29.2.2016

MINISUN ON MYÖS MUN

Kun J oli pieni, meillä pystyi laskemaan masuvaivojen takia valvotut yöt yhden käden sormilla. Täysiä yöunia alettiin nukkumaan kahden kuun iässä eikä mun syömiset tuntuneet vaivaavan J:n vatsaa, kun pois oli jätetty ruisleipä, sipuli ja herneet. J oli unelma esikoinen ja hyvä niin, sillä jos meillä olisi ensimmäisellä kerralla ollut E:n kaltainen vauva, en uskoisi meidän olevan tässä. Tällä kertaa ollaan vähän vanhempia ja viisaampia, ja tiedetään muutosten tasoittuvan lapsen kasvun myötä. E:n suhteen kaikki on ollut toisin. Mun olisi valvottujen öiden sijaan helpompi laskea nukutut yöt ja helpompi luetella ruuat, joita syön kuin ne aineet, jotka oon jättänyt pois. Koliikki-itku kaikuu korvissa ja väsymys tuntuu koko kropassa aina päästä varpaisiin eikä oloa yhtään helpota kylmä ja pimeä talvi.


Koliikin ja masuvaivojen takia oma monipuolinen ruokavalio kuulostaa kaukaiselta ajatukselta. Mahdollisesti itkua lisäävien ruoka-aineiden lista tuntuu loputtomalta, kuten myös väsymys, joten ruokavaliota on karsittu aika rankalla kädellä ja usein mulle riittää, että J:llä on ruokaa ja itse syön vähän mitä sattuu. Kahden eri tarpeet omaavan lapsen kanssa aamupala jää helposti kiireen takia syömättä, päivällä saatetaan napostella kaappeja kaivellen ja illalla koetaan helpoimmaksi ajaa Mäkkärin autokaistan kautta kotisohvalle. Todellisuudessa oikotie hyvinvointiin löytyy mahdollisimman monipuolisen ruokavalion ja vitamiinien kautta, ja mä huomaan voivani paljon paremmin, kun aamupala tulee syötyä vaikka sitten vähän myöhässä, kun ruualla jaksaa laittaa itsellekin edes jotain lisuketta ja kun niiden euron juustojen sijaan istuu taaperon kanssa illalla samaan pöytään ja korvaa mäkkipullat kunnon leivällä, puurolla, hedelmillä tai marjoilla.

Omasta vitamiinien saamisesta en edes osaa olla huolissani, mutta oon kokenut olevani suunnattoman paska mutsi, kun E:n D-vitamiinin saantia on venytetty ja venytetty siinä pelossa, että niistä seuraa lisää masuvaivoja ja tämän kautta enemmän väsymystä. Pääsin Blogiringin kautta osallistumaan Vermanin kampanjaan yhdessä muutaman muun rinkiläisen kanssa ja saatiin käyttöön Rela Drops + D-vitamiini -tipat & Minisun D-tipat, joista ensimmäiset olivat jo ennestään tuttuja, vaikkakin ilman D:tä.


Rela Dropseissa oli kuitenkin tapahtunut muutos, sillä tämän vuoden alusta asti tuotteen pakkaus on erilainen aiempaan verrattuna. Mulla on ollut joku kuuden tipan kirous, koska vanhasta pakkauksesta tipahti viiden sijaan aina kuusi tippaa, joista viimeinen joka kerta pöydälle. Viiden sijasta kuusi tippaa joka kerta, vaikka tein mitä. Uudessa pakkauksessa tipat on tuubissa ja niiden annostelu on aiempaa helpompaa. Tuote lisää vauvojen vastustuskykyä ja turvaa samalla D-vitamiinin saantia, joten mekin koitetaan siirtyä pikkuhiljaa Relan koliikkitipoista näihin, kun ikää kuitenkin on jo se reilu neljä kuukautta ja vitamiinit pienelle (ja toki isommillekin) ihmiselle on niin tärkeitä.

Minisun Dropseista mä taas en ollut vielä kuullut ja se onkin täysin uusi tuote, joka sisältää D-vitamiinin lisäksi parasta extra-neitsytoliiviöljyä. Tavallisesti vastaavissa tuotteissa käytetään kookos- tai palmuöljystä saatavaa MCT-öljyä, joka on pitkäkestoista, joten Minisunit ovat muita luonnollisempia. Tuotteessa on helppo pipettiannostus ja Rela Dropsien tavoin myös Minisun Dropsit sopivat koko perheen käyttöön.


Voi kevät, tule jo! Mä tahdon uskoa, että kevään tullessa masuvaivat väistyy edes vähän tieltä, että vitamiinien huomioon ottaminen auttaa jaksamaan vielä paremmin ja että masuvaivojen väistyessä oma ruokavalio laajenee taas. Että kevään tullessa se aurinko paistaa sisälle asti ja täältä noustaan vielä!


*Postaus on toteutettu yhteistyössä Blogiringin sekä Vermanin kanssa, ja siinä esiintyvät tuotteet on saatu ilmaiseksi. En hyödy linkkien klikkailusta rahallisesti.

