27.3.2015

VAUNUVIIDAKOSSA

Kun vihdoin ja viimein oon päässyt tulokseen yhden lapsen istuimen ja yhden lapsen rattaiden/vaunujen kanssa, ja elänyt hetkeen aikaa miettimättä, onkin aika hypätä jo seuraavaan asiaan. Tiedän olevani ajoissa, mutten tykkää pähkäillä asioita viikkoa ennen laskettua aikaa, joten pistin pääni vaunuviidakkoon jo jokin aika sitten.

Mulla ei ole hajuakaan, millaiset menopelit tullaan tarvitsemaan! Selvää on, että vajaa 2-vuotias ei pelkästään kävele, mutten tiedä tarvitaanko me tuplarattaat vai riittääkö pelkkä seisomalauta? Rattaita tullaan tarvitsemaan lähinnä neuvolamatkoilla ja siirtyessä bussin kanssa paikasta A paikkaan B, muuten varmasti nykyiset matkarattaat ajavat asiansa, kun muuten käytössä on kahden aikuisen kädet ja luultavasti kantoreppu. Onnistuuko seisomalaudalla kulkeminen talvella tai onko edes niitä pienimpiä tuplarattaita mahdollista saada nostettua yksin bussiin?

Oon aika ulapalla tällä hetkellä asian kanssa, joten otan enemmän kuin mielelläni vastaan vinkkejä siitä, miten muilla on hoidettu noin kahden vuoden ikäerolla olevien lasten kanssa kulkeminen. Suosituksia eri vempeleistäkin otetaan vastaan!

Kuvat lainattu.

24.3.2015

ITKISINKÖ ONNESTA

Tänään kirjoitetun vuokrasopimuksen ansiosta? Kaiken tämän jälkeen läheltä liippaa. Kun siirryttiin 41 neliöstä reilu 90 neliöiseen, oli sen jälkeen 70 aika minimi neliöitä ajatellen. Nyt kaksi 75 neliöistä asuntoa myöhemmin tilanne on kuitenkin toinen. Seuraava asunto tulee olemaan todellakin pieni esimerkiksi tähän verrattuna ja ylimääräisien neliöiden sijaan meidän on opeteltava asumaan tiiviimmin. Pojat (vai poika ja tyttö, who know) joutuvat jakamaan jo valmiiksi pienen huoneen, mutta me pärjätään kyllä avokeittiön ja mm. sängyn alta löytyvien laatikoiden ansiosta.  Kiitos vanhempainvapaani (en valita) ja Turun hintatason, meidän on tällä hetkellä valittava laatu tai tila ja näistä ensimmäinen menee heittämällä edelle. Totuttelua se varmasti vaatii, mutta kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon siellä ja ötököihin suoraan silmien korkeudella, kun aamulla ensimmäisenä avaa silmät. Saadaan varmaan paljon kauhisteluja tästä, mutta mulle on pääasia se, ettei tarvitse enää miettiä, milloin J esittelee mulle kissanhiekkaa ja milloin pieneen käteen on eksynyt toukka. Se, ettei J:n tarvitse (toivottavasti) olla enää kerran kuussa räkä suussa asti valuen ja se, että päästään pois nykyisen talon remontin alta, koska se olisi vaikuttanut asumiseen ainakin jonkun verran - ilman alennettua vuokraa, totta kai. Uusi kämppä on rakennettu vuonna 2012, saadaan oma sauna ja meillä on yhä lasitettu parveke. Jees on myös se, että takuuvuokra on vain yhden kuun vuokra, joten omat säästöt riittää eikä lainoja sukulaisilta tarvita. Kuukauden päästä aletaan olemaan jo muualla, ei me mädännytäkään tänne, vaikka ne matosetkin oli jo ihan omasta takaa! 

19.3.2015

JUUSO ALEKSANDER

Tänään, 19.3, vietetään J:n nimipäivä ja senhän te saittekin luultavasti huomata jo heti aamusta, kun bongasitte lipun salosta. Mun piti kirjoittaa J:n nimestä jo tasan vuosi sitten, mutten muista mistä syystä se jäi. Samainen postausidea muistui mieleen tänään, joten ajattelin sanoa ihan vain muutaman sanan.

