1.7.2015

ISOJEN POIKIEN SÄNKY - CHECK

Me taidettiin ottaa "isojen poikien sänky" puheeksi jo joskus alkukeväästä, kun oltiin koko ajan tietoisia siitä, ettei aiota hankkia meillä syksyllä toista pinnasänkyä vaan J:n nykyinen sänky siirtyy tulevalle pikkuveljelle. Tarkoitus oli siirtyä pinniksestä pois jo kevään aikana, mutta sitten eteen tuli muuttosuunnitelmat ja pelkäsin, että J:lle tulisi muutoksia liian nopeaan tahtiin, jos tämä ei ehtisi kunnolla tottumaan uuteen sänkyyn ja oltaisiinkin jo uudessa kodissa. Tehtiin muutto ihan rauhassa, sen jälkeen annettiin tutit lintuvauvoille ja totuteltiin hetki siihen, mutta päätettiin kuitenkin, että kesän aikana luovutaan pinnasängystäkin.

Alkuperäinen kuva Sotka.fi

Kriteerit tulevalle sängylle oli valkoinen, jatkettava ja turvalaidallinen, ja mun yllätykseksi luottokauppa-Ikeasta ei poikkeuksellisesti löytynytkään mieleistä. Yhtenä vaihtoehtona meillä oli Sotkan JUNIOR-jatkettava -sänky, jonka suht halpa hinta oli suuri plussa, mutta jonka odottaminen mietitytti, koska a) mä olen kaikkihetimullenyt-tyyppiä ja etenkin b) omistan tällä hetkellä poikkeukselliset(!!) lehmän hermot ja haluan riidellä nukkumisesta mahdollisimman pian ennen kuin omat hermot palaavat. Läpikuultavuus ei nyt lopulta olisi haitannut, mutta uskon, että J:n huoneeseen sopii paremmin ihan perusmatta. Ennen kunnon ostopäätöstä erehdyin kuitenkin googlettelemaan vielä kerran ja löysinkin vaihtoehdoiksi myös sänkyjä, joista olin vähän haaveillut tietämättä niiden nykyisestä olemassaolosta.

Olin siis haaveillut sängystä, joka mun pikkusisaruksilla oli joitain vuosia sitten. Pikkusiskolla oli pieni parvisänky ja pikkuveljellä ihan tavallinen sänky, mutta ne sai myös kasattua kerrossängyiksi. Koitin jo keväällä googletella tätä tuloksetta ja unohdin koko asian, mutta se palasi mieleen, kun törmäsin tällaiseen ihan vahingossa tällä kertaa, kun etsin sänkyä tosissani. Löysin kaksikin kovin samantyyppistä sänkyä: NUKKU-jatkosänky ja Unipuu-sarjan Jatkopuu, joista molemmista on muokattavissa kolme eri sänkyä lapsen kasvun mukaan lisäosia ostamalla. Kummankin plussiin unohdin kirjoittaa irroitettavan laidan, jota JUNIORISSA ei ollut. Hinta näissä mietitytti paljon, mutta pohdittiin lopulta, ettei siitä ole mikään pakko tinkiä. J:lle on 1,5 vuotta kerätty lahjarahoja tilille sillä ajatuksella, että niillä saadaan helposti kustannettua kaikki isot hankinnat ja näitä isoja hankintoja ei rattaita ja turvaistuinta lukuun ottamatta ole ollut eikä liiemmin pitäisi tullakaan, joten pihistämisen sijaan sänkyyn voisi ihan yhtä hyvin panostaa. 

NUKKU ja Unipuu olivat olivat kovin tasavertaisia ja niiden välillä ratkaisi Unipuun avonainen pääty, joten vaihtoehdoiksi jäi joko JUNIOR tai Jatkopuu, ja oikeastaan sen enempää miettimättä päädyttiin sitten jälkimmäiseen, joka on itse asiassa juurikin se samainen sänky, joka niillä mun sisaruksilla on ollut. Onhan nykyinen hinta aika hurja verrattuna siihen, millä oltaisiin halvimmillaan päästy, mutta mua turhauttaa tavaroiden vaihtaminen (myydään vanhaa alta, ostetaan uutta tilalle ja myydään taas), joten  tykkään ajatuksesta, että sängyn on mahdollisuus kasvaa lapsen myötä ja saadaan lisäosilla tästä myöhemmin J:lle parvisänky tai vaikkapa pojille kerrossänky.

