30.5.2015

HULLUT HIMOT

Mulla on molemmissa raskauksissa ollut raskaushimoja, kuten varmasti jokaisella raskauden kokeneella. J:stä himot rajoittuivat lähinnä Hesen hampurilaisiin ja kanatortilloihin, sekä kaupan ranskalaisiin ja tillikermaviiliin, ja eri herkkuihin. Kesän aikana myös uudet perunat upposivat kuin... Joku jonnekin, ja saatoin vetää helposti kymmenen perunaa päivälliseksi ja kymmenen vielä myöhemmin iltapalaksi. Mun oli tarkoitus kerätä tässä raskaudessa himoja loppuun asti, mutta koska ne eivät tunnu muuttuvan, julkaisen tämän jo nyt ja teen raskauden toisesta puolikkaasta toisen osan, jos tilanne muuttuu.


1) Peruna

Ensimmäinen todellinen himo oli peruna - ihan sama missä muodossa. Olin kerran yksin kotona ja keittelin meille muusiperunoita samalla kun makoilin sohvalla. Yhtäkkiä keittiöstä alkoi leijailemaan ihan järkyttävän hirvittävän kamalan ihana tuoksu: Peruna! Mulle tuli ihan omituinen olo. Tuntui siltä, kun olisin ollut promillen humalassa, musiikki olisi soinut taustalla, ympärillä olisi ollut kymmenittäin ihmisiä ja kännistä johtuen kaikki olisi ollut vähän epätodellisen oloista. Olin ihan varma, että leijun ja se tuoksu oli oikeasti huumaavan oloista. Tästä on aikaa ehkä kymmenen viikkoa ja tulee hullu olo jo ajatellessa tuota hetkeä. En vieläkään ihan ymmärrä sitä!

2) Kurkku

Himo, joka iski perunahimon mentyä ohi. Mulla oli järjetön paha olo, teki mieli jotain raikasta ja jääkaapissa sattui olemaan kurkku. Annoin pikkusormen enkä saanut takaisin. Seuraavana päivänä Aleksi haki mulle kaupasta 400 grammaa kurkkua, jonka vedin 20 minuutissa Salkkareita katsellessa. Seuraavana päivänä pyysin tuomaan kerralla kaksi ja 800 grammaa häivisi hetkessä. Huhtikuussa oltiin lähdössä Aleksin tädin häihin ja mä pakkasin mukaani oksennuspussien lisäksi puukon ja 200 grammaa kurkkua. Se oli liian vähän. Muistanpa päivän, jolloin vedin kolme kurkkua iltapalaksi.

3) Salaatit

Toukokuun alussa saapui kolmas himo, joka alkoi yhdestä ainoasta salaatista iltapalana. Yhtäkkiä huomasin himoitsevani salaattia joka päivä ja lähtö Nokian Edeniin ärsytti, koska olisin halunnut viedä mukanani pelkkiä salaattiaineita. Salaattihimon alkamisesta on ihan just nyt kuukausi eikä se ole vieläkään mennyt ohitse, vaikka pahoinvoinnin loputtua on tullut kyllä syötyä muutakin enkä enää väännä pupun ruokaa päivittäin - useita kertoja viikossa kylläkin. Ehdoton lemppari on ensimmäisessä kuvassa näkyvä mansikka-fetasalaatti, joka on siis niinkin yksinkertainen, että se sisältää salaatinlehtiä, kurkkua, fetaa ja mansikoita. Naurettavan tylsä, mutta silti ihan parasta. Voisin vain tuijottaa kyseistä kuvaa.

Ainoa epäterveellinen himo on ollut ne kirpeät rengaskarkit, joiden nimeä en nyt millään tahdo muistaa, mutta nekin vain sillon, kun niitä on ollut kaapissa. Kaappiin niitä ei ole ollut pakko saada, vaikka mieli onkin tehnyt. Saapa nähdä pysynkö loppuun asti tällaisella linjalla vai tuleeko tässä noin 20 viikon aikana vielä se viime raskaudesta tuttu "kolme sipsipussia ja pari karkkipussia kolmessa illassa" -vaihe. Ette ehkä ylläty, jos sanon, etten varsinaisesti odota sitä. Mikä teillä on ollut raskausaikana se TheHimo (ja nyt puhumme ruuasta!)?

29.5.2015

59,5 NELIÖTÄ: LASTENHUONE



Joka on tällä hetkellä lapsen huone ja lasten siirtyessä samaan huoneeseen vaihtuu luultavasti myös huoneet. J:n huone on meidän kodin väripilkku ja sitä se on ollut ihan alusta alkaen (aiemmat postaukset huoneista löydät täältä ja täältä), kiitos äitini. Äiti taisi alunperin valita J:lle lampun ja sinivihreän lohikäärmematon, jonka ympärille huone alkoi rakentua ja sille tielle me ollaan jääty. Toisinaan on hetkiä, jolloin tekisi mieli repiä myös täältä kaikki värillinen alas ja asettaa tilalle mustavalkoiset verhot Muumikuosilla, sekä samaa sarjaa oleva matto. Sitten herään todellisuuteen ja muistan taas, että ei, kyllä mä haluan lapsen huoneen näyttävän siltä, että se on lapsen.


J:n huoneen päävärit siis ovat edelleen se vihreä ja sininen, mutta myös lelut tuovat osansa. Reppu ja taaperokärry taas eivät sovi kuvaan mitenkään ja oon koittanut sulkea ne pois mielestäni aika hyvin siinä onnistuen. Nyt kun asiasta kirjoitin, en edes tiedä, miksi taaperokärry on yhä esillä, kun J ei sillä enää leiki. Leluja voisi kai muutenkin käydä vähän läpi. Valkoinen rullaverhokin olisi paljon parempi kuin musta, mutta musta pitää valon paremmin poissa, joten tyydyn siis siihen. Teini-iässä aloin vierastamaan värejä (paitsi silloin kun pinkki oli musta in!) ja erityisesti vihreä on aina ollut yksi ripulioksennus ruskean rinnalla. No ruskeasta tuli vahignossa ihan jees, mutta sitä en vieläkään voi uskoa, että mä tykkään jopa siitä vihreästä. En mä sitä itselleni laittaisi, mutta J:lle se kelpaa kyllä ja huone on täydellinen juuri näillä väreillä. Mä jopa tietoisesti haalin huoneeseen lisää vihreää etsimällä sinne uuden vihreän päiväpeiton.


Värin lisäksi se toinen juttu J:n huoneessa on... No ne tähdet! Edellisessä postauksessa mainitsin, kuinka tähtien suhteen sopii lause "more is more", mutta nyt on myönnettävä, että tässä huoneessa se alkaa olemaan aika käytetty juttu eikä lisää tule. Toinen tuoli on yhä(!) maalaamatta ja alkuperäiseen suunnitelmaan kuului tähden maalaaminen ainakin pöytään, mutta se ajatus on nyt kuopattu. Hyllyllä oleva tähti on oikeasti lamppu, mutta toimii tällä hetkellä vain koristeena eikä pääse oikeuksiinsa, sillä päällä ollessa se näyttää pimeässä tältä. Tykkään siitä joka tapauksessa.


Jos ette vielä vilkaisseet niin tsekatkaapa myös postaukset eteisestä, WC:stä/kylpyhuoneesta ja keittiöstä/olohuoneesta. Mä olisin myös kiinnostunut tietämään, löytyykö teiltä postauksia lastenhuoneista? Jos löytyy niin laittakaa linkkejä kehiin!