Nimi Juuso oli meillä tiedossa pitkään. Jo seurustelun alkuvaiheilla puhuttiin lapsista ihan muuten vain ja siinä samassa sitten niistä nimistä. Luultavasti harvat nimet kelpasivat molemmille (Aleksi tuskin muistaa käyneensä tuota keskustelua), koska niin on nytkin ja niistä kelpaavista vain kaksi oli ylitse muiden: Juuso ja nimi X (X, koska puhutaan tällä hetkellä masuasukista sillä nimellä). Ei me koskaan puhuttu vakavasti lapsista, mutta kun niistä puhuttiin, puhuttiin tyyliin "sit ku meillä joskus on Juuso tai nimi X, ni...". Kun raskaustestiin ilmestyi ne kuuluisat kaksi viivaa, ajateltiin enemmän, että meille tulee Juuso kuin että meille tulisi vauva. Nimi X olisi ollut ihan yhtä mahdollinen, mutta syystä tai toisesta alettiin siitä päivästä lähtien kutsumaan vauvaa Juusoksi siitäkin huolimatta, että tämä olisi saattanut olla tyttö. Mulla oli vain niin vahva poikaolo, että tytön nimeä käytettiin harvoin. Se oli vaan Juuso eikä salailtu nimeä rakenneultran jälkeen kuin blogin puolella. Vanhemmilta ihmisiltä kuuli "Ei siitä nyt oikeesti voi tulla Juusoa, kun kaikki tietää sen jo" -lauseita, mutta tulipa kuitenkin. Vauva syntyi tummalla, tuuhealla tukalla ja leuassa oli pieni kuoppa, kuten isälläänkin. Ja ensimmäisestä vilaisusta asti tiesin sen todellakin olevan Juuso. Niin pieni, kaunis ja täydellinen ruttuturpa, jolla ei muuta nimeä olisi voinut ollakaan. Mulla ei ole mitään erikoisia nimiä vastaan, mutta nykyään ne tuntuu olevan niin suosiossa, että tämän ikäluokan mennessä kouluun, luokalta löytyy varmemmin vaikkapa kolme Lucasta kuin kolme Juusoa ja sekin on yksi syy, miksi tykkään nimestä (ja ei, Lucaksessa ei ole mitään vikaa).

Sen sijaan toinen nimi, Aleksander, oli suuremman mietinnän takana. Mä tahdoin alunperin nimen, joka olisi suvusta. Aleksin isän toinen nimi on Tapio, mun isäni toinen nimi Tapani ja Juusosta olisi varmaan tullut Juuso Tapio Tapani, jos nimet olisi olleet mitkä tahansa muut, jotka olisi sopineet yhteen. Tapio Tapani ei tullut kuuloonkaan. Aleksin toiset nimet ovat Janne Juhani ja Juuso Janne Juhani olisi käynyt mulle ihan hyvin. Aleksi ei kuitenkaan tahtonut nimiään ainakaan syystä, koska JJJ. Ei tullut kauppoja siitäkään. Kun yksi nimi oli musta kiva niin Aleksi ei saanut sitä sopimaan omaan suuhunsa ja päinvastoin. Sitten yhtenä iltana Aleksi tokaisi Juuso Aleksander (tiedä sitten tuliko se taas mun toisesta nimestä, Aleksandrasta, vai ihan tyhjästä). Mietin hetken ja hoin nimeä ääneen. Se oli kiva ja se sopi. Aleksander alkoi tuntumaan niin omalta, etten ollut valmis luopumaan siitä kovinkaan helpolla ja tiedättekö mitä? Juuson synnyttyä Aleksi tykästyi siihen Janne Juhaniin ja koitti ehdottaa sitä vielä mulle, mutta yllättäen turhaan, koska oli itse ehdottanut jo parempaa. Juuso Aleksander tuntui kuitenkin jollain tapaa vähän töksähtelevän, joten yritettiin pitkään sulloa niiden kahden väliin jotain kolme tai neljä kirjaimista nimeä. Mitään molempien mieleen täydellistä ei kuitenkaan löytynyt, joten jätettiin juttu siihen ja tyydyttiin näihin kahteen. Ristiäisissä saatiin yllätykseksi kuulla, että ainakin Aleksin puolella on ollut joskus kauan sitten käytössä Aleksander, joten lopulta se suvusta tuleva nimikin tuli käyttöön ihan vahingossa.

Ja pappi kastoi pään ja meillä oli Juuso Aleksander. Loppu. Eli hyvää nimipäivää mun täydelliselle, pienelle pojalle, jolla on täydellinen nimi!

17.3.2015

HEI, HEI MITÄ KUULUU?

Kun joku jo ehti kyselemään. Jos J:ltä kysyttäisiin, se varmaan kuuntelisi hetken hiljaa ja sitten nyökkäisi. Oma vastaukseni lienee tällä hetkellä aika sama ja voisin vastata, että kuuluu. Oksentamisen ääntä ja pientä uhmaa. Luojan kiitos vaan pientä! 

Mä oon voinut nyt edellisviikon lauantaista asti melko huonosti ja kuluneen viikon aikana sisällä on pysynyt lähinnä vain Hesen hampurilaiset ja jäävuorisalaatti-kurkku-salaattijuusto-nuudeli -mössö, jälkimmäinen aina eiliseen asti. En tiedä saanko edes syödä salaattijuustoa eikä hampurilaiset taida varsinaisesti kuulua raskausajan ruokavalioon, mutta mulla ei yksinkertaisesti ole enää vaihtoehtoja. Kaikkea muuta (jogurtteja, vispipuuroa, muroja) syön ainoastaan siksi, että on paljon mukavampi oksentaa ruokaa kuin sappinestettä. 

