9.7.2015

ELÄMÄ ON KYLMÄ KYLPY, IKUISET SYDÄMEN JÄÄRIITTEET

Lukeminen omalla vastuulla ja idiootit kommentit voi jättää suoraan kirjoittamatta. Mun ei olisi ollut mikään pakko avata aihetta suuntaan tai toiseen, mutta tahdoin katkoa puheet siitä, miten "tyhmä" olin, kun puhuin pojasta ja pikkuveljestä, vaikkei vielä edes tiedetty tulevan kuopuksemme sukupuolta. Niin, ehkä mulla oli syyni elää edes hetken siinä ajatuksessa, vaikka toivoinkin poikaa ihan yhtä paljon kuin toivoin tyttöä? 

Postaus on maaliskuulta ja oon miettinyt sen julkaisua sekä poistamista, mutta koska teksti valmistui pohjalle ilman lisäilyä, pyyhkimistä tai korjailua, kuului sen kai lopulta nähdä päivänvalo (vs. postaukset, jotka ei edes miettimällä tahdo edetä).

Musta on jollain tapaa väärin, kuinka jotku haluaa lapsen vain tietyllä sukupuolella (silloin kun ei puhuta pienestä toiveesta vaan tyyliin siitä, että lapsia tehdään, kunnes toivottu sukupuoli tulee), koska vaatteet tai värkki jalkojen välissä. Mulle lapsen sukupuoli on lopulta yhdentekevää, mutta tunnen olevani vähän enemmän pojan kannalla. Tottahan toki vanhemmat tulevat sukupuolesta riippumatta pelkäämään lapsensa puolesta tai ainakin olemaan vähintäänkin huolissaan siitä, millaisia asioita ja kokemuksia nämä iän myötä joutuvat kohtaamaan, mutta myönnän, että tyttöä kohtaan mulla olisi vielä poikaakin suurempi suojeluvietti. Mä en vaan koskaan, en ikinä, milloinkaan tahtoisi pelätä tyttäreni puolesta omiin kokemuksiini perustuen.

Olin viidentoista ja kännissä. Ihan yhtä kännissä kuin mulla oli silloin tapana olla. Milloin tulin kotiin ilman kenkiä ja milloin kengät jalassa, mutta puolet omaisuudesta hukanneena. Olin jo suunnitellut kotiin lähtöä, mutta saatiin jostain päähämme mennä vielä jatkamaan juomista erääseen asuntoon. Muistikuvat illasta päättyvät matkaan, vaikka olin vielä paikan päälläkin kovassa äänessä. 

Mä en ole puhunut tästä monellekaan. Erinäisissä Facebook-ryhmissä ehkä ohimennen maininnut, mutta varsinaisesti puhunut vain noin viidelle. Oon pahoillani, jos mulle läheiset ihmiset lukevat nyt jotain, jota eivät tahtoisi (ja toivon, että sen luettuanne olette silti kuin ette olisikaan. Mulla ei ole asiasta mitään sanottavaa ja se on ollut jo pitkään ok.)...


Kuten sanoin, olin paikan päällä kovassa äänessä ainakin jonkin aikaa, kuten aina. Sitten iski mulle tyypillinen välikuolema ja päätin mennä ihan vaan vähän lepäämään, josko pää tulisi selvemmäksi - ja sammuin. Mahdoton sanoa, mitä sitten tapahtui, mutta lopulta heräsin alasti, enkä suinkaan yksin. Loppua ei kai tarvitse kertoa. Koko muu talo oli kyllä tyypin kaveria lukuun ottamatta tyhjä ja hiljainen. Menin kai paniikkiin, riuhdoin itseni irti ja keräsin tavaroitani samalla pukien. Onnekseni mulle oli tullut vain muutamaa minuuttia aiemmin tekstiviesti, jossa kyseltiin olinpaikkaa ja ehdoteltiin ajelua ympäriinsä, joten pääsin heti pois.

Näiden kahden järjenjättiläisen ansiosta juorut alkoivat liikkua - vääristyneinä, arvatenkin. En kuitenkaan tahtonut tehdä asiasta julkista, joten nielin tuskani ja totuuden tiesi ainoastaan sen illan kuski ja yksi todella hyvä kaverini. Samat paikkakunnat ja samat naamat alkoivat ahdistamaan, ja se oli aikoinaan suurin salattu syy, miksi tahdoin muuttaa pois. 

