2.5.2015

VAPPUREISSU

J:n pappa (minun isi!) heitti pari viikkoa sitten kysymyksen, voitaisiinkohan viettää vappu yhdessä niiden kanssa suuntaamalla nokka kohti Nokian Edeniä. Sen enempää ajattelematta olin, että joo joo ja näin meillä siis oli suunnitelma vapulle. Vasta vähän myöhemmin aloin miettimään homman ongelmapuolia, joita oli oma pahoinvointini yhdistettynä 150 kilometrin matkaan sekä J:n nukkuminen. J:hän on ihan superhyvä nukkuja ja nukkunut täysiä yöunia noin 8 viikon iästä asti, mutta siirtynyt myös omaan huoneeseen puolivuotiaana, koska oli kovin herkkäuninen eikä enää kyennyt nukkumaan meidän kanssa. Tämä on siis nukkunut pian vuoden omassa huoneessaan, joten vähän mietitytti, että kuinkahan siinä sitten käy. Myös J:n nukkumaanmenoaika (19 - 20) ehti mietityttämään, mutta kiitos muuton, tämä ehti viikon aikana siirtyä tunnilla. Oltiin kuitenkin yhä lähdössä matkaan ja päätettiin selvitä laattaamisella ja huonoilla yöunilla, jos hyvää oloa ja hyviä unia ei olisi tarjolla. 

Viikko sitten torstaina J:lle iski flunssa ja 39 asteen kuume, ja jo siinä vaiheessa enteilin, etten jäisi tauditta, koska yleensä vähintäänkin me kaksi käydään samat jutut läpi. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että oltiin kipeänä - kaikki kolme. Aleksi ja J pääsi taudista paremmin eroon ja mäkin aloin eilen olemaan siinä vaiheessa, että se alkaa olemaan jo loppusuoralla ja ah-niin-ihanan aamun (koska pahoinvointi on silloin pahimmillaan) jälkeen me sitten oltiin kuin oltiinkin matkalla. Jos kyse olisi ollut vain musta ja Aleksista, olisin mitä luultavammin lyönyt hanskat tiskiin ja kieltäytynyt lähtemästä sillä ololla mihinkään, mutta J:lla on kummallinen vaikutus muhun ja sen pienen takia tämäkin reissu tuli tehtyä.


Heti hotellille päästyä ja huoneet saatua vaihdettiin uimapuvut päälle ja lähdettiin altaille. Alkuun J vaikutti aika hämmentyneeltä ja oli hiljainen, mutta viime uintikerrasta olikin jo melkein puoli vuotta, joten ei ihme. Mä olin suurimman osan ajasta ihan jäässä ja tyydyin vain lillumaan "rannassa", mutta onneksi me saadaan olla niin kovin kiitollisia siitä, että J:ltä ei taatustikaan tule hoitajat loppumaan, päinvastoin. Joskus musta tuntuu, että jokainen haluaisi repiä siitä pienen osan itselleen. Uimisen jälkeen tuli jääkiekkoa ja J pääsi tutustumaan hotellin leikkihuoneeseen. Kaikkein hauskinta taisi kuitenkin olla käytäviä pitkin juokseminen. Meidän ruokailukin saatiin sovitettua sopivasti niin, ettei J:tä tarvinnut jättää illalla yksin huoneeseen nukkumaan, vaan tämä päätyi samaan pöytään varastamaan mun pikkusiskoni lautaselta elämänsä ensimmäiset ranskalaiset. 

Omaan huoneeseen siirtymisen ja täysimetyksen loppumisen jälkeen meillä on ollut kovin säännöllinen rytmi, eli juurikin sen vuoden ajan. J ei ole koskaan tahtonut leikkiä keskellä yötä, koska siihen ei vain ole annettu mahdollisuutta. Omassa sängyssä saa höpöttää ja touhuta, mutta iltatoimien jälkeen ei enää poistuta huoneesta (kunnes kesällä vaihdetaan sänkyä.....). Mä haluan pitää siitä ja kaikista muistakin rutiineista kiinni, koska musta ton mininkin on helppo elää mukana, kun tietää jo valmiiksi mitä tapahtuu. Niinpä me illalla lähdettiin huoneeseen rauhoittumaan ja tehtiin kaikki ihan kuten kotona. Iltapalat, pisut, pesut, satujen valitseminen, sadut ja sänkyyn, jossa oma peitto odotti. Rauhassa ilman kiirettä, mutta silti reippaasti temppuilematta. Kaikki meni ihan tutuin jutuin ja sänkyyn laskemisen jälkeen toivotin hyvää yötä poistuen samalla huoneesta, kuten kotonakin on tapana. Mentiin viereiseen huoneeseen katsomaan telkkaria ja lätisemään eikä meidän huoneesta kuulunut ääntäkään. Ei pienen pienintä ääntä. Yöllä J havahtui kahdesti mun niistämiseen, mutta tyytyi vain tokaisemaan "Äiti? Isi?" ja jatkoi taas uniaan. 


Aamulla käytiin aamupalalla (hotellipuuro ei kelvannut meidän J "syön kaiken mitä tarjotaan paitsi mämmiä" S:lle, mutta oltiin sentään varauduttu muuhunkin) ja syömisen jälkeen muut paineli uimaan, kun mä jäin huoneeseen lepäämään ja pakkaamaan. Puolenpäivän aikoihin lähdettiin kohti kotia ja poikettiin matkalla Ideaparkkiin syömään. Papu sai matkaan Pentikin pupun, jotta reissusta jäi käteen (mahaan?) muutakin kuin "potkut" porealtaalta. Potkuista puheen ollen mä olen tainnut tuntea viimeiset ensimmäiset liikkeet! Tunsin ensimmäiset keskiviikkona raskausviikolla 15+2, mutten osannut yhdistää niitä liikkeiksi. Eilen tunsin samanlaisia muksautuksia parissa eri kohdassa enkä keksi muutakaan selitystä niille, koska jälleen tänään joku muksautteli paristi. Mä odotin jotain J:n kaltaisia pieniä hipasuja, mutta toisaalta johan se sydänääniä kuunnellessa selvisi, että kaveri on varsin vauhdikasta sorttia.

Poissa kotoa oli jees, mutta kotiinkin oli kiva tulla. Kotimatkalla sain kaveriksi mahaan kohdistuvat kivut, jotka ovat täällä yhä, mutta kunhan saan salaatin nassuuni ja pääsen omaan(!!) sänkyyn niin ehkäpä ne tästä. Te kuitenkin tätä luette niin kiitos vaan reissusta, mukavaa oli ja mikä parasta - J:llä oli taatusti vielä mukavampaa ja sitähän mä toivoinkin. 

4 kommenttia

  1. Anonyymi2/5/15 22:05

    oi miullekki kelpais! ootpa tuntenu aikasin liikkeet, miulla tuntu vast 21 viikolla mut ootanki esikoista : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tunsin Juusostakin jo 15+4. :) 20+ alkoi tuntumaan käteen.

      Poista
  2. Anonyymi3/5/15 08:54

    En oo koskaan täältä Helsingistä ajellut Nokian Edeniin, mutta Porista päin ajaessa se on kyllä niin mutkanen ja mäkinen tie että en yhtään ihmettele jos jollekin huono olo siinä reisusa tulee :D
    <3: been there, done that!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta se tuntu vaan yhdeltä pitkältä suoralta parilla mutkalla ennen rampille menoa. :D Oksensin ennen lähtöä kotona ja matka teki tiukkaa, mut selvisin siitä sentään!

      Poista