27.2.2016

FEED BABY - BABY TRACKER

Mulle käy usein niin, että neuvolaan mennessä tiedän tarkalleen mistä asioista aion mainita ja tiedän vastaukset asioihin, joita luultavasti kysytään, mutta mun pitäisi kirjoittaa kaikki ylös, jos tahtoisin muistaa kaiken myös siellä. Onks teille muodostunu jo jonkinlainen rytmi? Jaa mitäh? Ai onko? No tota ööö... Oikeastaan tää rytmin kysely on tälläkin kertaa suurin muistamattomuus, sillä en mä osaa sanoa syökö E tunnin vai kuuden tunnin välein. Mä en vaan muista ja oon huono arvioimaan, joten en myöskään tiedä E:n unipätkiä varsinkaan, kunnen koskaan muista katsoa kelloa ennen kuin vilkaisen siihen sattumalta. Odotusryhmä on ollut tässäkin jees, sillä niiden ansiosta tutustuin FeedBaby-appsiin!


FeedBabyyn voi merkitä lapsen nukkumiset, syömiset, vaipat, lääkkeet ja muut, jotka sitten piirtyy selkeästi eri väreinä janalle. Tää on helpottanut ainakin mua huomaamaan meidän suurinpiirteisen rytmin ja auttanut pitämään siitä kiinni, ja kun meille on alkanut muodostumaan mm. pitkät päiväunet keskelle päivää, ei mun tarvitse miettiä milloin sellaisille olisi oikea aika. Öisin jaksan harvemmin alkaa näpyttelemään, mutta kellonaikoja pystyy muuttamaan, joten niitä on helppo lisäillä myöhemmin aamulla, kunhan on kurkannut esimerkiksi syömisen alkamisen ja loppumisen ajankohdat. Sovellus myös kertoo 24 tunnin ajalta mm. pisimmän unipätkän ja sen, paljonko lapsi on nukkunut kuluneen vuorokauden aikana. Aikaa mitatessa Appsin ei tarvitse olla esillä ja sen voi jopa sammuttaa aukiolevista sovelluksista ilman katkeamista, mikä on mulle hyvä, sillä muita sulkiessa näpäytän aina huomaamattani myös meidän itkuhälyttimen kiinni.


Meille hyödyllinen juttu ja toivottavasti jollekin teistäkin. Ehkä mäkin osaan antaa tästä lähtien neuvolassa vähän selkeämmän vastauksen. Ellen muuten niin viimeistään kaivamalla luurini..

25.2.2016

9 + 1 ASIAA, JOITA KOLIIKKILAPSEN ÄITI EI HALUA KUULLA

"Ei ole kokemusta, meillä kolme lasta eikä yksikään huutanut."

Interesting. Ja sä kerroit tän, koska...? Oisit nyt edes harmitellut, ettet osaa auttaa ja toivottanut vaikka tsemppejä. Ei mua kiinnosta muiden hyvät unet, ellen niistä erikseen kysy.

"Nuku, kun vauvakin nukkuu!"

Ai päivällä? Ai päiväunia nukkumattoman taaperon kanssa? Tuleeko nyt yllätyksenä, jos kerron sen olevan helpommin sanottu kuin tehty? Oliks tää niinku hauska, sarkasmilla varustettu vitsi? Tosi harvoin mä kyllä edes tunnen väsymystä päivällä, kun on niin paljon tekemistä.

"Se huutaa varmaan nälkää, kun hamuaa noin. Pitäisköhän vaikka syöttää se?"

Vajaassa kolmessa kuukaudessa oon kummasti oppinut tuntemaan tätä lasta ja tiedän, ettei se syö parin tunnin välein, vaikka jotku niin tekeekin. Been there, done that. Mä myös tiedän, että turha tissin tuputtaminen ilman kunnon nälkää tekee vain huonomman olon ja takaa puklut. Pitäisköhän sun vaikka tietää, että se hakee lohtua tissistä, joka tuo hetkellisesti hyvän olon?

"Mä saisin sen hiljenemään heti, koska osaan. Mun kanssa kukaan ei oo koskaan itkeny."

Okei, tää on jo surullisen hauska ja toisinpäin. Reilu parikymppinen, _lapseton_ jätkä tulee ja kertoo mulle ohjeita koliikkiin tai ylipäätään vanhemmuuteen? Voin kertoa teille, ettei ollut ehkä paras kommentti, kun mä itkin silmiä päästä ja halusin vaan soittaa jollekin ja itkeä puhelimeen, muttei siinä olisi ollut järkeä, kun vauvakin huusi neljättä tuntia. Osu ja uppos. Oli mun äitiyteni paskoista paskin paska mutsi -fiilis, mut hei, peukku sulle siitä, että osaat.

"Liian selvät rutiinit ei oo hyväksi, kun niihin tottuu liikaa."

Ja homman nimi on ihan taatusti se, että me eletään, miten tällä hetkellä parhaalta tuntuu. Voi olla helppoa lähtee pitkien päiväunien sijaan jonnekin, mut tuuppa sä hoitamaan sit ilta yliväsyneen koliikin kanssa.

"Älä anna sen nukkua tuntien päiväunia!"

Aivan. Oishan se nyt ihan saatanan mukavaa, että koliikin lisäks täällä huudettais myös yliväsymystä, koska päivällä on nukuttu vaan muutamat max 30min unet. Mä en ainakaan edes keksimällä keksi tapaa nukuttaa pirtee lapsi, joten kyllä me ollaan 99% illoista valvottu siihen tappiin asti, että E on ilmoittanut väsymyksestä.