28.5.2015

59,5 NELIÖTÄ: KEITTIÖ + OLOHUONE


Kuten oon varmasti ennenkin sanonut, musta avokeittiö (tsekkaa vanha keittiö) tuo paljon kotoisamman tunnelman kuin erillinen keittiö ja siitä syystä tahdoin sen löytyvän meidän uudesta kodista. Monet varmasti pitävät tilaa ahtaana ja se oli asia, jota pelkäsin alkuun itsekin. Onhan tää erilainen kun entinen olohuone, jossa vain osa oli sisustettu ja loppu toimi J:n romujen säilytyksenä ammottaen silti tyhjyyttään. Uuden kodin tiloihin totuin nopeasti ja muutamassa päivässä koko juttu tuntuikin loistavalta eikä lainkaan ahtaalta, vaikka ruokailuryhmä onkin lähellä sohvaa. Meille mahtuu kaikki mitä pitääkin (okei, kotiteatterin kaksi etukaiutinta ei muuten mahdu!), mutta ylimääräiselle romulle ei ole tilaa ja se on musta vain suuri plussa, koska en tykkää vähän tätä täällä ja tota siellä -sisustuksesta. Kuvat on taas näissäkin mitän on, koska tahdon antaa mahdollisimman selkeän yleiskuvan ja siksi joudun ottamaan ne panoraamalla. Ne on myös vanhan iPhone 5 käsialaa enkä jaksanut ottaa samoja kuvia enää uudella puhelimella.


Moni varmaan pitää meidän kotia tylsän värittömänä ja täysin massana Ikeakamoineen ja tähtineen, kuten voisi ajatella myös mm. tatuointieni tähdistä. Mä kuitenkin tatuoin ensimmäiset tähdet ihooni viisi vuotta sitten enkä ole piilottamassa niitä pois yhtään sen enempää, mitä vaihtaisin sisustusta retron tullessa muotiin. En välitä vaatemuodista tai muodista sisustuksessa, vaan pidän itseni ja kotini ihan vaan sellaisena, josta tykkään. Sama mustavalkoinen siis jatkaa myös olohuoneen puolella ja itse asiassa punaiset sohvatyynytkin on jo laitettu pois, kun muuallakaan kodissa ei enää vilku punainen väri.


Nappaako tähdet tai Ikea teihin? Voin paljastaa, että meillä tähdet ei suinkaan rajoitu kylppäriin ja olohuoneeseen vaan lisää on luvassa ja ne ulottuvat aina parvekkeelle asti! More is more ja silleen. Aikaisemmat kotipostaukset löydät täältä (eteinen) ja täältä (WC/kylpyhuone).

27.5.2015

59,5 NELIÖTÄ: WC + KYLPYHUONE


Ainoat kunnolliset kriteerit vessan ja kylppärin suhteen meillä taisi olla toive omasta saunasta ja se, ettei asunnosta löydy kylpyammetta. Sauna ei ole niin välttämätön edes sen käytön takia, vaikka se lämmitetäänkin kahdesti viikossa, vaan suurin syy oli säilytys. Edellisessä asunossa meillä ei ollut saunaa ja se kyllä raivostutti joka kerta suihkuun mennessä, kun J:n amme ja lelut olivat pitkin lattiaa. Otetaan mahdollisesti vauva-amme jalkoineen käyttöön hetkeksi Pavun kohdalla, joten kaksi punkkaa olisi ollu jo ihan liikaa, kun yksikin tuotti harmaita hiuksia. Nyt sekään ei tule olemaan ongelma.


Tykkään meidän seinälaatoista (vai kaakeleista, mitä eroa?) ja sekä seinien että lattian väristä. Myös leveys on jees, koska edellisen asunnon kapeampi WC sai tilan tuntumaan aika ahtaalta, kuten väritys ja saunattomuuskin. Alkuun pelotti, ettei pesutorni mahdu niiden yllä olevan pömpelin takia, mutta mahtuikin juuri sopivasti! Ennen meillä oli pyykkikone ja kuivuri vierekkäin. Pesutorni on muuten enemmän mun mieleeni, mutta nyt meillä ei ole mahdollisuutta rakentaa hoitotasoa kylppäriin. J:n vaipanvaihto sujuu ihan hyvin ilman tasoakin, joten en usko, että pienemmänkään kaverin kanssa tulee olemaan ongelmia.


Että sellaista. Ei taida olla kovin vaikea arvata millä linjalla jatketaan keittiön ja olohuoneen puolella?  Postauksen eteisestä löydätte täältä.

26.5.2015

KUKA VEI VAUVANI?

J oli täydellinen vauva. Täydellinen ulkoisesti, kuten jokaisen äidin omat pienet räkänokat, mutta sen lisäksi tämä myös toimi täydellisesti. Ei itkenyt turhia. Ei saanut rintaraivareita. Nukkui täysiä yöunia kahdeksan viikkoisena. Ei koskaan puklannut kuin yhdet ainoat vaatteensa. Säästyi korvatulehduksilta ja muilta sairasteluilta. Oli kaikin tavoin niin tyytyväinen, että joskus se täydellisyys pelotti. Rakastin vauvavuotta ja rakastin sitä tunnetta, miten tärkeässä asemassa sain olla (ja saan toki edelleen).

Huomenna meidän täydellinen räkänokka on 1,5-vuotias. Luulin, että vauvavuoden jälkeen olo olisi kovin tyhjä, mutta ei se ole, vaikka tietysti on hurjaa, että meidän pieni esikoinen lähestyy koko ajan kahden vuoden ikää. Niin paljon kun vauvavuodesta nautinkin, nautin tästä hetkestä vähintään yhtä lailla. Toisaalta välillä on kovin hyödytön olo, kun toinen alkaa olemaan kovin itsenäinen. J on jo joitain kuukausia syönyt täysin itsenäisesti. Banaani uppoaa pieneen suuhun, kun sen saa avattuna käteen eikä viinirypäleitä tarvitse irroitella tertusta. Nokkamukit saisi siirtää pois kuivauskaapista ja pieni kiipeää itse juniorituoliinsa sen sijaan, että tätä pitäisi nostella syöttötuoliin. Ne tutitkaan ei enää ole käytössä ja luultavasti ensi kuun aikana siirrytään uuteen sänkyyn - sänkyyn, jonne voi kiivetä ihan itse.

Kaikki edellä mainittu on samalla haikeaa, mutta kasvaminen on tuonut myös kovin paljon asioita, jotka on ihan uusia. Tykkään siitä, että J osaa itse kertoa, mitä tahtoo tehdä. Tämä osaa pyytää piirustuspaperia ja kyniä, jos tahtoo piirtää ja menee kaivamaan itselleen ulkovaatteita, kun tahtoo lähteä ulos potkimaan palloa. Ei jää epäselväksi, jos J tahtoo Plaston kuorma-auton huoneensa kaapin ylimmältä hyllyltä. Iän lisääntyessä me voidaan tehdä paljon enemmän juttujakin yhdessä. J rakastaa auttaa kotitöissä (joskus liikaakin) eikä mun tarvitse kuin puhua pyykin pesemisestä niin tämä juoksee pyykkikaapille, jotta saa täyttää koneen ja laittaa sen päälle. Tiskikoneen tyhjentäminen on hauskaa ja suihkepullosta on pakko pitää kiinni, jos pestään vaikkapa peiliä. J tykkää laittaa kahvinporoja keittimeen, tökkiä lihatikkuihin haarukan kanssa reikiä ja heittää kurkut salaatin joukkoon. Joka päivä saan olla niin käsittämättömän ylpeä tästä pienestä ihmisestä ja sydän on pakahtua joka kerta, kun kuulen tuosta suusta sanan "tiitti" (kiitti). Ihan arkisia pieniä juttuja, jotka tuntuu niin suurilta, kun ne saa jakaa just tän tyypin kanssa.

