyyn mennään noin 20:30 ja ylös noustaan 07:30 - 08. Yön aikana E heräilee 0 - 2 kertaa ja pikkuhiljaa mulle on tullut fiilis, etten laittaisi pahakseni, vaikka täysiä öitä (siis aikuisten mittakaavassa) alkaisi jo olemaan enemmänkin. Toisaalta musta tuntuu, että ne tulee kyllä tässä ajallaan, koska niitä on jo nyt ja toisaalta taas tuntuu, että mä haluan lopettaa tän touhun nyt. Oikeastaan joka yö mietin, että mitä jos vaan laskisin takaisin sänkyyn, mutta sen hetkinen huuto tuo mieleen koliikin ja mä en vaan pysty olemaan hiljentämättä toista maidolla. Aamupäivisin E nukkuu 30 - 60 minuutin päiväunet sisällä ja sitten lounaan jälkeen tunnin - parin unet parvekkeella. 

On tää vaan hullua... Ihan viittä vaille vuoden!

12.9.2016

ENSIMMÄINEN VÄHÄSOKERINEN VIIKKO

Viikko sitten sunnuntaina mähän päätin olla vähän vähäsokerisemmalla syyskuulla. Epäilin omaa kestävyyttäni, mutta miten lopulta meni?

Päivä 1

Aamusta alkaen tuntui, että ajattelin ihan koko ajan pelkästään kaapissa olevaa, avattua karkkipussia ja sitä, ettei yksi karkki haittaa. Pystyin kuitenkin pitämään itseni erossa siitä ja äitille lähtiessä helpotti, koska oli muuta tekemistä. Nään äitillä karkkia ehkä kerran vuodessa ja kuinka ollakaan, se kerta tänä vuonna oli tää päivä. Olisin ollut valmis luopumaan mistä vaan, jos olisin saanut edes yhden karkin. Tuntui, että söin päivän aikana paljon enemmän mitä tavallisesti, vaikka söinkin vaan neljästi. Päätä särki, hermot oli kireällä ja leuka tuli kipeeksi jatkuvasta purkan syömisestä, mutta mä tein sen!

Päivä 2

Pää särki enemmän kuin moneen, moneen kuukauteen. Aamulla teki mieli sitä edelleen kaapissa olevaa karkkipussia, mutta muuten oli tosi helppoa. Ehkä helpoksi teki se, että mulla oli illemmalla kaverin baby showerit, joten annoin itselleni luvan syödä pienen palan kakkua. Mokkapalatkin jäi syömättä, vaikka J:n syödessä teki kieltämättä vähän mieli.

Päivä 3

Päivä kolme oli helppo. Ruuan jälkeen teki mieli suklaata ja illalla poikien nukahdettua kolmen kilon irttaripussi olisi saattanut olla jees, muttei kuitenkaan tehnyt mieli edes niin paljoa, että oisin syönyt himooni purkkaa. Pärjäsin koko päivän ilman ylimääräisiä purkkia ja se on multa paljon. Illalla vitutti, kun kuuntelin makuuhuoneessa miten Aleksi söi mun Mars- ja Twix-jätskejä pakkasesta.

Päivä 4

Meinasin vahingossa ostaa Spritea, kunnes muistin sokerittoman ja tyydyin Vichyyn. Kaverin Colasta ja suklaasta huolimatta himot pysyi ensimmäistä päivää poissa. Illalla väsytti ja kiukutti, ja otettiin uhman kanssa yhteen, joten Aleksin tullessa töistä halusin ranskalaisia ja siinä sen enempää ajattelematta meni myös 0,5 litran Sprite.

Päivä 5

Siivouspäivä ja mun oli ihan pakko yllättää Aleksi ja tehdä pannukakkua, mitä saatoin ihan palan maistaa itsekin. Hups... Eihän siinä ollut paljoa sokeria eikä mun oo tarkoitus olla kokonaan ilman, mutta silti. 

