21.3.2016

VIISI KUUKAUTTA, 6,5 KILOA & 64,4 SENTTIÄ RAKKAUTTA


No niitä neuvolakuulumisia, vaikkei siellä tosin tapahtunut mitään ihmeellistä. E höpötti ja nauratti terkkaa ja opiskelijaa, näytti taitojaan ja loukkaantui mittauksista, kuten aina. Poika sai toisen Rotan, mutta pistettävät jätettiin seuraavaan kertaan, kun kolmenkuun rokotuksiakin siirrettiin kuukaudella. Painoa oli taas 500 gramman minimin sijaan tullut 310 grammaa, muttei kiinteille edelleenkään ole hirvittävää tarvetta, kun E kuitenkin syö minkä jaksaa ja aloittaa viimeistään kuukauden päästä ne kiinteät. Korttiin tuli teksti "Iloinen ja ilmeikäs poika! Iho siisti, hampaita ei ole vielä tullut. Painoa tullut hiukan niukemmin, 310g/kk. Ollut rintamaidolla, pikkuhiljaa nyt kiinteiden aloitus. Sai Rota-rokotteen." ja mitat olivat..

5 kuukautta (4 kuukautta).
6 500 grammaa (6 190 grammaa).
64,4 senttiä (62,3 senttiä).
41,1 senttiä (42,2 senttiä).

Seuraava neuvola meillä onkin ryhmäneuvola, joka Turussa on ilmeisesti tapana ainakin kuuden kuukauden kohdalla. Siis sikäli, että me selvitään sinne yhdeksäksi, mistä mä en oo lainkaan varma. Että sellasta sillon! Onko teillä kokemusta ryhmäneuvoloista?


20.3.2016

VIIVON VAAVON

Viivon vaavon hoki yks kaks-vee kiertäessään kolmen isovanhemman ja yhden isoisovanhemman ovelle, vaikka viimeisessä paikassa olikin lähinnä kiire päästä jo touhuamaan. Mulla on omasta lapsuudesta hirvittävä määrä muistoja kavereiden, serkkujen ja omien vanhempien kanssa, mutta virpominen on asia, jota en kai koskaan tehnyt. Rakastan touhuta J:n kanssa kaikkea ihan kahden ja niin me tehtiin tälläkin kertaa: hankittiin rairuohoille purkki, maalattiin se, kylvettiin ruoho, askarreltiin yksi tipu, haettiin oksia, koristeltiin ne ja tietenkin viivottiin vaavottiin. Mulla oli maailman söpöin, pieni pupu, joka keräsi pussukkaansa banaanilastuja, kuivattuja luumuja, rahaa, minivaahtokarkkeja ja myös elämänsä ensimmäiset suklaat.

Rairuohocase oli aika huvittava ihan siitä sopivan purkin etsimisestä asti. Me tunnetusti ollaan kovin vaatimaton perhe ja J vahvisti tämän etsiessään purkkia. J:llä ei tietenkään ollut mitään hajua siitä, millaista purkkia oltiin hakemassa ja jos tää oisi saanut itse päättää, olisi ruoho kasvatettu siistiin mustaan purkkiin - koko vain oli vaatimattomat 10 litraa. Lisäksi taapero kuvitteli kasvattavansa ruohoa syötäväksi ja asettaessaan pienen tipun kasvaneen ruohonjuurelle, oli oletuksena, että myös tipu alkaa kasvaa. Uskomukset on nyt kuitenkin oiottu, ruoho kasvaa kuin kasvaakin koristeena ja tipukin pysyy ihan pikkuisena.

Musta tuntuu hassulta toivotella pääsiäisiä, kun yhtä hyvin voisin toivottaa vaikka hauskaa maanantaita, joten tyydyn toikaisemaan ihan vaan, että nauttikaa niistä munista, joita kuitenkin syötte salaa lapsilta! Allekirjoittanut ei tunnusta.

16.3.2016

VIISI KUUKAUTTA

Miten kekseliäs otsikko. E täyttää tänään siis hurjat viisi kuukautta ja luvassa perinteinen kuukausipostaus tästä pienestä miehestä.

Kuluneen kuukauden aikana E:stä on musta kuoriutunut vieläkin hymyilevämpi tapaus. Vaatii toki edelleen sitä viihdyttämistä, mutta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän tää tuntuu viihtyvän muun perheen touhuja katsellen. Ihan pian meillä on jo yksi leikkien tuhoaja mukana!

Uusia juttujakin on opittu ja ensimmäinen niistä on kiljuminen. Ääntään on hauska kokeilla, kunhan sen tekee korkealta ja kovaa. Mun on nykyään vähän vaikea edes hahmottaa milloin E vain kokeilee ääntään ja milloin tää samainen kiljuminen muuttuu surulliseksi. Myös virkayskä on rantautunut pikkumiehen taitoihin. 

