6.3.2015

PAKSUNA

Tiistai 17.2.15

Pohjan kaikelle tälle löydät täältä. En oikein tiedä mitä kirjoittaa, koska ajatukset ovat todella sekaisin tällä hetkellä. Kello on 11:27 ja aikaisen aamun takia J meni hetki aikaa päiväunille. Jos se herää 1,5 tunnin sisällä niin soitan neuvolaan ja kysyn, että mitäs nyt. Hassua, että viime raskauden alusta on aikaa vain 1,5 kuukautta vajaa kaksi vuotta ja silti jännitys on sama. Tuntuu kuin olisin tilanteessa ensimmäistä kertaa. Tätähän me haluttiin, mutta että nyt!? Vauva on enemmän kuin tervetullut, mutta olin varautunut siihen, että Papu tulisi perheeseen aikaisintaan tammi-helmikuussa 2016. Puuuuuh. Päässä on niin paljon asioita! Osataanko olla vanhempia kahdelle lapselle? Voiko rakkautta riittää myös toiselle? Mitä jos rakastankin toista enemmän, vaikka tuntuu, etten voi rakastaan tippaakaan enempää, koska meinaan haljeta jo rakkaudesta J:tä kohtaan? Mitä äiti sanoo tähän kaikkeen? Kuka sille uskaltaa kertoa? Selvitäänkö me edes alkuraskaudesta ilman keskenmenoa? 

Raskausoireet on olleet tuttua jo paitsi viime raskaudessa, myös joka kuukausi kuukautisten oltua myöhässä. Oireet ovat joka kuukausi alkaneet viimeistään kp32, mutta nyt ne on kieltämättä olleet vielä aiempaa todellisempia. Mikä parasta, tällä kertaa mä en ole edes meinannut oksentaa (kop, kop, kop). J:tä odottaessa ensimmäinen raskausoire oli herkkä hajuaisti ja saman oon huomannut nyt. Haistan joko tosi herkästi tai sitten haistan mitä sattuu. Yhtenä päivänä piti ottaa purkkaa, mutta pussista tuli niin järkyttävän makea haju, että oli pakko kääntää pää pois ja sulkea pussi. Jokin aika sitten Aleksin hengitys haisi liimalta(???) ja eilinen hernekeitto saa vieläkin kylmiä väreitä, sillä se haisi kissan paskalta niin, että pyörin pitkin lattiaa ja yritin etsiä sitä jostain. Saan käydä jatkuvasti vessassa ja sipulihimo on tässäkin raskaudessa tullut esille. Voisin syödä jatkuvasti raakaa sipulia ja mausteita tekee mieli vähän väliä. Väsymys on ainakin tällä hetkellä ihan järjetöntä ja edellispäivänä olin menossa nukkumaan klo 19:54. Menkkamainen jomotuskin on täällä, mutten muista oliko sitä viimeksi.

Mä en vaan vieläkään voi uskoa tätä. Kun tein positiivisen testin J:stä, meidän paprika synnytti pienen paprikan. Pari viikkoa sitten paprika synnytti taas ja mietin hetken, että oiskohan se ollut merkki, mutta tuhahdin tyhmille ajatuksilleni. Nyt taidan palata ajatukseen, että juu, oli se. Enivei, Papu tulee olemaan meidän kuopus nyt ja luultavasti aina, koska kolme lasta olisi liikaa monestakin syystä. Se tarkoittaa siis sitä, että saan kokea kaiken nyt viimeistä kertaa ja aion myös nauttia tästä kaikesta, kunhan pääsen alkujännityksestä. 

Huh, kylläpä rauhotuin, kun soitin neuvolaan ja kun Aleksi tuli kotiin. Käytiin Shellillä ja iskällä ja mun teki vaan niiiin mieli huutaa kaikille meidän salaisuudesta. Neuvolaan pääsen viikon päästä torstaina ja varataan samalla aika varhaisultraan.

