28.9.2015

MAAILMASSA MONTA ON IHMEELLISTÄ ASIAA

Missä tyttö on?

Mitä syö aasi?

Minne laitto Uuso pallon?

Kuka on toi?

Julistan kyselyiän esivaiheen alkaneeksi. Miksi ne kehittyy niin nopeasti?

14.9.2015

SYNNYTYSTAPA-ARVIOSSA

Kuinka pitkällä: 35+0.

Paino: +9,5 kiloa ekasta neuvolasta. Alkaa jo hirvittää, mutta paino nousee edelleen täysin "oppikirjan" mukaan, kun lasketaan yhteen istukka, veri, kohtu ja kaikki muu.

Muut arvot: Verenpaine 127/78 ja sf-mitta 31 senttiä. Vauvan liikkeet ++ ja syke +130.

Muutokset vartalossa: Näkyviä muutoksia ei kai oikein ole, mutta viikko sitten tiistaina Papu valahti ihan yllättäen huomattavasti alemmas. Tuntui kuin tissien alta olisi lähtenyt viisi kiloa ja supistelevan kohdun tai pienten varpaiden tilalla onkin nyt tyhjää.

Uni: 1-3 tuntia yössä. J on valvottanut mua ilmeisesti hampaiden takia ja joka heräämisen jälkeen kestää ihan hirvittävän kauan nukahtaa. Suurimman osan yöstä pyörin kipujen kanssa ja uni tulisi helpoiten aamuyöstä tai aamulla, mutta nukupa siinä, kun toinen herää klo 06 - 07:30. 

Mielihalut: Noup, ei oikein tee mieli. Valkosuklaa Twixejä ja valkosuklaata muutenkin voisin vääntää loputtomasti.

Hermostuttaa: Ei tunnu hermostuttavan mikään. Mulla on oikeesti tosi rauhallinen olo nyt, kun tiedän kaiken olevan jo valmiina.

Vaivat: Liitoskivut on vähän hellittäneet, supistukset vain voimistuu ja paine kasvaa. Poltot tuntuu selvemmin ja alkuraskaudesta tuttu menkkamainen jomotus (tällä kertaa kertaa viis) on palannut takaisin.

Erityistä: Loppuviikosta irronneet ekat limatulpat. Valmistautuu, valmistautuu!

Mieliala: Se tulikin jo mainittua. Eli rauhallinen (ennen loppuhetken paniikkia?).

Odotan: Että päästään näkemään, miltä pikkuveli näyttää! Tuleeko tällekin mun tummat silmät? Löytyykö siltä isänsä kuoppa leuasta? Mahtaako tukkaa olla yhtä paljoin kuin isoveljellä syntyessään? Miltä ne vastasyntyneet edes tuntuukaan?


Supistusten estolääkityshän loppui viikko sitten maanantaina ja vaikka mua supisti koko lääkityksen ajan, on nää poltot selkeesti lisääntyneet nyt kuluneen viikon aikana. Tän päiväinen tutkimus selkeästi provosoi suppareita lisää, koska tällä hetkellä mun on välillä keskeytettävä kirjoittaminen, kunnen yksinkertaisesti saa ajatuksia kulkemaan ja kirjoitan mitä sattuu. Poltot nimittäin tuntuu samalta kuin J:stä synnärille lähtiessä - säännölliset supistukset vain puuttuu. Viimeinen kirjattu tsekkaus oli kuusi viikkoa sitten ja tällöin kanavaa oli jäljellä kolme senttiä, paikat kiinteät ja ulkosuu kiinni, kuten se oli myös kolme viikkoa sitten. Kuudessa viikossa kanava on lyhentynyt sentillä ja kolmessa viikossa paikat alkaneet pehmenemään. Kohdunsuun Auki (cm) -kohdalle merkittiin USS, eli kätilökaverin mukaan ulkosuu sormelle auki. Mitään en odota tapahtuvan päivääkään ennen laskettua aikaa, mutta vähän helpotti kuulla, ettei näistä kovimmista kivuista ihan turhaan kärsitä, vaan paikat tosiaan alkaa valmistautumaan. Papu ei kuulemma tunnu käteen mitenkään isolta eikä lääkäri usko hetkeäkään tämän olevan neljää kiloa, vaikka siltä musta tuntuukin. Mahtuisi kuulemma helposti tulemaan alateitse, vaikka olisikin epätodennäköiset 4kg. Lääkäri kuitenkin korjasi heti perään, että harvemmin ne pienimmätkään niin kovin helposti taitaa tulla. Muuten tälläkään kertaa ei ollu mitään ihmeellistä ja nyt vaan oooooo-doooo-telll-lllaaaaaaan.