Vauvakuvia katsoessa mietin joskus, että kuka ihme vei mun vauvani, mutta kyllä tää vaan on jotain vielä paljon parempaa.

Meillä on vaihe. Annepuppu-vaihe. Ja sen annepupun on oltava päässä aamusta asti.

24.5.2015

NO SE NEUVOLA

Oikea neuvola, kun aiempi kerta ei mennyt ihan putkeen. Vähän epäröiden, mutta reippaasti J otti kädestä kiinni, kun lähdettiin kävelemään neuvolan pientä käytävää pitkin, josta poika ei ikinä tykkää. J:n leikkiessä juttelin ensin lääkärin kanssa J:stä ja muutama sana raskaudestakin. Kyseessä oli 1,5-vuotisneuvolalääkäri, joten kuulumisten jälkeen tarvittiin pöydän viereen myös J tekemään pari tehtävää. Mä olin alkuun aivan varma, ettei J suostu tekemään mitään tai keskittymään mihinkään muuhun kuin palloon, mutta narussa olevat helmet kuitenkin muistuttivat niin paljon palloja, että ne veivätkin huomion nopeasti. J jopa hienosti kertoi ison olevan isi, keskikokoisen olevan äiti ja pienimmän helmen olevan itse Ungo. Lääkäri kaivoi puiset palikat laatikosta ja laittoi muutaman kasaan. Ennen kuin tämä ehti kunnolla edes kehottaa J:tä rakentamaan tornia, oli J jo palikoiden kimpussa. Päälimmäiseksi J päätti itse laittaa ne kolme helmeä ja näytti hoksaavaisuutensakin, kun huomasi yhden palikan jääneen tornista ja ymmärsi ottaa helmet pois, jotta sai kaikki palikat kasaan ja asetti helmet uudelleen niiden päälle. J potki palloa omasta tahdostaan ympäri huonetta vauhdin kanssa ja ilman, mutta pallon potkaiseminen kaatumatta on kuulemma vasta 2-vuotiaan osattavien listassa. Vaikka J oppi kävelemään suht myöhään (n. 1v 2kk), palloa on potkittu ihan niistä viikoista asti. 

Käytiin pari viikkoa sitten lääkärissä J:n sairastelun vuoksi ja siellä tuli itku heti lääkärin asettaessa stetoskooppi iholle. Neuvolassa tietenkin ollaan totuttu lapsiin ja tällä kertaa homma sujui loistavasti, kun J sai olla mukana hommassa ja asettaa koopin itse napansa viereen. J sai kehuja siitä, miten hienosti lyhyessä ajassa tuli ymmärrettäviä sanoja, kuinka tämä osasi auttaa riisumisessa/pukemisessa ja kasvukin oli nyt todella hyvää. Oltiin saman lääkärin juttusilla syksyllä, kun J:n paino oli laskussa, joten lääkärikin oli totta kai tyytyväinen kasvuun eikä laittanut edes pahakseen, vaikka paljastin meidän käyttävän kananmunaa mm. makaronilaatikossa allergiasta huolimatta. Mittoihin kirjattiin seuraavat.

1 vuotta 6 kuukautta (1 vuotta 2 kuukautta).
10 310 grammaa (9 090 grammaa).
78,8 senttiä (76 senttiä).
48 senttiä (47 senttiä).

Seuraava neuvola onkin vasta 2-vuotiaana ja sen jälkeen vuoden välein, mutta onneksi mä pääsen käymään tuolla masuni kanssa ja sitten myöhemmin vauvan kanssa sen kerran kuussa! Ne aiemmasta neuvolareissusta johtuvat kivut ja ajoittaiset supistukset on täällä muuten yhä. Ei jatkuvasti, mutta laittaessa housuja jalkaan, nostaessa J:tä tai kumarrellessa. Sen lisäksi tunnen selkeää kiristystä toisinaan myös levossa ja kovemmat kivut alkavat esimerkiksi ruokakaupassa käydessä. Huomenna käynnistyy 20. raskausviikko ja meidän rakenneultraan on kaksi viikkoa aikaa. En usko, että tämän hetken kivut tekevät mitään, joten en näillä tuntemuksilla lähde sairaalaan asti, mutten kyllä laittaisi pahakseni, jos ultraa olisi mahdollista siirtää ja saatan soitella asiasta huomenna neuvolaan. Mulla on kyllä epäilykseni niiden mielipiteestä varsinkin nyt, kun meidän ylimukava neuvolatäti vaihtui, mutta yrittänyttä ei kai laiteta. Saapa nähdä.

23.5.2015

POIKAVAUVALLE

En usko, että pöllökortin tai perhospurkkien, joulukorttien tai synttärikortin jälkeen kenenkään on vaikea päätellä, että kaikki käden- ja jalanjälki jutut on musta niin söpöjä, että ne tulee varmasti muilta jo ulos korvista. Siitä viis. Ajattelin jatkaa näitä niin kauan kun ideoita riittää ja J:n tassut mahtuvat kortteihin ilman, että niiden pitää olla kooltaan A4. Sitä paitsi, kun J:n kädet ja jalat alkaa olemaan jo turhan isoja, on mulla jo uusi apulainen, jonka kanssa toteuttaa kaikkia juttuja puhumattakaan sitten siitä ajasta, kun samaan korttiin saa vielä mahdutettua sen vähän isomman lisäksi myös ihan pienen pienen jäljen!

Meidät on huomenna kutsuttu ristiäisiin ja mähän sain jostain päähäni, että pakko tehdä kortti itse. Pähkäilin hetken kahden eri kuvan välillä, mutta päädyin lopulta norsuun, joka sitten toteutettiin ihmettelevän J:n ja tuskastuneesti huokailevan Aleksin kanssa. Ensimmäisellä norsulla kasvoi pippeli kärsässä ja toisella on viisi jalkaa, mutta kolmatta en jaksanut alkaa vääntämään vaan tyydyin tähän ja tällä toivottavasti saadaan juhlakalun vanhemmille hymy huulille. 
Tyytyväisempikin voisi olla, mutta onhan tää nyt aika söpö.

22.5.2015

59,5 NELIÖTÄ: ETEINEN


Kotipostausten ensimmäinen osa on luonnollisestikin eteinen ja se onkin meidän kodin ärsyttävin paikka. Eteinen on pieni ja tilaa vie entisestään Ikean Kallax-sarjaan kuuluva hyllykkö sekä Hensvik-lipasto. Kiipeilypuu oli tarkoitus siirtää kokonaisuudessaan parvekkeelle, mutta päätettiin laittaa se kahteen osaan ja sopivin paikka on eteisessä, sillä Janella on mahdollisuus olla portin takana turvassa. Eipä sillä. Vaikka eteinen on pieni, ison hissin ansiosta meillä on vihdoin mahdollisuus säilyttää hetkittäin rattaita sisällä. Iso plussa on myös kaappitila, sillä sitä löytyy jopa kahden kaapiston verran! Edellisessä asunnossa meillä oli toki myös kaapit, mutta ne uupuivat toisesta makuuhuoneesta, joten juttu oli ihan plus miinus nolla. Kuvat on mitä on, koska pienessä tilassa on vaikea antaa selkeää kuvaa ja panoraamalla tämä onnistui parhaiten. 