Omat varpaat ja muiden kasvot on tällä hetkellä niin in (ja oikeastaan kaikki, mistä voi ottaa kiinni)! Päivittäin saan kokea rajua "anna mä revin sulta silmät päästä" -rakkautta ja öisin saan toisinaan herätä kujerrukseen, kun E on samassa puuhassa, johon nukahtikin, eli kovaan yritykseen saada varpaat venymään suuhun asti. Välillä on siis vähän vaikea nukkua, kun kaikki uusi on niin kiinnostavaa.

Asia, joka mut yllätti, oli se kun lattialla touhutessa neljän kuun ja 15 päivän ikäinen E vetäisikin jalkansa sivulle ja koitti potkaista vauhtia siinä kuitenkaan onnistumatta, koska pienet jalat ei pitäneet peittoa vasten. Ryömiminen olisi jo ihan selvää, jos kädet ja jalat suostuisi toimimaan samaan aikaan, mutta kun ei. Kun kädet venyy eteenpäin, jalat ei toimi ja kun jalat potkii vauhtia niin kädet pysyy paikoillaan. Ihan pientä etenemistä kuitenkin tapahtuu pelkästään potkimalla ja taitaa todellakin pitää paikkaansa, että pienemmillä on kova kiire isosisarusten perään, sillä J ryömi ensimmäisen kerran vasta kahdeksan kuukauden iässä. Saapa nähdä kauanko meillä harjoitellaan tätä taitoa ennen kuin lähdetään kunnolla liikkeelle. Saattaa toki  mennä kuukausia, kun lattialla yritys ei kiinnosta yhtään niin paljoa mitä peitolla.

Vaippoina meillä käytetään Liberon 3-koon Newborneja, Comfortteja sekä Toucheja ihan sen mukaan, miten kaupassa sattuu käteen osumaan. Vaatekoko on 62/68 ja pienimmät (lue: kuivurin kutistamat) 74 senttiset.

E:n ravintoa on vielä toistaiseksi ainoastaan rintamaito enkä voisi olla enää yhtään onnellisempi siitä, miten ihanasti meillä sujui imetys tälläkin kertaa, vaikka monesti on tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin monestakin syystä. Seuraavan kuukauden aikana aletaan varmaan pikkuhiljaa jo maistelemaan soseita, kunnei niihin siirtyminen kuitenkaan käy yhdeltä istumalta ja puolivuotiaana ne kai olisi hyvä aloittaa.

Yöunista mä en vielä uskalla hirveästi kertoa, mutta voin sanoa, että ollaan menty huomattavasti parempaan suuntaan siitä, kun itkettiin 3 - 7 tuntia yössä. Päiväunet puolestaan on lyhentyneet jonkun verran, muttei se ole ihmekään, koska yöt sujuu helpommin. E nukkuu päivisin 15 - 50 minuutin pätkän ennen 11:30, yksi - kaksi samanlaista 16:00 jälkeen ja sen lisäksi yhdet pidemmät parvekeunet puolestatoista tunnista neljään tuntiin keskellä päivää. Tällä hetkellä kaikki sujuu ihan jees, mutta koliikkihässäkästä mulla ihan erillinen postaus luonnoksissa odottamassa sitä hetkeä, kun vihdoin uskaltaa huokaista.

On se vaan hullua, että kuukauden kuluttua puolet vauvavuodesta on jo käyty läpi.

11.3.2016

VOITA OMA MINI SPEEDERS POTKUAUTO!

Tahtoisitko säkin voittaa omalle pikkuväelle Mini Speeders potkuauton (arvo 109€) alla olevan kuvan valikoimasta? Jollyroomilla on meneillään huikeet Jollyjuhlat ja sen ansiosta mä saan arpoa teille yhden näistä kyseisistä autoista! Jos siis kiinnostuit niin näpäytä itses Instagramiin meidän @OOSIELLAJOSSAINMUN-tilille, tsekkaa tarkemmat osallistumisohjeet ja tuu mukaan koittamaan omaa onneas. Instassa nähdään!



*Arvonta on toteutettu yhteistyössä Jollyroomin kanssa. Postaus ei ole osana yhteistyötä enkä hyödy linkkien klikkailusta rahallisesti.