11.9.2015

HEI, ME SYNNYTETÄÄN!

Tai ainakin yksi meistä. Beben pää on kaikesta päätellen aika lähtökuopissa ja laskettuun aikaan jäljellä noin 5,5 viikkoa, joten synnytys alkaa olla mielessä enemmän ja enemmän. Tähän mennessä mua ja meitä on mietityttänyt lähinnä se, mitä jos lapsivedet menee kotona (mä en halua pilata patjaa tai sohvatyynyjä) ja että missä kolmesta vuorosta Aleksi sattuu olemaan (omien laskujensa mukaan aamussa, koska tää kuulemma syntyy kolmen viikon päästä). 

Edellisestä synnytyksestä voitte lukea postauksen viikko synnytyksen jälkeen tai postauksen vuosi synnytyksen jälkeen. Lyhyesti sanottuna 26.11. aamupäivästä irtosi ensimmäiset limatulpat, noin kello 17(?) supistukset alkoi tihenemään ja seitsemältä oltiin synnärillä käyrillä. Kello 20 olin kolme senttiä auki ja siirryttiin saliin, kello 23:00 meni vedet ja 00:05 alkoi 30 minuutin ponnistusvaihe vähän yllättäen, sillä kätilö oli huoneessa vain epiduraalin laittamisen takia. Sen epiduraalin, jota en koskaan saanutkaan. Joo, ei maailman nopein synnytys, mutta vaikka olisit auennut tunnissa kokonaiset 10 senttiä ja ehtinyt ponnistamaan pihalle viisi muksua, ei se muuta sitä asiaa, että mulle seitsemän senttiä neljässä tunnissa oli paljon siinä vaiheessa, kun sain muutama minuutti ennen ponnistusvaihetta kuulla, että nyt mennään ja ilman puudutusta. Lähinnä jäin kaipaamaan sitä, että joku olisi osannut niiden neljän tunnin välissä kertoa paljonko kohdunsuulla on tapahtunut, mutta enhän mä sellaista osannut vaatia.

Edellisestä kerrasta johtuen mua siis jännittää vähän, mutta osa jännityksestä johtuu myös siitä, että viimeksi menin synnytykseen tietämättä mitään ja tällä kertaa kokemusta rikkaampana. Eniten oon kuitenkin valmistautunut siihen, ettei mulla ole oikein minkäänlaisia toiveita edes kivunlievityksen suhteen. Toisaalta mua hirvittää ajatus synnyttää toistekin ilman puudutteita, mutta toisaalta taas tiedän selviytyväni siitä toisin kuin puudutteen laittamisesta neulakammoisena. Ensimmäiseen mä oon varmaan valmistautunut ainakin toistaiseksi enemmän.

Muuten mulla on ollut oikeastaan neljä pelkoa synnytystä ajatellen: Vauvan suuri koko, käynnistys, sektio ja se, että tapahtuu ihan oikeesti jotain. J oli syntyessään "vain" 3,3 kiloa ja pikkuveljeä on ultrissa puhuteltu sirona tapauksena, joten mitään viittausta suureen vauvaan ei ole. Silti mulla on pelko siitä, että omilla syömisilläni oon tehnyt tästä kaverista huomattavasti veljeään suuremman ja oon varma, ettei meillä nähdä alle neljän kilon vauvaa. Mä oon suunnitellut laittavani 56 senttiset vaatteet vielä varmuuden vuoksi sairaalakassiin, koska epäilen tämän olevan vähintään 54 senttiä pitkäkin, vaikka mä itse olin laskettuna aikana naurettavat 47 senttiä ja J:kin hukkui 50cm vaatteisiin ollessaan 51 senttiä. Käynnistyksestä en oo kuullut kovinkaan montaa positiivista tarinaa ja just tällä hetkellä en edes usko joutuvani kokemaan tätä, kun kipu, paine ja supistukset kasvaa jo nyt viikko viikolta, joten eiköhän ne lasketun ajan aikoihin ole synnytystasolla. Kahteen jälkimmäiseen pidän pienen varauksen, kunnei koskaan tiedä mitä tapahtuu ja näitä suurempi huoli mulla onkin siitä koosta.

