31.7.2015

TEHTÄVÄNIMIKKEENÄ KAVERI

Ootte ehkä lukeneet Tehtävänimikkeenä Äiti. -blogia? Niin mäkin. En muista koska siihen törmäsin, mutta blogin kirjoittajan, Lauran, esikoinen on noin 1,5 kuukautta J:tä vanhempi ja näiden juttuja on siksi ollut niin mukava seurata. Joskus viime loka-marraskuussa aloin miettimään, miten kiva olisi tutustuttaa J ja Elvira toisiinsa, mutta mä oon oikeesti ihan järjettömän ujo ja to-del-la huono tapaamaan uusia ihmisiä varsinkaan yksin. J on kotona ja meidän seurassa ihan järjetön papupata, mutta hiljenee aina porukan kasvaessa ja julkisilla paikoilla sanoo tuskin sanaakaan. Esimerkiksi tällä viikolla kauppakeskuksessa ollessa kuulin tältä ehkä 5 - 10 sanaa ja auta armias, kun päästiin kaupasta parkkihallin puolelle! Tästä huolimatta koitan aina saada J:tä tekemisiin muiden kanssa (pakottamatta tietenkään) ja yritän kannustaa leikkimään toisten lasten kanssa sen sijaan, että tämä valitsee paikan hiljaisimman nurkan ja touhuaa siellä täysin yksin. Nyt vihdoin ja viimein saatiin Lauran ja lasten kanssa sovittua treffit Leaf Areenan Mehukatti lastenmaailmaan, ja minit pääsi viimein näkemään toisensa.

J oli tavallista hiljaisempi ja kiinnostui kaikkein eniten palloista ihan niin kuin arvelinkin, mutta väläytti myös Elviran nähdessään sellaisen hymyn, ettei kellekään! Tavallisesti tää ei siis reagoi muihin lapsiin oikein mitenkään ja vaikka nääkin touhuili vähän väliä omiaan niin J muisti kyllä varmistella koko ajan, että onhan se tyttö vielä täällä ja olihan ne ihan ylisöpöjä kulkiessaan vierekkäin. Sen lisäksi, että J taisi vähän ihastua Elviraan, myös E:n kuukauden ikäinen pikkusisko kiinnosti kovin ja J viihtyikin kaukalon edessä kyykkien ja ihmetellen pientä pakkausta. Mäkään en ihan tainnut käsittää, että jos kuukauden ikäinen on näin pieni niin miten pieniä ne vastasyntyneet on! Sellaisen näkemisestä kun taitaa olla yli vuosi aikaa. J oli tapaamisesta niin innoissaan, että tänään eilisestä puhuessa tyyppi on vain kikatellut ja kiemurrellut enkä usko, että laittaa lainkaan pahakseen, jos pääsee treffailemaan toistekin. Olikohan tää nyt sitten ensirakkaus!?

26.7.2015

#BOYFRIEND

Blogeissa pyörii tällä hetkellä #Boyfriend-haaste, jossa nää ei-bloggaavat osapuolet vastailee kysymyksiin ja mä laitoin Aleksin tekemään saman, koska sen mielestä kysymykset on aina kivoja. Mä tosin haastattelin sitä, koska muuten se ei ois saanu mitään ylös. Kursivoidut osiot on mun omia kommentteja.

1. Jos tyttöystäväsi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii? - Salkkarit.

Hahahha, true. Tai oikeestaan telkkarista katon vaan lastenohjelmia ja kaiken muun koneelta, mut sillon kun katoin jotain niin se on 90% varmuudella Salkkarit. Paitsi nyt kesällä, koska ne samat jaksot tuli just viime DVD:lle..

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa? - Riippuu salaatist. Valkosipuli. Tai Hesen kurkkumajo. 

Valkosipuli passaa aina! Hesen salaatteihin otan kyllä kevyen talonkastikkeen.

3. Mikä on hänen inhokkiruoka? - Lihapiirakka.

No haloo, se ei oo edes ruoka. :D Oon sellanen jäteastia, et muhun uppoo helposti kaikki paitsi maksa niin en mä oikein keksis tähän itekkään muuta kun maksaruuat. Sitä paitsi viimeks kun maistoin lihapiirakkaa niin se oli ihan ok, mut jos saan valita niin jätän mielummin syömättä.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa? - Öö... Big Mac isompana ja Sprite ilman jäitä.

Mut vaan, koska mulle ei tarjoilla nachosalaattia eikä El Macoakaan oo listalla. Buu. Ja joo, ei oo mitkään illalliset saati drinkit meijän juttu.

5. Mikä on hänen kengänkoko? - 36/37/38, riippuu kengän mallist.

Hyvä sä!

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi? - Keräilis... Nyt heitit vittu pahan. Jos sä jotain keräilisit ni se olis... Varmaan erilaisii tennarei, heheh.