Viileät ruuat eivät auta, kiinteät ruuat eivät auta, pahoinvointirannekkeet eivät auta, navan teippaus ei auta. Oikeastaan mikään ei auta pahoinvointiin täysin, mutta jääpalat ja ne hampurilaiset helpottaa oloa hetkeksi. Mieli sen sijaan stressaa jo nyt, montako kiloa saan tällä pahoinvoinnilla ja ruualla tällä kertaa aikaiseksi. Soittelin viime viikolla neuvolaan ja sain ohjeeksi kokeilla B6-vitamiinia tähän oloon, mutta ainakaan lauantai-sunnuntai-maanantai-tiistai -kokemuksella en oo huomannut mitään eroa. Jos ei tästä ole apua niin sähköinen resepti pahoinvointilääkkeisiin odottaa ja se on viimeinen toivo.

Toisinaan on hetkiä, jolloin vaan itkettää. Itkettää jatkuva paha olo ja jatkuva oksentaminen. Sitten muistan, miten en viime raskaudessa päässyt edes sängyssä istumaan, koska oksensin heti. Join pillin kanssa samalla maaten, jotta sain jotain pysymään sisällä. Sen muistamisen jälkeen jaksaa taas kummasti ja on niin tyytyväinen siihen, että oon edes tolpillani. Välillä naurattaa, kun touhu alkaa menemään aika ruutinilla.

Kaikki päivät ei ole helppoja. Oksentaminen vie todella voimat ja toisinaan J syö tavallisella tuolilla istuen, kun kädet ei yksinkertaisesti jaksa nostaa tätä syöttötuolin korkeudelle. Uloskaan en viime päivien aikana ole uskaltanut yksin lähteä, koska pelkään huonon olon yllättävän entisestään, joten huutelepa sitä sitten Hätäkahvi-Facebook-ryhmässä apuja saamaan vastahakoinen kaveri sisälle, kun et enää yksin pysty. Silloin tällöin tunnen omaavani varsinaisia supervoimia, kun jammaillaan Piiri pieni pyörii -laulua laulaen 10 sekuntia sen jälkeen, kun oon ensin heittänyt ateriat kaaressa pihalle. Lihapullatkin loihditaan olemattomilla voimilla.

Mutta eiiii, emmä tahdo vielä sortua valittamaan sen enempää. Tää kaveri sai alkunsa niin helposti, olo voisi olla vielä paljon heikompikin ja viime raskaus korvattiin niin järkyttävän helpolla vauvalla. Vaikken olekaan menettänyt toivoa täysin, varaudun siihen, että sama tulee jatkumaan vielä 32 viikon ajan. Nautin sitten vaikka viimeistä kertaa siitä, miten joku niin pieni tyyppi voi vaikuttaa muhun näin suurella tavalla olematta edes varsinaisesti täällä.

Maistuis varmaan sullekin. Vai haluutko mielummin kalamuotista?

16.3.2015

KUN ODOTTAA ESIKOISTAAN

Saattaisi tahtoa tietää pari asiaa, joita ei välttämättä osaa ajatellakaan tai joista ei puhuta ääneen. Kysyin alunperin ideoita postaukseen nuorten äitien Facebook-ryhmästä, mutta lopulta mun oli todella vaikea kirjoittaa esimerkiksi kivusta imetyksen aikana, koska puremisia lukuun ottamatta en oo itse sellaista kokenut. Alla oleva asiat on siis niitä, joista itse sain tietää vasta tilanteen ollessa jo omalla kohdalla.

1) Sf-mitan vertailu

Sf-mitta kertoo kohdun koon. Jatkuvasti törmään keskusteluihin, joissa kysellään muiden sf-mittoja, koska oma on niin suuri verrattuna joidenkin muihin samalla viikolla olevien mittoihin. Pienestä tai suuresta mitasta on turha huolestua, jos oma käyrä vain kasvaa tasaisesti ja muiden mittoihin on turha vertailla muuta kuin mielenkiinnosta, sillä ne eivät kerro omastasi mitään.

2) Väsymys

Vauvavuoden aikana en ollut missään vaiheessa mitenkään järjettömän väsynyt, koska saatiin nukkua 8 tunnin yöunia putkeen jo J:n ollessa pari kuukautta. Raskausaikana olin kuitenkin sitäkin enemmän ja vaikka väsymys pitkin raskautta on normaalia, se on normaalia vain tiettyyn pisteeseen asti. Jatkuva ja loputon väsymys on merkki jostain muusta. Omalla kohdallani se kertoi kilpirauhasen vajaatoiminnasta (klik, klik ja klik) ja herätyskellojeni olisi pitänyt soida jo paljon aikaisemmin. Ennen lääkitystä ehdin olemaan aika huonossa kunnossa, joten siksi en voi painottaa riittävästi, että kuunnelkaa sitä omaa kroppaa. 

