16.2.2016

NELJÄN KUUKAUDEN HULINAT

Että huh, mikä aamu! Tälle päivälle oli jo sovittu muuta, mutten voi sanoa kuin huh, että menot peruuntui. Yöllä väsymys on huipussaan, mutta päivällä sitten harvemmin, vaikka voisikin. Tänään on kuitenkin ollut poikkeus enkä uskalla edes vilkaista takanani olevaa tiskipöytää. Nyt pojat kuitenkin nukkuu päiväunia, joten mulla on pieni hetki näpyttää E:n kuulumisia.

Musta tuntuu, että E on aina kylässä vaikeasti viihdytettävä ja herkästi kitisevää sorttia, ja kotona sitten samanlainen, mutta pienemmässä mittakaavassa. Päivällä mä en kutsuisi tätä vaikeaksi vauvaksi, vaativaksi kylläkin. Tyytyväinen kaveri, kunhan saa sylin, juttelua, lauleskelua ja ylipäätään huomiota ja viihdyttämistä. Kotona E tykkää makoilla poikien huoneen lattialla seuraten muiden legoleikkejä ja se pieni kikattelu on muuttunut räkättävämpään suuntaan. Äidin hikka on varmaan kaikkien hauskinta.

Kuluneen kuukauden uusi opittu juttu on esineisiin ja asioihin tarttuminen tahallisesti. Kaikkeen on hirmu kiva tarrautua ja J on onneissaan, kun pikkuveli viimeinkin vastaanottaa ojennettuja asioita, hurraa! Uuden taidon myötä kaikki menee myös aiempaa enemmän suuhun - hurraa - vaikkei hampaita vieläkään tunnu kuultavan ja turvonneen ikenen läpi.

Vaippoina meillä kuluu tällä hetkellä viimeinen paketti Liberon 2-koon vaippoja ja unilla saman merkin 3-koon vaippoja. Vaatteissa on käytössä lähinnä koko 62, mutta myös suuria 56 ja pieniä 68 löytyy. Se mikä mut yllätti, on se, ettei kaikki J:n vanhat vaatteet sovikkaan käyttöön. Mä kun kuvittelin J:n olevan kapea ja omaavan pitkät kädet, mutta aika monet bodyt on hihoista liian lyhyitä ja leveydestä taas leveitä. Pojissa on nykyään hirveesti eroja ja koko ajan nää muistuttaa vaan vähemmän toisiaan. Tsekatkaapa vaikka J:n hiusmäärä neljän kuukauden iässä ja verratkaa alempaan kuvaan, haha!

3kk-neuvolassa sijainen laittoi meidät painokontrolliin, joka oli 3,5 kuukauden iässä. Meidän oma neuvolatäti oli kuitenkin sitä mieltä, että E saattaa kuluttaa vähän tavallista kolmekuista enemmän eikä ihmetellyt lainkaan miinuskäyrillä kasvua, koska J:kin kasvaa siellä. Tälle lapset yksilöinä on tärkeämpiä kuin neuvolan käyrät ja näin saatiin "lupa" jatkaa ihan rauhassa täysimetystä, joten sillä mennään edelleen. Voin olla väärässä, mutta musta E ei ole kasvanut ainakaan painonsa kanssa yhtään huomattavasti kuluneiden viikkojen aikana, joten täysimetys on vähän kysymysmerkki, mutta ainakin perjantain neuvolaan asti nautitaan siitä kirjaimellisesti täysin rinnoin.

Yöt... Ne yöt. Mm. viime yönä Aleksin lähtiessä töihin tää jätti mut istumaan sängylle kello 21:20 ja siitä samasta kohtaa tämä löysi mut aamulla kello 06:30. Toki mä nuokuin puoli-istuvassa asennossa siinä välillä seinään nojaten, mutten tainnut maata yöllä kertaakaan imetyksiä lukuun ottamatta. E kyllä nukkui, mutta sylistä laskiessa alkoi heti hirveä huuto. E vetää itsensä ihan jäykäksi, kaartaa selkää ja huutaa usein etenkin pienen mahan pitäessä ääntä. Välillä koitan elätellä toivoa, että koliikki olisi huomaamattomasti vaihtunut hampaista johtuvaan itkuun ja hampaat puhkeaisi pian, mutta epätoivoinen olo sen suhteen tuskin on turha. Päiväunet sentään nappaa ja se mitä luultavammin auttaa tarpomaan taas yhden yön läpi.

Pieni, nelikuinen E, johon kunnolla tutustumista ei malta odottaa.

Vanheneminen vetää vakavaks. Samoin puhelimen kanssa typerästi heiluva äiti..