"Ei ole järkeä nukuttaa lasta yksin vaunuihin. Lapsi tarvitsee läheisyyttä, ei hylkäämistä yksin ulos.  -- Ulkoilla voi liinassa ja repussakin."

Sä todellakin olisit tätä mieltä vielä silloinkin, kun lapsi nukkuu sisällä korkeintaan puolen tunnin pätkiä nostamalla tuttia jatkuvasti takaisin suuhun, mutta laskemalla yksin vaunuihin nukahtaa heti ja nukkuu kahdesta viiteen tuntia? Siinä liinassako mä nukutan sitä neljä tuntia kulkemalla ympäriinsä, kun samalla voin käyttää ajan hyväksi ja touhuta esikoisen kanssa ihan kaksin?

"Tiedän kyllä mitä koliikki todella on. Mummini naapurin serkulla oli koliikki."

Mäkin tiesin. Lapsi itkee, se on raskasta eikä kellään oo kivaa. Sitä todellisuutta ei silti tiedä ennen kun on oikeesti istunu ne viikot siinä sängyn reunalla tai kulkenut ympäri kämppää. Ei ennen kun oot kuunnellu tunteja ja taas tunteja sitä huutoa ja toisen hätää.

"Se on vaan vaihe / Se loppuu kolmen kuukauden kohdalla."

Varmaan hyvällä tarkoitettu, vaikkakin perseestä. Tosi lohduttavaa, kunnei kukaan voi oikeasti tietää, milloin se loppuu ja miten pitkä vaihe on kyseessä. Tietenkin tilanne menee ohi ennemmin tai myöhemmin, muttei se sillä hetkellä lohduta hetkeäkään, kun tuntuu, että seuraavat viisi vuotta tulee istumaan yöt sängyssä ja heijaa pientä sylissä, kunnes havahtuu, kun oma pää kopsahtaa seinään. Tai kun alkaa tuntua siltä, että kaiken kantamisen, heijailun ja hartiakivun jälkeen näyttää Notre Damen kellonsoittajalta.

+ 2-vuotiaan suusta kuultu "Äiti, kannattaiskohan sun mennä nukkumaan?" -lause.

N o . W o r d s . N e e d e d .

Sannia lainatakseni että mitähän vittua, mulla alkaa huumori loppua. Nii, että oliks sulla sit muuta?

24.2.2016

RUUDUN TÄLLÄ PUOLEN

Moikka moi ja tervetuloa OO SIELLÄ JOSSAIN MUN -blogiin, tai tarkemmin OSJM 2.0:llaan, sillä ensimmäisen blogini perustin tammikuussa 2011, mutta kuoppasin sen syksyllä 2012. Sen jälkeen pyörittiinkin kahden eri nimen alla ennen alkuperäiseen palaamista, tähän lauseeseen, joka on myös leimattuna mun vasempaan kyynärvarteeni. Seuraajien määrä eri some-kanavissa on kasvanut erityisesti viimeisen vuoden aikana, joten ajattelin, että ehkä mun pitäisi kaiken tän hulabaloon keskellä mainita taas pari sanaa ihan musta itsestäkin.

Ruudun tällä puolen on siis Janna, mutta havahdun myös sanoihin Nanna, äiti ja vaimo. Jälkimmäiseen sanaan vain kuullessani sen Aleksin suusta tulevassa ja Teemu Selänteeltä lähtöisin olevassa "Vaimo, missä kahvi?" -kysymyksessä siitäkin huolimatta, etten osaa keittää kahvia enkä ole virallisesti vaimo. Vielä. Tänä vuonna ikää tulee mittariin 23 vuotta ja taidan olla jo auttamattoman vanha, sillä viime vuonna lopetin ei-enää-ihku Robinin seuraamisen Instagramissa enkä mä välttämättä enää oo kuullut sen uusimpia biisejä saati sitten osaa niitä. Tai ehkä Robin alkaa olla mulle jo vähän turhan vanha, onhan se melkein täysi-ikäinen. Mä en myöskään osaa elää enää ilman seinäkalenteria, jonne merkata tärkeät jutut, joten se jos jokin kertoo vanhenemisesta. Seinäkalenterit on mummoille.

Ton samanikäisen, kahvinsa (olemattoman sellaisen) perään kyselevän miehen lisäksi saman katon alla asuu Uhma-Kukunakin tunnettu, marraskuussa 2013 syntynyt, Juuso ja tämän lokakuussa 2015 syntynyt pikkuveli, pikkuhiljaa toivottavasti ex-koliikki, Eemi - unohtamatta Jane-kissaa, jota Juuso ei turhaan kutsu sekopääksi. Täällä me asustellaan tois pual jokkee, Turussa, 60 neliön kerrostalokolmiossa. Alunperin oon kotoisin pienemmältä paikkakunalta, jossa vastaan tulee pelkkiä tuttuja naamoja ja saman tyypin kanssa on seurustellut sun lisäksi sun paraskaveri, serkku ja sisko. Siltä se ainakin sillon tuntui. Piiri pieni pyöri ja sitä rataa eikä haittaa yhtään, että ne piirit vaihtui äitikavereihin.