J:tä odottaessa heitettiin vitsillä tarkat aikataulut, milloin ei sopinut syntyä. Ei viikonloppuna X, koska munmu ei ollut Turussa. Ei vierailuaikaan, jotta isovanhemmat ei joudu odottamaan näkemistä 24h. Ei jalkapallomatsin aikaan, koska isi haluaa katsoa. Ei aamulla, koska äiti ei ole aamuihminen. 26. päivä, jotta mummun kanssa tulisi ikäeroa tasan 48 vuotta ja 8 kuukautta. Ja J:hän teki työtä käskettyä. Äiti saapui Turkuun sunnuntaina tai maanantaina J:n syntyessä tiistai-keskiviikkona kello 00:35 - ei aamulla eikä vierailuaikaan. Ennen ponnistusvaiheen alkua vietettiin synnytyssalissa neljä tuntia. Mä käytin ajan päivitellen tilannetta  ahkerasti odotusryhmälle ja Aleksi katseli säkkituolissa sitä matsia. Synnärille me lähdettiin 26. päivä, mutta syntymäpäivän suhteen myöhästyin 35 minuutilla.

Aleksi on täysin varma, etten pysy yhtenä kappaleena edes ensi kuun puolelle ja mä taas en hätkähdä ensimmäisiä limatulppiakaan vaan uskon, että mennään reilu viikolla yli lasketun. Mitä te luulette, jäädäänkö alle 40 viikon vai päästäänkö yli?


5.9.2015

UUSSO, IHAN VAIN PIENI VELI

Ei, kun mä en vielä tässä vajaassa kahdessa vuodessakaan oo pystynyt käsittämään, miten aika kuluu näin nopeaan. En enää muista tarkalleen millaista aika ennen J:tä oli, koska tuntuu että me oltaisiin oltu aina tässä. Siltikin tuntuu ihan hullulta, että ollaan oltu perhe jo vuoden ja yhdeksän kuukauden ajan. En tiedä teenkö J:stä jonkinlaista 2-vuotiskuulumis- ja kehityspostausta, mutta ainakin nyt ajattelin päivittää taas tätäkin puolta, kun viime kerrasta on jo neljä kuukautta.

J:n ehdottomiin lempileikkeihin kuuluu just nyt erilaiset leikit Legoilla ja työkaluilla. Työkaluinnostus lähti uuden sängyn myötä ja sen jälkeen meillä ei ole taidettu nähdä päivää ilman niitä. Legoleikeissä parasta on mahdollisimman korkeiden tornien rakentelu ja eläimien riviin laittaminen. Nyt viimepäivinä mukaan tosin on tullut "pomppulinnojen" rakentaminen ja mä oon niin hämilläni siitä, miten kukaan jaksaa keskittyä oikeesti 1,5 tuntia tauotta samaan juttuun! Esimerkiksi yllä olevaa pomppulinnaa tämä rakensi tunnin putkeen ja jatkoi myöhemmin. Kuvassa se ei ole läheskään valmis, kokonaisuudessaan tekoon meni lähemmäs kolme tuntia ja J teki kaiken ihan itse, vaikka välillä pyysikin apua. Mä en myöskään käsitä, miten tarkkaan se sovittelee niitä palikoita paikoilleen ja pojan ominkin sanoin homma on "taakkaa (= tarkkaa) puuhaa". Se ainainen pallovillitys on luojan kiitos suuressa laskussa, vaikka luulin, ettei me päästä siitä ikinä! Myös leikki-imurilla imurointi on vähän laantunut ja se on pelkästään hyvä, sillä mä en kokenut sen olevan kovin nautinnollista korville, kun imuri huusi parhaimmillaan (pahimmillaan) kuusi tuntia päivässä. Yhtenä päivänä tää tosin tokaisi mulle, että "Uuso kerää kaikki tajara pois eestä. Iikaa tajaraa!" eikä tahtonut leikkiä mitään, koska "tajaraa oli iikaa", joten istui sitten mielummin sohvalla tuijottamassa huonettaan.