6.3.2016

LAPSET VIIVOINA TIETOKONEEN RUUDULLA (NEUVOLA)

Peukku sille meidän omalle neuvolatädille, joka on ollut poissa kolme neuvolaa kahden sijaisen paikatessa tätä. Käytiin siis viime kuussa E:n painokontrollissa, johon viime kertainen sijainen meidät laittoi. Kahdessa viikossa painoa oli tullut 245 grammaa 300 gramman minimin sijaan, mutta tiiättekö, vihdoin paikalla tuntui olevan joku, joka ei ole niin tarkka asian suhteen! Minimillä ja neuvolankäyrillä ei just nyt ole väliä, kun pituutta oli tullut reilu sentti ja painoakin kivasti. Meille painotettiin, että kyseinen miinuskäyrä saattaa olla se E:n oma käyrä, jonka perään oon koittanut huudella. Viimein joku otti huomioon, ettei meillä muutkaan ole pluskäyräläisiä, joten tää on ihan normaalia. Aiemmin teki jo mieli itkeä ajatellessa, että neuvolassa odotetaan kaikkien kasvavan käyrien mukaan ja siitä syystä täysimetys loppuisi, vaikka lapsikin on tyytyväinen. Tällä hetkellä meillä ei kuitenkaan oo syytä lisämaidoille tai kiinteille ja mä näytän peukkua neuvolalle, joka osaa hommansa ja ottaa lapset yksilöinä eikä viivoina tietokoneen ruudulla. Kortista löytyy teksti "Kasvukontrolli. Täysimetyksellä, syö äidin mukaan hyvin. Ihana, suloinen hymypoika! Painoa tullut 250g/kk." ja 3,5 kuukauden mitat olivat siis seuraavat...

3,5 kuukautta (3 kuukautta).
5 845 grammaa (5 600 grammaa)
61,3 senttiä (59,9 senttiä).
40,3 senttiä (39,5 senttiä).

Neljänkuun neuvolassa oli neuvolalääkäri, joka tuntui olevan aika huolissaan meistä, vaikkei nykyinen väsymys ole mitään verrattuna siihen, mitä se pahimmillaan on ollut, kun E huusi viidestä seitsemään tuntia joka yö. Käytiin läpi öitä ja päiviä, itkun tyyliä, valvomista, syömistä, kaikkea. Lääkäri määräsi Gavisconin illaksi, vaikkei ihan täysin kai uskokaan refluxiin, kun E on kuitenkin päivisin pääasiassa tyytyväinen. Saatiin myös outo neuvo alkaa totuttamaan E:tä omaan sänkyyn. Alkuun tuntui, että joo joo, mutta myöhemmin aloin miettimään tätä todella ja heräsi vain kysymys miksi helvetissä? Miksi tämän ikäisenä, mitä se ratkaisee? E nukkuu sylissä 90% yöstä ja huutaa heti, kun edes yrittää laskea viereen enkä mä nää omaan sänkyyn laittamista oikeana ratkaisuna. Poika varmaan nukkuisi ihan hyvin, kunhan joku totuttaisi sinne sänkyyn, mutta kun on kuunnellut huutoa neljä kuukautta, ei se ole ensimmäisenä mielessä. Jos läheisyys rauhoittaa pientä niin ei mulla ole mitään syytä pitää toista yksin. 

Korttiin E sai "Suloinen hymypoika. Iho terve, sydän ja keuhkot ok, vatsa ok, kivekset ok, lonkat ok, silmät ok. Kasvu tasaista." -tekstin ja kasvu oli niin jees, että täysimetys saa yhä jatkua, mutta tultiin yhdessä siihen tulokseen, että jos Gaviscon ei vaikuta mitenkään niin koitetaan seuraavaksi antaa kiinteitä kerran päivässä, eli iltaisin ja noh, niitä nyt ei ole vielä tarvittu, vaikka tästä neuvolasta on pari viikkoa. Tällä hetkellä meillä asuu pieni suuri mies mitoin...

4 kuukautta (3,5 kuukautta).
6 190 grammaa (5 845 grammaa).
62,3 senttiä (61,3 senttiä).
41,1 senttiä (40,3 senttiä).

Seuraava neuvola onkin jo 1,5 viikon päästä ja koitan saada ne kuulumiset tänne edes suurinpiirtein ajallaan! Meidän oma neuvolatäti tosin jäi kesään asti opintovapaalle, joten vähän hirvittää, mitä ensi kerralla on vastassa..

5.3.2016

TSM - ÄITI ON ÄIDILLE ENKELI

Myönnän vanhemmuuden olevan toisinaan ikävää kilpailua, vaikka ei pitäisi. Reilu vuosi sitten mä kuitenkin eksyin ryhmään, jossa häntien sijaan löytyy siivet. Ryhmään, jossa äiti ei ole äidille susi: TSM, eli Turun seudun mamit, joka nimensä mukaisesti on ryhmä Turun seudulla asuville äideille.

Oon ollu jopa yllättynyt siitä, miten sovussa asioista keskustellaan, vaikka 2 500 jäsentä täyttyi juuri. Mun kokemusten mukaan mielipiteensä voi sanoa ilman pelkoa kanalauman nokkimisesta. Toisinaan havaittavissa saattaa olla muutama herne nenässä, muttei siitä kuitenkaan aiheudu mitään järjetöntä draamaa, kuten ÄiTyLEissä.