Jos ei vielä käynyt ilmi niin paras ystäväni sarkasmi on toisinaan läsnä ja omistan paskan (ja mustan) huumorin, joten musta Aleksin kanssa on hyvä olla ihan vaikka vaan siitä syystä, ettei tarvitse yksin nauraa omille jutuille. Jos se ei naura mun jutuille niin viimeistään sitten sille, miten mä hirnun yksinäni vedet silmissä, koska oon vaan yksinkertaisesti hauska. Vitsejä en kyllä osaa kertoa, sillä ne on aina "Tiiäks mite seittemän norsuu mahtuu autoon? No kolme on ainaki takana, yks ajaa ja yks istu varmaan vieres ja... Emmä kyl muista mis ne kaks on, mut se oli hauska!" -tyylisiä. Lopetin niiden kertomisen, kunnen koskaan muistanut selkeetä loppua.

Mustasta huumorista huolimatta mä oon herkkä, siis to-del-la herkkä. Tunnen ihan liikaa hyvässä ja pahassa, ja muistan muillekin sattuneita, kamalia asioita pitkään. Muistan miten kauppakeskuksen akvaariossa oli kuollut kala ja tirautin pari kyyneltä - ja sehän siis sattui viime vuoden puolella. Vuonna 2011 meidän auton jossain oli hiiri ja se pääsi hyppäämään onnellisesti liikennevaloissa pois. Mä melkein hurrasin sen puolesta, kun näin miten se pääsi kipittämään hankea pitkin kotiin... Kunnes iso lintu tuli ja nappasi sen just samalla hetkellä, kun me lähdettiin niistä valoista. Se on vaivannut mua viimeiset neljä vuotta enkä taida päästä hetkeen yli näkemästäni. Tästä järjettömästä Yhyy, kermaviili jäi yksin kauppaan -herkkyydestä voitte lukea lisää HSP, eli erityisherkkyys - Se tunne, kun tuntee (liikaa) -postauksesta. Toisinaan ihan huvittava juttu, mutta myös aika raskasta.

Puhun monesti aika suoraan, kuten edellisten esimerkkien kohdalla. Onhan nyt kalojen, hiirien ja kermaviilien perään surkuttelu ihan naurettavaa ja kuulostaa lapselliselta, mutta mitä sitten? Valitettavasti mä oon myös se, joka sanoo asioita suoraan muillekin ja siinä missä Aleksi jauhaa kotona mulle, mä sanon herkästi myös siellä paikassa X, missä se jokin asia tulee ilmi. Niin, että täytyykö sun oikeesti miettiä, miks se lapsi käyttäytyy niin, kun sä oot aina antanut ymmärtää, että niin käyttäytyminen on ihan okei? Aleksi liputtaa rauhan säilymiselle ja mä suiden puhtaaksi puhumiselle enkä ihmettele, vaikka se toivoisi mun joskus olevan vähän hiljempaa. Kuten aiemminkin oon maininnut puhun niin, että lauseet jää helposti kesken, koska hyppään jo seuraavaan aiheeseen ja kolmen aiheen päästä palaan siihen alkuperäiseen eikä kukaan enää ole kärryillä siitä, että taas jatkettiin. Oon siis kuulemma kova puhumaan ihan näin muutenkin, mutta itse luovuin kyllä papupata-tittelistä silloin, kun Juuso aloitti lauseilla puhumisen. Juuson nukuessa autossa Aleksi tokaisee mulle päämäärään saapuessa aika usein, että huomasinko taas puhuvani ihan koko matkan, mutta jos en tee sitä, se ihmettelee, kun on niin hiljaista. Sitä meillä harvemmin on, kun joku handlaa sen kälätyksen aina kuitenkin.

Kotona oon siivousfriikki. Aleksin jättäessä vaatteita jonnekin - hups vain! - ne häviää kuin itsestään tämän laatikkoon. Ja vesilasi tiskikaappiin. Ja kahvikuppi tiskikoneeseen, vaikka siitä olisi vielä tarkoitus juoda. Oon tarkka siitä, että talouspaperi pyörii vastapäivään, että keittiön käsipyyhe on suorassa ja että Aleksin(!!) imuroitua vessan matossa tähden sakara on ylöspäin vessaan mentäessä.  Se siis osoittaa Aleksin jäljiltä joka kerta alas ja mä sitten käyn kääntämässä sen maton eikä Aleksi ole edes tiennyt tästä ennen tämän lukemista. Mä oon meillä se, joka katsoo, että näkyvät mausteet on aakkosjärjestyksessä (kuten mun puhelimen kaikki sovelluksetkin), että jääkaapissa tuotteet on oikein päin ja että jokainen niistä on omalla hyllyllään. Kotona asuessa äitillä oli välillä tapana laittaa mun henkarissa olevia vaatteita vääriin paikkoihin varmaan ihan vain kiusallaan, koska tiesi niiden olevan sekä vaatekappale- että värijärjestyksessä. Mut hei, kiitti vielä.

Niistä henkareista löytyi silloin pillifarkkuja, farkkuleggingsejä, huppareita, liivejä ja ihan tavallisia toppeja. Niitä mun kaapista löytyy yhä enkä yhtään ihmettelisi, vaikka kulkisin samoissa vaatteissa, samanlaisissa tennareissa tai varsilenkkareissa ja sama palestiinalaishuivi kaulassa vielä oikeesti aikuisenakin, vaikka kaikkien muka-järjen mukaan aikuiset ei pukeudu huppareihin ja käyttää vain korkokenkiä. Aika monta kertaa oon törmännyt kysymykseen, miltä luulen tatuointien näyttävän, kun oon 60-vuotias ja noh... Mustetta on varmaan vähän vahvistettu ja leimoja otettu ainakin muutama lisää tähän nykyiseen määrään. Iho on luultavasti vähän ruttuisempi ja tatuoinnit sitten ehkäpä sen mukana. Miltä niiden pitäisi näyttää?

