2.6.2015

TIITTÄVÄ TAAPERO

Tilanne, jossa kiitoksia sateli

J pyysi aamupalapöydässä kerran "tettä", eli vettä. Kysyin, eikö tämä haluaisi puuron kanssa mielummin maitoa ja pöydästä kuului "Mm'm, tiitti!" ennen kuin olin edes valmistautunut antamaan maitoa. Uuden kiitoksen kuulin ojentaessani maidon pöytään. Yhtenä päivänä laskin ruokailun ajan kuulemani kiitokset ja niitä tuli yhteensä viisi.

Tilanne, joka hymyilytti

Välillä J kiittelee vähän hassuistakin asioista. Aamuisin mulla on tapana kysyä, saako rullaverhon jo aukaista ja toisinaan saan kielteisenkin vastauksen. Yhtenä aamuna J kuitenkin huikkasi iloisesti sängystään "Mm'm. Tiitti!" ja nyökkäsi.

Tilanne, jossa äitiä itketti

J oli päivän aikana ehtinyt tyhjentämään kissanhiekkaa ja tekemään muutaman muun tempun. Tavarat oli lennelleet pitkin seiniä ja sitä mukaan olin takavarikoinut niitä vaatekaappiini. Mikään ei tuntunut pysyvän korvien välissä kahta sekuntia pidempään ja hermot olivat loppu. Viimeinen niitti oli vielä yksi kiukuttelu ja kyyneleet vain alkoi valumaan pitkin poskia. Aleksi puki päälleen, koska oli lähdössä J:n kanssa kauppaan, mutta käski J:n vielä ennen sitä pyytää multa anteeksi jatkuvaa kiukutteluaan. J tuli pää alhaalla luo ja halasi hiljaa jalkaa, kun istuin sohvalla. Hetken päästä yhä jalkaa halaavan pienen ihmisen suusta kuului hiljainen "Angee...". Aloin itkemään lisää, koska toinen oli niin söpö ja samalla kuului uudestaan "Angee...". Alkoi itkettämään jo niin kovin, etten saanut kyyneleiltä sanottua mitään, joten halasin J:tä takaisin ja silitin hiuksia, jolloin tämä tokaisi vieläkin hiljaisella äänellä "Tiitti..".

Tilanne, jossa sai olla ylpeä

Oltiin eräässä leikkipuistossa ja istuttiin hiekkalaatikolla. Puistossa oli myös tyttö, joka kävi häiriköimässä vähän jokaisen leikkejä keinussa, liukumäessä ja siinä hiekkalaatikolla eikä tytön äitin liiemmin välittänyt. Äiti varoitti monesti, että vieressä on "pieni vauva", eli J, mutta tyttö jatkoi säheltämistään ja nappasi J:ltä lapion. Aika pian tytön äiti tarjosi J:lle toista lapiota ja sanoi tälle "Ole hyvä", johon J vastasi kiltisti ja fiksusti, että "Tiitti".

Tilanne, jossa poika oli äitiä nopeampi

Jokunen viikko sitten oltiin syömässä ja paloittelin J:lle aluksi vain vähän kanaa, koska epäilin tämän syövän kaikkea. Lähes kaikki palat olivat jo uponneet ja J kurkotti kohti pihviveistäni, jotta voisi leikata itse lisää. Ehdotin, että jos äiti leikkaa ja ennen kuin pääsin J:n lautaselle, tämän  suusta kuului jo kovaääninen ja tyytyväinen "Tiittihhh!!".

Kuva, koska tästä maidosta kiitettiin vähintään kerran.

6 kommenttia

  1. Anonyymi2/6/15 20:27

    Ompas kohtelias pikkumies:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Näinä hetkinä tulee olo, et jotain on ehkä jo tehny oikein. :)

      Poista
  2. Anonyymi2/6/15 21:06

    Meillä pari viikkoa nuorempi jäbä ja samaa täällä! Kaikesta kiitellään koko ajan ja monta kertaa, niin suloista!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken uhmaamisen keskellä osaa tosiaan myös olla ihanakin. <3

      Poista
  3. Veeti on nyt ruvennu venyttämään kiitoksen ässää, kiiitooossssssss:D nykyään kun Veetille sanoo "ole hyvä" niin sieltä vastataan "hyvä hyvä" :D

    Veeti sanoo kiitos myös sillon kun ite ojentaa jotain tavaraa vaikka oon yrityäny opettaa et sillon sanotaan ole hyvä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä. :DDD Juuso osais kans sanoo ole hyvä, mut sanoo sillonki just kiitti. :D

      Poista