Välillä on aika hullua kuunnella, millainen mielikuvitus jo tämän ikäiseltä lapselta voi löytyä, mutta toisaalta omaa lapsuutta miettiessä ei muuta voisi odottaakaan (kun multa löytyy tarvittaessa ne mielikuvitusystävät edelleen.). Meiltä löytyy sisältä kaikki mahdolliset eläimet, just sitä J:n haluamaa ruokaa, pieniä kiviä, isoja kiviä, järvi ja leikkikenttä. Pehmokisun kakkaa, liikennevalot, busseja, rekkoja ja pomppulinna. Legoistakin saa rakennettua ihan mitä vaan. Oikeastaan mikä tahansa esine voi korvata minkä vain asian.

Joskus 1v7kk ja 1v8kk välillä J yllätti meidät täysin ja varoittamatta sanoi ensimmäisen kahden sanan lauseensa: Heitta bajjo, eli heittää palloa. Toki tää oli puhunut jo paljon ennen sitä "lauseita" töksäytellen yhden sanan kerrallaan, mutta ensimmäiset selkeästi samassa lauseessa olevat sanat oli nämä. Saman päivän aikana kahden sanan lauseita tuli kolme ja siitä päivästä lähtien muutamia uusia lauseita päivässä. Parin viikon sisään poika höpötti jo useammilla sanoilla ja muutamia lauseita peräkkäin, ja mä olin vain joka päivä hämmästyneenpi. Nykyään meillä puhutaan lähes pelkästään lauseilla eikä ne enää hetkauta, mutta toisinaan jään miettimään, mistä kummasta toi kehittää niitä sanoja ja miten se tietää yhdistää niitä toisiinsa, kuten lauseessa "äiti ryyppää maitoa". Siis ryyppää!? Kuullut sanan ehkä kerran. Muutenkin se ajatuksenjuoksu on ihan uskomatonta ja J saattaa kirjan kultakalan nähdessään tokaista "Ei oo kultakala. Isi ostaa oma pieni kultakala.". Hullua. J käyttää aikamääreitä eilen, tänään ja nyt, mutta eilinen on mikä tahansa mennyt päivä tämän elämässä. Tänään ja nyt sen sijaan ovat toistaiseksi tänään ja nyt. Puhe on myös suurilta osin tuntemattomien ymmärrettävissä. Menneet aikamuodot tosin on vaikea muodostaa ja mua aina huvittaa J:n pyytis (= pyysi), kaatas (= kaatoi) ja ajas (= ajoi) tyyliset sanat, sillä se laittaa jokaiseen S-päätteen, mutta yrittämisen puutteesta tätä ei ainakaan voi syyttää. Kysymyksistä meillä pyörii useimmiten "Mitä?", mutta myös "Missä....?" on tullut kuvioihin J:n kaivatessa milloin mitäkin. Käytetyimpiä yksittäisiä sanoja on varmaan toteamus "nonnnnnih!!", yllättynyt "ainiiiii!" ja "ombah!!!!!!" millä äänenpainolla tahansa. Puheen lisäksi meillä ollaan myös kovia laulamaan ja eniten kuultu laulu on varmasti "Hämä-ätti piitis angaaaaaal...".

Yksi suurin ihmetyksen aiheista on laskeminen. J on jo tosi pitkään "laskenut" hokemalla kaksi, kaksi, kaksi, mutta nyt se on päättänyt laskea ihan tosissaan ja osaa luetella numerot yhdestä yhdeksään. Kolmosen kohdalla vaaditaan usein varmistusta ja lasku sujuu paremmin, jos luettelee numerot itse aina perässä. Laskeminen saattaa hyvinkin olla vain ulkoa opittu rimpsu, mutta musta on silti ihmeellistä, kun toinen osaa vastata vaikkapa kysymykseen "Montako pupua kuvassa on?".

Hurjaa on myös pojan muisti, sillä yhtenä iltana iltasatua lukiessa puhuttiin kirjassa näkyvästä sienestä. Tai tarkemmin sanottuna meidän piti puhua, mutta J:pä muisti kesäkuun alkupuolella tehdyn mökkireissun ja sen, kuinka mummu paistoi meille sieniä ja kanaa. Siis mistä se muka senkin muistaa, kun ei me niistä ruuista olla sanaakaan puhuttu sen jälkeen?? Mä en edes tiennyt sen tietävän mikä sieni on!