Mulle ryhmä oli vaan kiva paikka, jossa on voinut vaihtaa mielipiteitä, kysyä turhiakin kysymyksiä ja avautua asioista. Mamit on lahjoittaneet tavaraa perheille, jotka on menettäneet omansa homeelle. TSM:ssä pohditaan yhdessä oikeita ratkaisuja, jauhetaan esillä olevista aiheista, sovitaan tapaamisia lasten kanssa ja ilman, ja autetaan toisia arjen pienissä ja isoissa jutuissa.

Tän kaiken todellisen hienouden mä kuitenkin tajusin vasta, kun aloitin itse keskustelun jaksamisestani. Viimeisten viikkojen aikana väsymys on ajoittain noussut ihan uudelle tasolle ja Aleksin yövuoroviikkona mua pelotti jäädä yöksi yksin. Kyselin neuvoa siitä, oliskohan neuvolan kautta saatavaa apua mahdollisuus saada yöksi, mutta sillä hetkellä se apu olikin jo lähempänä kuin uskoin. Ne äidit. Ennestään tutut ja täysin tuntemattomat. Samaa ikäluokkaa olevat ja vanhemmat, jotka voisi ikänsä perusteella olla mulle äitejä. Meinasi itku tulla, kun tajusin, että ne tyypit olisi tarvittaessa oikeesti valmiita tulemaan meille vaikka keskellä yötä pitämään syliä kaipaavaa E:tä, jotta mä voisin hengähtää. Pärjäsin lopulta sen viikon yksin, mutten hetkeäkään unohtanut, että apu olisi muutaman klikkauksen päässä ja uskon sen olevan suurin syy siihen, miksi jaksoin. Mä tiesin, että näiden äitien ansiosta en tulisi olemaan yksin, jos en jaksaisikaan.

Sudet kulkekoon omissa ryhmissään, Turun seudun mameissa äiti on äidille enkeli. Niin, että ei mitään ihmeellistä. Halusin vaan huikata, että jos asut täällä päin etkä vielä kuulu meihin niin näpytäppä Facebookin hakukenttään Turun Seudun Mamit. Sua ootetaan jo!


4.3.2016

OLIPA KERRAN SOME-SYNNYTYS

Mä oon niin onnellinen siitä, että mulla on takana kaksi onnistunutta synnytystä - toinen jopa aika täydellinen - ja jälkeenpäin on vähän harmittanut, etten oo tajunnut vaikka kuvata pieniä pätkiä synnytyksen edetessä. Silmät sulkiessa pystyn yhä tuntemaan sen jännittävän tunteen, mutta ajan kuluessa se tunne haihtuu pikkuhiljaa. Tällä hetkellä mun on mahdoton poistaa viestiketjuja lokakuun 16. päivän kohdalta, koska niiden lukeminen saa mut entistä paremmin siihen hetkeen. 

Kummallakin kerralla oon ollut aika some-synnyttäjä, vaikkakin vain suljetuissa ryhmissä. Oon päivittelyt jo synnyttäneille tai vielä omaa vuoroaan odottaville omaa tilannettani ja E:n ajalta kyseinen keskustelu saa vieläkin perhosia vatsaan, joten tahdoin napata sen itselleni talteen ennen kuin sekin häviää bittiavaruuteen. Kun synnytys käynnistyi, Lokakuisissa näytti tältä...

Kello 03:04 ketjun aloitus - Miks mä vuodan verta?? Törkeet kivut ja verta. Rv 39+4.

Kello 04:17 - Soitin joku puol tuntii sit ja mennään heti, ku anoppi on tääl. Vitun äiti sanonu koko ajan, et herää mihin vaan, mut eipähän sit vissiin heränny..

Kello 04:17 - Menos.

Kello 04:19 - Hitto, et pelästyin. Illast asti repiny mahaa, selkää ja häpyluun alta törkeesti, mut ei täl supistuksel oo mitään alkuu ja loppuu. Nousin sängyst ja ku menin takas ni tuntu vaan, et lorahti.

Kello 04:27 - Aleksi käy laittaa rahat automaattiin ja mennään.

Kello 04:29 - Veikkkaan et lähetää kotiin mut en tajuu tätä verta. Ootin supistuksii tai lapsivettä.

Kello 04:36 -  5cm auki!!!! *:'D*

Kello 04:39 - MUT MUT MUT TÄNÄÄN ON SIIVOUSPÄIVÄ, MÄÄ HALUUN SIIVOOMAAN!!!!

Kello 05:09 - Hey sexy ladyyyyyyy. *Tanssivia emoji ja alla oleva kuva*


Kello 05:15 - Koko ajan kauhee kipu, mut ehkä 5min välein supistaa. Must on vaan hassuu, et J:stä olin tulles 3cm auki ja sattu paljon enemmän.

Kello 05:28 - Päästiin saliin joskus 05:20. J:stä en voinu ees kuvitella kävelyy tääl, mut nyt seilaan käytäväl.