3) Supistusmittari

Tai mikä lie oikealta nimeltään onkaan. Se hetki kun mahan ympärille laitetaan vyö, joka mittaa supistuksia. Mä kuulin, että niitä laitteita on kahdenlaisia: Laitteita, jotka mittaavat supistuksia nollasta sataan ja laitteita, jotka mittaavat nollasta kahteensataan. Nolla = ei supistuksia, 25 = lieviä supistuksia, 50 = selkeästi tuntuvimpia supistuksia, 75 = kunnon supistuksia ja 100 = synnytssupistuksia. Väärin. Luvut eivät todellisuudessa kerro mitään, eivät ainakaan kaikissa laitteissa. Kun me oltiin sairaalassa 26. marraskuuta, supistusmittari näytti lukuja 10 ja 20 välillä, vaikka mua sattui ihan helvetisti. Väärän tiedon takia olin täysin varma, että meidät lähetetään takaisin kotiin ja mainitsin asiasta kätilöllekin. Tämä kuitenkin korjasi, ettei numeroilla ole väliä ja käski vaihtaa sairaalavaatteisiin. 5,5 tuntia ja J oli syntynyt. Ei siis kannata tuijotella lukuja liikaa tai vetää omia johtopäätöksiä ilman ammattilaista.

4) Jälkivuoto, jälkisupistukset ja muut kivut

Olojeni takia mä en viime kerralla käynyt synnytysvalmennuksessa. Kotona vältin synnytysjuttujen lukemista, jotta en aiheuttanut itselleni turhaa pelkoa, joten lopulta en tiennyt siitä oikeasti mitään muuta kuin että vauva tulee ulos tavalla tai toisella. Vaikken ehtinyt saamaan puudutusta, synnytys oli ok eikä siinä tilanteessa ehtinyt ajattelemaan mitään ylimääräistä. Ei siis mitään yllätyksiä (paitsi, etten todella saanut sitä epiduraalia, vaikka se oli ainoa toive). Yllätykset alkoivat vasta synnytyksen jälkeen ja ensimmäisenä sain kuulla, että toosani tulisi vuotamaan muutamia viikkoja. Ehkä itsestäänselvyys joillekin, mutta mulla ei todella ollut tietoa tästä. Järjellä ajateltuna ihan luonnollinen asia, mutta ei vaan ollut käynyt mielessä. 

Toisena asiana yllätti jälkisupistukset ja muut kivut. Supistukset eivät siis lopu heti synnytykseen vaan niitä ilmenee vielä senkin jälkeen. Esikoisen jälkeen ne ovat useimmiten vielä lieviä, mutta kuulemani mukaan kovenevat huomattavasti seuraavien kohdalla. Kääks. 

Suurin järkytys tuli kuitenkin vasta ensimmäisellä vessareissulla. Se järkyttävänhirvittänkamalanhelvetillinen kipu! Se kirvely. Mä luulin, että värkki irtoaa seuraavien vuorokausien aikana, mutta paikoillaan yhä. Vessareissut oli kuitenkin valehtelematta yhtä helvettiä ja parin viikon ajan kiroilin ääneen. Pientä helpotusta toi käsisuihkulla suihkuttelu asioidessa ja todellakin suosittelen sitä. Parin viikon ajan myös istuminen oli aika tuskaa. Istuin aina ihan varovaisesti ja jos olin ottanut kunnon asennon, ylös pääseminen oli hi-das-ta. Mä en tahdo pelotella tällä eikä kaikilla varmastikaan tunnu niin kamalalta, mutta oma kokemukseni oli tämä.

5) Tiheän imun kausi

Vauvalla ilmenee tiheän imun kausia, ensimmäinen sellainen on useimmiten muutaman viikon iässä. Vauva tuntuu roikkuvan rinnalla 24/7 ja monet luulevat maidon olevan lopussa, joten sortuvat antamaan korviketta "nälkäiselle" vauvalle. Todellisuudessa vauva ei ole yhtään sen nälkäisempi, mutta maidon tarve on kasvamassa, joten tämä roikkuu tissillä tilatakseen lisää. Tiheän imun kausia tulee muutamia ja jos toivoo imetyksen jatkuvan, suosittelen kestämään. Mä luulin lähemmäs kymmenen kertaa, että maito loppuu ja imetys on siinä, mutta olin väärässä.

6) Oma ruokavalio voi vaikuttaa vauvaan

Meillä on itketty masuvaivoja naurettavan vähän ja niillä harvoilla kerroilla vastaus on löytynyt omalta lautaseltani. Kaalit, herneet, sipuli ja pavut ovat niitä, jotka ovat jääneet parhaiten mieleen. J sieti hyvin suklaan mussutukset ja limppareiden juomiset, mutta oon kuullut monelta, että ne saattavat saada vauvan vatsan kipristelemään, kuten myös mm. energiajuomat, kahvi ja ruisleipä. Vauvan itkiessä vatsaa, kannattaa miettiä omaa ruokaa ja sitä, onko siinä mahdollisesti jotain, joka sen voisi aiheuttaa.