Ei ois tullu itelle mieleen, mut aika hyvä, koska en mä mitään muutakaan romua alkais keräilemään. Ja onhan mulla jo likaset mustat tennarit, puhtaat mustat tennarit, talvitennarit, tennarikumisaappaat ja slip-onit, eli joka säähän sopivat? Pitäis laajentaa seuraavaks valkosiin.

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä? - Mäkkärin nachosalaattii.

O h , y e s .

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee? - Vitun hyvää! Joitaki poikkeuksia lukuun ottamatta, esim. Uniklubi. Se on meinaa ihan paska.

Hyvää, totta kai, koska asenne on rock. Uniklubi ei oo huono vaan Aleksi ei tykkää siitä, et tykkään Jussi Selon napakorusta tai koko tyypistä muutenkaan, hahahah. PMMP:ki oli huono aina siihen asti, et raahasin ton ensimmäistä kertaa keikalle... Ja toista... Ja kolmatta... Ja..

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää? - Kauhu. Pelkästään? En minä tiä muita. Ok. Emmää tiä tykkääksä jostain romanttisist tai komediajutuist. Vissii sillon tällön.

Nykyään tykkään enemmän komediasta ku kauhusta, koska oon teini-iän jälkeen tajunnu, et mulla on jo ilman kauhuleffoja riittävä mielikuvitus - tai ehkä just niiden takia. Toisaalta ne houkuttelee edelleen, mut oon vainoharhanen valmiiks.

10. Minkä väriset silmät hänellä on? - Ruskeet. Onko muka? On saatana. Mä muistan sen nykyään siit, et kaikki sanoo, et mul on kauheen tummat silmät, mut niin on sullaki.

Ja jos totta puhutaan niin mulla on jopa tummemmat silmät. Seiskalla kuviksenopettaja kutsu mua syväsilmäks. Se oli hauska täti, vaikka vähän outo.

11. Kuka on hänen paras ystävä? - Ei mitään hajuu.

Ei hei mullakaan! Eri kavereitten kans on niin eri jutut. Toisten kanssa puhutaan pelkästään lapsista, toisten kanssa vaan syvällisiä ja sit on sellasia ruuasta eritteisiin samassa lauseessa -kavereita. Ja liian moni nettituttu asuu liian kaukana.

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä? - Kaikki mitä mä teen.

No höpö höpö!!!! Tietäisitpä vaan mikä postaus mul on luonnoksissa. Siin on _pelkästään_ hyviä juttuja susta.

13. Missä hän on syntynyt? - Sairaalas.

Älä? Äiti väitti, et mut on tuotu pärekorissa oven taa.

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi? - Nyt heitit pahan. Niin ku on vaan yks kakku mist mä tykkään. Voileipäkakku. Niin onki. Mut mä mietin, et jos sen täytyy olla täytekakku ni sit tekisin mansikkakakun...

Jos oikein hyvän tekisit niin kyllä seki uppois, vaikken täytekakuista niin välitä. Toisaalta Aleksin tekemää kakkua ois ehkä pakko maistaa...

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja? - Tietokone.

= Blogi. 

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin? - Nyt tulee lyhyt lista. Mitä sä osaat hyvin... Tehä makaronilaatikkoo! Loput on painokelvottomii..

Hahahahah! Mä olin ihan varma, et vastaus on jätski, mut arvostan myös tätä, koska yleensä sen kehut kuulostaa sarkasmilta enkä todellakaan osannu odottaa tätä vastausta!

17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää? - Pitkä hiljasuus. Oudoin ruoka... Miten lasketaan outo? No sun mielest outo ruoka, mist mä tykkään? Gratinoitu kasvisvuoka.

Höh, ei se oo outoo.

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan? - Puhelin ja aurinkolasit. Ei sul oo muuta mukan. 

No ne. Ja melkein aina molempien poikien neuvolakortit. Puhelimella ja aurinkolaseilla pääsee kuitenkin pitkälle.

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään? - Minä. 

Toisinaan... Tiskikonetta täyttäessä tiskiallas jää likaseks, ruokaa tehdessä hella jää välillä pesemättä ja kauppakassia tyhjentäessä se tyhjä muovikassi on lopulta siinä pöydällä. Mut raksutan sua silti, RR.

20. Entäs piristymään? - J. Hiljaisuus. Ja minä.

<3 Ei lisättävää.

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee? - Mira Luoti. Olli Herman... Tai sit se oon vaan mä. Ehkä Paula Vesala. Jari Sillanpää!!!

No nyt oli loistava! Miraa ihailen ulkoisesti ja Paula taas on niistä se lahjakas. Olli Herman on jees ja voisin ottaa sen hiukset ja bootsit. Sillanpää on kuningas. Ihailin sitä jo pienenä ja jos sen vois ottaa lemmikiks niin ottaisin heti. 

22. Millainen hän on tyttöystävänä/vaimona? - Ihan vitun kamala. Se oli vitsi, haittaakse? On siin omat hyvät puolensakki. Muuki ku takapuoli.