Eteisen TheJuttu on tietenkin peili, jonka J sai ristiäislahjaksi. Melkein puolentoista vuoden verran ollaan odotettu sen käyttöön ottamista ja nyt sille on vihdoin täydellinen paikka. Eteiseen se sopii J:n huonetta paremmin ja tämän hetkisessä paikassa sen huomaa kaikki. Kuten sanottu, lisäneliöt eteisessä(kin) olisi jees, mutta me kolme kuitenkin mahdutaan pukemaan samaan aikaan, joten mitäpä niillä lopulta.


"Katselen hiljaa ja ihmettelen, miten kaunis on pieni ihminen. Kuuntelen hiljaa ja ajattelen, miten pieni ja samalla täydellinen. Kosketan hiljaa ja ymmärrän sen, miten elämä on ainutlaatuinen."

21.5.2015

STRÖMSÖN NEUVOLA

Ei niinkään koko neuvolareissu, mutta se paikan päällä oleminen. Koko ajan oon ollut täysin varma, että meillä on neuvola torstaina kello 9 ja tänään se torstai koitti. Huhuilin J:tä aamupalalle 08:10, koska Aleksi oli luvannut lähteä töistä sen verran, että heittää meidät eikä aamu-unisten tarvitse suunnistaa siihen aikaan. Minuuttia vaille puoli ysi Aleksi laittoi viestiä, että lähtee töistä ja samaan aikaan vielä vaippasillaan oleva J kiitti puurosta. Oltiin neuvolassa ehkä 20 vaille yhdeksän, joten meillä oli kivasti aikaa leikkiä, kuten aina. Muistuttelin J:tä, että kohta laitetaan pallot lelulaatikkoon ja mennään moikkaamaan neuvolatätiä - tai niin kuvittelin. Porukkaa tuli sisälle ja meni ulos, ja lopulta meitä oli kolme. Sitten kaksi. Sitten tuli terkka, joka kutsui vieressä istuvan naisen lapsineen sisälle ja esitteli itsensä nimellään. Havahduin heti siihen, että kyseessä oli meidän uusi neuvolatäti. Jäätiin odotustilaan kaksin ja aloin kaivamaan neuvolakorttia esille. Joo'o, perjantaina 22.5. kello 9. Samaan aikaan puhelimeen tuli Turun kaupungilta viesti huomisesta ajasta. Annoin J:n leikkiä vielä hetken aikaa ja lopulta sain pojan lähtemään, koska lupasin, että jäädään matkalla kentälle pelaamaan palloa.

Ensimmäiset 0,7 kilometriä sujui ihan kivasti. Alaselässä vähän tuntui, mutta ajattelin sen olevan ihan normaalia, koska pahoinvoinnin ja J:n sairastelun takia ei ole tullut käytyä liiaksi ulkona. Meidän ajattelema kenttä olikin täynnä lapsia, joten jouduttiin kävelemään vain se ohitse. J ei onneksi osannut ajatella, että meidän piti jäädä juuri siihen. Ympäri kroppaa alkoi tuntua jo vähän ikävältä ja tsekkasin puhelimesta bussiaikataulut. Seuraavan bussin tuloon olisi kestänyt 10 minuuttia ja J hermostui heti, jos rattaat pysähtyi edes liikennevaloissa, joten en jäänyt odottelemaan, vaan päätin kävellä seuraavalle pysäkille, josta hypätä kyytiin. Tuli seuraava pysäkki. Ja tietyömaa, jonka kohdalta rattailla ei pääsisi kyytiin. Edellinen pysäkki oli jo niin kaukana, etten olisi ehtinyt takaisin ennen bussia ja sitä seuraavaan oli yli puolen tunnin odotusaika. Iski epätoivo, koska tajusin, että mulla oli kaksi huonoa vaihtoehtoa: Odottaa huutavan lapsen kanssa reilu 30 minuuttia julkisia tai pitää lapsi tyytyväisenä ja jatkaa matkaa kiertotietä. Olin pysähdyksissä ja J raivosi mulle jo valmiiksi, joten päätin jatkaa matkaa, joka todellakin oli kiertotie. Ylämäen jälkeen sattui mahaan ja mun teki koko ajan mieli pysähtyä ja itkeä. Huulta purren ja paperin kanssa silmiä kuivaten laitoin vain tossua toisen eteen, vaikka koko kroppa huusi hoosiannaa. Viimeiset 0,7 kilometriä oli tuskaisimmat, sillä kipu oli jo niin kovaa, etten uskaltanu kunnolla enää astua. 

Kaiken kaikkiaan saatiin kolmen kilometrin matkaan kulumaan 1,5 tuntia ja se oli paikoillaan istuvalle J:lle niin pitkä aika, että tämä nukkui viimeiset puoli kilometriä ohikulkijoiden naureskellessa asennolle. Kotona oli mahdoton istua, koska koko toosa oli tulessa ja mahassa oli jonkinlainen kestosupisus sen lisäksi, että tunsin erillisiä supistuksia. Jokainen pieninkin liike sai navan ja polvien välin liekkeihin, ja ne toivat ikävästi mieleen kivut J:tä odotellessa. Iltapäivästä sain levättyä muutaman tunnin, mutta ikävältä tuntuu kyllä edelleen. Mulla ei ole pienintäkään hajua, mikä on Strömsö tai missä se sijaitsee (onko edes paikka?), mutta omistan kuitenkin vahvan kutinan siitä, että nyt ei menny ihan kuten siellä. Mutta hei, huomenna sit uudestaan neuvolaan? Niin ja voitte arvata, ettei ollut pallon potkiminen mielessä, kun päästiin kotitelle... Onneksi isi pelasti myöhemmin.

19.5.2015

SITÄHÄN SÄ KYSYIT 2.0 - RASKAUS/SYNNYTYS JA LAPSET


Mimmosia tunteita teillä käytiin läpi, kun seuraavaa raskautta suunniteltiin, pelottiko miten jaksatte? - Totta kai viime raskaus jätti suuren suuret jäljet ainakin muhun ja pelkona oli se, miten pärjätään, jos sama toistuu ja jaloissa pyörii 1,5-vuotias sähköjänis. Todettiin kuitenkin, ettei voida varautua etukäteen mitenkään ja toimitaan tilanteiden mukaan, joten ei stressattu turhia. Yhdistettyä vauva- ja taaperoaikaa en osaa ainakaan vielä pelätä. Meillä lähinnä odotettiin raskautumista aikaisintaan kesällä/syksyllä, joten ei sitä varsinaisesti edes ehditty suunnittelemaan, vaikka selvää oli, että se on molemmilla toiveissa.

Millaisia "eroja" olet huomannut raskauksissa? - Nää on ollu ihan täysin yö ja päivä, ja vaikka on selvää, että eri raskaudet saattaa erota suht paljonkin niin en kyllä odottanu, että ne ois ihan toistensa vastakohdat! Mulla on ollu alusta asti vahva poikaolo, mut toisinaan oon myös ollu ihan varma tytöstä, koska näissä ei tosiaan oo mitään muuta samaa kun perunahimo ja hetkittäinen liha-/kanaällötys. Näistä eroista oon itse asiassa kirjottanut postausta pikkuhiljaa koko raskauden ajan ja julkasen sen luultavasti rakenneultran jälkeen, jos (kun) Pavulla on kaikki hyvin.

Onks sulla ollu vaivoja tässä raskaudes? - No normaaleja oireita mä en kutsu vaivoiksi, en edes rajua pahoinvointia. Pienet liitoskivut alkoi suht aikaisin ja sen lisäksi mulla oli yhtenä päivänä veristä vuotoa, mut muuten ei kyllä mitään pientä kiristelyä lukuun ottamatta.