Kello 06:13 - 5 - 6cm auki. En tiiä haluunks epiduraalii, ku ei nää nyt satu niin et tarttisin, mut myöhemmin on sit varmaan liian myöhäst. *Hymyillen irvistävä emoji*

Kello 06:14 - Kätilö on muuten mies. Äänest veikkaisin, et homo. *:D*

Kello 06:25 -  Mä jo Aleksillekki sanoin, et jos mä oisin mies ja kätilö ni todellaki oisin homo, ku töis näkis mitä toosal käy.

Kello 06:25 Ja hei... Viimeks mun kätilö oli lesbo....

Kello 06:29 - Tää on pikku Bull Mentula tää kätilö! Paljon pienempi ja siloteltu, mut ihan samat piirteet!

Kello 06:34 - Meil varmaan vaihtuu hetken pääst.

Kello 06:34 - Mentula lähtee kotiin nukkuu.

Kello 08:32 - No alko! Kahdelta kävin vessas ja sillon sattu jo törkeesti, mut pystyin olee viel normaalisti. Ei oo viel sylissä enkä tiiä kohdunsuun tilannetta. Ei ees supista mitenkään tiheesti, ehkä 5 - 10min välein, mut selkään sattuu helvetisti koko aika ja tuntuu, et perse repee. *Hymyillen irvistävä emoji* 2h sit ollu sen n. 6cm auki ja sen jälkeen ei oo katottu. Nyt alkaa olee kipu sitä luokkaa mitä J:stä kolmen sentin kohdalla synnärille lähties.

Kello 09:25 - Tääl on taulu, mis on kaikkien kätilöitten kuvat, mut just se puuttuu! Oisin muuten näyttäny teillekki. *:'D*

*Tässä välissä yhden Lokakuisen osuva kuvakommentti*

Kuva Ylilaudalta.

Kello 09:30 - Olin ihan suu auki, ku kävi äsken kattoo tilanteen ja sano, et on sen 8cm. Jos ei ois tullu verta ni oisin varmaan edelleen kotona ja Aleksi töis. Luojan kiitos tuli, ku ois muuten voinu tulla vähän kiire. *Tuskaillen naureskeleva emoji*

Kello 09:31 - Tää on kyl niin outoo. Pärjään supistukset sillä, et puren hampaita yhteen ja hengitän syvään. Hulluu olla näin selvänä tääl, ku viimeks olin ihan kaasuissa. *:D*

Kello 09:47 - Onks kalvojen puhkasu kauheet? Pelkään, ettei vedet mee ennen ku 10cm täynnä. *Pelokkaana irvistävä emoji*

Kello 09:48 - Oikeesti? Apua!

Kello 09:51 - Jos menee ennen ponnistusvaihetta ni ei, mut jotain ne siit höpötti ja iski paniikki. *Apina kädet silmillä*

Kello 12:13 Kivunlievityksenä pelkät geelipussit. 3 490 grammaa ja 49 senttiä. *<3*

3.3.2016

ONKO NYT KYSELYIKÄ?

Mulle pisti joku aika sitten korvaan, miten paljon J jo kyselee asioita. Papupatahan poika on aina ollut, kyseli jo kahdeksan kuukauden iässä, että paa? (missä pallo?) ja yksittäisiä ihan oikeita kysymyksiä 1,5 vuoden jälkeen, kun alkoi puhua lauseilla, mutta kyselyjen määrä räjähti käsiin kahden ikävuoden tullessa täyteen. Keräilin viikon ajan ylös kysymyksiä, joita ehdin ja, noh...

Mikä on touhutoope?
Mikä on Trioli Nalle?
Mikä on urheilu?
Mikä on sen laulun Härkätie?
Mikä on viitonen? Onko sama viisi?
Mikä on sen toisen papan nimi, Veeran papan?
Mikä on se vaikee väri?
Mikä on tiskikoneella hätänä?
Mikä nyt on hätänä, äiti?

Mitä tossa lukee?
Mitä ruokaa teet?
Mitä minä haluisin tuolta kaapista?
Mitä leikittäis isi?
Mitä sinä potkasit, äiti?

Mis on E?
Mis on mun onki?
Mis on mun kaikki kalat?
Mis mun ohjeet on?
Missä mahtais olla mumman mikro?
Mis on mun Ti-Ti numero, äiti?
Mis on mun äiti?
Mis on mun rättini, äiti?
Mis (palapelin) palas on Nuuskamuikkusen hattu?
Missä olet E?
Mis on mun sählypallo?
Missä näitä (tiettyjä Legoja) on lisää?
Missä Oskari on nyt?
Mis on mun Ti-Ti Nalle?

Mistä tää pussi on tullu?
Entä tää toinen pussi?
Mistä J otti tämän?

Miksi sua väsyttää äiti?
Miksi tää (Lego) hevonen näyttää tältä?
Miksi Oskari ei jaksa Veeran kans mitään leikkiä?