Kiva, kiitti. :D Mä jättäisin tällä ghetto bootylla sen takapuolen ensimmäisenä pois niistä hyvistä jutuista...

23. Milloin hän tapasi vanhempasi? - Ei mitään hajuu. Sen mä muistan, et sä olit kännis. Ainaki sillon ku näit mutsin, ukkost en oo ihan varma.

No mäpäs taas en muista sitä! Se oli joku tammi-helmikuu 2011. Muistan olleeni pihalla, mutten sitä, et oisin käyny sisällä istumassa lattialla ja silittelemässä kissoja. Luulen, et ensivaikutelma musta aiheutti epätoivoa. Ja toivon, et pisteet siitä hetkestä on noussu edes vähän. :D Aleksin isän näin ekaa kertaa kesällä 2011.

24. Mikä on hänen uusin villityksensä? - Värityskirja ja ite tehty jäätelö.

Oikeessa taas.

25. Millainen on hänen kotilook? - Lökärit ja toppi. Talvel villasukat.

Too hot. Kotileggingsit on jääny kokonaan kaapin perälle, koska tällä ruholla on vaan niin paljon mukavampi olla kolme kertaa liian isoilla lökäreillä.


Joo... Taitaa se mut tuntea. Eikä näitä kaikkia tarvi ottaa ihan niin tosissaan!

22.7.2015

PALANEEN BANAANILETUNTUOKSUINEN KOTIÄITI

Tai hyvin ruskettuneiden, koska eihän ne edes haisseet saati sitten maistuneet palaneelta. Ulkonäkö ei vaan ollut kovin kaunis, koska a) liian kuuma levy ja b) vittumainen paistipannu (lettupannulla olisi onnistunut paremmin tai ainakin uskottelen itselleni niin). Mä uskon tietäväni, miksi kuulun Blogiringin perhe-/lifestyleblogeihin leivonta- tai ruokablogien sijaan, ja luulen myös teidän tietävän sen. Mun väkerryksissä nyt vaan on aina se ongelma, että ulkonäkö ja maku ei kohtaa, ja esimerkiksi just nää oli ihan loistava esimerkki siitä, vai mitä sanotte tästä...


En mäkään lähtis ulkoisesti kehumaan, mutta siinäpä sitä arkirealismia kerrakseen! Ulkonäkö voi joskus pettää ja oikeesti nääkin maistu just siltä miltä piti eikä taikinassa ainakaan voi epäonnistua, sillä se vaatii yhden banaanin ja yhden kananmunan. Mä närpin epämääräistä mössöä suuhuni samalla kun katsoin, miten taapero tunki lettuja kaksin käsin omaan nassuunsa, eli vastaanotto oli hyvä ja välipala ajoi asiansa eikä lautaselle jäänyt kuin pari hassua palaa. Jatkossa taidan kuitenkin tyytyä jätskin tekemiseen.

19.7.2015

TEE SE ITE -JÄTSKI

Kun pyörii ympäri somea, törmää sitä kaikenlaisiin villityksiin - varsinkin Äityleissä. Multa löytyy kaapista aikuisten värityskirjakin, jolla kuulemma tulisi saada mielenrauhaa, mutta a) alkoi vituttaa, ettei Stabiloilla voi värittää, koska menee läpi, b) kuvioista saa helposti päänsäryn ja mikä pahinta, c) mun sisäinen perfektionisti teki itsemurhan aikoja sitten, koska joku vatipää uskalsi suunnitella kirjaan kuvia, joissa asiaa X ei ole parillista määrää eikä siis "väritän joka toisen sinisellä ja joka toisen punaisella" -teoria onnistu. Että se siitä mielenrauhasta. Tästä toivuttuani päätin siirtyä seuraavaan juttuun ja mies kirjoitti kauppalistaansa Flora Vispin sekä kondensoidun maidon. Kylläh!

Tee se ite -jädeen tulee:

5dl Flora Vispiä
Purkki kondensoitua maitoa
ja sitä, mitä just sä haluat!

Ei paljoa helpommaksi voi mennä. Vispi tuli vatkattua, heitin ko. maidon joukkoon, pursottelin suklaakastiketta, paloittelin pussillisen Pätkiksiä ja sekoittelin. Mössö purkkiin, kastiketta vähän päälle, kansi kiinni ja pakkaseen. Me oltiin (yllättäen) malttamattomia ja haluttiin maistaa heti viiden tunnin jälkeen eikä se ollut vielä ihan jätskijätskiä, mutta aika hyvin sinne päin. Tykättiin molemmat, vaikka ei tätä kyllä makeuden takia suuria määriä kerralla vedä siitäkään huolimatta, että seurustelun alkuaikoina meihin upposi litran verran jätskiä 12 minuutissa. Kuvaan oisin voinut panostaa 10 sekuntia pidempään, mutta voitte uskoa, että ensimmäisen lusikallisen jälkeen oli jo kiire syömään... Että siitä vaan sitä kondensoitua maitoa metsästämään. Viime viikkojen aikana kauppojen hyllyt on nimittäin huutaneet aika lahjakkaasti eioo:ta sen suhteen.