J odottaa pikkuveljeä ihan hirvittävän kovin. Meillä ei oo enää aikoihin ollut päivääkään, etteikö Pavusta puhuttaisi J:n aloituksesta tai etteikö tää olisi leikeissä mukana tavalla tai toisella. J tietää, että Pavun tullessa äiti menee lääkäriin ja vähän myöhemmin pääsee isin kanssa hakemaan meitä kotiin. Pientä turhautumistakin alkaa olla ilmassa, sillä supistukset rajoittaa mua tällä hetkellä niin inhottavan paljon ja ne rajoitukset vaikuttaa totta kai J:hin. J tietää, että Pavun syntyessä (toivottavasti suurin osa) mahasta häviää kipujen kanssa ja sitä tämä yritti tehdä itsekin yhtenä päivänä. Tuli päättäväisesti mun luo leikkilastalla, leikkasi masun pois ja ilmoitti pikkuveljen löytyvän leikkikentältä. Oon koittanut kertoa, että Papu saattaa itkeä paljon ja muuta, mutta luulen täällä olevan kuitenkin vähän todellisuutta ruusuisemmat mielikuvat ja vähän jännittää, miten se oikea todellisuus sitten iskee. J on saanut kuulla mun kavereilta ja lääkäreiltä siitä, miten reipas on, ja kehuja, kuinka hyvä isoveli tästä vielä tulee, mutta poika itse on sitä mieltä, että hän on Uusso, ihan vain pieni veli - ei missään nimessä lainkaan iso.

Koen, että uhma on meillä vielä naurettavan helpolla asteella, mutta Aleksi on varmaan toista mieltä, mitä mä niiden riitelyä aamuisin tai kauppaan lähtiessä kuuntelen. Suurin osa kiukuista aiheutuu ihan naurettavista jutuista, mutta kun taapero suuttuu, se suuttuu todella. J kokeilee paljon rajojaan toisinaan satuttaa meitä tai kissaa, mutta pyytää myös aika herkästi anteeksi. Alkuun satuttamisesta tai tavaroiden heittelystä joutui omaan huoneeseen, käytiin ehkä läpi mitä tehtiin väärin ja pois sai tulla, kun oli valmis pyytämään anteeksi. Useimmiten huoneeseen jääminen oli tavaroiden heittelyä, murinaa ja seinän potkimista, mutta se muuttui nopeasti siihen, että kaveri tuli hiljaa pois heti perässä ja pyysi anteeksi. Nykyään J tietää heti, mitä teki väärin ja pyytää toisinaan anteeksi jo ennen kun ehditään edes sanomaan asiasta.

Hampaita löytyy vieläkin 16, kuten on löytynyt jo muutaman kuukauden ajan. Etusormi, rätin kulma ja Late Lampaan korva käy kuitenkin vasemmassa poskessa siihen tahtiin, että uskoisin taaimmaisen poskihampaan puhkeavan vielä tämän syksyn aikana.

Vaatteissa meillä on käytössä lähinnä vain koko 80, vaikka kolitsihousut pitäisi päivittää pian jo kokoa suurempaan. Kengän koko tällä on vaivainen 20/21 ja esimerkiksi viime syksynä käyttöön otetut ulkoilukengät siirtyivät vasta loppukesästä odottamaan pikkuveljeä. Kovin suurta jalkaa tälle tuskin on luvassakaan, jos vanhempiinsa tulee. Vaippoina toimii Liberon 5-koon housu- ja teippivaipat - vihdoinkin.

Yöunet sujuu hyvin heti, kun J malttaa nukahtaa. Heräilyä tapahtuu välillä muutaman kerran yössä ja hampailla saattaa hyvinkin olla osuus asiassa. Uuteen sänkyyn siirtyminen sujui paremmin kuin hyvin, mutta jokin aika sitten tapahtui muutos ja sängystä jaksettiin karkailla välillä jopa 40 minuutin ajan. Tällä viikolla homma on mennyt huomattavasti paremmin, mutta saapa nähdä, muuttuuko touhu taas, kun Aleksilla alkaa sunnuntaina jälleen yövuoroviikko. Unille J nukahtaa 20:30 - 21:00 ja herää useimmiten 07:00 - 08:00, vaikkakin toisinaan aikasemminkin. Päiväunia meillä ei nukuta, ellei nukahdeta vahingossa.

