22.6.2016

YY, KAA, KOO - HYVÄSTIT VAIPOILLE

Yy, kaa, koo - mä istun potalle...

Lauloi meidän televisiosta jumputtava Ti-Ti Nalle yhdestä seitsemään kertaan viikossa marraskuun viimeisestä viikonlopusta aina maaliskuuhun asti. Mähän kerroin jo J:n 2-vuotiskuulumisten jälkeen, ettei J itse tule olemaan enää hirvittävämmin esillä blogin puolella ja vaikka silloin tällöin tulisi, on mulle ollut alusta asti selvää, etten esimerkiksi vessajuttuja raottele täällä mitenkään järjettömästi. Olisi niin outoa jauhaa jotain niin henkilökohtaista pienestä ihmisestä, jolla on jo kovin suuri tahto ja mielipide. Suurin osa tän ikäisistä kai kuitenkin pottailee enemmän tai vähemmän, ja samaa tehdään luonnollisesti näiden seinien sisällä, joten ajattelin jakaa joitain vinkkejä, jotka meillä on tehneet pottailusta kivan jutun kuluneen parin vuoden aikana.

1) Lapsentahtisuus

Pottahan meille hankittiin jo kesällä 2014, eli J:n ollessa reilu puolivuotias. Siitä huolimatta ollaan pottailtu alusta asti kovin lapsentahtisesti, koska en usko pakottamisen tuottavan tulosta. Välillä pottailtiin päivittäin ja välillä oli viikkoja, ettei edes vilkaistu tätä kohti. Luotettiin siihen, että omalla tahdilla ja pienellä kannustuksella homma hoituu itsestään. Toki pientä pakottamisen tarvetta on ollut, kun kyseessä on kuitenkin uhma, joka toisinaan laittaa vastaan ihan kaikessa, mutta sekin ollut vasta potan ollessa jo ihan tuttu juttu.

2) Laulaminen ja kirjat

Lapsentahtisuudesta huolimatta joissain tilanteissa X on kuitenkin ollut parempi koittaa saada poika pysymään potalla ja silloin laulaminen ja kirjojen lukeminen on auttanut. Ihanan, ihanan esiuhman alkaessa 1-vuotiaana oli aika keksiä helpotuksia mm. pukemiseen ja keksin pukemislaulun, joka myöhemmin soveltui myös pottalauluksi. 

3) Batman / muut supersankarit / kulkuvälineet

Jotka lentää vessaan! Uhman iskiessä se vessaan meneminen ei välttämättä nappaa, mutta sinne lentäminen supersankarina tekee hommasta vähän mieluisampaa.

4) Leikin kautta

Ainakin Instagram-seuraajille on tullut varsin tutuksi meidän Late Lammas aka Kasperi the Lammas ja Lauri Kasperinakin tunnettu kaveri, joka kulkee siellä missä J:kin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun J on aamuseitsemän kiikuttanut mulle leikeistään E:n vaippoja ja Kasperin, jolle on pitänyt vaihtaa vaippa. Vessasta löytyy aina välillä myös mun vanhan Baby Bornin potta, jossa Kasperi käy silloin tällöin.

5) Tarrat

Iso valikoima erilaisia tarroja, joista saa valita tahtomansa, kun siihen on aihetta. J tiesi alkuun tarkalleen montako tarraa milloinkin tulee ja piti huolen, että jokainen niistä tuli saatua.

6) Vessakello

Koliikkikuukausina mun pää tunnetusti laahaili aika paljon perässä ja usein havahduin siihen, että hei, viime kerrastahan on yli tunti. Vessakello sopi siis molemmille ja asettelin tietyin väliajoin herätyksiä puhelimeen. Vessakellon soidessa kuuluu keskeyttää leikit ja mennä reippaasti vessaan.