10.7.2015

TUPLARATTAAT - CHECK

Maaliskuussa kyselin teiltä vähän vinkkejä siihen, millaisella välineistöllä tällaisen 1v11kk ikäeron kombon mahtaisi olla tulevaisuudessa helpoin liikkua ja sainkin mukavasti vastauksia sekä blogin puolella että Facebookissa. Seisomalauta lähti heti pois laskuista ja perässä meni päällekkäin/peräkkäin istuttavat tuplat, joten oli selvää, että tahdotaan skidien olevan vierekkäin. Mitkään vaihtoehdoista ei ole missään vaiheessa ollut ehdottomia suosikkeja tai inhokkeja eikä minkään ulkonäkö ole miellyttänyt erityisen paljon. Olo on ollut ennemminkin sellainen "No jaaaaah" jokaisen kohdalla. Googlettelujen jälkeen vertailin tuotteita vähän keskenään ja lopulta mietin kolmen vaihtoehdon hyviä ja huonoja puolia. 


Juttuja listatessa tärkeiksi ominaisuuksiksi löytyi hyvät ilmakumirenkaat, alta löytyvä kori, erilliset kuomut, vaunukopan suunta ja kova vaunukoppa, joista kolme viimeistä lopulta tiputtikin listasta pois Emman Jule Twinit. Meiltä löytyy Emman matkarattaat, joihin oon ollut enemmän kuin tyytyväinen, joten sen puoleen ehdin jo liputtamaan niitä. Musta on kuitenkin tärkeää saada Pavun kasvot kohti mua ja tämä tietenkin tarvitsee kuomun ainakin alkuun eikä J välttämättä ole halukas pitämään sitä päällään. Myös kova vaunukoppa on ehdoton syys-/talvivauvalle.
Jäljelle jäi Mountain Buggy Duetit sekä Carenan Double Swingit (nykyinen versio Carena Gotland). Buggy Duetit voittivat leveydellään, sillä ne ovat jopa 10 senttiä Carenoita kapeammat ja mua vähän hirvittää kuinka saan olemattomilla voimillani kuljettua tuplilla yhtään mihinkään (Muoks. lause kirjoitettu kuukausi sitten ja nykyään näistä onkin jo kokemusta yhden lapsen kanssa). Ja kun puhun olemattomista voimista, ne todella ovat sitä. Näillä ei hirvittävämmin ollut muita eroja, mutta joku Carenoissa viehätti ulkonäöllisesti enemmän ja hintakin oli mieleisempi. Mä en tietenkään osaa ennustaa tuplien lopullista tarvetta, joten olisi tuntunut turhalta maksaa hurjia summia siitä, että niitä saatettaisiin käyttää kerran kuussa neuvolareissuilla ja tämä oli suurin syy kääntyä niiden puoleen.

Double Swingejä ei kuitenkaan mun ymmärrykseni ja googlettelutaitoni mukaan enää valmisteta, joten miinuksena oli se saatavuus. Tsekkailin Tori.fi:tä aina silloin tällöin, mutta lähistöllä oli harvoin tarjolla ko. rattaita ja jos olikin, ne olivat vain rattaat ilman vaunukoppaa ja olisi kuitenkin helpompi hankkia kaikki kerralla. Yhtenä viikonloppuna löysin hyvän vaihtehdon ja koska niitä on kolmessa kuukaudessa ollut pyöreät nolla, ajattelin, että mielummin ollaan liian ajoissa (kuten kaikessa tässä raskaudessa) kuin liian myöhässä ja käytiinkin tekemässä kaupat, joista saatiin kovan vaunukopan lisäksi myös pehmeä. Nyt kauppojen jälkeen bongasin kuitenkin Carena Gotlandit, jotka ovat ilmeisesti samat kuin Double Swingit, mutta kulkee eri nimellä. Niitä näyttäisi olevan ainakin yhdessä nettikaupassa, mutta oon silti tyytyväinen, ettei tarvinnut ostaa näitä uutena.

Eli nyt meidän varastossa on odotellut jo kuukauden verran yhdet mustat Carenan Double Swingit tätä pientä Papua saapuvaksi ja meidän hankinnat vaatteita (ja ehkä sitteriä) lukuun ottamatta taitaa ollakin tässä, kun kaikki muu löytyy jo ennestään. Iso kiitos kaikille, jotka avasivat suunsa vaunuasian suhteen! Yhden lapsen kanssa kolmen kilometrin lenkkiä suurempaa kokemusta mulla ei vielä ole, mutta jos vaan saan aikaiseksi niin luutavasti höpöttelen niistä viimeistään loppuvuodesta vähän enemmän mielipidettäni käytön jälkeen.

