9.1.2016

MÄ OLEN TÄSSÄ

Muistaakohan kukaan enää, kun kerroin siitä ystävästä? Siitä, jonka kanssa ollaan juotettu toisemme humalaan ja kannettu toisiamme, kun omat jalat on olleet liian solmussa? Siitä, jonka kanssa ollaan hylätty toisemme pahimmalla mahdollisella hetkellä ja jonka kanssa ollaan sitten kuitenkin nojauduttu siihen tuttuun olkapäähän? Se kaveri on täällä yhä. Taas.

Viisitoista vuotta me ollaan oltu kavereita. Kerrottu miten toinen on paras kaveri ja huudettu, ettei tahdota nähdä enää koskaan (niin kuin viestein nyt voi huutaa...). Me ollaan oltu vähän kuin on - off -kavereita. Sellasta naurettavaa säätämistä eestaas ja oikeesti ois helpompi olla olematta, mutta kun ei pysty. Näin pitkän ystävyyden aikana sitä väkisinkin muuttuu ja kasvaa eikä toisen odottamattomat elämänmuutokset tai oudot ja omasta mielestä väärät päätökset oo aina olleet ihan helppoa sulateltavaa. Se juttu mikä tässä on, on se, että ystävyys on kestänyt pitkätkin tauot. Huoli ja ikävä laittaa aina ottamaan yhteyttä ja kysymään kuulumisia ennemmin tai myöhemmin - ja taas sitä mennään.

Tällä hetkellä mulla on inhottava olo, sillä tämän samaisen ystävän mä jätin hetkellä, jolloin se ois saattanut mua tarvita. Vuosien aikana parisuhteet, raskaudet ja meiningit on vieneet vaihtelevasti eri suuntiin ja viimeinen siirto tahtomattaan kauemmas, vaikka todellisuudessa lähemmäs. Meidän välillä ei kuitenkaan mikään taida olla koskaan lopullista ja kuukausien jälkeen mulla on taas mahdollisuus kertoa, että kyllä mä olen tässä, pystymiseni mukaan tukena, jos tuut sitä tarviimaan.

Anteeksi.

Kuva kesällä 2008.

4 kommenttia

  1. Anonyymi9/1/16 16:20

    olipas haikea ja ihana teksit vaikka en asiasta enempää tiedäkkään:/ :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi9/1/16 20:52

    Eikö mamas diary Juulia enää bloggaa?

    VastaaPoista