7) Mieleiset bokserit

Meidän arkeen sisällytetään mahdollisimman paljon 2,5-vuotiaalle sopivia valintoja ja yksi niistä on ollut boksereiden osto. Sen sijaan, että oisin valinnut nämä itse, löin J:lle X määrän erilaisia boksereita eteen, joista tämä sitten sai valita itselleen määrän Y. J saa myös valita, mitkä tahtoo jalkaansa ja näin ilman vaippaa oleminen on 10 kertaa hauskempaa, kun jalasta löytyy bokserit, jotka on saanut valita hei ihan ite.

8) Kehut ja kannustukset

Hyvä, just noin! Hei hienosti sanoit. Vitsi oot taitava! Sust saa olla niin ylpee!! - niitä pieniä lauseita, jotka saa taaperolle hyvän mielen ja onnistumisen tunteen.


...taas yy, kaa, koo - hyvästit vaipoille!, se Ti-Ti jatkaa.

Lue myös 9 vinkkiä taaperon hammaspesuun!

20.6.2016

KORKEASAARI KEVÄÄLLÄ, TIITITIDIDIDI

Poikien mummu lupaili joskus keväällä tehdä kesällä reissun Korkeasaareen ja siitä asti J on vähintään kerran viikossa muistuttanut pääsevänsä Vuoreensaareen. Sovittiin ajankohta eiliselle ja kuluneen viikon ajan mä vaan päivittelin iLuurin omaa, jatkuvasti muuttuvaa Sää-appsia. Helsinkiin luvattiin sadekuuroja ja tuulta, muttei annettu sen haitata vaan pakattiin auto täyteen ja pölähettiin isolle kirkolle. Kuluneiden vuosien aikana isosta ja monimutkaisesta Turusta on tullut pieni paikka, mut kyllä mä vaan aika onnellisena päivitin eilisen päivän jälkeen Snapchattiin "Ei must stadilaist tulis, päk tu lande", ja sitä paitsi, Helsingissä me tosiaan kastuttiin vähän ja matkalla kotiin saatiin vetää aurinkolasit takaisin päähän - tai siis oisin saanut, ellen mä ois lahjakkaasti onnistunut hukkaamaan taas niitä(kin).


Oon pitkään toivonut, että autoon sais samanlaisen ikkunan etu- ja takapenkkien väliin, mitä Karhuherra Paddingtonissa on. Tälläkin reissulla mun teki nimittäin mieli tiputtaa takapenkin papupata kyydistä 15 minuutin jälkeen, vaikka lopulta meni tosi kivasti, kunhan tää nimeltä mainitsematon malttoi rauhoittua. Päästiin perille yhdellä pysähdyksellä ja molemmat pojat jaksoi ihan hirvittävän hyvin, vaikkei matkalle oltu varattu tekemistä yhtä kirjaa lukuun ottamatta, jonka tosin lykkäsin käteen vasta takaisin tullessa, ettei J nukahtanut enää niin lähellä kotia. Onhan toi nyt pitkä matka pienelle ihmiselle paikoillaan istuttavaksi ja välillä musta tuntuikin, että takapenkki jaksoi mua itseä paremmin.


Se itse eläintarha oli jees, vaikka mm. karhut ja tiikerit suurimmaksi osaksi nukkui, osa häkeistä näytti kokonaan tyhjiltä eikä ulkona olevia apinoita näkynyt kuin pari. Löydettiin kuitenkin sisältä söpöjä pikkuapinoita, nähtiin leijona ihan läheltä, ilves olisi halunnut leikkiä (tai syödä...) J:n ja tämä näki kenguruita, joita käytiin viime kesänä katsomassa Eläinpiha Mustikkatassussakin. Kengurut J nimesi eilisen reissun kohokohdaksi. Olihan erilaisia eläimiä kiva päästä näkemään, mut samalla musta tuntui siltä, etten välttämättä tahtois olla tukemassa niiden eläinten vangitsemista. Emmä tiedä miten onnellinen voi olla leijona, joka kulkee häkissä samaa reittiä päivästä toiseen, tai siltä se ainakin vaikutti sitä maahan painautunutta polkua katsellessa, jota leijona silläkin hetkellä kulki. Saahan ne siellä hoitoa, muttei mua haittaisi, jos mesta tekisi Delfinaariot ja se lakkautettaisiin. 


