8.12.2015

JA PAHIMPIA ON ILLAT

Ei aamut, vaikka se joku biisi niin väittääkin. Aamut on parhaita ja tuskaisen yön jälkeen on ihana nähdä se valoittava hymy, koska koko illan on pelännyt toisen menevän rikki - alan jopa toivomaan, ettei ilta ja yö koittaisi koskaan, sillä se on kai täällä: Ystävämme koliikki. Mä en oo vielä ehtinyt tutustumaan aiheeseen, mutta sitä mieltä oli meidän lokakuisten ryhmä, joka eilen illalla sai ei-niin-mukavan ääniviestin WhatsAppissa. Samainen viesti tekisi mieli kuunnelluttaa jokaiselle, joka vielä uskaltaa mun kuulleni tokaista "Eihän se yöllä mitään itke, ku nytki nukkuu niin rauhallisesti, ettäh!". 2,5 tunnin sian tappo kiljunnan jälkeen mulla ei ole muistikuvaa siitä, että oltaisiin käyty nukkumaan ja se on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus. Oikeastaan mä jopa luulin, että iltahuudot on meille ihan uusi juttu, mutta tänään havahduin siihen, että sitähän on ollut jo ekoista viikoista asti. Nyt vain aiempaa pahempana, kun huuto alkaa lähes päivittäin 21 - 23 ja päättyy 00 - 04, ja toisinaan on niitä hetkiä, ettei mikään auta, kuten viime yönä, ja välillä taas pelkkä istuen heijaaminen tuo helpotuksen. Blogi on tällä hetkellä vähän mitä on, sillä J:n päiväunettomuuden takia mun oma aikani alkaa tämän nukahdettua ja Facebookin ja Instagramin ilmoitusten, kommenttien ja viestien jälkeen alkaakin usein E:n aika. Pian kahden viikon takaiset neuvolakuulumiset on yhä näpyttämättä ja vinkki taaperon joulukalenteriin kertomatta, vaikka kohta on avattu jo puolet luukuista. Ehkä itkut ja blogi vielä tästä? Tai niin mä ainakin toivon.

18 kommenttia

  1. voi itku! miten sie jaksat??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan voi itku. :D Tässä tää! Päivällä jaksan, kun on tekemistä. :) Illalla ja yöllä, koska pakko.

      Poista
  2. Tsemppii sinne! Ei koliikki ikuisuutta kestä, vaikka siltä voi tällä hetkellä tuntua. Käytät vaan aikaa lepäämiseen aina kuin ehdit ja pystyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä väsyn tavallisestikin tosi herkästi, jos vaan pysähdyn olemaan ja pienen lepäämisen jälkeen on vaikee jatkaa niin koitan vaan keksii tekemistä. Mm. Eilen pesin lattiat, kun Eemi nukku pari tuntia päivällä.. :D

      Poista
  3. Meillä auttoi koliikkiin vyöhyketerapia! 3 kertaa käytiin ja loppus kun seinään. kuukauden huudon jälkeen oli ihana vihdoin päästä kiinni rytmeihin ja nähdä onnellinen vauva 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih. :) Täytyy varmaan koittaa tota, jos tuntuu, ettei muu auta!

      Poista
  4. Meillä auttoi Veetillä cuplaton! Huusi lähes poikkeuksetta 23-03 joka ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua. :( Me alotettiin Cuplaton joskus vähän vajaa 2vko iässä, mut nyt tuntuu, et se on ihan sama syökö sitä vai ei.

      Poista
  5. Ja ota maitohappobakteeri käyttöön (jauhemaisena) jos ei jo oo. :) Meillä se helpotti Ennin oksentelua iha hirveenä. Ja se parantaa suoliston hyvää bakteerikantaa, jollo ne pahikset ei ota nii valtaa ja aiheuta masukipuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juusolle pitää hakee kortisonia niin täytyy varmaan kirjottaa otsaan Ostan maitohappobakteereja -lappu, et myyjät ymmärtää kaupata niitä mulle sit kun oon unohtanu ja seison kassalla pelkän rasvan kanssa. :D Voi kun ne auttais.

      Poista
  6. Meillä auttoi huutoon luontaistuotekaupan vauvoille suunnatut maitohapot. Tsemppiä. :)

    VastaaPoista
  7. voi Janna <3 tsemppiä ja voimia teille sinne <3 toivotaan että menee nopeesti ohi! Mäen osaa edes kuvitella miten rankkaa toi on, ite olin (koko perhe oli..) ihan helisemässä kun Matilda itkeskeli pari iltaa ja yötä hampaita... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura. <3 Uskon! Mä en toivo Eemille hampaita, ku niitten tekeminen oli Juusolla kauheeta... :D Tai sit johtu vaan siitä, ettei sen kanssa ollu tottunu valvomaan. Vaikeinta nyt on se, ettei toista voi auttaa mitenkään. :/

      Poista
  8. Voimia ja jaksamista <3
    Meillä auttoi vähän D-vitamiinin pois jättäminen hetkeksi. Esikoinen huusi ekat pari kk klo 23-03/05 ja kohta syntyy seuraava (rv 36). Vähän pelottaa, jos pitää kokea sama uusiks. Mutta muista säkin, että se aika ei ole ikuista, vaikka siltä nyt tuntuukin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää koittaa muistaa. <3 Toivottavasti teillä toinen on yhtä helppo mitä Juuso, joka ei koskaan valvottanu paria tuntia pidempään ja joka alko nukkuu täysiä öitä 2kk iässä!

      Poista