Eräänä päivänä sain puhelun oudosta numerosta. Vastasin. "Sori se sillon. Oothan sä ollu ihan kunnos?" Kolme-vitun-vuotta myöhässä. En mä olisi yhtään sen aiemminkaan osannut vastata ja tuolloinkin löin luurit, mutta silti. Vielä seitsemän vuoden jälkeenkin tuntuu pahalta. Uutisia lukiessa ja sarjoja katsoessa mulle tulee niin järjettömän paha olo niiden ihmisten puolesta. Tänäkin päivänä tähän henkilöön törmätessä (luojan kiitos todella, todella harvoin) ajatukset häviävät ja puhekyky menee. Tilalle tulee se viha, syyllisyys, ahdistus ja paniikki, jotka tuskin koskaan häviävät kokonaan.

Rakastan pienten tyttöjen vaatteita tai ajatusta siitä, että saisin joskus letittää pitkiä hiuksia, mutten olisi koskaan valmis vaihtamaan niitä haaveita pelkoon siitä, että oma tyttäreni joutuisi kokemaan saman. Ei kukaan olisi. 

Mistä lie luulitte #KutsuMua-kampanjan "Huora? Selviytyjä!" -lapun kertoneen.


Mitä someen lisää, se siellä pysyy, mutta mä myös pyydän, ettei tätä asiaa otettaisi esille enää muiden postausten yhteydessä, jos päätänkin poistaa tekstin tai sulkea mahdollisuuden tämän kommentointiin. Se saattaa olla tänään, huomenna tai kuukauden kuluttua. Ehkei koskaan.

59 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. <3 Onneks aika parantaa haavoja tällasessaki ja on ollu ne muutamat korvaamattomat tyypit, joille voinu puhua, kun on siltä tuntunu. :)

      Poista
  2. Anonyymi9/7/15 18:41

    pitää myöntää että itsekkin mietin että on naivia pitää lasta jompana kumpana sukupuolena vaikkei sitä edes tiedä. nyt kuitenkin ymmärrän. ei ole pakko vastata tai julkaista mutta itselläni vähän saman tapainen kokemus ja tahtoisin tämän hetkiselle säädölle kertoa asiasta. mietin vain miten tai missä vaiheessa seurustelua kerroit tästä miehellesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää oli vaan yks syy. Toisena se mun todella vahva poikaolo kummassakin - kai se oli vaan joku äidinvaisto tai jotain. :)

      En oo yhtään varma, mut uskoisin, että jo ennen virallista seurustelua. Me juteltiin yömyöhään tosi paljon Facebookissa ja ihan kaikesta niin luultavasti tääkin ollu jutun aiheena.

      Poista
  3. Anonyymi9/7/15 18:49

    Jo pelkät kuvat pysäytti <3

    VastaaPoista
  4. Voimia! Sä olet vahva!!!

    VastaaPoista
  5. katariina9/7/15 21:35

    Voi janna <3 :'(

    VastaaPoista
  6. Anonyymi9/7/15 21:39

    Öööh en tajunnu tekstist mitään siis mitä sulle kävi ja miten se liittyy mihkää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, et kuitenkin 8/9 kommentoijista tajus. :)

      Poista
  7. Anonyymi9/7/15 21:49

    Rankka kokemus, jonka aiheuttamat tunteet eivät varmasti koskaan häviä. Tärkeä aihe tuoda esille, niin ikävää kuin se onkin, moni kaipaa vertaistukea samassa asiassa. Voimia tunteiden käsittelyyn ja niiden kanssa elämiseen, hienoa että sinulla on ollut läheisiäkin joiden kanssa asiasta puhua sen verran kun olet kokenut tarpeelliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo ei ne varmaan koskaan häviä, mut asian kanssa on oppinu elämään! Yllätyin jopa siitä, ettei kommentteihin vastaaminen tunnu mitenkään ihmeelliseltä ja lähinnä tulee sellasia "eiiii, älkää säälikö" -ajatuksia, koska se on oikeesti niin ok, etten edes koe olevani minkään säälin tarpeessa ja tuntuu edes hassulta ajatella niin. :)

      Poista
  8. Anonyymi9/7/15 21:54

    voiks siul laittaa meilii täst ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tottahan toki! Osote löytyy sivupalkista. :)

      Poista
  9. Toi on ihan totta mitä sanot poikalapsesta, toki pojillakin on mahdollisuus joutua yhtä hirveeseeb tilanteeseen, mutta pienempi. Pojista ei kerskua kylillä, että olipa sellanen ja tällänen -,- oon niin pahoillani, että sulle on tehty noin, se on niin väärin. Tekee hirveitä itsetunnolle, varsinkin jos sait vielä kuulla asian suhteen vääristynyttä totuutta jälkikäteen. Oon raivona kun edes ajattelen asiaa. Mut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Kyllähän se sillon repi sisältä, mut onneks ne on niin paikattuja juttuja jo, koska niitten muutamien ihmisten lauseilla on ollu niin paljon väliä ja ne on palauttanu uskon kaikkeen. :) Ja <3, Kuu!

