11.9.2015

HEI, ME SYNNYTETÄÄN!

Tai ainakin yksi meistä. Beben pää on kaikesta päätellen aika lähtökuopissa ja laskettuun aikaan jäljellä noin 5,5 viikkoa, joten synnytys alkaa olla mielessä enemmän ja enemmän. Tähän mennessä mua ja meitä on mietityttänyt lähinnä se, mitä jos lapsivedet menee kotona (mä en halua pilata patjaa tai sohvatyynyjä) ja että missä kolmesta vuorosta Aleksi sattuu olemaan (omien laskujensa mukaan aamussa, koska tää kuulemma syntyy kolmen viikon päästä). 

Edellisestä synnytyksestä voitte lukea postauksen viikko synnytyksen jälkeen tai postauksen vuosi synnytyksen jälkeen. Lyhyesti sanottuna 26.11. aamupäivästä irtosi ensimmäiset limatulpat, noin kello 17(?) supistukset alkoi tihenemään ja seitsemältä oltiin synnärillä käyrillä. Kello 20 olin kolme senttiä auki ja siirryttiin saliin, kello 23:00 meni vedet ja 00:05 alkoi 30 minuutin ponnistusvaihe vähän yllättäen, sillä kätilö oli huoneessa vain epiduraalin laittamisen takia. Sen epiduraalin, jota en koskaan saanutkaan. Joo, ei maailman nopein synnytys, mutta vaikka olisit auennut tunnissa kokonaiset 10 senttiä ja ehtinyt ponnistamaan pihalle viisi muksua, ei se muuta sitä asiaa, että mulle seitsemän senttiä neljässä tunnissa oli paljon siinä vaiheessa, kun sain muutama minuutti ennen ponnistusvaihetta kuulla, että nyt mennään ja ilman puudutusta. Lähinnä jäin kaipaamaan sitä, että joku olisi osannut niiden neljän tunnin välissä kertoa paljonko kohdunsuulla on tapahtunut, mutta enhän mä sellaista osannut vaatia.

Edellisestä kerrasta johtuen mua siis jännittää vähän, mutta osa jännityksestä johtuu myös siitä, että viimeksi menin synnytykseen tietämättä mitään ja tällä kertaa kokemusta rikkaampana. Eniten oon kuitenkin valmistautunut siihen, ettei mulla ole oikein minkäänlaisia toiveita edes kivunlievityksen suhteen. Toisaalta mua hirvittää ajatus synnyttää toistekin ilman puudutteita, mutta toisaalta taas tiedän selviytyväni siitä toisin kuin puudutteen laittamisesta neulakammoisena. Ensimmäiseen mä oon varmaan valmistautunut ainakin toistaiseksi enemmän.

Muuten mulla on ollut oikeastaan neljä pelkoa synnytystä ajatellen: Vauvan suuri koko, käynnistys, sektio ja se, että tapahtuu ihan oikeesti jotain. J oli syntyessään "vain" 3,3 kiloa ja pikkuveljeä on ultrissa puhuteltu sirona tapauksena, joten mitään viittausta suureen vauvaan ei ole. Silti mulla on pelko siitä, että omilla syömisilläni oon tehnyt tästä kaverista huomattavasti veljeään suuremman ja oon varma, ettei meillä nähdä alle neljän kilon vauvaa. Mä oon suunnitellut laittavani 56 senttiset vaatteet vielä varmuuden vuoksi sairaalakassiin, koska epäilen tämän olevan vähintään 54 senttiä pitkäkin, vaikka mä itse olin laskettuna aikana naurettavat 47 senttiä ja J:kin hukkui 50cm vaatteisiin ollessaan 51 senttiä. Käynnistyksestä en oo kuullut kovinkaan montaa positiivista tarinaa ja just tällä hetkellä en edes usko joutuvani kokemaan tätä, kun kipu, paine ja supistukset kasvaa jo nyt viikko viikolta, joten eiköhän ne lasketun ajan aikoihin ole synnytystasolla. Kahteen jälkimmäiseen pidän pienen varauksen, kunnei koskaan tiedä mitä tapahtuu ja näitä suurempi huoli mulla onkin siitä koosta.

J:tä odottaessa heitettiin vitsillä tarkat aikataulut, milloin ei sopinut syntyä. Ei viikonloppuna X, koska munmu ei ollut Turussa. Ei vierailuaikaan, jotta isovanhemmat ei joudu odottamaan näkemistä 24h. Ei jalkapallomatsin aikaan, koska isi haluaa katsoa. Ei aamulla, koska äiti ei ole aamuihminen. 26. päivä, jotta mummun kanssa tulisi ikäeroa tasan 48 vuotta ja 8 kuukautta. Ja J:hän teki työtä käskettyä. Äiti saapui Turkuun sunnuntaina tai maanantaina J:n syntyessä tiistai-keskiviikkona kello 00:35 - ei aamulla eikä vierailuaikaan. Ennen ponnistusvaiheen alkua vietettiin synnytyssalissa neljä tuntia. Mä käytin ajan päivitellen tilannetta  ahkerasti odotusryhmälle ja Aleksi katseli säkkituolissa sitä matsia. Synnärille me lähdettiin 26. päivä, mutta syntymäpäivän suhteen myöhästyin 35 minuutilla.

Aleksi on täysin varma, etten pysy yhtenä kappaleena edes ensi kuun puolelle ja mä taas en hätkähdä ensimmäisiä limatulppiakaan vaan uskon, että mennään reilu viikolla yli lasketun. Mitä te luulette, jäädäänkö alle 40 viikon vai päästäänkö yli?


10 kommenttia

  1. syntyy rv 35-37! en tiedä mille kuulle teillä ajoittuu:D

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän hyvin tuon huolen joten muista tällä kertaa oikeus vaatia tilanteen tarkistamista! Onko limatulppaa siis irronnut jo? Luulen ettei kahta viikkoa mene kun teillä on jo käärö sylissä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin mä kirjotin esitietolomakkeeseenkin, et sitä toivon, mut oon kyllä varautunu siihenkin, ettei niin käy. Limatulppaa irtos ensimmäisen kerran eilen illalla ja toisen kerran tänään illalla, mutten hetkeekään usko, et viittaa vielä mihinkään lopulliseen, vaikka paikat pikkuhiljaa valmistautuiskin. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mää en oo kahen viikon päästä valmis!!!! :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Mulle on itse asiassa ennustettu tota. :D Saa nähdä!

      Poista