Päivä oli kuitenkin kiva, sade ei haitannut ja musta on ollut ihana kuunnella, miten tohkeissaan J on tänäänkin selittänyt niistä eläimistä. Ennen kun oltiin edes kotona, J kertoi jo menevänsä takaisin sinne ja tänä aamuna poika valitsi uudet reissuvaatteet. Toista päivää Korkeasaaressa tuskin vietetään enää tänä kesänä, mutta mä mietin Kanniston Kotieläintilaa ja lisäksi arvotaan vähän Muumimaailman ja Ti-Ti Nallen talon välillä. Saa nähdä kumpaan elokuussa päädytään!

16.6.2016

AIVAN VILLI (8 KUUKAUTTA)

On ensimmäinen asia, joka mulle tulee mieleen katsoessa tuota kahdeksan kuukauden ikäistä marakattia. Jos rauhallisesta esikoisesta on kasvanut oikea hurjapää, skippaa ei-niin-rauhallinen kuopus sen rauhallisuuden täysin.

Vaikka E on ollut kovin kehittynyt hymyillessään kaksiviikkoisena, kääntyessään ympäri vajaa kolmikuisena ja kiinnostuessaan liikkumisesta alle viiden kuukauden iässä, ei meillä vieläkään ryömitä. Ryömimättömyys ei kuitenkaan hidasta vauhtia, sillä E pyrkii jatkuvasti nousemaan tukea vasten ja tekeekin sen käsistä kiinni pitäessä. Eilen leikkinä oli nousta pystyyn, astua pari askelta taakse pyllähtääkseen varovasti istumaan, nousta uudestaan pystyyn, astua ja pyllähtää, nousta ja... Voi sitä pienen ihmisen riemua! E ei enää hirvittävämmin viihdy maaten vaan istuskelee sata kertaa mielummin. Kontalleen tämä osaa itsensä vetää, muttei tee elettäkään liikkuakseen. Istuen taas edetään kovin huomaamattomasti tuhoamaan isoveljen palapelejä. Aivan villi - sellainen E on etenkin iltahulinoiden aikaan kiipeillessään sohvalla muiden yli.

Istumisessa E on kehittynyt niin, että mä uskallan viimein istuttaa tätä kylpyammeessa. Ensimmäinen tarvike, eli kylpytuki on virallisesti poissa pelistä. Eilen kuultiin ihania poikauutisia mun kaverin käydessä ultrassa, joten taidan kasata poikien vanhat vaatteet ja kiikuttaa niitä uuteen osoitteeseen, jos vaikka löytyisi edes jotain mieleisiä. E:n istumista ei enää tarvitse vahtia vaan mä saatan laittaa pyykkejä poikien leikkiessä keskenään toisessa huoneessa. Kylpeminen tosin näyttää hirvittävän vaaralliselta, kunnei tämä marakatti ihan käsitä, ettei ammeesta voi ottaa tukea ja nousta... Muuten erityistä kehitystä ei ole tapahtunut, mutta pinsettiote on selkeästi työn alla.

Vaikka E on pääasiassa todella iloinen ja naureskelevainen tyyppi, on meillä ollut itkuisempia päiviä ja tiedättekö mitä! Vihdoin alaikenestä pilkistää pieni lego. Kuukausien aikana mä oon epäillyt useita helmihampaita hampaiksi, mutta nyt osaan kertoa tarkan paikan, johon hammas on tulossa. Hassua, miten E saa vasta ensimmäisen hampaansa, kun J:llä niitä oli tässä iässä ja huimat seitsemän.

Vaatekoko E:llä on suurimmaksi osaksi yhä 68, mutta käytössä on myös koko 74 väljyydestä huolimatta. Vaippoina on Liberon 4-koon housuvaipat, 4-koon teippivaipat ja viimeiset 3-koon vaipat, jonka jälkeen siirrytään kokonaan nelosiin.