Onko mummalla mikro?
Onko tytöt prinsessoja?
Onko sulla äiti pipoa päässä?
Onko tää Lennin maito?
Onko sulla ketsuppia?
Onko meillä sipsejä (vaikkei herra oo koskaan niitä syönykään)?
Onko sulla sitä liimaa, äiti?
Onko sinul äiti lisää palkkaa mulle?

Ootko sinä äiti älykäs?
Ootko sinä ollu tosi kauan aikaa sit J:n kokonen, äiti?
Ootko äiti vähän pitkä?
Olekko vessas, äiti?

Osaatko sinä (isi) laulaa?
Osaako äiti?

Tiiäkköhän mikä on Täptään (Batman)?
Tiiäkkö sinä äiti mitä siinä laulussa ne tekee?
Tiiäkkö sinä äiti missä kamelit asuu?
Tiiäkkö mis on mun koko traktori?
Tiiätkö mis on mun makaroni?
Tiiäkkö äiti mistä löytyis Ti-Ti, Ti-Ti Nalle, Ti-Ti tallustaa (laulu)?
Tiiäkkö mitä siinä "siivota maton alle" lauletaan?
Tiiäkkö äiti, tämä on Laten vanha?
Tota ääntä tiiätkö, äiti?
Tiiäkkö mis Mymmeli asuu?
Tiiäkkö mis on mun mopon parkkihalli?
TiiäKkö Oskari kans on laiskamato?

Jaahas, sit tuli taas huuto vai?
Kannattaiskohan äiti sun mennä päiväunille?
Sataako siellä vettä?
Saako jo avata tiskikoneen?
Haluutko multa vähän ruokaa?
Syötäiskö popcorneja?
Ostettaisko lisää ranskalaisia joskus?
Kuunneltaiskos ruuan jälkeen Antti Kuiskua?
Äiti, sanotkos superraketti?
Nukkuuko E?
Kuka isii kaipaa?
Tuleksää?
Syökkö tätä?
Kannatko mun ton?
Tuu tuu tupakkarulla, mistäs tiesit äiti tänne tulla?
Pääsiskös sinun sylii?
Muistatko J tällasen seinän rakensi?
Saako jo palapelin takas tuolta?
Annatko mulle rätin takasin?
Saisinkos lisää mustikkaa?
Jokos sinul ois kolikoita?
Tykkäätkö äiti tästä salaatista?
Äiti, annatkos mulle sen pojan (E:n)?
Annatko mulle Muumitalon?
Soitettaiskos taas mummulle?
Korjaatko nää (ostoskärryt)?
Saako tähän koskea?
Äiti painaako Ti-Ti kakskymppiä?

Aika lista siis kysymyksiä! Jotku näistä on niin itsestään selviä, etten edes vaivaudu vastaamaan vaan esitän vastakysymyksen J:lle itselle. Uusimpana juttuna on nyt tullu pelkkä miksi, tiedättehän sen? Onko tiskikone päällä? On. Miksi? Koska astiat pitää pestä. Miksi? Että me saadaan taas puhtaita astioita ja voidaan syödä niistä. Miksi?

Onko nyt kyselyikä?

2.3.2016

SANO LAPSITYÖVOIMALLE KYLLÄ

Okei, okei, provosoiva otsikko ja linkkaukseen liitetty tekstin pätkä, joten kiinnostus loppuu ehkä nyt, kun kerron puhuvani vain lapsityövoimasta kotona tai miksei nyt vaikka muuallakin. Tarve purkautua tulee joka kerta, kun astun meidän lähimpään Markettiin ja nään, miten 90% lapsista on kädessään puhelin tai tablet, ja miten isotkin muksut istuu kärryissä niin, että jalat hakkaa työntäjän polviin. Miksi!?

Joo voih, kyllä ne reissut vaan on mukavia, kun ei tarvii koko aikaa lätistä suu vaahdossa tai kuunnella "Äiti, kuulikko äiti? Äiti? Kuulikko mitä sanoin?", kun on sulkenut korvansa hetkeksi kymmeniltä "J ei tiiä mikä tää on. Tätä kysyisin! Mitä tällä tehdään? Mikä on toi?" -kysymyksiltä ja siltä kun vaahtosammuttimen kokoinen ihmisolio kommentoi muiden ostoksia ja tekemisiä enemmän kuin mä Salkkareita. Uhmaraivarit ei houkuttele ketään lähtemään, mutta muusaa lainatakseni - that's life. Muut vanhemmat oletettavasti ymmärtää ja kyttääjät kytätköön.

Tahtoisinpa vaan nähdä kuinka innokas on lapsi, joka on koko pienen ikänsä istunut kyydissä älylaitteen kanssa vailla muuta ymmärrystä koko kauppareissusta, sitten kun tämä ei enää istukaan kärryissä vai siitäkö syystä ne kymmenvuotiaat kököttää yhä ostosten seassa?