Tsekkaa myös Isojen poikien sänky - check -postaus.

9.7.2015

ELÄMÄ ON KYLMÄ KYLPY, IKUISET SYDÄMEN JÄÄRIITTEET

Lukeminen omalla vastuulla ja idiootit kommentit voi jättää suoraan kirjoittamatta. Mun ei olisi ollut mikään pakko avata aihetta suuntaan tai toiseen, mutta tahdoin katkoa puheet siitä, miten "tyhmä" olin, kun puhuin pojasta ja pikkuveljestä, vaikkei vielä edes tiedetty tulevan kuopuksemme sukupuolta. Niin, ehkä mulla oli syyni elää edes hetken siinä ajatuksessa, vaikka toivoinkin poikaa ihan yhtä paljon kuin toivoin tyttöä? 

Postaus on maaliskuulta ja oon miettinyt sen julkaisua sekä poistamista, mutta koska teksti valmistui pohjalle ilman lisäilyä, pyyhkimistä tai korjailua, kuului sen kai lopulta nähdä päivänvalo (vs. postaukset, jotka ei edes miettimällä tahdo edetä).

Musta on jollain tapaa väärin, kuinka jotku haluaa lapsen vain tietyllä sukupuolella (silloin kun ei puhuta pienestä toiveesta vaan tyyliin siitä, että lapsia tehdään, kunnes toivottu sukupuoli tulee), koska vaatteet tai värkki jalkojen välissä. Mulle lapsen sukupuoli on lopulta yhdentekevää, mutta tunnen olevani vähän enemmän pojan kannalla. Tottahan toki vanhemmat tulevat sukupuolesta riippumatta pelkäämään lapsensa puolesta tai ainakin olemaan vähintäänkin huolissaan siitä, millaisia asioita ja kokemuksia nämä iän myötä joutuvat kohtaamaan, mutta myönnän, että tyttöä kohtaan mulla olisi vielä poikaakin suurempi suojeluvietti. Mä en vaan koskaan, en ikinä, milloinkaan tahtoisi pelätä tyttäreni puolesta omiin kokemuksiini perustuen.

Olin viidentoista ja kännissä. Ihan yhtä kännissä kuin mulla oli silloin tapana olla. Milloin tulin kotiin ilman kenkiä ja milloin kengät jalassa, mutta puolet omaisuudesta hukanneena. Olin jo suunnitellut kotiin lähtöä, mutta saatiin jostain päähämme mennä vielä jatkamaan juomista erääseen asuntoon. Muistikuvat illasta päättyvät matkaan, vaikka olin vielä paikan päälläkin kovassa äänessä. 

Mä en ole puhunut tästä monellekaan. Erinäisissä Facebook-ryhmissä ehkä ohimennen maininnut, mutta varsinaisesti puhunut vain noin viidelle. Oon pahoillani, jos mulle läheiset ihmiset lukevat nyt jotain, jota eivät tahtoisi (ja toivon, että sen luettuanne olette silti kuin ette olisikaan. Mulla ei ole asiasta mitään sanottavaa ja se on ollut jo pitkään ok.)...


Kuten sanoin, olin paikan päällä kovassa äänessä ainakin jonkin aikaa, kuten aina. Sitten iski mulle tyypillinen välikuolema ja päätin mennä ihan vaan vähän lepäämään, josko pää tulisi selvemmäksi - ja sammuin. Mahdoton sanoa, mitä sitten tapahtui, mutta lopulta heräsin alasti, enkä suinkaan yksin. Loppua ei kai tarvitse kertoa. Koko muu talo oli kyllä tyypin kaveria lukuun ottamatta tyhjä ja hiljainen. Menin kai paniikkiin, riuhdoin itseni irti ja keräsin tavaroitani samalla pukien. Onnekseni mulle oli tullut vain muutamaa minuuttia aiemmin tekstiviesti, jossa kyseltiin olinpaikkaa ja ehdoteltiin ajelua ympäriinsä, joten pääsin heti pois.

Näiden kahden järjenjättiläisen ansiosta juorut alkoivat liikkua - vääristyneinä, arvatenkin. En kuitenkaan tahtonut tehdä asiasta julkista, joten nielin tuskani ja totuuden tiesi ainoastaan sen illan kuski ja yksi todella hyvä kaverini. Samat paikkakunnat ja samat naamat alkoivat ahdistamaan, ja se oli aikoinaan suurin salattu syy, miksi tahdoin muuttaa pois. 