Mitä jos supistelut alkaa taas, miten pärjäät Kukun kanssa? - J on tosi itsenäinen jo. Suihkussa istuu korokkeella paikoillaan, juniorituoliinsa(?) kipeää ihan pienellä avustuksella eikä tätä tarvii nostella oikeestaan muualle kun autoon ja pinnasänkyyn. Pinnasängystäkin luovutaan kesän aikana. Pienillä supisteluilla siis pärjättäisiin luultavasti hyvin ja isommilla taas olettaisin saavani apua neuvolasta.

Mitä toivoisit toisessa synnytyksessä menevän erilailla kuin ensimmäisessä? - Musta viime synnytys oli jees siitäkin huolimatta, etten ehtinyt samaan puudutusta. Epiduraalin laitto jäi, koska sisätutkimukset tehtiin klo 19 - 20 (3cm auki) ja klo 00 (10cm auki). Tällä kertaa toivon siis alakerran tsekkausta vähän lyhyemmällä aikavälillä... Mä en tahtois kokea uudestaan sitä hetkeä, kun on kaks minuuttia aikaa valmistautua synnyttämään luomuna, vaikkei se niin paha ollukaan.

Pelottaako synnytys? - Ei varsinaisesti. Ainoo pelko on, et saanhan synnyttää alateitse. Rv 12+2 istukka oli kohdunsuulla ja (luultavasti) se vuoteli viikolla 17 enkä siis tiedä sijaintia nyt. Jos ei synnytykseen mennessä  oo siirtynyt niin joudun tyytymään sektioon, jota en halua.

Toivotko tyttöä vai poikaa? - En kumpaakaan. Mulle tulee aina niin paha mieli, kun joku toivoo itselle tai toiselle pelkkää toista sukupuolta... Molemmissa olis omat puolensa ja molemmat on taatusti ihan yhtä tervetulleita tänne.

Aiotteko paljastaa sukupuolen blogissa? Koska? - Kaikki on niin varmoja tytöstä, että mun tekis mieli pitää sukupuoli salassa ihan kaikilta, mutten kyllä pysty siihen! Jos ei vielä rakenneultrapäivänä niin varmaan sitten seuraavana kerron, olettaen siis, että kaikki muu on hyvin.

Onko nimi jo valmiina ja aiotteko kertoa sen muille? - Etunimet luultavasti on, toiset nimet on  siinä tapauksessa Aleksilla aika vapaasti valittavissa, kunhan ne ei oo mitään Pertti Olavia ja Marjo Birgittaa, koska mun päätä on vaikea saada käännettyä etunimien suhteen... Jos saadaan tietää sukupuoli, aletaan puhumaan tuttujen kuullen nimellä heti, kuten tehtiin J:nkin aikaan. Netissä (blogi, Facebook, Instagram) en usko paljastavani sitä ennen ristiäisiä.


Oliko esikoisesi imetys helppoa, odotatko jännityksellä seuraavaa imetystä? - J:n kanssa imetys sujui ihan järjettömän hyvin. Postauksia aiheesta löydätte täältä, mutta lyhyesti sanottuna meillä ei ollut ongelmia. Toisinaan oli hetkiä, jolloin tämä innostui pureskelemaan nännejä, mutta siitäkin päästiin eroon, kun asia jätettiin huomioimatta. Täysimetystä kesti puoli vuotta, jonka jälkeen vähensin ensin päiväimetyksistä ja lopulta siirryttiin vain iltatissiin. Imetystä kesti lopulta vuoden, kolmen kuukauden ja viiden päivän ajan, ja lopetin tultuani raskaaksi. Ilman raskautta olisin varmasti jatkanut ainakin 1,5-vuotiaaksi asti. Seuraavaa imetystä odotan jännityksellä, mutten kovin hyvällä sellaisella. Esikoisen aikaan mulla ei ollut mitään tavotteita, koska asiasta ei ollut kokemusta. Nyt takana on loistava ja onnistunut imetys, joten pelkään, ettei hommasta tällä kertaa tule mitään tai että imetys loppuu vastoin tahtoa liian pian. Tuntuu tyhmältä stressasta asiasta, johon ei voi vaikuttaa.

Pelottaako ajatus lasten uhmaiästä? - Ei. J:ltä oon saanu esimakua aika runsain mitoin, vaikka se käyttäytyykin julkisilla paikoilla vielä suhteellisen nätisti. Sitä mä en tosin tiedä, mitä tapahtuu, jos 1-vuotiaalla ja 3-vuotiaalla on uhmat samalla hetkellä, mut hengissä ne on tainnu muutkin selvitä.

J:n lempilelut tällä hetkellä? - Pehmee pallo, kova pallo, pehmolelupallo, kissan pallo, ilmapallo, leikkimandariini-pallo! Kaikki pallot tai vähääkään palloa muistuttavat. Myös Duplon kukat on usein leikeissä ja jos piirtäminen lasketaan leikkeihin niin sitä tahdotaan tehdä joka päivä omasta aloitteesta (jotta voidaan piirtää palloja). Pallo on kuitenkin se ykkösjuttu, joka kaivetaan aamulla ensimmäiseksi esille ja jolla leikitään koko päivä, jos me ei ehdoteta muuta.

J:n vaatekaappi kiinnostaa. Minkälaisia vaatteita tykkäät ostaa hälle? Lempivaatteet J:lle? Mitä et ikinä pukis hänelle päälle? - Oikeestaan jostain 4 - 6kk iästä asti oon tykänny enemmän sellasista "pikkuaikuisten" vaatteista ja sellasista meijän näkösistä, mut miellyttäviä on aika vaikee löytää, koska en tykkää tästä tän hetken perusmuodista aikuisten tai lasten vaatteissa. Mä en muutenkaan oo nainen, joka shoppailee lapselle vaatteita muuten vaan, vaan ostan jotain, jos jotain tarvitaan tai sit jos löytyy joku minkä ehdottomasti haluan (maastokuvioinen OnePiece). En oo koskaan tainnu ostaa J:lle vaatteita ilman Aleksia, vaikka meillä onki tosi samanlainen maku. Mä vaan haluan kysyä sen mielipidettä, koska haluaisin Aleksin tekevän samoin. Yhdessä shoppaillessa päädytään kyllä aina samoihin tuotteisiin ja useimmiten (aina) ne on mustaa, valkosta ja harmaata. J:lle kyllä sopii muutkin värit ja pitäis just kesäks ostaa sille värillisiä t-paitoja tai hihattomia. Pienelle vauvalle meni lähes mikä vaan, mut nykyään en pukis tälle mitään monivärillisiä tai printtijuttuja enkä retroa, oli lapsi missä iässä tahansa. Kaikki Angry birds, Autot ym. jutut on ehdottomasti ei. Pienen kollaasin kivoista heitin tänne. Osa on valitettavasti jääny just pieneksi ja heitetty vauvan laatikkoon.

Miten teillä meni illat ja yöt ilman tuttia? - Hyvin. Ensimmäisestä illasta pieni pätkä täällä. Toinen meni myös täysin itkemättä J:n huudellessa 45 minuutin ajan "äitttiiiii, isssiii, mummuuu, pappaaa, mummuu, mummuuu, Ungooooo, Angiiiiii, miauuuuu, mummuuu, pappaaaa, issiii, äittiiii, pappaaaa, miauuu, Ungooo, mummuuuu". Eilen nukahti taas muutamassa minuutissa ja öisin ei oo heräillyt!

