19.6.2015

CARPE DIEM

Se kliseinen lause tatuoituna ihmisten ihoon, muistilappuina jääkaapin ovessa ja vähän siellä ja tuolla. Lause, joka kuulosti muutama vuosi sitten kovin hienolta ja jota en sentään, thanks god, koskaan lätkäissyt musteella omaan ihooni, koska tällä hetkellä tahtoisin sen luultavasti pois. Erityisherkkyyden takia mun on todella helppo olla onnellinen ja kiitollinen just tästä hetkestä, ja toimin useimmiten sydämellä enkä järjellä, koska se hetki. Silti oon se tuuliviiri, joka on nyt kolmen vuoden takaisessa tammikuussa ja kolmen minuutin päästä ensi vuoden heinäkuussa ilman, että niiden välillä on minkäänlaista lankaa. Kun se lanka nyt ei vaan tahdo pysyä käsissä.

Tällä hetkellä mä olen aika vahvasti loppuvuodessa ja se kai postauksen pointti olikin. Yhtenä iltana mulla oli ihan hirveä hinku kirjoittaa ja mä kirjoitin. Taisin sen illan aikana kirjoittaa kolme postausta näppis sauhuten ja sitten tajusin, että eih, nythän mä joudun säilömään tätä postausta monta kuukautta luonnoksissa enkä saa asettaa sitä päivänvaloon. Kyseessä nimittäin oli teksti Pavun nimestä ja ennen sen julkaisua tarvitaan ristiäiset, jotta voin lisätä postaukseen tarvittavat kuvat kyseisen juhlan kastehetkestä. Carpe diem? No ei nyt ihan. 

J:tä odottaessa makoilin sen seitsemän kuukautta sängyssä, joten taidan käydä vähän ylikierroksilla nyt kun saan kokea näitä juttuja ensimmäistä ja viimeistä kertaa ennen sinne vauvakuplaan joutumista. Laskettuun aikaan on päivälleen neljä kuukautta ja meillä on tuplarattaat hankittuna. Mahdolliset kotiutumishousut ja -sukatkin jo täällä, jos kauppaan ei tule niitä, jotka tahtoisin ja odotan kovin syksyä, jotta pääsen ostamaan nallehaalarin. Ristiäiskakkuunkin olisi jo idea, joko sen voi leipoa (en minä!!)? Synnytyskin on mielessä. Mennäänkö yli lasketun ajan vai ennustiko nettituttu päivän oikein? Oonko mä yksin tai J:n kanssa kotona kun synnytys alkaa? Saanko Aleksia kiinni? Mitä jos se on yövuorossa? Kenet saadaan vahtimaan J:tä, jos kaikki on töissä? Muuttuuko meidän iltarutiinit vielä niin, että on turha kirjoittaa ohjeita valmiiksi jo nyt (jos siis lähtö tulee alkuillasta)? Se on tää kyselyikä. Harmi, ettei kukaan osaa kertoa mulle oikeita vastauksia eikä Googlekaan nyt tällä erää auta. 

Samalla haluisin mennä jo ja samalla on niin jännää, että voisin ehkä skipata sen synnytyksen kokonaan, vaikka kuitenkin haluun synnyttää? Onneks tää hakuna matata muistuttaa aina välillä, et hei, oos ny.

4 kommenttia