Eräänä päivänä sain puhelun oudosta numerosta. Vastasin. "Sori se sillon. Oothan sä ollu ihan kunnos?" Kolme-vitun-vuotta myöhässä. En mä olisi yhtään sen aiemminkaan osannut vastata ja tuolloinkin löin luurit, mutta silti. Vielä seitsemän vuoden jälkeenkin tuntuu pahalta. Uutisia lukiessa ja sarjoja katsoessa mulle tulee niin järjettömän paha olo niiden ihmisten puolesta. Tänäkin päivänä tähän henkilöön törmätessä (luojan kiitos todella, todella harvoin) ajatukset häviävät ja puhekyky menee. Tilalle tulee se viha, syyllisyys, ahdistus ja paniikki, jotka tuskin koskaan häviävät kokonaan.

Rakastan pienten tyttöjen vaatteita tai ajatusta siitä, että saisin joskus letittää pitkiä hiuksia, mutten olisi koskaan valmis vaihtamaan niitä haaveita pelkoon siitä, että oma tyttäreni joutuisi kokemaan saman. Ei kukaan olisi. 

Mistä lie luulitte #KutsuMua-kampanjan "Huora? Selviytyjä!" -lapun kertoneen.


Mitä someen lisää, se siellä pysyy, mutta mä myös pyydän, ettei tätä asiaa otettaisi esille enää muiden postausten yhteydessä, jos päätänkin poistaa tekstin tai sulkea mahdollisuuden tämän kommentointiin. Se saattaa olla tänään, huomenna tai kuukauden kuluttua. Ehkei koskaan.

7.7.2015

YKS TILAUS PUNAHILKALLE, NO OKEI KAKS

Vieläkö joku muistaa Nappikauppa Punahilkan kanssa tehdyn yhteistyön, jonka toteutin jo syyskuussa 2013? No mäpä muistan ja hyvin muistankin, kun tuotteet todella teki vaikutuksen! Tämä postaus itsessään ei ole ko. putiikin kanssa toteutettu, mutta tahdoin nostaa taas vanhaa yhteistyökumppania esille, koska olin tälläkin kertaa tyytyväinen tilaamiini tuotteisiin.


Jos vilkaisitte vanhan postauksen, saatoitte huomata, että mä olin vähän tylsä ja tilasin neljästä nauhasta kolme samaa, joita viime kerralla. Mä oon se friikkimutsi, jonka mielestä tuttien ja tuttinauhojen tulee sopia muuhun asuun tai asusteisiin, joten sininen sopii sinisen kanssa (ja ristiäisiin), pöllöt tuo vähän väriä vaikka yksiväriseen bodyyn ja polkadot-nauhat sopii silloin kun väriä ei kaivata. Tähtiklipsit oli ehdottomia, koska niitä ei viime kerralla ollut ja noh... Tähdet on tähtiä.


Että aika söpöjä, eiks vaan? Mä tein tarviketilauksen alunperin neljään tuttinauhaan, mutta aloin myöhemmin vähän epäröimään, että olisiko pitänyt tilata lisäksi vähän kapeampaa turkoosia nauhaa ja muutama klipsi ja rengas lisää, jotta voisin tehdä mustavalkoisesta polkadot-nauhasta myös pelkän mustan nauhan. Kyllä raskaana oleva voi olla omituinen hullaantuessaan tuttinauhoista...

4.7.2015

UNIPUUSSA

Kuten oon sadasti sanonut, J on ollut ihan älyttömän helppo lapsi ja tähän helppouteen sisältyy myös se, miten mutkattomasti meillä on sujunut unikoulu, imetyksen loppuminen ja tutista luopuminen. Viimeisimpänä luovuttiin siitä tutista ja J on jo siinä iässä, että pienessä päässä pyörii kaikenlaista. Tästä selkeästi huomasi kuinka se tutti kyllä mietitytti iltasadulla, kun toinen katseli parina iltana haikeana ulos ikkunasta ja sanoi miettivänsä lintuja, joille tutit vietiin. Yhtenäkään iltana ei silti itketty tai edes kitisty tutin perään ja mulla oli vahva epäilys siitä, ettei kaikki tulisi sujumaan yhtä mutkitta. Sitten tuli aika siirtyä pois pinnasängystä isojen poikien sänkyyn.

Keskiviikko 1.7.

Sänky koottu iltapäivästä isin työpäivän jälkeen ja J:llä ollut aikaa tutustua tähän. Käytiin vähän läpi, että tää on sitten se uusi sänky, johon illalla mennään nukkumaan. Sen sanottuani J katsoi mua hetken kulmat kurtussa, muttei sanonut mitään. Illalla syötiin ihan tavallisesti iltapuuro, käytiin iltapissalla/-pesulla ja tultiin sohvalle lukemaan iltasatuja. Iltasatujen jälkeen kannan J:n tavallisesti sänkyyn, mutta tänään poika käveli huoneeseensa itse ja kiipesi ihan itse uuteen sänkyynsä. Toivotin hyvät yöt, peittelin ja annoin suukon otsalle nyt kun siihen oli mahdollisuus yltää jopa mahan kanssa. Poistuin huoneesta ja jätin oven raolleen. Ei sanaakaan. J on ollut nyt 25 minuuttia hiljaa huoneessaan ja mä vilkaisen vähän väliä huoneen ovea siinä uskossa, että pian sieltä pilkistää virnuileva ja kovin iloinen, pieni poika. Ehkä yöllä herään siihen, että pienet jalat tepsuttavat sängyn vieressä tai ihan viimeistään siihen, kun kissa menee J:n huoneeseen ja tämä havahtuu. Tää ei taatustikaan ollut tässä. 21:15, yli tunti unta ja J heräsi ensimmäistä kertaa itkemään. Istui sängyssä, kun menin huoneeseen. Kerroin, että on yö, halasin ja laitoin takaisin peiton alle, vähän kitinää ja minuutissa hiljaista. Aamulla heräsin 08:09 J:n jutteluun ja 08:10 J oli poistunut  ensimmäistä kertaa sängystään tullen meidän makuuhuoneeseen.