Keskiviikko 18.2.15

Toinen testi, joka näytti myös yhtä selkeää kahta viivaa. Voi kun viittis testailla joka päivä, mutta ois aika turhaa, kunnei se mitään kerro. Kyllä nää sai olla nyt tässä ja ens viikolla ennen neuvolaa vielä yks.

Oire, jota en muistanutkaan... Päänsärky. J:n aikaan en saanu alkuraskaudessa nukuttua edes öisin, joten ei sentään oo niin pahana, mutta vasta nyt osaan yhdistää viime viikon tavallista kovemmat säryt tähän.

Äiti laittoi tänään "Kauniita unia mun rinsessa" -viestin ja tuli vielä kovempi pelko, että se suuttuu, kun kuulee. Haluisin niin päästä kertomaan jo sille, mutta koitetaan nyt odotella ensimmäiseen ultraan, vaikka veikkaan, ettei kestetä sinne asti. Päivät, kulukaa jo.


Sunnuntai 22.2.15

Yöööööööks. Heräsin aamulla kamalaan pahaan oloon, joka meni ohi vasta alkuillasta. Ruuan aikana muovikassi oli vieressä varmuuden vuoksi ja hiukset oli pakko laittaa hätäoksennusnutturalle. Kuulostaa liian tutulta, mutta viikkoja onneksi niin vähän, että tahdon uskoa tän olon menevän pian ohi. Pahoinvoinnista huolimatta mulla on tänään ollut olo, etten ookaan raskaana. Ihan kun kaikki ei oiskaan hyvin. Noh, 3,5 päivää ja neuvola on jo ohi, ehkä se tälläkin kertaa tuo sitä todellisuuden tunnetta.

Maanantai 23.2.15

No huh. Nyt sitten tietää molempien äidit ja Aleksin sisko. Mä tärisin päästä varpaisiin, kun näpyttelin viestiä äitille Aleksin puhelimesta. Sydän hakkasi varmaan sataa, mahaa poltteli ja epäilin jo saavani kohta keskenmenon. Olin vaan niin paniikissa, koska olin varma, ettei äiti tahtoisi nähdä meitä enää. Laitoin viestin tarkoituksellisesti Aleksin puhelimesta, koska ajattelin sen suuttuvan A:lle vähemmän. Ei se suuttunut. Kai. Ei ainakaan puhelimessa kuullostanut vihaiselta. Toivon, että ajan kanssa se rakastaa Papua ihan niin kun J:täkin nyt.

Jennalle juttu ei edes ollut yllätys. Sillä puolen lapsenlapsia tulee kuin sieniä sateella (8/12, 11/13, 6/14, 2/15 ja 10/15 + pari "puolikasta") ja joku on koko ajan raskaana, joten oli mun vuoroni. Kunahan muistatte, että tän jälkeen piiri pieni pyörii ilman mua.

Kaksi on vaan niin sopiva määrä. Kaksi mahtuu samaan huoneeseen, se on parillinen luku, auton takapenkille menee sujuvasti kaksi ja itse mahtuu tarvittaessa väliin, molemmille vanhemmille on yksi hoidettava tai yhdelle vanhemmalle lapsi molempiin käsiin (vaikka niitä käsiä varmaan tultaisiin tarvitsemaan 20). Kaks on meidän juttu, kaks on tässä ja nyt.

Tiistai 24.2.15

Pahoinvointi on ollu tänään kyllä samanlaista kun aiemminkin, mutta oon keksiny edes hetkellisen ratkaisun: salmiakki ja kaakao. Siis erikseen. Pahan olon iskiessä pieni pala salmiakkia vie sen taas hetkeksi pois ja aamulla kylmä kaakao auttoi.

Aamusta tein kolmannen (ja viimeisen) testin, joka näytti "yllättävästi" kahta viivaa, joten kai mä nyt uskon. Pari päivää vois nyt mennä aaaaaika nopsaan.