Kerro teidän normipäivästä. Mitä teette ym? - Normipäivä on meille vähän outo käsite tällä hetkellä, koska ensin mulla oli se kahdeksan viikon järkyttävä pahoinvointi, joka rajoitti, sen jälkeen oltiin kaikki flunssassa ja nyt tosiaan J:llä noro tai vastaava. Mä voisin oikeestaan tehdä meidän päivästä tän tyyppisen tarkemman postauksen jossakin vaiheessa.

Kolme kasvatusperiaatetta, joista haluat pitää kiinni? - Käytöstavat kaaliin, riittävästi rajoja ja rajattomasti rakkautta.

Mitä tekisit toisin lastesi kanssa kuin vanhempasi tekivät sinun kanssasi? - Tiedän, että mulla olis mahdollisuus toimia täysin toisin kuin omat vanhemmat on toimineet, mutten löydä omistani valittamista. Mulla on ollut rajoja ja rakkautta, rajojen rikkoutumista ja rangaistuksia. Mä oon pohtinut tätä monesti neuvolan papereita täyttäessä, mutten yksinkertaisesti keksi mitään. On kuitenkin yksi asia, vaikka tietenkin toivon, ettei tulla sitä kohtaamaan: Ero. Ei, mä en missään nimessä sano, että omien vanhempien olisi pitänyt olla yhdessä mun takia - en mäkään jäisi suhteeseen, jos ei olisi mitään muuta kuin lapset. Jos me joskus erotaan, tahdon pysyä väleissä. Vaikkei lapsi sitä välttämättä näytä (tai ainakaan en itse koe näyttäneeni) niin on se varmaan aika raskasta olla välikädessä, jossa äiti haukkuu isää ja isä äitiä. Heittää ne vieläkin välillä (tosi harvoin) yhden tai kaksi tyhmää lausetta toisistaan, mutta tässä iässä se tuntuu vitsiltä ja naurattaa, vaikka varmasti osittain tarkoitttavatkin. Pelkäsin, että jompi kumpi niistä jättäisi jopa J:n ristiäiset väliin ja olin onneni kukkuloilla, kun ensimmäistä kertaa muistin nähneeni mulla "ehjän" perheen. Tulipa vastaus, mutta lyhyesti haluun mahdollisen eron koittaessa olla puheväleissä ja olla puhumatta pahaa toisesta. 

17.5.2015

SITÄHÄN SÄ KYSYIT 1.0 - SOME JA MINÄ


Millon alotit bloggaamisen? - Tammikuussa 2011.

Ootko koskaan miettiny blogin lopettamista tai onks suurin piirteinen ajankohta tiedossa? - Oon miettinyt ja tammikuussa 2014 olin varma siitä. Tällä hetkellä mitään takarajaa blogille ei ole vaan kirjoitan siihen asti kun hyvältä tuntuu. Se voi kestää ens viikkoon tai jatkua kolme vuotta. Who know.

Seuraaks sun blogist tehtyi keskustelui vauva.fi:ssä? - En. Tietty mä nään, jos sieltä on tultu blogiin ja toisinaan tsekkaan otsikon, mutten jää seuraamaan keskustelua tai jaksa ilmiantaa. Tosi usein ne keskustelut on jopa ilmiannettu ja poistettu siinä vaiheessa, kun mä ehdin kurkkaamaan linkin taa.

Blogien aktiivisena lukijana huomasin, ettet kommentoi Otolle enää tuttuun tapaan, miksi? - Koska raskaus ja se järjetön pahoinvointi? Ei oo ollut mitenkään tarkoituksellista, mutta raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana taisin kommentoida tosi harvoihin blogeihin, kun olot ei antanut periksi. Hyvä, että tuli luettua kenenkään postauksia. Olin pitkään hiljaa, joten on kai ollu vaikeeta hypätä mukaan takas kelkkaan, mut ei tässä siis muuta sen ihmeempää, mitä jotku ilmeisesti on odottanu!

Instassa olen ollut huomaavinani, että puhut hauskasti. Onko se siun murre? - Öööö, ei. Ei mulla oo mitenkään murretta, mut puhun mitä sylki suuhun tuo. Useimmiten höpötän jotain mää-sää -lätinää enkä ikinä käytä puheessa deetä. Ehkä mää sit taian puhuu vähän Turkuu vai millai Turus ees puhutaa? Vaikee sanoa, kun se tulee niin luonnostaan, mut sen mä tiedän, että blogin puolella vaikutan paljon fiksummalta kirjotusasun perusteella, koska Instagramissa se on just niin paljon enemmän puhekieltä.

Muutama lemppari Instagram-tili? - No näin äkkiseltään tulee mieleen @Kuujarva ja @Miaanniina. Molemmat päivittää aktiivisesti ja höpöttää hassuja! Kuulle oon joskus sanonu, et jos mulla ois kaksoset niin tahtoisin niiten olevan J ja Koda. <3 Koda on syntyny lokakuussa ja J marraskuussa, nyt meille tulee lokakuun vauva ja Kuu saa marrasvauvan. Kuulla on niin ihanan pitkiä kuvatekstejä, et tunnen suurta yhteenkuuluvuutta, kun en oo ainoo, haha. Mialla on syötävän suloset tytöt ja sen näkönen koti, et voisin muuttaa niille millon vaan! @Jennaemmis on kans kova sana, koska se vaan on niin <3.

Sun mies on Tinderissä. Tiesitkö siitä? - Tiesin. Tiesitkö sä, että mäkin oon siellä? Paa ettien +20v naiset ja välimatkaa mitä ilmeisemmin saman verran kun sulla on mieshaussa!

Onks sulle oikeesti ihan ok, et sun mies käyttää Tinderii? - Kuka mistään käyttämisestä on puhunut? Me ladattiin Tinderit yhdessä, sohvalla vierekkäin istuen ja katsottiin kumpi löytää enemmän tuttuja. Harrastettiin sitä sen illan aikana ja lopulta molemmat poisti kyseisen appsin. Oikeesti me ei siis olla siellä enää, vaikka profiilit jäikin, kun ei tajuttu niitä erikseen poistaa.


Miten pitkä oot? - Jaa'a. J:tä odottaessa neuvolakortissa luki 163, nyt 164 ja todellisuudessa mut on taidettu mitata kunnolla viimeks peruskoulussa eli 2009 tai ennen. Aleksi väitti laittaneensa J:n hyllyn 165 sentin korkeudelle, mahduin helposti alle ja jäi muka 3,5 senttiä tyhjää. Sen mukaan siis oon 161,5, mutta omasta mielestä 167cm. Ota tästä sitten selvää.

Mikä kamera, puhelin ja kone sul on? - Kamerana joku Samsungin peruskamera, en tiedä, kun en käytä. Puhelimena toistaseksi iPhone 5, mutta tää alkaa valitettavasti käymään sen verran hitaalla, että varmaan viimeistään kesän kuluessa siirryn kutoseen. Koneena toimii MacBook Air, varmaan 13 tuuman näytöllä. En oo täysin varma siitäkään.

Mikä on sun semmonen luottoruoka, jota teet kun et muuta keksi? - Varmaan makaronimössö, koska jos ei keksi ruokaa niin yleensä se on hetki, jollon ruuan pitäis olla suht pian pöydässä. Makaroni, jauheliha ja herne-maissi-paprika sekasin, joskus joku Dolmio tms. joukkoon. Tällasia tilanteita on nykyään aika harvoin, koska pidetään useimmiten huoli siitä, et J:llä on ruokaa kahdeks tai kolmeks päiväks ja sit kun ne loppuu niin keksitään taas seuraaville päiville uudet. J:n Piltti-aikoina tätä oli usein eikä kauheesti muuta syötykään.