Torstai 2.7.

Sängyssä kello 20:0jotain. Ilta ja rauhoittuminen meni meistä johtumatta vähän miten meni, joten J paiski ja raivosi purkeilleen, sähläsi iltapalalla ihan omiaan eikä malttanut kuunnella iltasatua paikoillaan, vaan ähisi ja puhisi jatkuvasti jotain. Iltasatujen jälkeen tämä taas käveli ja kiipesi itse sänkyynsä, asettelin Muumipeikon ja rätin hyvin, ja odotti kiltisti peittelyä. Ei juttelua, ei itkua, ei kitinää, ei poistumista. Sinne jäi ja siellä pysyi. Aamulla heräsin 07:45 jutteluun ja seinän koputteluun. Ketään ei kuitenkaan kuulunut, joten 08:05 menin huoneeseen ja sain aamun leveimmän hymyn.

Perjantai 3.7.

20:01 sängyssä. Höpötystä ja kurr-kurr-kurr -ääntelyä. Olin jo varma, että ny läks, mutta ei: 20:03 hiljaista. 20:23 kuului jotain, mutta yläkerrassa on tuparit tms. bileet ja musiikki ja puhe kuuluu jonkun verran tänne. En tosin tiedä onko sillä mitään vaikutusta, mutta sehän me nähdään. 01:46 heräsin kamalaan kolinaan yläkerrasta ja J heräsi siihen samaan. Mulla kuitenkin kesti taas hetki päästä kartalle, joten huoneeseen meneminen ei ehtinyt käymään edes mielessä ennen kuin oli jo hiljaista. Aamulla heräsin 07:16 iloiseen jutteluun. 07:32 ketään ei näkynyt, joten menin taas huoneeseen.

Meillä meni kyllä alku niin järjettömän hyvin, että huh!? Hetkeäkään en kyllä vieläkään usko, että tää ois tässä ja tiedän, että ne karkailut alkaa jossain vaiheessa (lue: heti tämän julkaisun jälkeen). Jos ei Aleksin aloittaessa iltavuorot niin viimeistään Pavun synnyttyä. Pessimisti (realisti) ei tunnetustikaan pety, mut siis oon mä vaan niin ylpee meidän isosta pojasta! Ihan en tosin ymmärtänyt, miksi J jäi kolmena aamuna kahdesta odottelemaan sänkyynsä, mutta sillä tuskin on merkitystäkään..

1.7.2015

VAHINKO KIERTÄMÄÄN

Tiedättekö sellaiset hetket, kun henkilö A laittaa someen kuvan ruuasta/herkusta X, jonka jälkeen henkilön B on ollut pakko saada tätä ja lisää myös oman kuvansa, ja sitten se juttu lähtee leviämään ympäriinsä? No mä olen ainakin joutunut aika usein näiden kuvien uhriksi ja laittanut vahingon kiertämään. Ehkä tänään saan olla henkilön B asemassa, sillä Mirka lisäsi tänään blogiinsa ohjeen esimerkiksi ruissipsien levitteeseen ja ikävästi vähän ennen poikien lähtöä kauppareissulle. Ei varmasti ole vaikea arvata mitä heitin kauppalistalle... 


Mä oon vähän huithapeli varsinkin keittiössä, joten mitat olivat vähän jotain sinne päin ja sipuliksi valikoitu iso sipuli, koska sitä ei vaan voi olla liikaa (vaikka kuinka närästäisi ennestään...). Ennen oon dippaillut ruissipsejä tylsästi pelkkään tuorejuustoon, joten tää toi vaihtelua ja oli oikeesti tosi hyvää! Voisin syödä vaikka miten paljon kyllästymättä, mutta neuvolassa ei ehkä ilahduttaisi, kun seuraavan kerran nousisin vaa'alle. Tätä syödessä aloin tosin haaveilemaan samasta levitteestä uuniperunoiden täytteenä, joten perunahimo ei taida olla päätöksessään vieläkään. Että sieltä vaan ohjetta ylös ja kiroamaan sitä, miten kaiken pitää aina olla niin hyvää.