Tapoja on monia eikä kaikkien tapoja tarvitse ymmärtää, mutta musta nää aiLaitteet ja kumppanit on surullisen helppoja tapoja saada lapsi olemaan hiljaa ja mahdollisimman huomaamaton. Muut tehköön jatkossakin, kuten parhaakseen näkee eikä meidän tapa sen oikeampi ole, vaikka sanotaankin lapsityövoimalle täysillä kyllä. Koko perheen ollessa kaupassa J on tahtoessaan se, joka hoitaa meidän kärryttelyt, kunnes ne on täynnä (ja kassalla, koska kärryjä ei jätetä keskelle kauppaa, vaikka taapero yllättäen niin tahtoisi). Nää on varmaan näitä #VainNatsimutsijuttuja, mutta koko perheen yhteisiin juttuihin osallistuu meillä kaikki. Mä en kotona siivoa miehen näpyttäessä sillä välin puhelinta enkä tee ostoksia taaperon pelatessa pelejään hiljaa autokärryn katon alla.

J on osallistunut pienestä pitäen perheen kotitöihin ja niin on jatkossakin - jokainen ikänsä mukaan. Kun 1-vuotiaana alkoi omasta tahdostaan kiinnostua tiskikoneen tyhjentämisestä, hoituu nyt, 2-vuotiaana, sen tyhjennys ja osittain täyttö, pyykkien koriin vieminen ja pyykkikoneen täyttö, pölyjen pyyhkiminen, kissan ruokkiminen ja satunnaisten tavaroiden paikoilleen laittaminen, pöydän kattaminen ja ruuanlaitossa auttaminen. Ja se kaupassa käyminen. Ei pakotettuna, mutta vapaaehtoisena.

Sen sijaan, että kummaksuisin kaupan uhmia, kummaksun niitä, jotka kummaksuu meitä. Aika monet mulkoilevat katseet ollaan saatu, kun kaupan kello 16:sta ruuhkassa kulkee yksi pieni mies pienine kärryineen. Ihmisillä on naurettava tapa päästä ohittamaan meidät vain jäädäkseen kulkemaan eteen ihan yhtä pienellä välillä kuin aiemmin. Ihmisten olemus puhuu sanojen puolesta ja ilmeisesti olisi hyväksyttävämpää pitää ne muksut piilossa myös kanssakauppailijoilta.

End of story. Näin meillä, kuis teillä?

1.3.2016

NÄÄ ITSESI MUIDEN SILMIN

Ihmisten kriittisyys itseä kohtaan taitaa nykyään olla enemmän sääntö kuin poikkeus ja peiliin katsoessa löytää ensimmäisenä vain ulkoiset virheet sisäisten virheiden päältä. Meidän Lokakuisten odotusryhmässä tuli vedettyä ensimmäiset palkokasvit hengitysteihin (ihme kyllä ei mun ollessa osallisena suuntaan tai toiseen!) ja eräs ihana päätti tehdä meille ketjun syntyneistä mielikuvista. Mä vähän yllätyin mun nimen alle tulleista kommenteista ja siitä, etten edes ollut tunnistaa itseäni niistä. Etten muistanutkaan miten kelpo tyyppi kaiken itseinhon takana oikeasti voisi olla.

Ensimmäisenä adjektiivina oli kaunis/hottis mama. Mä oon oppinu sietämään virheeni, mutten pidä itseäni kauniina, vaikka kuka sanoisi. Hiukset on ihanan pitkät ja vaatteet ja tatuoinnit jees, mutta muu miellyttää joskus ja jouluna. Kauneus on kai tunnetusti katsojan silmissä ja sitä on niin erilaista, että ehkä tulisi uskoa.

Toisena oli herkkä (/syvällinen pohdiskelija), josta mut hyvin. Erityisherkkyys kuuluu, näkyy ja välittyy varmaan tahtomattakin.

Mä koen toisinaan olevani aika avoin. Lokakuisissa mun on alusta asti ollut helppo kertoa niille asioita - oman aloituksen kautta harvoin, mutta kaivatessa kokemuksia jostain aiheesta. Esikoisen ryhmässä mietin usein, uskallanko sanoa ja mitä muut ajattelee. Tällä kertaa avaudun sen enempää miettimättä ja tiedän saavani ymmärrystä edes joltain. Blogissa mun on helpompi kertoa asioiden oikea laita vasta kun tilanne on ohi, mutta lokakuisiin voin vuodattaa asiat just sillä hetkellä.

Järkevä, fiksu, oikeesti? Siis joo osaanhan mä ehkä joskus olla jotenkin sellanen fiksujärkevä, mut sellanen olo mulla on todellisuudessa ehkä tunnin verran viikossa!