Perjantai 27.2.15

Eilen oli neuvola, josta saatte lukea myöhemmin oman postauksen. Keskiviikkona on ultra, jossa selviää viikot ja siinä vaiheessa aletaan miettimään, milloin kerrotaan muille kuin näille tuleville isovanhemmille. J:stä kerroin bloginkin puolella jo viikolla kymmenen, kun varhaisultra oli ohi ja luulen, että tällä kertaa päädytään aika samaan. Silloin syke on kuitenkin jo löydetty, joka kertoo paljon ja joka tapauksessa kertoisin blogissa huonotkin uutiset, jos sellaisia sattuisi omalle kohdalle.

Pahoinvoinnista päätellen kaveri kyllä todellakin porskuttaa kaikin voimin eteenpäin! Eilen aamulla oksensin ensimmäisen kerran ja tänään sama toistui. Jouduin jopa vihjaamaan Aleksille, että on tervetullut kotiin, jos pystyy yhtään aiemmin lähtemään. Mä istuin muovikassin kanssa sohvalla ja J-raukka itki kurkku suorana hädissään joka kerta, kun yökkäsin. Todellakin toivon, että tää on pian tässä. Etova olo ei ole maailmanloppu, mut siinä vaiheessa kun touhu on jatkuvaa yökkimistä niin säälittää kyllä lähinnä J.

Mieliteot ja ällötykset pysyy aika samoina edelleen. Eilen tosin oksensin kylmän kaakaon, joten se siitä sitten. Tuoremehut uppoaa. Samoin maustamaton jogurtti ja Lidlin superhyvät kananugetit ja viileät salaatit. Yhtenä himona on jo muutaman päivän ajan ollut samat, joita söin kaikkein eniten J:tä odottaessa: toinen on Hesen kanatortilla ja toinen ranskalaiset tilli-kermaviilillä, ouuuu. Eniten ällöttää varmaan jauheliha, kana ja kananmuna. Ihan tuttuja juttuja siis nekin jo viime kerrasta. Tää on niin 90% varmuudella poika!

20 kommenttia

  1. Mulla ihan silmät kostu kun luin tätä! <3 toivottavasti pahoinvointi helpottaa, mulla se väisty pikkuhiljaa tokalla kolmanneksella. Mulla on kyllä molemmissa raskauksissa ollu helppo alkuraskaus ja nokalla kolmanneksella on sit kaikki ongelma alkanut :/ Täälläkin lapset on nyt tehty, kaksi poikaa <3 ja jo senkin takia nää on tässä kun pojat tulleet molemmat sektiolla niin en kolmatta sellasta rääkkiä halua. Kauhee maraton kommentti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaha ihana. :D <3 Pitkät kommentit on kivoja! Mulla oli viimeks alusta loppuun yhtä ongelmaa, mut kyllä nyt jo tuntuu sata kertaa helpommalta ja sellasena toivottavasti pysyykin, vaikka tää paha olo saa luvan mennä ohi. :D Ainakin nyt muistaa nauttia jokasesta hetkestä hyvän olon kanssa, kun tietää mitä se vaihtoehtosesti vois olla. Musta ei ois kolmen lapsen äidiks, ei ainakaan kolmen alle 10-vuotiaan! Yks menee helposti ja toinen tietty jonkun verran vaikeuttaa, mut menee yhä - kolme on ei ei ei. :D Ollaan Aleksin kanssa kohta vasta 22v, joten ehkä en sano, etteikö ikinä, mut jos joskus niin ollaan sit kyllä oikeestikki jo yli kolmenkymmenen.

      Poista
  2. Anonyymi6/3/15 12:07

    Paljon onnea vaikka kuopus vähän etuajassa tulikin! Uskon että lapsille rakkaus jakautuu aina tasapuolisesti, vaikka toinen olisikin enemmän riiviö. Ehkä se on luonnonlaki!

    E~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka menikin vähän kuopusjuttu ohi. :)

      Poista
    2. Anonyymi6/3/15 13:15

      varmaan tarkotti sun esikoista:)

      Poista
    3. Niin no ei meillä esikoinenkaan tullu yhtään etuajassa vaan 40+4.