Päivä 6

Pikkusisko tuli meille yökylään ja mä olin jo ihan varma kunnon övereistä. Yleensä (tai aina) meillä on tapana syödä ainakin Magnumin Douple Caramel -jätskit, korvapuusteja ja luultavasti vielä karkkiakin. Mä kuitenkin selvisin parilla pannarilla ja Veera valittelikin miten tylsää on, kun ei voitu hakea Pokéhuntille matkaeväitä kaupungin karkkikaupasta.

Päivä 7

Ja koko viikon pelätyt överit! Lauantai-illasta asti mun oli tehnyt mieli suklaata ja kun vietiin Veera sunnuntaina kotiin, olin ehkä vähän apuna karkkikaapin tyhjentämisessä. Ja omenapiirakan syömisessä. Vanilijakastikkeen kanssa. Ja kun kerran sorruin niin kotimatkalla piti hakea ihan vaan yks suklaapatukka, jotta voin aloittaa uuden sokerittoman vailla sitä suklaahimoa. Kaksarifiilis oli takaisin. Turvotus oli takaisin. Paha olo oli takaisin.

Okei, kirjoitettuna tää nyt kuullosti tosi pahalta, mutta oikeesti saan olla aika ylpee siitä, miten vähän lopulta söin eilistä lukuun ottamatta. Mulla oli koko viikon niin hyvä olo, että eilinen turvotus ja paha olo muistutti hyvin siitä, ettei vähäsokerisena oleminen oo yhtään paha. Viime viikon häviäjänä haluun pystyä tällä viikolla parempaan!


8.9.2016

"MINÄ EN AINAKA JAKSA RAKASTAA SUA ENÄÄ YHTÄÄN!"

Kaikki ei ihan aina mee putkeen. Ei varsinkaan väsyneen pennun ja nälkäisen mutsin kanssa, ja tää ilta oli taas todiste siitä. Itsepäinen lapsi, joka oli päättänyt saada tahtonsa läpi ja itsepäinen äiti, joka päätti, ettei se homma nyt mee niin. Molemmat korotti ääntä ja toinen veti lattialla itkupotkuraivareita (kummaltakin mahdollisia, voitte arvata kumpi tänään). Peittelin J:n sänkyyn, aloin imettää E:tä samassa huoneessa ja pyydeltiin molemmat anteeksi.

"Kauniita unia kulta pieni. Rakastan sua ihan hirveen paljon."
"No minä en ainaka jaksa rakastaa sua enää yhtään!"
"Et rakasta vai??"
"Nii. Yhtään en halua rakastaa!! Mut onneks on mun isi, ketä rakastaa sua sit silti."

Auts. Mulla oli niin kova nälkä ja väsytti, että kyyneleet alkoi väkisin valua pitkin poskia. Kyllähän mä tiedän, että vihaisena sanoo yhtä sun toista (kröhöm... nimim. kokemusta on), mutta ainakin ensimmäisellä kerralla se sattui silti. Nielin tuskaa ja paska mutsi -fiilistä, ja J kiukkusi rikkinäistä peittoaan (se oli poikittain eikä peittoa riittänyt jaloille). Lupailin laittaa peiton paremmin, kunhan E saa syötyä.

"Kiitos äiti rakas, ku aina jaksat minut nii hyvin peitellä! Nuku hyvin, nähdään aamulla. Ehkä jaksan vielä vähän rakastaa sua tänään."

Käänsin J:n peiton, halattiin ja jaksettiin vielä vähän rakastaa toisiamme tänään. Vaikka molempia väsytti.

7.9.2016

ESIUHMAN UUSINNAN LÄMMITTELYKIERROS

Mä oon niin monesti sanonut, ettei tää meidän Mr. Uhma ois läheskään näin hirveetä, jos voisin huokaista, että tästä kun selvitään niin se on ohi. Ehei. Leikkiin ryhdyttiin onnellisen tietämättöminä siitä, mitä se uhma joskus tulee olemaan. Kertaa kaksi. Tempperamenttia ei täältä puutu ja musta tuntuu toisinaan jo nyt, että perheen pienimmällä on isoveljeäänkin kovempi pää. Esiuhman uusinnan lämmittelykierros saattaa olla jo täällä.