      Poista
  10. Anonyymi9/7/15 22:02

    Sydäntä kylmäs jo pelkkä otsikko, tajusin jo heti sen perusteella, mistä oot kirjottanu. Mulle itelle on käyny samoin, tosin selvinpäin ja sillosen poikaystävän kanssa. En pysty kattomaan sarjoissa tai leffoissa niitä kohtauksia ollenkaan, jokaikinen uutinen oksettaa ja inhottaa suunnatoomasti. Ja nyt kun meillä on O, en pelkää mitään muuta niin paljon, ku et hänellä on edessä sama kohtalo.

    Sulla ja mulla on enemmän yhteistä, ku oon tajunnukkaan. Laita viestiä, ni toteutetaan lopultakin se kahvittelu :)

    - Janita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äääääh, nousi iho kananlihalle. :( Voin niin kuvitella sun fiiliksen O:n suhteen.

      Itse asiassa te tulitte just tänään mun mieleen, ku tajusin, et ois voinu tällä viikolla pyytää jonkun meille, ku Aleksilla ollu iltavuoroviikko ja nää päivät kuluu niin paljon hitaammin ku aamuvuorot. Melkeen alko hävettää, ku tajusin miten tää on ihan jääny, koska näitten pienten (ja meijän) pitää kyl todellaki nähdä. :)

      Poista
  11. Anonyymi9/7/15 22:10

    Halaus sinulle. :/
    Mulla on samantyylinen kokemus, joskin olin jo reippaasti vanhempi, enkä edelleenkään tiedä kuka se oli, kenen luolta heräsin (lähdin ennen kuin tämä mies heräsi). Olisin varmaan vaan luullut nukkuneeni tämän tyypin luona sohvalla yöni ilman mitään sen ihmeempää, mutta tuossa vieressä tuhisee reippaan parin vuoden ikäinen todiste, että toisin kävi.

    Pahoitteluni pelkurimainen anonyyminä esiintymiseni. Sä olet hurjan paljon vahvempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, oon niin sanaton. Äläkä turhaan pahottele! Mä oon aiemmin kommentoinu aiheesta pariin blogiin, mut myös anonyymina, joten ymmärrän tosi hyvin, et joskus on helpompi jäädä sen nimettömyyden ja kasvottomuuden taa eikä siinä oo mitään väärää. :) Me ollaan vahvoja molemmat!

      Poista
  12. Anonyymi9/7/15 22:58

    <3 nyt ky kerroit tän ni voiks kertoo mikä se nuorisorikkollis juttu on :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tota #KutsuMua-kamppista meinaat niiiiiin... Olin tyhmä ja ajattelematon teini, menin kauppaan ja varastin. No kiinni jäin ja putkareissuhan siitä tuli. Saatoin kuulla pari nuorisorikollisjutut, Aleksi jaksaa kuittailla edelleen aina välillä ja pikkusisko kutsuu sitä mun entistä kaveria vankilakaveriks just putkan takia. Kadun edelleen ja tuli järkyttävän paha mieli, kun yks päivä pakkasin siinä samassa kaupassa vahingossa jonkun muunki ostoksia meijän kauppakassiin ja huomattiin vasta kotona, ku Aleksi alko tyhjentää ja kattelee, et ei oo kyllä meijän jogurtti. :D

      Poista
  13. Voi Janna...pysätti. <3 Olet vahva nainen kun jaoit tämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Tuntu oikeelta jakaa, koska musta blogeissa parasta on todellisuus ja sitä todellisuutta tää just on - ei pelkästään se mitä päällepäin näkyy. :)

      Poista
  14. Huh, rankkoja asioita oot joutunut käymään läpi :( Hienoa kuitenkin, että pystyit kirjoittamaan tästä, uskon että saman kokeneet saa voimia jaksaa tän sun tekstin kautta. Kaikkea hyvää sulle! <3