Itsestä on niin kovin vaikea sanoa mitään kummallista, mutta koska sä tätä lukiessa selkeestikin oot yhä täällä niin ehkäpä lukaiset muutaman muunkin jutun, ellet vielä oo lukenut. Vaikken pääasiassa itsestäni lätisekkään niin luulen, että teksteistä kuitenkin välittyy se millanen on se mää, joka täällä jauhaa ja ellei muuten niin ainakin Minä-tägin takaa. Ja siis jos mä jotain oon kuluneiden blogivuosien aikana oppinut niin...

"If you don't like me, but still watch everything I do... B*tch, you're a fan."



(Meidät löytää myös Instagramista sekä Snapchatista @NANNNASTI.)

23.2.2016

YHTENÄ PÄIVÄNÄ

Mä oon kirjoittanut postauksen meidän päivärytmistä viime vuoden kesäkuussa ja sen lisäksi aiemmin edellisvuoden elokuussa. Tavallisesta arkipäivästä sen sijaan oon kirjoittanu edellisvuoden huhtikuussa (ja myöhemmin pyyhkinyt tekstin, kunnei tuntunut meiltä), eli melkein kaksi vuotta sitten ja syyskuun aikana sain Instagramiin ehdotuksen postata kyseisestä aiheesta nyt uudelleen. Silloin mä en päässyt J:n kanssa edes ulkoilemaan, joten hirveästi ei huvittanut vilautella sitä, miten tuskailen J:n lattialla tunteja päivässä ja välillä vaihtelen vaippoja tai hengähdän sohvalla paremmassa asennossa, ja lykkäsin aihetta tänne asti. Nyt Libero haastoi bloggaajat kertomaan jostain aiheesta lapsiperheen arkeen liittyen ja koska mulla on pyörinyt tämä postaus otsikkonsa kanssa luonnoksissa jo siitä syyskuusta, päätin käyttää valmiin idean hyödyksi. Meidän arkipäivät kuluu yleensä aika vauhdilla tekemättä mitään kummallista, mutta viikonloppuisin koko perheen ollessa kasassa, harvemmin jäädään neljän seinän sisälle ja jos sitä suunnitellaankin niin suunnitelma muuttuu lopulta aina. Enivei, yhtenä lauantaipäivänä siis.

Kello 07:17 J on herännyt ja E:kin havahtuu, joten alan syöttää tätä sängyssä. Aleksilla on ollut aamuvuoroviikko ja J on muutamana aamuna halunnut isin nousevan tämän kanssa, joten Aleksi nousee, koska on kotona ja mun nouseminen aiheuttaisi vain päivän ekat uhmaraivarit. E puolestaan jatkaa mun kanssa unia, jota ei Aleksin kanssa tee. Saadaan yön parin tunnin valvominen korvattua heti mukavasti.


Kello 9:15 herään ja E tekee saman muutamaa minuuttia myöhemmin, kuten melkein poikkeuksetta. Mä sinkoan ensimmäisenä vessaan pesemään hampaat, koska se on se hetki aamusta, jolloin sen ehtii tekemään. Heräillään rauhassa, jutellaan ja naureskellaan. Tehdään aamupesut, puetaan päivävaatteet, syödään (E syö...) ja kuunnellaan isoveljen jatkuvaa höpötystä. Teevesi kiehumaan, jotta päivä voi käynnistyä.


Kello 10:12 E on syönyt, saanut kuivan vaipan ja puettu. Mä oon pukenut, teekin on valmiina ja laitan ekan koneellisen pyykkejä pyörimään. Pyykkiä pestään pitkin viikkoa, miten sitä sattuu tulemaan, mutta lauantai on siivouspäivä. Aleksi on meistä se, joka istuisi vaikka puoleenpäivään (tai sen yli...) kahvin kanssa tv:n edessä, mutta mä juon aina teeni siivoten samalla, jotta sitä ei tarvitse miettiä enää myöhemmin. Lauantaiaamupäivät kuluu aina siivotessa, ellei sitten olla suunniteltu jonnekin lähtöä ennen lounasta, jolloin ollaan siivottu yleensä suurimmaksi osaksi jo perjantaina.


Kello 11 - 12 tehdään ruokaa ja syödään. Kaikilla on vähän mukavampaa, kun taapero saa aina välillä tuntea itsensä tärkeäksi tehden arjen pieniä päätöksiä. Nyt edessä oli tärkeä pastavalinta: rakettispaghetti, makaroni, tricolori simpukat ja gnocchi kuviopasta, joista jälkimmäinen vei voiton. J alkaa jo väsymään, mutta lupaa jaksaa lähteä ulos ruuan jälkeen.