E on kova syömään ja syö melkein mitä vain. Ainoa no-no ruoka on tonnikala-Piltti, mutta ehkä sekin uppoaisi pienellä totuttelulla. Aamu- ja iltapalalla E:lle uppoaa noin desi puuroa ja puolikas hedelmäsose, lounaaksi ja päivälliseksi tämä syö isot Piltit. Mä kuitenkin tykkäsin jo J:n aikaan siitä, että koko perhe söi mahdollisimman samaa ruokaa ja siihen koitetaan siirtyä tälläkin kertaa mahdollisimman pian. Mm. muusia ja lihapullia E on saanut jo nyt ja seuraavaa makaronilaatikkoa tehdessä ajattelin tehdä senkin E:lle sopivaksi. Imetän aterioiden päälle, eli 4 - 5 kertaa päivässä + kerran - pari yöllä. Ostettiin jokin aika sitten ensinokkamuki helteille, muttei sille ole vielä ollut käyttöä paria kertaa enempää, kun E osaa juoda niin hienosti mukista ja tavallisen pullon suulta.

Pojat on nyt jakanut huoneen muutaman viikon ajan ja yöt sujuu kivasti! Unille mennään lähes aina 20:30, jolloin E saa maitoa. Yöllä poika syö 0 - 2 kertaa ja viime yönä ensimmäinen syöttö oli vasta puoli kuudelta. Herääminen tapahtuu seiskan ja ysin välillä. Myös päiväunet on jees. Ensimmäiset unet E nukkuu vaihtelevasti 10 - 11:30 välillä ja joskus unta riittää 20 minuuttia, joskus koko tunnin. Toiset, noin parin tunnin päiväunet nukutaan lounaan jälkeen parvekkeella ja kolmannet hoituu tarvittaessa pihaleikkien yhteydessä. Vaikea uskoa, että kaiken sen valvomisen jälkeen kävi näin, mutta E:stä on kyllä kehittynyt aika supernukkuja!

Sellainen ihana, pieni villi.

15.6.2016

TOISESTA KORVASTA SISÄÄN & NEUVOLAN OVESTA ULOS

4kk-neuvolassa mainitsin siitä, miten E itki edelleen öisin kolmesta seitsemään tuntia. Kerroin, miten rauhoittuminen tapahtuu lopulta rinnan päällä maatessa ja että pois laskeminen aiheuttaa heti huudon. Kerroin, läheisyyden olevan E:lle tärkeä juttu ja että mulle on ihan okei, nukkua poika sylissä, kunhan pääsen itsekin makaamaan. Käytiin läpi meidän yötä ja sanoin, että musta meillä menee nukahtamisen jälkeen hyvin, koska perhepeti mahdollisti sen, etten herännyt edes yösyöttöihin. Yhtäkkiä sain neuvon alkaa totuttamaan poikaa omaan sänkyyn. Hämmennyin ja varmaankin nyökyttelin, ja vasta kotona mulle iski mitämiks-fiilis. Mä olin valvonut neljä kuukautta, todennut E:n kaipaavan läheisyyttä ja ollut tyytyväinen siihen, etten joutunut heräämään syöttöjen ajaksi. Sitten mun käytännössä käskettiin huudattaa pientä lisää viemällä kaivattu läheisyys ja hylkäämällä omaan sänkyyn, jossa huuto todistetusti vain kasvoi. Lisäksi mä olisin joutunut heräilemään öisin syöttääkseni E:n. Voitte arvata siirryttiinkö meillä pinnasänkyyn vai jatkettiinko perhepedissä nukkumista.