15 kommenttia

  1. Ihan hirmusti tsemppiä öihin! :( <3

    VastaaPoista
  2. valvot yöt ja bloggaat päiväuni ajat. turha valittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän syystä sä luulet blogin olevan niin hiljanen... :D Oon niin pihalla, etten muista edes edellispäivästä, joten joo, käytän mielelläni ton ajan siihen, et mulla on myöhemmin mahdollisuus lukee juttuja tästä hetkestä, kunnen tuu niitä muuten muistamaan.

      Poista
    2. Apua. Pari vuotta valvoneena, muutaman viikon nyt nukkuneena tuo kuulostaa hirveälle! En oo mikään neuvomaan enkä tiedä teidän koliikista? tms enempää mutta voisiko kokeilla yöllä esim sitteriä tai oikein tiiviisti pehmustettua sänkyä mikä toisi sylin omaisen fiiliksen pienelle? Tai voisiko olla kyse allergiasta tai refluksista lisäksi? Tsemppiä paljon!

      Poista
    3. Koliikkina tätä tosiaan ollaan pidetty, mut arvotus tietty on, et onks sit todella sitä. Huutanu pari viikkosesta asti pääasiassa iltasin ja öisin, et se nyt ainakin puhuu sen puolesta, kun koliikki usein painottuu just iltaan. Ollaan koitettu tavallista sitteriä ja kaverin koliikkikeinua, tehty erilaisia pesiä tyynyistä ja peitoista, koitettu Rela-tippoja ja Cuplatonia. Nyt perjantaina oltiin vyöhyketerapiassa. Jos on allergiaa niin luultavasti siinä vaiheessa viljalle, kun mä oon koittanu olla maidottomalla ja ruokavalio muutenkin minimissä. Refluksista en kauheesti tiedä, mut puklailu kyllä taas lisääntyny.

      Kiitos! Niitä tuskin voi saada liikaa.

      Poista
    4. Onko teillä d vitamiini käytössä? Jos on niin jätä pois viikoksi. Jos ei vaikutusta niin apteekista saa ilman reseptiä gaviskon nimistä refluksilääkettä joka on turvallista pienillekin. Meillä nämä kokeiltu. D vitamiinia ei voitu käyttää vuoteen (mitään merkkiä) kun se sai masun kipeeksi ja just sellaset kauheet kippuraiset huudot. Meillä oli välillä myös korvakivut mitkä vaivasi

      Poista
    5. Ei olla vielä uskallettu alottaa D:tä, kun oon just pelänny, et aiheuttaa vaan lisää huutoa. :( Tänään tipahti postin mukana tulevien blogijuttujen takia mm. Rela-tippoja, joissa D mukana ja pitäis vihdoin ja viimein alottaa ne. Gavisconiin saatiin myös resepti, kun tänään oli neuvola. Saa nähdä löytyiskö siitä apu!

      Poista
    6. Toivottavasti auttais! Me kokeiltiin sitä gaviskonia noin kuukausi ja sit helpotti (tosin meillä jo niin iso lapsi) mut en tiiä johtuko sit siitä vai ihan jostain muusta. Tulipahan ees kokeiltua. Ja siis meillä vieläkin ne hitsin D vitamiinit tekee samaa ja poika on jo yli 2v!

      Poista
  3. Vitsi mikä tukka!! Vau. Tsemppiä öihin <3

    Lapsekkaana.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tukka on aika huikee ja kasvanu hyvin jätkän mukana syntymästä asti! Tuntu jo sillon hurjan pitkältä ja tuuheelta, mut yllättäny, kunnei oo tippunu pois. :D

      Poista
  4. tsemppiä öihin <3<3 ja apua, jo NELJÄ kuukautta :') <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3<3 Älä!! Siis vastahan jännättiin sun lähtöö synnärille ja sit mun niin miten nää on jo tällasia!?

      Poista
  5. Kannattaa tutustua refluksilapset ry:n sivuihin, kuulostaa aivan meidän esikoiselta jolla oli silent refluksi. Silent refluksissa ei esiinny huomattavaa puklailua tai oksentelua, mutta mahahapot nousevat kurkkuun ja aiheuttaa kurkunpään tulehtumista ja ärtymistä. Tekee vauvan olon epämukavaksi ja kipeäksi, mistä johtuen makuulla oleminen öisin ja päivisin on hankalaa sekä itsensä vetäminen kaarelle on tavallista. Paljon jaksamista teille! Ajan kanssa helpotti ainakin meillä ja kiinteät ruuat aloitimme jo neljän kuukauden iässä, mikä vähensi nousuja huomattavasti ja teki olosta helpompaa ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Täytyy yrittää jossain vaiheessa ehtii lukea! Mulla tavotteena täysimettää 6kk ikään asti, mut just puhuttiin, et jos Gaviscon ei toimi niin otetaan sit suosiolla velli tai soseet iltaan. Katotaan kuin käy. :)

      Poista