Kello 12:40 ollaan siivottu, syöty ja saatu pakattua tavarat, puettu päälle ja selviydytty koko kombon kera ulos erään vastaväitteistä huolimatta. Luistimet on kassissa ja suunnataan läheiselle kentälle. E:n tuttu päiväuniaika on koittanut ja tämä nukahtaa heti matkalla vaunuihin. Kiskotaan Aleksin kanssa luistimet jalkoihin ensimmäistä kertaa pariin vuoteen ja J puolestaan ensimmäistä kertaa ikinä. Luistelu oli ilmeisesti ihan kivaa, vaikkakin täysin uutta ja lopulta lumihanki veikin voiton.


Kello 13 aletaan vetämään kenkiä luistimien tilalle, lasketaan pari kertaa viereisen leikkikentän liukumäestä, vedetään raivarit, koska ei jäädä keinumaan ja päästään matkaan kantamalla uhma rattaisiin. Päätetään lähteä Citymarkettiin kävellen siinä toivossa, että kummatkin pojat nukkuu matkan ajan päiväuniaan. Parinkymmenen minuutin unien jälkeen J herää työntämään pikkukärryjä, valitsemaan mun kanssa itselleen hammasharjan, pysähtelemään näyttääkseen isille sitä hienoa harjaa, asettelemaan sitä kärryihin yhä uudestaan ja istumaan keskelle käytävää sormet suussa. Ei kai tarvitsisi erikseen mainita teille, että se uhma on nykyään läsnä aika monessa arjen tilanteessa?

Listalta löytyy mm. kaikille uudet hammasharjat, kissanruokaa, aineet päivälliseen, maitoa ja Liberon vaippoja. Kaapista löytyy jo valmiiksi Liberolta kakkosen teippivaippoja, kolmosen teippivaippoja, nelosen housuvaippoja, vitosen teippivaippoja sekä vitosen tavallisia ja Touch-housuvaippoja, mutta vaippoja ei kai koskaan ole liikaa, joten seitsemän pakettia lienee ihan jees. Mä sitä paitsi yllätyn joka kerta Liberon Toucheihin koskiessa niiden pehmeydestä ja musta E:lle jää nivusiin vähemmän painaumia näitä käyttäessä, eli minikin varmaan kiittää saadessaan taas paketin lisää!


Kello 15 jälkeen päästään ulos kaupasta mukana reilu kaksi kauppakassia, pitsapohjapaketti ja se Libero Touch -vaippapaketti (jonka toivoin jättäväni kauppaan siinä vaiheessa, kun bussi ajoi ohi), edelleen päiväunia nukkuva E ja yksi valmiiksi rattaisiin köytetty J, koska tämän tavaramäärän kanssa suunnitellaan kotiin menemistä bussilla. Linjat kulkee harvoin ja seuraavaan bussiin on aikaa noin kymmenen minuuttia, joten jäädään odottelemaan, vaikka siinä ajassa oltaisinkiin kävellen jo puolimatkassa - etenkin, kun siinä tulevassa bussissa sattui jo olemaan kahdet rattaat, joten käveltiin sitten joka tapauksessa. Onneksi ilma sattuu olemaan ainoa ilma, josta tykkään talvella (aurinkoa, vähän lunta ja vain pari astetta pakkasta), joten kävely ei lopulta edes ärsytä. Kotiin päästessä jäädään vielä vähäksi aikaa ulos leikkimään ja keinumaan, kuten olin aiemmin luistelemasta lähtiessä luvannut.


Kello 16:20 tullaan vihdoin sisälle lämmittelemään. Tyhjennetään kauppakassit, vaihdetaan vaatteet, täytetään vaippahyllyt, laitetaan hetkeksi Muumit pyörimään, aletaan valmistamaan päivällistä, joka oli poikkeuksellisesti pitsaa ja seurustelemaan ja syöttämään herännyttä E:tä. J:lle maistui kyllä kaikki täytteet juustoa lukuun ottamatta yksinään ja pitsan tekeminen tuntui olevan hauskaa, vaikkei se lopulta oikein uponnutkaan.


Kello 17:jotain leikitään. Tehdään monta palapeliä, katsellaan mielikuvituskaloja ja muovaillaan muovailuvahoilla. Höpötellään siitä, mitä ollaan päivän aikana tehty ja suunnitellaan, että mennään keväämmällä bussin kanssa mummulle, kun bussilla on kiva kulkea, jos on lämpimämpää. Jutellaan E:n kanssa ja ilman.


Kello 20 aletaan siivoilemaan leluja pois, tehdään puuro, syödään iltapala ja mennään hammaspesun kautta iltasadulle. 20:40 J on sängyssä ja E jää yksin syömään, torkkumaan ja touhuamaan meidän kanssa. Hassutellaan E:n kanssa samalla, kun katsotaan koneelta vanhaa Pop'N'Roll-jaksoa, jossa on Olli Herman ja illan Haluatko miljonääriksi? -kilpailua, ja mä vastailen yhteistyöhön liittyvään sähköpostiin.


Kello 22:30 E alkaa väsyä ja kiukustuu, joten lopetetaan ohjelman katsominen kesken. Vaihdetaan päälle uusi, ihanan pehmeä vaippa, sillä mä suosin Libero Toucheja etenkin paljon liikkuvalla lapsella sekä yöllä. Onhan uni nyt taatusti maittavampaa, kun päällä on niin pehmeä, joustava ja imukykyinen vaippa etenkin, kun se on lähes aina illasta aamuun sama. Iltatoimien jälkeen mä lähden syöttämään E:tä sänkyyn, jonne jään itseksin Aleksin jäädessä sohvalle katsomaan omia juttujaan. Unen tulemista ei tarvitse kahta kertaa miettiä.