Viiden kuukauden iässä raastava koliikki oli vihdoin ohi ja oltiin nukuttu pari viikkoa hyvin. E rauhottui helposti vaunuihin, joten vaunut oli meidän sängyn päässä ja se oli meillä toimiva juttu. Opeteltiin yhdessä hitaasti siihen, ettei nukuttaisikaan loputtomasti ihokontaktissa. Yöllä otin pojan viereen syömään ja siihen me yleensä nukahdettiin. Siirsin takaisin vaunuihin vasta, jos satuin heräämään. Kerroin neuvolassa vielä väsyneenä, mutta silti tyytyväisenä miten koliikki on takana ja että E on siirtynyt mun tahdosta perhepedistä vaunuihin. Tyytyväisyys vaihtui nopeasti hämmennykseen, kun vasten kasvoja lävähti lause "No sä voisit kyllä siirtää ihan suoraan siihen omaan sänkyyn, jos teiltä sellainen löytyy." Mumisin jotain, mutten todellakaan saanut sanotuksi sitä, mitä oikeasti ajattelin. En väitä, etteikö neuvola olisi tarkoittanut hyvää, mutta ensimmäisiä kertoja meillä nukahdettiin illalla huutamatta johonkin, joten helvettiäkö sen väliä missä nukkui, kunhan nukkui. Samalla kerralla puhuttiin kiinteiden aloittelusta ja kerroin, että oon suunnitellut niiden aloitusta viiden ja kuuden kuukauden välillä, lähempänä sitä kuutta kuukautta ja ihan rauhassa. No niitä oiskin ihan hyvä aloittaa niin pääsis pikkuhiljaa pois yösyömisestäkin. Aijahas. Hämmenys kasvoi, sillä mun mielestä yösyöttöjen lopettaminen ei ollut edes keskustelunaihe viiden kuukauden ikäisen, vielä täysimetetyn skidin kohdalla ja kiinteät on kaikkea muuta kuin syy vähentää imetyskertoja - äidinmaito kun on todellisuudessa pääasiallisin ravinto aina vuoden ikään asti, vaikka mäkin oikaisen sen suhteen jo toista kertaa.

Parin neuvolan ajan olin jo ehtinyt unohtamaan neuvolan kummalliset neuvot, mutta tällä viikolla suu loksahti jälleen auki. "Sitä yösyömistä vois sit alkaa jättämään jo ihan pois, kun kiinteitäkin menee niin hyvin päivällä..." Ahaa, okei, sä kehotat mua vähentämään syöttämistä ja samalla varaat ajan kasvukontrolliin? Erikoinen logiikka kieltämättä. Mä voin ja jaksan hyvin eikä kerran tai kaksi herääminen yöllä ole mikään ongelma. Missä imetysmyönteisyys ja neuvot lapsentahtiseen imetykseen? En sano imettäväni niin kauan kuin E haluaa, mutta niin kauan kuin musta tuntuu oikeelta ja tää koskee taatusti myös öitä. Tekisi mieli lätkäistä alla oleva kuva neuvolatädin käteen ja muisuttaa vähän siitä, ettei nälkä ole ainoa asia mistä lapsi viestii tahtoessaan rinnalle ja siihen rauhoittuessaan.

Parin kuukauden päästä meillä on taas neuvola ja oon ehkä jo unohtanut nää, mutta koitan muistaa ja olla valmiina vastaamaan seuraavaan letkautukseen oman mielipiteeni. Toisaalta kyllä hirveesti toivon, että omituisten sijaisten vaihtuminen loppuisi ja oma terveydenhoitaja palaisi pysyvästi takaisin. Oon saanut purettua turhautumisen nopeasti pois, mutta lähinnä mua ärsyttää ja kiukuttaa tän kaltaiset neuvot niiden äitien tai vanhempien puolesta, jotka on itsestään ja tavoistaan epävarmoja, ja jotka kokee omat tapansa huonommiksi neuvolan heittäessä "parempia" vaihtoehtoja. Jos mä oisin ollut omista toimintatavoista epävarmempi, olisi neuvola karistanut viimeisetkin varmuuden rippeet enkä oiskaan uskaltanut tehdä oman pääni mukaan. Hyvä neuvolatäti ei seuraa pelkästään suosituksia, tilastoja ja käyriä, hyvä neuvolatäti osaa katsoa tilannekohtaisesti ja käyttää maalaisjärkeä. 