Kukas on sun lemppari pikkusisko, ksd? - Ksd, ksd! Kattokaapa tää niin tiedätte (kysymys oli siltä).

Aiotko jatkaa joutsentatuointia, jos se liittyy lapsiin? - Tällä hetkellähän se liittyy pelkästään J:hin. Jos saan jotenkin kivasti yhdistettyä Pavun siihen niin ois tarkotus jatkaa olkavartta alemmas, mut sekin vaatii juttuja, jotka on helppo heittää samaan kuvaan.

Sulkien luvut tarkoittaa mitä? - Kyseessä siis utelu koskien tatuointini sulkia. Ilmeisesti sama anonyymi on kysellyt tätä jo useammankin kerran eri postauksissa ja mä olen tyytynyt tokaisemaan sulkien olevan lukuja. Sen tarkempaa selitystä ei taida kukaan Aleksin ja parin kaverin lisäksi tietää ja tuskin tulee koskaan tietämäänkään.

Kauan ootte seurustellu? - Maaliskuussa tuli täyteen neljä vuotta.

Paljonko tarvitset omaa aikaa lapsesta/lapsista? - Omaksi ajaksi mulle riittää aika illalla J:n mentyä nukkumaan klo 19:30 - 21:00 välillä. Meen yleensä nukkumaan klo 22 - 23 ja ennen sitä mulla on siis ihan riittävästi aikaa päivittää blogia tai katella ohjelmia.

Jos/kun saatte yhteistä parisuhdeaikaa, mitä teette? - Syödään! Saatetaan kattoo leffa Netflixistä tai (ja!) seuraavan päivän Salkkarit. Joskus näprätään vaan omia puhelimia ja lätistään paskaa. Meille siis parisuhdeaika on se aika J:n nukkuessa. Muuten ollaan käyty kahdesti leffassa ja kerran Reckless Loven keikalla. Elokuussa toivottavasti päästään keikalle uudestaan.

16.5.2015

TITTI TITYY, ELI KUINKA KÄVI TUTEILLE

Me ei olla käytetty tuttia koskaan varsinaisena huvituttina, vaan ihan muutamien viikkojen iästä asti napattiin se pois heti, kun tilanne salli. Tutti on siis toiminut aina vain unien helpotuksena, lohtuna ja tilanteissa, joissa tississä kiinni roikkuminen 24/7 ei vaan ole passannut. Tississä ylimääräinen roikkuminen taisi loppua 5 - 6 kuukauden iässä, joten tutista tuli lohtu-/unitutti. Lohtututista taas luovuttiin noin neljä kuukautta sitten ja siitä lähtien J on käyttänyt tuttia vain öisin nukkuessaan eikä ole edes kaipaillut tämän perään muulloin.

Mulle ja meille on ollut itsestään selvää, että tutista ja pinnasängystä luovutaan hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää, jotta niitä ei yhdistetä vauvan tuloon. Alunperin olin pyöritellyt päässäni ajatusta tuttien päiden leikkaamisesta, koska olin kuullut siitä paljon hyvää. Lapset kuulemma huomaavat tutin olevan rikki ja heittävän sen itse pois. En kuitenkaan uskonut tän toimivan meillä, koska J:llä ei olisi ollut päivällä aikaa tutkia asiaa ja illalla juttu olisi tullut niin yllättäen, että yöunet olisi varmaan menetetty tai ainakin nukahtaminen olisi venähtänyt. Toisena vaihtoehtona oli päättää tutin luopumisesta "yhdessä" ja antaa ne jollekin eläimelle. Musta se oli muutenkin mukavemman oloinen vaihtoehto, jotta lapsi saa olla mukana touhussa eikä kukaan vie tutteja puoliväkisin.


Niinpä me aamupäivällä keskusteltiin siitä, olisiko J valmis antamaan tuttinsa vauvalinnuille ja vähän mietiskellen tämä tyytyi nyökkäämään. Sovittiin, ettei niitä enää tarvita ja että päivän aikana viedään ne yhdessä puunoksalle, jotta äitilintu voi noutaa ne poikasilleen. J pääsi hakemaan tutit huoneensa ylimmältä hyllyltä ja pujotettiin ne yhdessä naruun, joka solmittiin renkaaksi. Vähän tutti himotti, koska niitä ei ole moneen kuukauteen näkynyt päiväsaikaan ja yksi kerrallaan J otti tuteista kiinni ja maistoi jokaista virnuillen, sillä tiesi selkeästi, etteivät ne kuulu päivällä suuhun. Puettiin ulkovaatteet päälle, annoin tutit pojan käteen ja käsi kädessä lähdettiin kiikuttamaan niitä takapihalle - J iloisesti hymyillen, äiti kyyneleitä niellen. Vielä takapihallakin nielin kyyneliä, kun kerroin, miten lintu ilahtuu löytäessään tutteja. Tämä ei ollut moksiskaan, vaan asetti tutit oksalle roikkumaan ja lähti pois yhä hymyillen.


Myöhemmin mentiin katsomaan, oliko lintu löytänyt tutit ja olihan se! Tilalle oli jätetty pieni paketti, jonka päälle oli kirjoitettu kiitokset. J noukki ihmetellen paketin maasta, lähdettiin avaamaan sitä sisälle ja paketista paljastui pehmokissa ja Muumimagneetteja, jotka aseteltiin heti jääkaapin alaoveen. Käytiin vielä vähän läpi, mitä oli tapahtunut ja ettei tutteja enää tarvita. 


Illalla lueskeltiin iltasatuja sohvalla ja J katsoi ikkunaan ihan hirvittävän haikeana. Kysyin, mitä pieni miettii ja sain hiljaisen "Titti... Tityy.." -vastauksen (suomennettuna "Tutti... Lintu.."). Jouduin taas puremaan hampaita yhteen ja mulkoilemaan tyhmänä, jotta kyyneleet ei lähtenyt valumaan pitkin poskia. Oli niin paha mieli toisen puolesta, mutta koitin vielä kertoa, miten reipas J oli ollut ja miten hyvässä käytössä tutit nyt on. Luettiin sadut loppuun ja kannoin pojan omaan sänkyyn.

Tavallisesti meillä on sänkyyn - Muumipeikon häntä käteen - peitto päälle - tutti suuhun ja silitys -rutiini, mutta tänään annoin tutin sijaan linnuilta saadun kissan, joka sai heti paljon haleja. Huoneesta poistuessa kuulin kolmesti surkean Titti?-kysymyksen, mutta pian sen jälkeen alkoi ilonen "Mummuuuu, tätttiiii, isssiii, pappaaa, mummuu, miauuuuu, Angiiii, issiiii, pappaaa" -pölötys ja kaikki tuntui olevan hyvin. Muutamassa minuutissa huoneessa oli hiljaista ja linnunpoikaset varmasti hyvillä mielin uusista tuteistaan.

15.5.2015

TÄMÄN TIEDÄN 22-VUOTIAANA

Aurajuusto ja sinihomejuusto on sama asia.

Vanha koira oppii uusia temppuja.

-30% mozzarellat ovat parempia kuin "tuoreet".

Sormiruokailu on todella sotkuista.

Royalin suklaalevyssä on sekä tummaa suklaata, että maitosuklaata.

Suurin osa muiden lapsista todellakin ovat syvältä. Näkemys vahvistui entisestään.