Sellaista yhtenä, ihan tavallisena päivänä. Kaikki Libero-kamppispostaukset tullaan keräämään Blogiringin kampanjasivulle ja muiden postauksia voit käydä lukemassa täältä.


*Postaus on toteutettu yhteistyössä Blogiringin sekä Liberon kanssa, ja niiden kautta tulleet vaipat on saatu ilmaiseksi. En hyödy linkkien klikkailusta rahallisesti.

16.2.2016

NELJÄN KUUKAUDEN HULINAT

Että huh, mikä aamu! Tälle päivälle oli jo sovittu muuta, mutten voi sanoa kuin huh, että menot peruuntui. Yöllä väsymys on huipussaan, mutta päivällä sitten harvemmin, vaikka voisikin. Tänään on kuitenkin ollut poikkeus enkä uskalla edes vilkaista takanani olevaa tiskipöytää. Nyt pojat kuitenkin nukkuu päiväunia, joten mulla on pieni hetki näpyttää E:n kuulumisia.

Musta tuntuu, että E on aina kylässä vaikeasti viihdytettävä ja herkästi kitisevää sorttia, ja kotona sitten samanlainen, mutta pienemmässä mittakaavassa. Päivällä mä en kutsuisi tätä vaikeaksi vauvaksi, vaativaksi kylläkin. Tyytyväinen kaveri, kunhan saa sylin, juttelua, lauleskelua ja ylipäätään huomiota ja viihdyttämistä. Kotona E tykkää makoilla poikien huoneen lattialla seuraten muiden legoleikkejä ja se pieni kikattelu on muuttunut räkättävämpään suuntaan. Äidin hikka on varmaan kaikkien hauskinta.

Kuluneen kuukauden uusi opittu juttu on esineisiin ja asioihin tarttuminen tahallisesti. Kaikkeen on hirmu kiva tarrautua ja J on onneissaan, kun pikkuveli viimeinkin vastaanottaa ojennettuja asioita, hurraa! Uuden taidon myötä kaikki menee myös aiempaa enemmän suuhun - hurraa - vaikkei hampaita vieläkään tunnu kuultavan ja turvonneen ikenen läpi.

Vaippoina meillä kuluu tällä hetkellä viimeinen paketti Liberon 2-koon vaippoja ja unilla saman merkin 3-koon vaippoja. Vaatteissa on käytössä lähinnä koko 62, mutta myös suuria 56 ja pieniä 68 löytyy. Se mikä mut yllätti, on se, ettei kaikki J:n vanhat vaatteet sovikkaan käyttöön. Mä kun kuvittelin J:n olevan kapea ja omaavan pitkät kädet, mutta aika monet bodyt on hihoista liian lyhyitä ja leveydestä taas leveitä. Pojissa on nykyään hirveesti eroja ja koko ajan nää muistuttaa vaan vähemmän toisiaan. Tsekatkaapa vaikka J:n hiusmäärä neljän kuukauden iässä ja verratkaa alempaan kuvaan, haha!

3kk-neuvolassa sijainen laittoi meidät painokontrolliin, joka oli 3,5 kuukauden iässä. Meidän oma neuvolatäti oli kuitenkin sitä mieltä, että E saattaa kuluttaa vähän tavallista kolmekuista enemmän eikä ihmetellyt lainkaan miinuskäyrillä kasvua, koska J:kin kasvaa siellä. Tälle lapset yksilöinä on tärkeämpiä kuin neuvolan käyrät ja näin saatiin "lupa" jatkaa ihan rauhassa täysimetystä, joten sillä mennään edelleen. Voin olla väärässä, mutta musta E ei ole kasvanut ainakaan painonsa kanssa yhtään huomattavasti kuluneiden viikkojen aikana, joten täysimetys on vähän kysymysmerkki, mutta ainakin perjantain neuvolaan asti nautitaan siitä kirjaimellisesti täysin rinnoin.

Yöt... Ne yöt. Mm. viime yönä Aleksin lähtiessä töihin tää jätti mut istumaan sängylle kello 21:20 ja siitä samasta kohtaa tämä löysi mut aamulla kello 06:30. Toki mä nuokuin puoli-istuvassa asennossa siinä välillä seinään nojaten, mutten tainnut maata yöllä kertaakaan imetyksiä lukuun ottamatta. E kyllä nukkui, mutta sylistä laskiessa alkoi heti hirveä huuto. E vetää itsensä ihan jäykäksi, kaartaa selkää ja huutaa usein etenkin pienen mahan pitäessä ääntä. Välillä koitan elätellä toivoa, että koliikki olisi huomaamattomasti vaihtunut hampaista johtuvaan itkuun ja hampaat puhkeaisi pian, mutta epätoivoinen olo sen suhteen tuskin on turha. Päiväunet sentään nappaa ja se mitä luultavammin auttaa tarpomaan taas yhden yön läpi.

Pieni, nelikuinen E, johon kunnolla tutustumista ei malta odottaa.

Vanheneminen vetää vakavaks. Samoin puhelimen kanssa typerästi heiluva äiti..