Unipuun olisi tarkoitus olla liikkeessä tänään ja toivon mukaan kasataan se viimeistään huomenna, jotta nähdään, montako kymmentä kertaa sängystä on kiva karata, kun siihen viimein on mahdollisuus. Pääsee näkemään onko ne mun hermot todella lehmän hermot, kuten on ollut koko raskauden vai puskeeko se härkä nyt tässä vaiheessa takaisin pintaan.

14 kommenttia

  1. miepä kuule uskon ettei karkaa kertaakaa! niii unelmalapsi tähänki asti et kelpas miul millo vaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäpäs en! Toi on niin täydellinen, et onhan siitä nyt jo aika löytyä jotain "vikaa". :D

      Poista
  2. ja vitsi mite sie oot jaksanu tehä näi huolellise postaukse! aina ilo lukkee ku huoma et on kuvie tekstei myöte nähty vaivaa!

    VastaaPoista
  3. Huippu valinta! Me ollaan ainakin oltu tyytyväisiä! :) ja onhan noi superkauniit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti meki tullaan olemaan! Mä muistelinki, et teillä oli Unipuu ja oli pakko tsekata se postaus vielä sillon ennen ku lopulta päädyttiin siihen. :)

      Poista
  4. Meillä ei karattu alkuun yhtään ja just ennen vauvan syntymää alko karkailu. Nyt jo onneks tyystin vähentynyt että 1-5 kertaa palautetaan sänkyyn. Joinakin iltoina ei karkaa ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti meillä sujuis yhtä helposti. :) Eniten mua jännittää, et jos toi herää keskellä yötä ni alkaaks siellä kauheet leikit vai jatkaaks uniaan kylkeä kääntämällä niinku tähänki asti.. :D

      Poista
  5. Unipuun sänky on kyllä todella hyvä ja laadukas! Muistaakseni tuosta jatkettavasta jos haluaa parvi sängyn niin joutuu pohjan tai laidan uusimaan. Sanoi yks myyjä joka on joskus myynyt kyseistä merkkiä. Saattaa olla halvempi sit ostaa kokonaan uusi sänky. Mutta jatkettavilla sängyillä on hyvä jälleenmyynti arvo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo laidaks ainakin pitäis siinä vaiheessa ostaa pidempi ja ilmeisesti vähän korkeempikin. Mut se ei onneks oo tän hetken juttu ja nyt oon tyytyväinen just siihen, et pitäis olla varmasti hyvä. :)

      Poista
  6. Meille kotiutui juurikin 1v 9kk taaperolle tuo jatkopuu, en oo ehtiny vielä kirjottamaan aiheesta. Odotetaan pikkusiskoa syntyväksi nyt muutaman viikon sisään ja haluttiin pinnis hetkeksi huilaamaan.

    Meillä valinta kohdistui tuohon juurikin sen takia että pienellä ikäerolla tytöt saavat tuosta joskus joko kerrossängyn tai toinen vaikka sen ihanan pikkuparven. Meillä jäi muuten turvalaita kokonaan käyttämättä, tyttö kun nukkui jo ennestään pinniksessä josta oli otettu yksi laita veks. Vielä ei oo ainakaan tullu alas.. kopkop

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kans koettiin oikeeks hetkeks tää kesä, kun pikkuveljen syntymään vielä (toivottavasti) se 3kk niin ei sit yhdistä pinnasängyn lähtöä ja vauvaa toisiinsa eikä tunnu siltä, et joutuu luopumaan jostain vauvan takia.

      Meijän on kyllä ihan pakko laittaa turvalaita, koska pelkään ton putoomista! Pinnasängyssä käy nimittäin öisin aina kauhee pauke. :D En tiiä onks siellä niin ahdasta, et pää ja jalat paukkuu sen takia vai onks se tila ihan yhdentekevää ja sama pauke alkaa nyt seinän ja laidan välillä...

      Poista
  7. Sä lakkasit lukemasta mun blogia, tuliko jotain vastenmielistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No what! Mä ihmettelinki jo, ettei oo näykyny päivityksiä, mut syy oli sit lukulistassa. Että juu ei vastenmielisyyksiä. :D Täytyy tsekata toi ku pääsen illalla koneelle (jos Juuso ei karkaile....).

      Poista