Se ei kuitenkaan johdu lapsista, vaan vanhemmista, jotka eivät välitä siitä, miten kullannuput käyttäytyy.

Lapsen saavuttua taloon koirista saattaa helposti tulla vain koiria.

Haamupotkut todellakin ovat.....

Ja silti niin ihania.

Olen oikeasti tärkeä. Tärkeämpi kuin tiesinkään.

Lapsiperheillä  tulee oikeasti roskapussi päivässä.

Vihreä nuolivalo on ainoa värillinen nuolivalo. Muut nuolet ovat mustia värillisellä taustalla.

Mynthon-askin ylimääräinen läpyskä ei olekaan ylimääräinen vaan pitää askin kiinni.

Miltä näyttää Pate Mustajärvi.

Kuka on Pauli Hanhiniemi.

Pamela Tolan olevan 157 senttiä pitkä...

...Ja Olli Kosusen olevan yli 180 senttiä.

Juice on kuollut.

Salkkareitten Sebastian, eli Jarkko Nyman on Postimies Pate.

Uhma on ihanaa.

Children of Bodom -nimi tulee Bodominjärven murhajutuista. Hyrrrrr...

Tiedän maitoallergiasta. Miten se oireilee, mitä saa syödä ja mitä tulee välttää.

Niiskuneidillä ja Mymmelillä on sama ääni. Huijausta!

Kuka on Mel Gibson.

Raskaus ei tuu koskaan sopimaan mulle.

Raskaudesta voi kuitenkin myös nauttia.

Otan selfieitä vähän, koska joudun käyttämään postauksessa jo kerran julkaistua kuvaa.


Onnea mulle. Ens vuonna taidan päästä laivalle jo ilman valvojaa? Aika hurjaa!

14.5.2015

ET SÄÄ MITTÄÄ TAHTOS TIÄTÄÄ?

Kun blogi on ollut valitettavan kuollut jo jonkin aikaa. Kysymyspostaus kävi mielessä jo jokunen viikko sitten, mutten saanut sitäkään aikaiseksi. Nyt ajattelin koittaa pitää eloa yllä sitten edes siihen asti, että mulla on höpöteltävää meidän molempien neuvoloista, J:n hammaslääkäristä (jonka piti olla eilen) ja Papun rakenneultrasta, jos tässä vaikka pikkuhiljaa alkaisi postauksia kasaantumaan. 

Kyse ei todellakaan ole mielenkiinnosta vaan puhtaasti siitä, ettei mitään tapahdu. Muutettiin huhtikuun viimeisellä viikolla, sen jälkeen ollaan oltu kaikki flunssassa ja nyt J on sairastanut puolentoista viikon ajan noroa tai muuta vastaavaa. Tässä siis vaan ollaan ja odotellaan, että sairastelut on ohi. 

Masustakaan ei ole tullut kummemmin höpistyä, joten ehkä teillä olisi mielessä jotain kysyttävää raskautta koskien? Jotain mikä J:ssä/mussa/meissä/blogissa mietityttää? Haluutko tietää mikä on mun kengän koko tai millä autolla meidän perhe ajelee? Kiinnostaako mun ajatukset synnytystä ajatellen? Te saatte kysyä, mä vastaan. Ja nyt vuoro on teidän.

13.5.2015

HUPSISTA SAATANA, SANOI KODINHENGETÄR

Mut sellasta se joskus on. Kyllä mä siis ihan silleen. Tykkään siivota ja rakastan puhtaita, siistejä tasoja, tyhjää tiskiallasta ja sitä, että tavarat on siellä missä kuuluu. Siirtelen tavaroita päivän mittaan useita kertoja oikeille paikoilleen ja tiskikoneen täyttö on helppo homma, koska opin sen vanhustentalolla ollessa. Ruokakin on tapansa mukaan "no, mut kai tää silti ihan syötävää on" -matskua ja laiskasta pyykinpesusta huolimatta vaatteet ei oo värjääntyneet, vaikka lyön kaikki värit kerralla koneeseen. Taidan kuitenkin olla vähän hällä väliä -hengetär, sillä toisinaan (no joskus vähän useamminkin) kuulen suustani sanat hupsista saatana. Kun ruoka on unohtunut uuniin. Kun riisit palaa pohjaan tai vesi kiehuu ylitse. Kun verhot palavat. Kyllä.

Ihan tavalliset verhot, joiden saapumista olin odottanut miltei viikon ja ripustamista päivän. Otin itseäni niskasta kiinni, kaivoin esille 60-luvun silitysraudan ja asetin pienen laudan pöydälle. Verhot laudalle ja rauta kiinni. Ensimmäiset 1,5 minuuttia sujui hyvin. Sitten kuului tssss - hupsista saatana. Ja siinä se komeili. Tummat verhot oli valkoisia mieleisemmät ja toivoin niitä päälle, mutta toisin kävi. Nyt tummempi verho on takana ja vaalea (luojan kiitos) peittää palaneen kohdan. Että niih. Ei taas vissiin ihan sitä mun osaamisaluetta tää(kään). 

Nyt meillä olis olohuone-keittiö postauskunnossa, mutta tahdon alottaa loogisesti eteisestä, joten ennen näitä pitää ostaa vielä uudet kissankupit, vaikka ne hädin tuskin näkyy kuvissa. Mä vaan tahdon saada kodista täysin valmiin ja postaushalu ehkä ajaa asiaa eteenpäin eikä homma jää niin helposti keskeneräiseksi. 

Enivei, löytyykö täältä muita hällä väliä -hengettäriä, joilla asiat ei mee aina niin justiinsa?

9.5.2015

BYE BYE PAHOINVOINTI, PAHOINVOINTI GOODBYE

Päivittelen blogin Facebook-sivua lähes päivittäin, joten tästäkin aiheesta on jo tullut mainittua. Eräs seuraaja kuitenkin kysyi asiasta eilen Instagramissa ja havahduin siihen, etten ole siellä tai täällä hihkaissut tästä edes ohimennen. Tiiättekö mitä? Pahoinvointi on vihdoin poissa! Tänään, lauantaina 9.5, raskausviikolla 16+5, mä oon ollut seitsemän päivää oksentamatta!! Tähän mennessä sitä kesti vain 8 viikkoa ja siksi mulla on niin epätodellinen olo enkä hetkeäkään usko, että se olisi nyt lopullisesti poissa. Viikon oksentamattomuus on saanut mut jopa vähän sotimaan tätä vahvaa poikaoloani vastaan, koska J:stä olin todellakin pää pöntössä koko 36 viikkoa kahta - kolmea päivää lukuun ottamatta.

Oikeastaan edes pahoinvointi ei ole poissa vaan sitä on yhä 24/7, mutta kroppa ei enää joudu käyttämään kaikkea energiaansa ruuan "hylkimiseen" (kaunis ilmaisu, eikö?), joten mulla on paljon energisempi olo ja koko viikon ajan oon päivittäin täyttänyt ja tyhjentänyt tiski- ja/tai pyykkikonetta. Oon jopa imuroinut kahdesti. 

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei toinen raskaus ole pahimpina epätoivon hetkinä kaduttanut ja paljon. Mielessä on pyörinyt sadasti, miten tyhmä olin, kun edes toivoin pääseväni helpommalla tällä kertaa. Tällä hetkellä oon vaan ihan superonnellinen siitä, että ensimmäistä kertaa näiden kahden raskauden aikana mulla on oikeasti hetki, jolloin pystyn nauttimaan tästä kaikesta. Se on ollu ainoa mun toivomani asia (terveen lapsen lisäksi) ja se on tässä ja nyt.