Syömisestä ei sitten olekaan mainittavaa. Äitinsä lailla kaikkiruokainen jäteastia, joka ei turhia nirsoile.

Tarkoitus oli lyhyesti sanoa muutama sana, mutta tääpä venähti. Sellainen kuitenkin se kolmea kuukautta vajaa kaks-vee. Aika ihana tapaus kaikista tempuistaan huolimatta.

2.9.2015

KOTIUTUMISKAMPPEET PART. 2

Sillä ensimmäisen osan valitsin jo raskausviikolla 28 ja nyt kävi näin. Laskettuun aikaan on vielä vähän vajaa seitsemän viikkoa ja mä voin kertoa teille, että nää varmaan ehtii vaihtumaan toisenkin kerran... Pienet vaatteet on vaan niin söpöjä, että sitä tahtoisi pukea kaikki kerralla - kyllähän te tiedätte! Jos kiinnostaa kurkata J:n kahden vuoden takaisia kotiutumisvaatteita niin postaukseen pääsette tästä.


Alunperin olin varma, että meillä nähdään kotiutumispäivänä päällä Cirafin tähtihousut, mutta mieli muuttui sunnuntaina pidettyjen vauvasuihkujen jälkeen. Mun tekisi mieli pukea Papu sekä pöllöihin että Muumeihin, mutta päädyin lopulta näihin Villervallan pöllöihin, kun ne on vähän Muumeja pienemmät. Mä oon itse bongannut vain vaaleita tai harmaita vaatteita, jotka miellyttää, joten pöllöt väreineen oli juuri sitä mitä kaipailin. Sukat on KappAhlista, tutti Lindexistä ja tuttinauhan oon tehnyt itse Nappikauppa Punahilkasta tilaamillani tarvikkeilla. En tiedä tullaanko sitä tai tuttia edes tarvitsemaan, mutta niihinkin on nyt varauduttu. 


Ulkovaatteina nähdään J:nkin kotiutumisvaatteista tuttu nallepipo ja sen kaveriksi Pavulle ostettu nallepuku H&M:stä. Mä en yhtään ihmettelisi, vaikka 90 prosenttia syyskuun ja huhtikuun välillä syntyneistä vauvoista kotiutuisi tällainen tai vastaava puku päällään, mutta onhan nää nyt ihan järjettömän suloisia. Mun oli aikoinaan tarkoitus ostaa myös J:lle kyseinen haalari, mutta kun olo oli mikä oli eikä me päästy enää shoppailemaan niin se jäi ja tyydyin aiemmin keväällä ostettuun fleecehaalariin. Fleecehaalari tuskin tulee näkymään Pavun päällä, sillä luultavasti tahdon säästää sen J:lle, kuten tuona päivänä päällä olleen bodynkin.


Ylimääräisenä meillä kulkeutuu mukana Pentikin pupu ja Lastentarvikkeesta ostettu harso. J:lle tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyvä tähtirätti on ihan hirvittävän rakas ja mä taas rakastan tuota kuvaa niin, että tahtoisin Pavusta samantyyppisen.

Meidän lokakuisten odotusryhmässä tuntuu olevan kovin supistusherkkää sakkia mut itseni mukaan lukien, joten mulla on sellainen pieni jännitys koko ajan, kunnei tiedä tapahtuuko jotain yhtäkkistä niin, että kaveri päättää tulla maailmaan jo neljän viikon päästä vai saako tässä odotella ihan rauhassa vielä yhdeksän viikkoa. Oon itse asiassa jo pakannut vauvan hoitolaukun, vähän omaa sairaalakassiani, pessyt vauvan vaatteet, keittänyt tutit ja pullot, ja seuraavaksi ajattelin hinkata turvakaukaloa vähän puhtaammaksi. Pinnasänky sentään on vielä varastossa, mutta eiköhän sekin oo haettu sisälle kolmen - neljän viikon kuluttua - ja pedattu. Tietenkin.