12.6.2016

MINULLA ON KEIKKAFIILIS

Mä oon ollu kohta viis vuotta selvin päin, mikä meinaa sitä, etten juonut ennen plussatestiäkään 2,5 vuoteen. Lapset ei siis oo muuttanut elämää sillä saralla eikä mun oo tehnyt yhtään mieli pämppäämään, kuten nykyään on ilmeisesti tapana sanoa. Ei terrasia, ei jokilaivoja, ei baareja. Se mitä kaipaan on keikat. Minulla on keikkafiilis, hei ota minut kiinni tai... Eiku. Viimeisimmät keikat on vuoden 2013 Ruisrock ja vuoden 2014 Reckless Loven keikka. Pitkin näitä vuosia oon vähän toivonut jotain suht rauhallista ulkoilmakeikkaa vaikkapa Loimaan Sillanalusrockia, johon lapsetkin ois olleet tervetulleita, muttei sellaista oo sattunut tulemaan. Keikkafiilis kasvoi pari viikkoa sitten, kun Reckless Love oli täällä Turussa ja vaikka E pärjää osan öistä niin, että ehtisin keikalle ja kotiin syöttämään, ei musta olis vielä lähtemään. Nyt Saaristo Openin ja South Parkin aikaan haaveilen keikoista ehkä vielä vähän enemmän. Se tunne lippuja tilatessa. Se tunne iltaa odotellessa. Se tunne lavan edessä. Se tunne, kun alkaa yks niistä viidestäkymmenestä lempibiisistä. J:stä mä osaan jo irrottautua ainakin, jos hoitajana on mun oma äiti ja ehkä ens kesänä E:nkin kanssa on helpompaa, kun meillä kuitenkin on niin paljon turvallisia ja välittäviä aikuisia lähellä. Riiviöistä pienempi on kaikesta huolimatta nyt niiiiin pieni ja vielä tulee nekin illat ja yöt, kun se ei kaipaa mua vierelleen, että ehkä mä sillon! Kuuluuko festarit tai keikat teidän kesään?

9.6.2016

KISSAOBSESSIO

Mä voisin alkuun jauhaa ummet ja lammet Paska-Janesta ja siitä, miten erityinen kissa tää on, muttei ketään kuitenkaan kiinnosta eikä mua varsinaisesti kiinnosta selittää siitä. Kissaobsessio on pitkään ollu siinä pisteessä, etten mä oo yhtään varma kumpi omistaa ja kenet, ja kummasti porukka alkaa lähettelemään Snapchatissa kuvia, kun filtterinä sattuu olemaan crazy cat lady viiden kissan kanssa. Se siis kertoo musta ilmeisesti jotain.

Me käytiin edellispäivänä kirppiksellä, jossa myydään tavaraa myös uutena ja heti ensimmäisellä paikalla silmiin pisti pieni laukku, joka ulkonäöllään oikein kutsui mua. Esimerkiksi kauppaan ei koskaan raahata vaihtovaatteita tai muuta mukana, ja tällöin mulla jää mm. henkkarit kotiin ja avainten olinpaikasta ei kotiin päästessä oo enää tietoa. Niin, että tää oli ihan just täydellisen kokoinen avaimille, kukkarolle, aurinkolaseille ja puhelimelle. Ensin Aleksi heitti pyynnön, etten käyttäisi tätä sen ollessa paikalla, mutta vuorokauden jälkeen se vaan virnuilee tyhmänä, kun tehdään lähtöä jonnekin.

Ei todellakaan kaikkien mieleen, mut niin mun tyylinen! Ja vitsi en malta odottaa, että tasan kahden kuukauden päästä mä oon onnellinen, uuden tatuoinnin omistaja, ja se kun taas yllättäen liittyy tähän. Padapappapaaa.