    VastaaPoista
  15. Huh, mikä kirjoitus. Ihan sanattomaksi vetää. <3

    VastaaPoista
  16. Rohkea teksti, joka pistää miettimään (odotan ensimmäistäni, tyttöä). On upeaa, että pystyit kirjoittamaan asiasta ja julkistamaan sen tänne, sillä tällaista sattuu päivittäin maailmassa tytöille, ihan täällä meidän turvallisessa Suomessakin. Moni ei siitä puhu, eikä halua edes ajatella asiaa vaikka se onkin iso asia puhuttavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. :) Joo tuntuu, et jatkuvasti saa lukea jotain tällasta!

      Poista
  17. Sä oot rohkee kun pystyt kirjottaan tästä omalla nimelläs :)
    Itselleni on myös käynyt samoin, mutta en ole asiasta voinut puhua kuin kahdelle ihmiselle. En tiedä sitten, ehkä se on itsesuojelua, yritän vaan unohtaa/olla ajattelematta koko asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Voih... Mä oisin kans mielummin vaan unohtanu, mut 7 vuotta on niin pitkä aika, et siinä on vaan kummasti tottunu asiaan. Halit sinne.

      Poista
  18. oon ite auralaine nii ois kiva tietää aura kyrö riihikoski vai tarvasjoki? ihme porukkaa kyl joka paikka täyn!

    VastaaPoista
  19. Mulla on vähän samantyyppinen kokemus, joskus 7 vuotta sitten myöskin. Olin synttäripäivänäni uutena vuotena kotona melkoisen humalassa ja perheen lisäksi paikalla oli jotain nuorempien sisaruksien kavereita ja silloinen poikaystäväni. Poikaystävä jäi meille yöksi, olin sammunut jossain kohtaa yötä sänkyyni ja mulla on siitä eteenpäin vain hataria muistikuvia siitä kuinka mua on pantu koko yö, mutten voinut tehdä mitään vastustellakseni ja paikat oli aamulla ihan hellinä. Erottiin tosi pian sen jälkeen eikä tuo idiootti eksäni ymmärtänyt yhtään mitä oli tehnyt väärin. Tapahtuneen jälkeen teki kipeää, kun isä vitsaili useaan otteeseen "kyllä mä kuulin mitä te teitte siellä", mutten oo pystynyt kertomaan kenellekään muulle kuin miehelleni mitä tuolloin oikeasti tapahtui.

    Oot rohkea, kun kirjotat tästä omalla nimelläsi! :) Sori, että mä puolestani piiloudun anonyymiyden taakse.

    - S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kääks, mikä kokemus! Voin vaan kuvitella just ton, miltä ne vitsailut on tuntunu... :( Ja tosi inhottavaa, ettei toinen edes ymmärtäny tehneensä väärin.

      Kasvottomuuden ja nimettömyyden taakse on ihan ymmärrettävää piiloutua! Niin mäki tein ennen paristi, kun oon kommentoinu aihetta pariin blogiin. :)

      Poista
  20. Tää oli tosi rohkea ja hyvä teksti ! Ja oot rohkea kun julkaisit tämän. Ymmärrän kyllä miksi enemmin haluaisit pojan kuin tytön, itsellä ei ole tommoisesta kokemusta kuin sulla, mutta kyllä sitä tyttöä kohtaan jotenkin enemmän olisi suojeleva..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo niinpä. Hirveetä miettii mitä kaikkee nykyään saa lehdistä lukee!

      Poista
  21. Huh, hirveää.
    Minut on myös joskus raiskattu, mutta ei onneksi kuulunut perästä mitään.
    Minusta tuossa sun keississä kamalinta on tuo, miten sinua ivailtiin ja nimiteltiin asiasta jälkikäteen..hyh. Todella ällöttäviä ihmisiä, ei voi käsittää tuollaista pahuutta.

    Henkilökohtaisesti oon eri mieltä tuosta tyttö-/poika-asiasta.
    Mulla on tyttö ja tuntuu toki pahalta ajatella, kuinka häntäkin voidaan joskus satuttaa, mutta vielä pahempi olisi pojan äitinä tiedostaa, että tässä voi itse olla kasvattamassa sitä, joka tekee muille pahaa.
    Mitä useampi poika, sitä suurempi todennäköisyys olla raiskaajan äiti ja itselleni olisi huomattavasti helpompaa äitinä kestää lapselleni tehtävä paha ja tukea/suojella häntä siinä, kuin kantaa moraalista taakkaa siitä, että lapseni on tehnyt pahaa.