      Poista
    4. Anonyymi6/3/15 17:41

      Tai sitä et tää tuleva on kuopus ja jos tää raskaus tuli nyt vähän aikasemmin ku mitä olitte aatelleet, niin hän tulee siis vähän etuajassa. :)

      Poista
    5. No niinpä tietty! Tätähän se just. :)

      Poista
  3. Onneks meiän sillon vajaa vuoden ikäselle esikoiselle toi oksennusvaihe ei ollut kovin pelottava sillon aikanaan, kun toista lasta odotin. Mä seison vessassa pää pöntössä ja joka kerta, kun yökkäsin, esikoinen kikatti vieressä aivan katketakseen ja yritti tulla kurkkimaan lähempää, mitä tapahtuu ja mitä sinne pönttöön oikeen tippuu. :'D

    Paljon onnea teille ja toivotaan, että paha olo helpottuu nopeasti! Se alku on ihan kauheeta. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana. :'D Meillä Juuso on tosi huono olemaan yksin ja mun vessaan meneminen takaa kauheen huudon. Mielummin pidän vaan muovikassin lähellä. Onneks sekin jo päässy alkujärkytyksestä ja nykyään vaan matkii mun yökkäysääniä tai touhuu sen aikaa omiaan. :D

      Kiitos paljon! Mä en viime kerran jälkeen usko tän menevän ohi yhtään nopeemmin, muttei sitä koskaan tiedä. :)

      Poista
  4. Onnea!♥ Kyllä rakkautta riittää sitten molemmille muksuille :) Toivottavasti paha olo helpottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Joo eiköhän sen huomaa sillä minuutilla, kun tää toinen syntyy. :) Toiset päivät sujuu jo paremmin, toiset ei - eiköhän ajan kanssa!

      Poista
  5. Onnia odottaessa kun yrjösin, niin Eino ainakin oppi hienosti näyttelemään oksentamista :'D

    Ihana postaus! ^^

    VastaaPoista
  6. Olet aikuinen ja pelkäät että äiti suuttuu siitä että olet raskaana...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikä oikeus hänellä on sinulle siitä suuttua, jos kerta olet aikuinen? :D

      Poista
    2. En tiedä mistä asti oot blogia seurannu, joten: Mä tulin viime kerralla raskaaks muutamaa kuukautta ennen amiksesta valmistumista. 36 viikon pahoinvoinnin ja 20 viikon supistusten takia mun oli lopulta mahdoton suorittaa koulua ja se jäi. Oisin toki voinu suorittaa sen Juuson syntymän jälkeen, mut mm. 6 kuukauden täysimetys oli "esteenä" ja muutenkin tahdoin pitää lasta hoidon sijaan kotona, kun siihen kerta oli mahdollisuus. Viime raskaus oli kaikkea muuta kuin helppo ja erityisesti siitä syystä pelkäsin äitin reaktiota. Ajattelin sen pitävän mua tyhmänä, vastuuttomana ja ajattelemattomana, koska viime pahoinvoinnista huolimatta otin uudestaan "riskin", vaikka mulla (meillä) on nyt Juuso, jonka hyvinvointi menee omankin edelle ja koska mä en nyt tässä välissä lopultakaan valmistunu ammattikoulusta.

      Ja äiti on mulle niin järjettömän tärkee, et vaikka se on teini-iän tyhmyyksien ajan pysyny tässä niinku äitien kuuluu niin pelkään, et omalla käytökselläni (tarkoituksellinen uhmataapero + mahdollisesti uusiutuva riskiraskaus -kombo) ajan sen pois, vaikka kaikella järjellä ajateltuna niin ei tietenkään käy, koska se on äiti.

      Tosi vaikee selittää... :D Huh huh.

      Poista
    3. Ok. Ymmärrän :) Kyllä sä ehdit vielä opiskella!

      Poista
    4. Niin ehdin! Tän jälkeen on lapset tehty ja sit on aikaa opiskella ja tehdä töitä. Ei ehkä se perinteisin järjestys, mut sopiva meille.. :)

      Poista