ISOJEN POIKIEN SÄNKY - CHECK

Me taidettiin ottaa "isojen poikien sänky" puheeksi jo joskus alkukeväästä, kun oltiin koko ajan tietoisia siitä, ettei aiota hankkia meillä syksyllä toista pinnasänkyä vaan J:n nykyinen sänky siirtyy tulevalle pikkuveljelle. Tarkoitus oli siirtyä pinniksestä pois jo kevään aikana, mutta sitten eteen tuli muuttosuunnitelmat ja pelkäsin, että J:lle tulisi muutoksia liian nopeaan tahtiin, jos tämä ei ehtisi kunnolla tottumaan uuteen sänkyyn ja oltaisiinkin jo uudessa kodissa. Tehtiin muutto ihan rauhassa, sen jälkeen annettiin tutit lintuvauvoille ja totuteltiin hetki siihen, mutta päätettiin kuitenkin, että kesän aikana luovutaan pinnasängystäkin.

Alkuperäinen kuva Sotka.fi

Kriteerit tulevalle sängylle oli valkoinen, jatkettava ja turvalaidallinen, ja mun yllätykseksi luottokauppa-Ikeasta ei poikkeuksellisesti löytynytkään mieleistä. Yhtenä vaihtoehtona meillä oli Sotkan JUNIOR-jatkettava -sänky, jonka suht halpa hinta oli suuri plussa, mutta jonka odottaminen mietitytti, koska a) mä olen kaikkihetimullenyt-tyyppiä ja etenkin b) omistan tällä hetkellä poikkeukselliset(!!) lehmän hermot ja haluan riidellä nukkumisesta mahdollisimman pian ennen kuin omat hermot palaavat. Läpikuultavuus ei nyt lopulta olisi haitannut, mutta uskon, että J:n huoneeseen sopii paremmin ihan perusmatta. Ennen kunnon ostopäätöstä erehdyin kuitenkin googlettelemaan vielä kerran ja löysinkin vaihtoehdoiksi myös sänkyjä, joista olin vähän haaveillut tietämättä niiden nykyisestä olemassaolosta.

Olin siis haaveillut sängystä, joka mun pikkusisaruksilla oli joitain vuosia sitten. Pikkusiskolla oli pieni parvisänky ja pikkuveljellä ihan tavallinen sänky, mutta ne sai myös kasattua kerrossängyiksi. Koitin jo keväällä googletella tätä tuloksetta ja unohdin koko asian, mutta se palasi mieleen, kun törmäsin tällaiseen ihan vahingossa tällä kertaa, kun etsin sänkyä tosissani. Löysin kaksikin kovin samantyyppistä sänkyä: NUKKU-jatkosänky ja Unipuu-sarjan Jatkopuu, joista molemmista on muokattavissa kolme eri sänkyä lapsen kasvun mukaan lisäosia ostamalla. Kummankin plussiin unohdin kirjoittaa irroitettavan laidan, jota JUNIORISSA ei ollut. Hinta näissä mietitytti paljon, mutta pohdittiin lopulta, ettei siitä ole mikään pakko tinkiä. J:lle on 1,5 vuotta kerätty lahjarahoja tilille sillä ajatuksella, että niillä saadaan helposti kustannettua kaikki isot hankinnat ja näitä isoja hankintoja ei rattaita ja turvaistuinta lukuun ottamatta ole ollut eikä liiemmin pitäisi tullakaan, joten pihistämisen sijaan sänkyyn voisi ihan yhtä hyvin panostaa. 

NUKKU ja Unipuu olivat olivat kovin tasavertaisia ja niiden välillä ratkaisi Unipuun avonainen pääty, joten vaihtoehdoiksi jäi joko JUNIOR tai Jatkopuu, ja oikeastaan sen enempää miettimättä päädyttiin sitten jälkimmäiseen, joka on itse asiassa juurikin se samainen sänky, joka niillä mun sisaruksilla on ollut. Onhan nykyinen hinta aika hurja verrattuna siihen, millä oltaisiin halvimmillaan päästy, mutta mua turhauttaa tavaroiden vaihtaminen (myydään vanhaa alta, ostetaan uutta tilalle ja myydään taas), joten  tykkään ajatuksesta, että sängyn on mahdollisuus kasvaa lapsen myötä ja saadaan lisäosilla tästä myöhemmin J:lle parvisänky tai vaikkapa pojille kerrossänky.

Unipuun olisi tarkoitus olla liikkeessä tänään ja toivon mukaan kasataan se viimeistään huomenna, jotta nähdään, montako kymmentä kertaa sängystä on kiva karata, kun siihen viimein on mahdollisuus. Pääsee näkemään onko ne mun hermot todella lehmän hermot, kuten on ollut koko raskauden vai puskeeko se härkä nyt tässä vaiheessa takaisin pintaan.