9.10.2015

PIKKUVELI TULEE, OLETKO VALMIS?

Niin kuin oon monesti maininnut, J on ollut hirveen hyvin mukana odotuksesta lähes heti siitä lähtien, kun kerrottiin, että äitin masussa on vauva. Jo keväällä, ennen 1,5 vuoden ikää, vauva oli J:lle jonkinlainen olemassa oleva tyyppi, vaikken vieläkään usko, että tuleva isoveli ihan oikeasti ymmärtäisi vatsan kasvavan oikean vauvan takia. Silti tälle on jo useita kuukausia syötetty puuroa masun läpi ja tarjottu samaa reittiä J:lle itselle pieneksi jääneitä vaatteita. On peitelty masua peitolla, kuolailtu koko pienen suun mitalla ja halailtu rakkaudella. On puhuttu vauvasta nimellä, muiden puhuessa vauvasta korjailtu, että ei, kun *nimi* ja on nimetty legopalikoita ja -ukkeleita pikkuveljen mukaan.

J on saanut olla mukana laittamassa pinnasänkyä ja pesemässä ja ripustamassa pieniä vaatteita narulle. J on tutustunut vaippoihin, harsoihin, leluihin ja kaukaloon. Me ollaan yhdessä puhuttu siitä, millaisia ne pienet vauvat on ja J on saanut vähän tutustua tuttujen ja toisinaan tuntemattomienkin vauvoihin. Me ollaan luettu pari aiheeseen kuuluvaa kirjaa ja käyty niidenkin avulla läpi odotusta ja sitä, mitä isoveljenä oleminen on. Ensimmäistä kertaa lukiessa kirjan "Sinusta tulee isoveli, eikö olekin hauskaa?" -lausetta J vastasi tiuskaisten "Ei!", mutta todellisuudessa odottaa kaukaloa oman istuimensa viereen ja sitä, että saa näyttää vauvalle leluja ja antaa tuttia (jos Papu sellaista koskaan käyttää).

Me ollaan koitettu selittää, että vauvakin tarvii äitiä ja isiä, ja että joskus pitää odottaa omaa vuoroa. J:lle on tuntunut olevan jo nyt vajaan kahden vuoden aikana rankkaa se, että on pitänyt odottaa ruuanlaittoa tai vessassa käymistä, joten vuoron odottaminen ja huomion jakaminen tuskin tulee olemaan helppoa. Oon jo nyt kylmästi koittanut totuttaa odotukseen käymällä Aleksin työpäivän aikana suihkussa, meikkaamalla ja syömällä aamupalaa nousematta pöydästä, ellei hätää ole ollut. Luulen, että J on niin valmis isoveljeksi kun voi olla. Melkein joka aamu herään pinnasängyn vierestä kuuluvaan ääneen, joka vähän turhautuneen kuuloisena toistaa aamu toisensa jälkeen lauseen "Tänään ei *nimi* tuu..". Odotus on varmasti ollut pitkä, kun vauvasta on puhuttu niin kauan, mutta just siitä syystä veikkaankin, että vauvan tuloon on tällä hetkellä lyhyempi aika mitä J osaa odottaakaan.

Omasta valmiudesta en sitten ookaan niin varma! Oon kirjoittanut meille tulevalle hoitajalle kahden A4-kokoisen paperin verran tekstiä meidän tavallisesta päivästä ja listannut ylös J:n omituisimpia sanoja tai niiden tarkoituksia, kuten pyytäessä pumputus-tii'iä tämä pyytää Franklin-kirjaa, jossa on pumputus, eli kummitus. Tiedän porukan pärjäävän täällä ilman ohjeitakin ja silti haluaisin vielä liimata post it -lappuja joka puolelle. Valehtelisin, jos väittäisin, etten stressaa tulevaa, mutta mua ei jännitä itse synnytys vaan se, milloin, miten, missä ja mihin vuorokaudenaikaan se käynnistyy tai tiedänkö varmasti, milloin lähteä synnärille (paitsi, jos vedet menee). Enää teejii kymmenen. Ehkä me selvitään. Kummatkin.

4 kommenttia

  1. jännittää teidän puolesta jumalattoman paljon:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hassua, miten sitä pystyy niin eläytymään somen kautta muitten tiloihin, nimim. en edes tiiä monenko synnytystä jännittäny... :D

      Poista
  2. ihana juuso! <3 apuaaa kohta hän on täällä!!!! <3<3<3<3 EN JAKSA ODOTTAA!!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EMMÄÄKÄ!!!!! Matildan pieni poikaystävä!! <3

      Poista