Pidempään miettiessä lista varmaan jatkuisi pidempäänkin, mutta nää on asiat, jotka mulle tuli mieleen, kun mietin, missä asioissa olen toisella kerralla viisaampi. Mitkä asiat teille tuli yllätyksenä esikoisen kanssa?

Mä en voi uskoa, että meillä on oikeesti ollu tällanen minipötkö! Vielä hullumpaa on, että joidenkin kuukausien päästä meillä on sellainen taas. Iiks!

15.3.2015

YÖLLINEN INSPIRAATIOTULVA

Joku saattaa muistaa aiemmin esittelemäni joulukortit tai isänpäiväkortin sekä äitienpäivälahjat? Mä en ole vieläkään kyllästynyt näihin jalan- ja kädenjälkiaskarteluihin ja sainkin viime yönä unessani aika idean koskien isovanhempien merkkipäiviä. Unessa kortti vaikutti huomattavasti esittelykelpoisemmalta, mutta kelpuutin tän kuitenkin annettavaksi, joten halusin jakaa vinkin teidän kanssanne. Saanko siis esitellä, kortti mummulle, mummalle, ukille tai papalle!

12.3.2015

VAAHTERAMÄEN JUUKELIPUUKELI

Tiedättehän te sen? Sellainen pieni pellavapää, joka nuoresta iästään huolimatta keksii ja sanoo kaikenlaista. Meillä asuu sellainen! Mä koen olevani aika etuoikeutettu, kun J on oppinut puhumaan niin paljon näin aikaisin ja sen ansiosta saan kuunnella sen hassuja juttuja jo nyt. 


Lapsen silmin asiat saa helposti näyttämään vähän muulta, mitä ne todellisuudessa on. Yllä näkyvä kiinanharjakoira muistutti J:n mielestä enemmän hevosta kuin koiraa. Samaisen ohjelman tanskandoggi puolestaan oli lehmä. Mun piponi pääkallot ovat pienen silmin ilmiselviä koiria ja päivä toisensa jälkeen toinen ilmoittaa näkevänsä kupin korvassa hevosen? Mä olen käännellyt ja väännellyt kuppia mielessäni, mutta hevonen on toistaiseksi jäänyt näkemättä. Ennen tähti-sanan oppimista meiltä löytyi joka puolelta kukkia. Suihkuverhosta, tyynyistä, matosta, rätistä... J puki omien sanojensa mukaan päälleen jopa kukkapaidan.


Myös Muumeja, eli Paapoja tai Pappoja on bongattu muistakin kuin Muumeista. J:n tiliä avatessa J sai pankin hipon ja jokin aika sitten poika päättäväisesti kertoi sen olevan Muumi. Lelua ei ole näkynyt hetkeen, mutta uskon, että nykyään se sentään on jo hippo. Eilen J tutki kirjojaan kannesta kanteen ja Valpuri utelias vasikka -kirjan takaa löytyi Kirjaliton merkki. No Muumipappahan se! Musta se oli kyllä aika hyvin keksitty, koska onhan tolla nyt hattu ja iso nenä. Miten mä en oo ennen osannut edes ajatella sitä vaihtoehtoa?


J on nykyään aika taitava rakentamaan Mega Blokseilla, mutta tiedättekö mitä se niistä rakentaa? Hevosia! Ihan sama mitä palikoita ja miten päin niin aina vaan "ahihiii". Kaikki ylempänä olevat rakennelmat on hevosia. Eikö ookki hienoja?


J on oppinut viimeisen viikon aikana myös laskemaan. "Kukka, kukka, kukka, kukka", eli yksi, kaksi, yksi, kaksi. Yksi tai kaksi, kaikki kukkia. Sukkiensa pohjasta tämä sen sijaan laskee "pappoja", entisiä "pappyja", eli nappeja (ts. jarruja). Joo, kyllähän ne napit sukkien pohjissa helpottaa kävelyä!


Uusimpana juttuna annetaan maulle vähän "mämmää". Mennessään syömään, J kipittää ensimmäisenä kissan märkäruokien luo, nappaa pussin käteensä ja ottaa suunnaksi kissan kupin. Siinä se koittaa lätkiä suljetusta pussista ruokaa Janelle ja lätkäisee lopulta koko pussin kuppiin, kun sisältö ei tule ulos. Että eipähän tarvitse enää muistaa ruokkia kissaa, kun J hoitaa jo senkin homman. 

Innolla odotan sitä, mitä tän kaverin suusta tulee siinä vaiheessa, kun puhe vielä kehittyy! Allekirjoittaneen kirjoitus taas voi vähän takkuilla 1,5 oksennankaikkihetiulos -päivän jälkeen, mutta koittakaa saada selvää. Nyt koitan torkkua hetken!