Jo ala-asteella mun todistuksessa mainittiin tunnollisuus ja myös Lokakuiset mainitsi jämptiyden, huolellisuuden ja tunnollisuuden, joten on kai turha esittää vastaväitteitä.

Mun mukavuus/sympaattisuus kulkee ihan käsi kädessä sen kanssa, millaisia muut on mua kohtaan. Oon mukava niille, jotka on mukavia mulle ja sanasodan sattuessa osaan sanoa takaisin. Tässä kohtaa kiitos kuuluu siis ihan täysin tämän sanoneille.

Blogin puolella on joskus epäilty mun rehellisyyttäni mm. siistin kodin ja helpon lapsen takia. Todellisuus on siitä huolimatta täysin sama mitä annan olettaa enkä voi mitään siivousfriikkiydelleni ja jaksan itsekin yhä ihmetellä, miten helppo J on aina voinut olla. Koitin miettiä, miten rehellisyys tulee ryhmässä ilmi, mutta ehkä se vaan näkyy kommenteissa ja siinä, miten sanon asiat?

Listalla olleet hyvä/mahtava äiti/nainen ja supermutsi (vaikkei aina niin ruusuista) pitää varmaan oikeasti paikkaansa, vaikka fiilis on toisinaan ihan päinvastainen (kuten tätä kirjoittaessa). Mä kuitenkin teen parhaani ja ilman koliikkia tai tavallista kiukuttelua/uhmaa lapset on ihan tyytyväisiä, joten enköhän kelpaa. Supermutsi olo on kyllä aina välillä, kun tulee hoidettua viisi asiaa samaan aikaan. 

Mä oon kuulemma myös hyvä kirjoittamaan ja blogi on mielenkiintoinen. Tän lähes kuopatun blogin kanssa mun on mahdoton allekirjoittaa näitä! On ollut joskus hyviä blogihetkiä, mutta tää on laskenut kuin lehmän häntä ja se häntä taitaa jo olla jalkojen välissä.

Kiltti - joo? Kyllä mä oon kiltti siinä tapauksessa, että vaikka osaan sanoa pahasti niin viimeiseen asti koitan sanoa nätisti muiden mieltä pahoittamatta. Osaan kuitenkin olla myös ihan täys vittupää ja silloin on kiltteys kaukana.

Ehtiväinen kuvaa mua ainakin silloin tällöin hyvin! Lokakuiset on usein ihmetelleet, miten mulla on aikaa ja energiaa hoitaa lapset, pitää kämppä jatkuvasti siistinä, askarrella mm. Late-synttäreille, tehdä J:lle joulukalenteri ja askarrella joulukortit itse. Oon mä joskus itsekin miettiny, et onkohan mulla oikeesti vaan 24 tuntia vuorokaudessa. Toisaalta sitä ehtii tekemään niin paljon ja toisaalta taas jää vielä paljon, paljon tekemättä.

Hyvässä seurassa on helppo olla iloinen, joten  tähtönen, joka tuikkii taivahalla ja loistaa iloa kaikille pitänee paikkaansa. Meillä on ainakin vielä niin hyvä ryhmähenki, että se muiden ilo ja hyväntuulisuus tarttuu väkisinkin ihmisestä toiseen.

Ainoa syy matkusta Turkuun oli parasta ja sitähän mä tietenkin oon! Molemmissa odotusryhmissä on sattunut olemaan mulle sellainen kadonnut kaksoissisko ja tää on kyllä ehdottomasti sellanen. Sellanen, jolla on yhtä tyhmät jutut ja paska huumorintaju. <3 Ei tarvii nauraa yksin omille jutuille, kun on joku, joka nauraa mukana!

Blogin puolella on vähän enemmän pintaliitoa, vaikka toisinaan oon päästänyt myös pintaa syvemmälle, mutta kyllä mä oon vahva, nuori nainen, vaikkei se tällä puolen niin hyvin näy. On ollut asioita, jotka on vetäny pohjaan ja tehny vahvemmaksi takaisin noustessa. Ja mä selviän lopulta kyllä mistä vaan.

"En voi uskoa, että kommentoin näin, mutta mikä ekana tuli mieleen... Seksipöksy :D :D :D" -kommentti ei liiemmin tarvitse selittelyä. Kyse on näistä. Vuosi sitten tää porukka oli niin siveellistä, ettäh! Vaan eipä o ennää.

Lopulta niin kivoja juttuja, että kymmenen kertaa ne lukeneena hymyilen yhä lukiessani uudelleen. Vaikka mä välillä oonkin aika syvältä niin ei noin isossa muijalaumassa voi kaikki olla väärässä. Pitäis varmaan joskus nähdä itsensä vähän enemmän muiden silmin. Oonhan mä nyt ihan jees.

Siitä vähän mumfiee kehiin, kun mä oon niin kaunis (39 asteen kuumeessa), symppis ja supermutsi. Eikä tiiä vaikka ois ollu justiinsa seksipöksytkin jalassa.