26.5.2015

KUKA VEI VAUVANI?

J oli täydellinen vauva. Täydellinen ulkoisesti, kuten jokaisen äidin omat pienet räkänokat, mutta sen lisäksi tämä myös toimi täydellisesti. Ei itkenyt turhia. Ei saanut rintaraivareita. Nukkui täysiä yöunia kahdeksan viikkoisena. Ei koskaan puklannut kuin yhdet ainoat vaatteensa. Säästyi korvatulehduksilta ja muilta sairasteluilta. Oli kaikin tavoin niin tyytyväinen, että joskus se täydellisyys pelotti. Rakastin vauvavuotta ja rakastin sitä tunnetta, miten tärkeässä asemassa sain olla (ja saan toki edelleen).

Huomenna meidän täydellinen räkänokka on 1,5-vuotias. Luulin, että vauvavuoden jälkeen olo olisi kovin tyhjä, mutta ei se ole, vaikka tietysti on hurjaa, että meidän pieni esikoinen lähestyy koko ajan kahden vuoden ikää. Niin paljon kun vauvavuodesta nautinkin, nautin tästä hetkestä vähintään yhtä lailla. Toisaalta välillä on kovin hyödytön olo, kun toinen alkaa olemaan kovin itsenäinen. J on jo joitain kuukausia syönyt täysin itsenäisesti. Banaani uppoaa pieneen suuhun, kun sen saa avattuna käteen eikä viinirypäleitä tarvitse irroitella tertusta. Nokkamukit saisi siirtää pois kuivauskaapista ja pieni kiipeää itse juniorituoliinsa sen sijaan, että tätä pitäisi nostella syöttötuoliin. Ne tutitkaan ei enää ole käytössä ja luultavasti ensi kuun aikana siirrytään uuteen sänkyyn - sänkyyn, jonne voi kiivetä ihan itse.

Kaikki edellä mainittu on samalla haikeaa, mutta kasvaminen on tuonut myös kovin paljon asioita, jotka on ihan uusia. Tykkään siitä, että J osaa itse kertoa, mitä tahtoo tehdä. Tämä osaa pyytää piirustuspaperia ja kyniä, jos tahtoo piirtää ja menee kaivamaan itselleen ulkovaatteita, kun tahtoo lähteä ulos potkimaan palloa. Ei jää epäselväksi, jos J tahtoo Plaston kuorma-auton huoneensa kaapin ylimmältä hyllyltä. Iän lisääntyessä me voidaan tehdä paljon enemmän juttujakin yhdessä. J rakastaa auttaa kotitöissä (joskus liikaakin) eikä mun tarvitse kuin puhua pyykin pesemisestä niin tämä juoksee pyykkikaapille, jotta saa täyttää koneen ja laittaa sen päälle. Tiskikoneen tyhjentäminen on hauskaa ja suihkepullosta on pakko pitää kiinni, jos pestään vaikkapa peiliä. J tykkää laittaa kahvinporoja keittimeen, tökkiä lihatikkuihin haarukan kanssa reikiä ja heittää kurkut salaatin joukkoon. Joka päivä saan olla niin käsittämättömän ylpeä tästä pienestä ihmisestä ja sydän on pakahtua joka kerta, kun kuulen tuosta suusta sanan "tiitti" (kiitti). Ihan arkisia pieniä juttuja, jotka tuntuu niin suurilta, kun ne saa jakaa just tän tyypin kanssa.

Vauvakuvia katsoessa mietin joskus, että kuka ihme vei mun vauvani, mutta kyllä tää vaan on jotain vielä paljon parempaa.

Meillä on vaihe. Annepuppu-vaihe. Ja sen annepupun on oltava päässä aamusta asti.

4 kommenttia

  1. annepuppu xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jooh... Pikkuhiljaa tekis mieli polttaa se. :D

      Poista
  2. Hahaa! Annepuppu! :D Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään haluttiin heti aamusta parvekkeelle potkimaan palloa ja annepuppu unohtu ihan kokonaan - luojan kiitos ees välillä! :D Kiitos Selina. :)

      Poista