11.3.2015

YKSI 36 VIIKON OKSENTAMISEN UUSINTAKIERROS, KIITOS

Musta tuntuu välillä turhalta muistutella viime raskaudesta, mutta koska uusia lukijoita on tullut, ajattelin höpötellä vähän siitä ja laittaa ylös ajatuksia nyt.

Viime raskaushan oli järkyttävä, kaikkea muuta kuin mitä ensiodottajana kuvittelin (voitte lukea lisää huhti-marraskuulta 2013). Pahoinvointi alkoi raskausviikolla 4, mutten uskonut sitä raskauspahoinvoinniksi, sillä testi tehtiin vasta viikolla 6+.  Todella harvat ruuat ja juomat pysyivät sisällä ja ravasin neuvolassa parin viikon välein tarkistuttamassa painoa. Tätä "aamupahoinvointia" kesti lopulta 36 viikon ajan vuorokauden ympäri. En ollut montaakaan päivää oksentamatta ja yleensä sitä tapahtui 5 - 15 kertaa päivässä. Jo raskausaikana vannoin, etten enää ikinä ottaisi riskiä ja raskautuisi uudestaan ainakaan tarkoituksellisesti, koska pahoinvointi jätti jälkensä. 

Aika kuitenkin kultaa muistot ja näin kävi meidänkin kohdalla. Tietenkin ollaan pohdittu paljon, että mitäs jos taas, mutta ollaan tultu siihen lopputulokseen, että pärjätään tavalla tai toisella. Ja jos edellisestä raskaudesta pitää jotain positiivista hakea niin hei, ei tällä kertaa ainakaan pahemmaksi voi mennä. Kai.

Eiliseen asti (sunnuntai 1.3.) yökkäilin välillä enemmän ja välillä vähemmän, enkä oksentanut kuin kahdesti. Tänään (2.3.) tapahtui kuitenkin jotain. Ihan kuten viime raskaudessakin, olo pysyy hyvänä aina siihen asti, että nousen ensimmäistä kertaa sängystä. Tähän asti pelkkä yökkäily on riittänyt, mutta tänään oli toisin ja ennen seitsemää olin oksentanut pihalle jogurtit ja sappinesteet. Ylös tuli niin ne jogurtit, viinirypäleet, nuudelit, litra mehua kuin useampi desi sitä sappinestettäkin. En ihmetellyt enää lainkaan, miten viime kerralla makoilin sängyn pohjalla, sillä olin jatkuvasti hiestä märkä tai tärisin, koska palellutti. Olo oli ihan järkyttävä ja vieläkin heikko, vaikka nyt iltaa kohden on jo parantunut.

Mä olen jo itkenyt muutaman kerran tätä kaikkea, mutta eniten taitaa säälittää J ja se, etten pysty olemaan niin mukana sen touhuissa yrityksestä huolimatta. Pieni ei tietenkään ymmärrä, miksei äiti tahdo kävellä ympäriinsä ja potkia palloa, ja se pistää harmittamaan toista. Aamuisten oksentelujen jälkeen olo on kuitenkin hyvä ja sen jälkeen tehdään kaikkea, mihin musta ei enää päivällä ole. Näin ollaan pärjätty nyt ihan kivasti.

Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön ja sitä rataa. Tällä hetkellä maailman eniten toivon, ettei jouduta kohtaamaan keskenmenoa, koska jos nyt menisi kesken, mä en varmaan enää koskaan tahtoisi raskautua nyt, kun todella tiedän, ettei tää touhu ole mua varten.

Ruisrockin jälkeisenä aamuna heräsin pieniin supistuksiin ja siitä lähtien niitä tuli aina silloin tällöin etenkin kävellessä/muuten liikkuessa ja pahimpien oksentelujen aikaan. Mainitsin asiasta neuvolassa, mutta neuvolalääkärissä paikat olivat ok, joten sain vain kehotuksen olla rehkimättä. Raskausviikolla 28 tehtiin pahoinvoinnin kourissa muuttoa ja koitin ottaa varovasti enkä kannellut kuin kevyimpiä kamoja. Virallisesti muutosta oli hetki ja oli muistaakseni keskiviikko, kun äiti oli tekemässä meillä ruokaa, jottei Aleksin aina tarvinnut. Syötiin keittiössä (poikkeuksellisesti jopa minä!) ja vaihdoin asentoa paremmaksi. Tunsin sisälläni ihan järjettömän kivun ja muistan tunteen yhä, mutten vieläkään osaa kuvailla sitä. Vatsaan sattui ja pitelin kuumaa vesipulloa, joka helpotti vähän, mutta siitä päivästä lähtien tunsin kipua aiempaa kovemmin. Olin vähän pihalla kipujeni kanssa, kunnen tiennyt millainen kipu on normaalia ja millainen ei. Sunnuntaina Aleksi pakotti mut soittamaan Tyksiin ja kyselemään neuvoja. Muistan edelleen kuinka tökeän oloinen hoitaja mumisi puhelimeen, että nyt on sunnuntai ja jos mua on sattunut jo muutaman päivän niin miksi ihmeessä soitan just tänään. No pyysivät kuitenkin käymään ja sairaalassa selvisi, että kohdun sisäsuu oli kolmen sentin verran auki. Jouduin jäämään yöksi, sain kortisonipiikit ja tuona iltana aloitettiin supistusten estolääkitys, jota jatkoin viikolle 34 (vai 35 asti). Pahoinvoinnin kanssa sain toimia vointini mukaan, mutta sairaalareissun jälkeen sain varsinaisen käskyn vuodelepoon, sekä istumis- ja liikkumiskiellon, koska joka kerta istuessa J:n pää painoi niin, että paikat olisivat saattaneet aueta lisää. 