14.2.2016

NIIN SILLOIN RAKASTAN SUA KAIKKEIN ENITEN

Kun iltavuoroviikon jälkeen saavut perjantain vuorosta muita päiviä aiemmin.

Kun pojan aamupuuroa tehdessä kysyt juonko teetä ja myöntävän vastauksen saadessasi laitat veden kiehumaan.

Kun aamulla en tahdo saada silmiäni auki ja päättäväisesti kiskaiset makuuhuoneen oven perässäsi kiinni, vaikka mun oli todellakin tarkoitus nousta - ja teen sen 1,5 tuntia myöhemmin.

Kun saan tehdä sulle seuraavana aamuna saman.

Kun pyydän kaupasta pientä suklaapatukkaa ja tuot Snickersin, jota myydään nykyään myös tuplapakkauksessa.

Kun haet kebabia ja tuot yllätys-Spritea lasipullossa.

Kun illalla katsotaan yhdessä ohjelmia.

Kun tuut taakse ja halaat.

Kun yhtäkkiä mieleen tulee henkilö, joka kuvitteli olevansa korvaamaton. Vilkaisen sua, hymyilen ja hymähtäen tokaisen mielessäni "ja vitut!".

Kun oon tehnyt nachosalaattia ja sun mennessä saunaan syön sitä makuuhuoneessa, kunnes muistan hellalla olevan jauhelihan. Nousen sängystä ja kuulen, miten kissa hyppää alas pöydältä. Se jauheliha oli siinä sitten. Kunnes sä meistä viisaampana ootkin siirtäny koko paistinpannun uuniin ja jauheliha on pelastettu.

Kun vaihdan lakanoita ja venyttäessäni 60cm lakanaa J:n 75cm patjaan mietin, miten ihmeessä sait joskus venytettyä 80cm lakanan meidän 120cm sänkyyn.

Kun J:n hölmöjä, hassuja ja ihania juttuja kuunnellessa mietin, että siitä on puolet sua.

Kun viestittelet iltavuorosta.

Ja kun iltavuorosta tullessa kysyt, katsotaanko ohjelma X ja mulla on kyseisen ohjelman jakso jo valmiina auki.

Kun kuulen J:n suusta sanat "Isi bois töisti. Töis.... tä bois.".

Kun lintuparvi lentää ihan, siis _ihan_, auton edestä, jolloin alan reflexinä huitomaan niitä pois ja naurat sille, vaikken voi tavalleni mitään.

Kun mun ollessa yksin kotona lähetät kuvia siitä mitä touhuutte. Se on parasta.

Kun kerron mitä tekee kaupasta mieli, mainitsen, etten kuitenkaan tahdo niistä mitään ja lupaat kuitenkin tuoda yhden asian kolmesta. Kaupasta tullessa mukanasi on kaikki kolme + yks ylimääräinen.

Kun oon niin vihanen, et tahtoisin synnytyksen alkavan ihan vaan, jotta voisin sanoo, ettei tarvi tulla mukaan - ja silti tiedän, etten mä oikeesti lähtis sinne ilman sua.

Kun luen Iltalehdestä otsikon "7 merkkiä siitä, että poikaystäväsi on myös paras ystäväsi" ja ensimmäisestä kohdasta löytyy teksti "Kun joku ärsyttää sinua, voit kertoa siitä kumppanillesi ilman, että hän tuomitsee sinua. Hän voi jopa ottaa osaa ärsyyntymiseesi.". Ai miten niin?

Kun perjantaina lähdet kesken siivouksen töihin ja me jatketaan loppuun niin, että saadaan päästää sut töiden jälkeen puhtaaseen kotiin.

Kun oot päivittämättä Iltalehteä puhelimen kanssa 16 kertaa päivässä.

Ja kun puhelin ei käy kädessä kertaakaan J:n viimeisen hereillä olo tunnin aikana.

Kun J tokaisee yllättäen takapenkiltä, että äiti rakastaa isiä.

Kun oot niin täysillä mukana synnytyksessä.

Niin silloin rakastan sua kaikkein eniten.



Kuva HS.

1.2.2016

JALANJÄLJISSÄ

Surprise, surprise. Kohta meitä vältellään jouluna eikä kukaan muutenkaan tahdo pitää yhteyttä, koska pelkää saavansa lisää turhia kortteja tällä tyylillä tehtynä! Käytiin pari viikkoa sitten moikkaamassa piiiitkästä aikaa mun ystävää ja tämän 1,5 viikon ikäistä poikaa. Koska me J:n kanssa tykätään molemmat askarrella, päätettiin käyttää E:n päiväuniaika hyväksi ja askarreltiin näille kortti, jonka aiheen J sai valita muutaman vaihtoehdon joukosta.


Mieleisin vaihtoehto kaks-veelle oli puput, joita tosin piti alunperin olla vain yksi ilman porkkaa, sitten vain kaksi pupua ja lopulta sitten se porkkanakin, koska tekeminen oli kummastakin niin hauskaa. Musta on niin superia, kun J innostuu näistä korteista ja ylipäätään askartelusta koko ajan enemmän ja enemmän ja pääsi tälläkin kertaa liimailun lisäksi myös piirtämään pupuille nenät ja viikset. Onhan nää nyt kuitenkin aika söpöjä!


Tsekkaa vinkkilistalta myös pöllökortti ja perhospurkit,
kortti mummulle (sovellettavissa isovanhemmalle),