"Ei. E ei syö autoa." Meni hetki ja lopulta E väänsi alahuulensa niin väärinpäin kun voi pieni ihminen vääntää, painoi päänsä lattiaan ja aloitti lohduttoman itkun loukkaantuneena. Yhtenä iltana me siivottiin legoja laatikkoon samalla kun E koitti tyhjentää tätä ja tuttuun tapaan kielsin kertoen, että nyt siivotaan. Vastaukseksi sain vain sen tutun ja loukkaantuneen pään painamisen maahan, mutta mun yllätykseksi itkun sijaan E nousikin ylös ja alkoi viskomaan palikoita kaksin käsin pois laatikosta. Tänään E puri J:tä, koska J istui poikien nojatuolissa (luojan kiitos kolmen viikon päästä muutetaan ja niitä tuoleja mahtuu kaksi) ja itkupotkuraivarit saatiin aikaan, koska sohvalla ei saa seistä.

Hetken aikaa mietin, että onkohan tää tyyppi oikeesti vasta 10 kuukautta.... Tänään on se huominen, jota eilen pelkäsin ja niin edelleen, viitaten siis siihen, että kauhulla oon odottanut hetkiä, jolloin yksien seinien sisältä löytyy kaksi uhmaa ja uhkaavasti ne iät nyt tuntuu lähestyvän.

Toisaalta... Onhan ne aika söpöjä, kun niin tosissaan suuttuu ja loukkaantuu millon mistäkin. Uhma ja tosi uhma.

4.9.2016

VÄHÄN VÄHÄSOKERISEMPI SYYSKUU

Silloin kun mä vielä join, ajattelin tipattoman tammikuun olevan niille, jotka joutui itselleen ja muille todistelemaan, ettei alkoholi ollut ongelma. Tällä hetkellä ajankohtainen juttu on sokeriton syyskuu ja mun ensimmäinen ajatus siitä oli hell no, en pysty, en edes yritä. Mähän oon siis todella koukussa sokeriin ja yläkerrassa asuvan Annin kanssa ollaan joitakin kertoja snäppäilty asiasta. Oikeastaan just mun ja Annin tän päivän snäppäily sai ensimmäistä kertaa miettimään sokeriton syyskuuta ihan tosissaan. Mulla kun niin ois todisteltavaa itselleni siinä asiassa. Päätä särkee, lapset huutaa ja ärsyttää, väsyttää, tarvitaan matkaeväitä, suklaapatukka himottaa kassajonossa ja se siirtäisi sopivasti nälkää vähän eteenpäin. On tylsää, tekee mieli syödä ja on ihan pakko kaivella kaappeja siinä toivossa, että sieltä löytyisi jotain pientä. Liian monta hyvää - ja turhaa - syytä syödä ihan mitä sattuu ja siksi mulle nyt kuitenkin iski halu haastaa mut "pitäkää vaan sokeritonta, mä syön teijänki puolesta" -kommentistani huolimatta.

Ihan täysin sokerittomaan mä en ala ensinnäkään siksi, etten halua vetää sokeria sadasta nollaan ja kärsiä järjettömästä päänsärystä sen takia, ja toiseksi, koska alkavalle viikolle on suunnitteilla mm. Emilian kutsut (ahh, mikä ihana tekosyy syödä ihan vaan vaikka kohteliaisuudesta!). Haluan silti nähdä sorrunko heti huomenna syömään avatun karkkipussin loppuun ja tyhjentämään pakastimen jäätelöstä. Enhän mä varmaan edes muista olla syömättä niitä, koska sinne pussille meneminen on niin luonnollista. Ehkä mun täytyy huomenna aloittaa sillä, että haen kaupasta pari purkkapussia kaappiin. Enkä ota siitä kassalta suklaapatukkaa. Välttämättä. Jospa tää ois vähän vähäsokerisempi syyskuu?