Oikeastaan ainoa tässä raskaudessa todella mietityttävä asia on juurikin supistukset ja riski ennenaikaisuuteen. Kerran supistusherkkä kohtu on supistusherkkä ilmeisesti aina, joten asiaan on mahdoton vaikuttaa, mutta ainakin osaan kuunnella kroppaani enemmän. Toivon niin, että saadaan tälläkin kertaa pidettyä asukas yksiössään ainakin täysiaikaisuuteen asti ja toivon mukaan vältytään myös sairaalalta ennen synntystä. 

Viimeisin, mutta mieltä raastavin vaiva oli kilpirauhasen vajaatoiminta ja ajatusksia siitä ajasta voitte lukea postauksista Mitä jos ei kultaa?, Hurraa Thyroxin! tai myöhemmin kirjoitetusta postauksesta Helppo polku kaltevana vietti mutkaan. Kyseiset hetket ovat aika aukkoja nykyään ja on kai sanomattakin selvää, etten tahdo kokea samaa uudelleen. Onneksi harjoituskappale on tehty ja nyt osaan vaatia arvojen tarkistamista, jos alkaa siltä tuntumaan. 

Toivon todella, että kuulun siihen porukkaan, jonka raskaudet ovat kuin yö ja päivä. Jos sellaista ei ole saatavilla niin yksi 36 viikon oksentamisen uusintakierros, kiitos! Ompahan vähän helpompi luottaa siihen, ettei sekään kestä ikuisuuksia ja että palkinto on taatusti kaiken sen arvoinen.

Onko teillä raskaudet muistuttaneet paljon toisiaan vai olivatko ne toistensa vastakohdat?

10.3.2015

9,43 MILLIMETRIÄ

Eli Pavun huimat mitat varhaiultrassa! Varhaisultra meillä oli keskiviikkona 4.3, jolloin neuvolan mukaan viikkoja oli 8+0 ja mun arvioni mukaan 6+4. Ultraan mentiin koko perheen voimin ja mä olin koko ajan niin varma, ettei yksiössä näkyisikään ketään, vaikka oireet onkin viitanneet ihan muuhun. 

J:n aikana kävin ultrassa Medisonarilla ja sinne menisin milloin vain uudestaan. Tästä kerrasta sen sijaan jäi todella huono fiilis ja ilmeisesti muillakin on ollut vähän sama olo. Koin elämäni epämukavimman sisätutkimuksen ja ultraushetki oli tosi erilainen mitä koskaan ennen. En ehtinyt kunnolla edes tajuamaan ruudun kuvaa, kun käskettiin jo nousta, eikä sydänääniä yritetty kuunnella lainkaan. Ymmärsi sentään mainita, että alkio löytyi ja sydän sykki, mutta siinäpä ne sitten olikin. Ei pienintäkään vilkaisua virtauksiin tai sanaakaan istukasta, kuten J:n aikaan. Huoneesta oltiin ulkona alle kymmenessä minuutissa. 

Alkio vastasi viikkoja 7+0 ja alkuperäinen laskettu aika, 14.10, siirtyi viikolla, joten on nyt 21.10. Seuraava ultra on neljän viikon päästä ja toivon, että kohdalle sattuu vähän enemmän ajatteleva lääkäri, sillä mulla on edelleen inhottava olo tästä kerrasta, vaikka pääasia olikin, että kohdussa näkyi elämää.

9.3.2015

ENSIMMÄINEN NEUVOLA

Ensimmäinen neuvola siis oli 26.2, jolloin neuvolan mukaan viikkoja olisi ollut 7+1 ja oman arvioni mukaan 4+4. Tein tänään (27.2.), kuitenkin uudet päätelmät, jolloin sain viikoiksi 5+6 ja se taitaa pitää suht hyvin paikkaansa, koska seitsemän on ihan liikaa, mutta neljä kuitenkin liian vähän. Laskettu aika neuvolan laskujen mukaan on tällä hetkellä 14.10.