    Toivottavasti iskostatte poikienne päähän pienestä lähtien, että toisen vartalo on toisen oma ja jokaisen oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen tulee kunnioittaa ja muutenkin kohdella kunnioittavasti ettekä vain tuudittaudu ajatukseen "tytöille tapahtuu pahaa, ei pojille".
    Kolikon kääntöpuoli kun on juuri se, että pojat on ne, jotka tekee sen pahan ja se on minusta kaikista hirvein ajatus.

    Jos ajattelee, kuinka helvetin paljon on raiskaajia, pedofiilejä, ahdistelijoita, perään huutelijoita jne.
    Ne kaikki lukuisat miehet on jonkun äidin poikia. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veti niin sanattomaks, etten oikein osaa sanoa tähän mitään - sori. :( Kiitos kuitenkin pitkästä kommentista! Harvemmin on hetki, jollon ei tiedä yhtään, mitä sanois.

      Poista
  22. Miks mun kommentti jäi julkaisematta? Oli täysin asiallinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kaikki näkemäni kommentit julkassu, joten oiskohan sun menny roskapostiin. :( Sinne eksyy välillä ihan tavallisetkin kommentit.

      Poista
  23. Olen sanaton, itselle tapahtunut samantyyppinen mutta kuitenkin erilainen...mutta silti niin paljon samanlainen. Anteeksi, olen sanaton, lähetän haleja, paljon <3
    - mamma-t

    VastaaPoista
  24. Just eilen illalla ja tänä aamuna mietin ihan samaa kuunnellessani tuota Lady Gagan biisiä. Että miten onnellinen oon siitä että miulla on pieni poika, ja mahollisuus johonkin näin kauheeseen on pienempi. Vaikka kyllä miustakin ois ihanaa jos joskus saisin tytönkin. Omasta kokemuksesta on 2 vuotta aikaa ja eilisiltana sain ensimmäistä kertaa tapahtuman jälkeisten päivien jälkeen itkettyä asiaa kunnolla. Oon niin onnellinen ja kiitollinen niistä kyynelistä. "Kiitos. Mie alan olla valmis." Sanoin silloin hiljaa itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en uskaltanu kattoa koko videota, mut kommenteista ymmärsin aiheen. Tuntuis luultavasti liian ahdistavalta enkä tiiä meneekö se ahdistavuus tällasisss koskaan ohi. Tsemppiä sinne!

      Poista
  25. Nuoruudessani kerran ulkomailla asuessa olin baarissa ja lyöttäydyin jonkun miehen seuraan. Seuraava hatara muistikuva/välähdys on mun asunnolta kun mies on mun päällä ja koittaa tunkea vehjettään mun suuhun ja mä kääntelen päätä pois. Seuraava muistikuva on kun herään aamulla yksin (luojan kiitos), ilman vaatteita, lompakko otettu laukusta pois ja sieltä hävinnyt 50 euroa. Olin niin häpeissäni etten ole vieläkään kertonut oikeastaan kellekään vaikka tapauksesta on yli 10 vuotta. Tavallaan syytän itseäni siitä että olin humalassa ja kontrolli meni, vaikka tietysti on mahdollista että mun lasiinkin olis laitettu jotain koska en mä muistaakseni niin humalassa ollut että noin pahasti ois muisti pätkinyt.. Tiedä sitten. Eipä tuo tule koskaan selviämään mitä oikeasti kävi, tosin jäljet ei kyllä onneksi viitanneet siihen että mua olisi pantu, mutta en voi tietenkään olla täysin varma. Parempi varmaan uskoa että tyyppi kyllästynyt kun oon vähän hangotellu vastaan tai sammunut, ottanut mun lompakosta taksirahat ja lähtenyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui. :( Toivotaan tosiaan, ettei mitään tapahtunu sillon, vaikkaki se epävarmuus tuntuu varmaan myös pahalta. Mulla kans pieni syyllisyys siitä, et pitikö juoda ja olla tyhmä..

      Poista
  26. Pakko myöntää, et mun olis helpompi elää syyllisyyteni ja pelkojeni kanssa jos Olivia olis poika. Sen isän tekojen takia mua kuvottaa ja ahdistaa joka kerta, ku ne on tekemisissä enkä tuu koskaan pääsemään siitä tunteesta yli..

    VastaaPoista