J oli mukana neuvolassa, mutta tämä leikki tyytyväisenä sen aikaa, kun me täyteltiin tietoja ja käytiin läpi ruoka-aineita, jotka oli päässyt unohtumaan parissa vuodessa. Mä oon tainnut käydä vaa'alla viimeksi pari kuukautta synnytyksen jälkeen, joten siihen nouseminen ei ollut mitenkään mieluista. Merkattiin äitiyskorttiin paino, verenpaine ja vähän muita juttuja. Ihan peruskäynti siis, mutta loppua kyllä odotin, sillä varattiin myös aika varhaisultraan, jotta ne viikot saadaan selvitettyä. Ultra meillä olisi jo keskiviikkona 4.3. ja Aleksikin sai päivän vapaaksi, joten nyt odotellaan jännityksellä sitä, vaikka mä epäilenkin sydänäänien kuulumista näillä viikoilla. Mulle kuitenkin riittää, että vihdoin saadaan varmuus siihen, että joku siellä yksiössä majailee. Sydän on pakahtua jo nyt.

Raskauskalenteri 2013 -sivun ja (Kuku-)masun tavoin myös tässä raskaudessa on mahdollisuus seurata sekä sivua Raskauskalenteri 2015 että (Papu-)masua. Näistä tulee luultavasti omat linkkinsä sivupalkkiin ja luonnollisesti myös Paksuna-tägi jatkaa taas toimintaansa seuraavat kuukaudet.

8.3.2015

(TISSITAKIAIS-)PETO ON IRTI

Viime kerralla raskausviikolla 20 alkaneet ja 29 hurjasti koventuneet supistukset eivät varsinaisesti houkuttele tällä(kään) kertaa ennenaikaisuuden riskin takia varsinkaan, kun mulla ei olisi mahdollisuutta levätä, kuten aikana ennen J:tä. Mä olen kuullut paljon juttuja siitä, kuinka imetys saattaa aiheuttaa supistuksia ja neuvolastakin jo vihjattiin asiasta, joten koin parhaaksi lopettaa meidän imetyksen tähän. Olo on niiiiin haikea, koska nautin imetyksestä ihan kirjaimellisesti täysin rinnoin, ehheh. J rakastaa iltaisin tissittelyä, mutta nyt kun poika puhuu niin hirvittävästi niin iltamaito on lähinnä kyselyä siitä, saako kohta tutin, otetaanhan sitten Paapa (eli Muumipeikko-unilelu) ja saako yöksi sänkyyn palloja (ja se pitää varmistaa joka kerta, vaikkei koskaan saa). Imetyksen loppuminen on lopulta siis varmaan vaikeampaa mulle, mutta katsotaan miten käy.

Keskiviikko 4.3.

Iltapalat, iltapissa, hampaiden pesu, iltasadut ja nukkumaan. Ensimmäistä kertaa ilman tissiä. Kannan pojan huoneeseen, annan sylissä tutin, lasken sänkyyn ja annan Muumipeikon hännän käteen. Toistelen ainaista "hyvää yötä, nuku hyvin, oot rakas, kauniita unia, nähdään aamulla" -listaa ja sammutan pöytälampun. Yksi inahdus. Kävelen olohuoneeseen ja puren hampaita jo valmiiksi yhteen, koska olen varma vähintään tunnin huudosta. Istun sohvalle eikä vieläkään mitään. Täydessä unessa. Ensimmäinen ilta oli helppo, mutta ehkä jo huomenna ollaan toista mieltä?

Torstai 5.3.

Oltiin äitin luona "myöhään", joten iltarutiinit ei menneet ihan normaalisti ja epäilinkin sen vaikuttavan asiaan. J oli rättipoikki, kun päästiin kotiin eikä halunnut potalle tai pestä hampaita. Vaihdettiin sitten vain yöpuku ja kiikutin pojan taas nukkumaan ilman tissiä ja tällä kertaa myös ilman iltasatua... Vajaan kymmenen minuutin ajan huoneesta kuului pientä kitinää, jota ei voinut edes itkuksi kutsua - ja sitten hiljeni.

Perjantai 6.3.

Tutut iltarutiinit ja sänkyyn. Kitinä alkoi, kun sammutin valon, joten jäin oven taakse odottamaan. En kuitenkaan ehtinyt takaisin huoneeseen, kun itku jo loppui.

Lauantai 7.3.

Iltarutiinit ja sänkyyn. Hiljaa.

Mä en usko, että otetaan tässä mitään järkyttävän suurta takapakkia, kun ensimmäisetkin illat on sujuneet näin helposti. Eli siinä se oli. 462 päivää imetystä.

6.3.2015

PAKSUNA

Tiistai 17.2.15

Pohjan kaikelle tälle löydät täältä. En oikein tiedä mitä kirjoittaa, koska ajatukset ovat todella sekaisin tällä hetkellä. Kello on 11:27 ja aikaisen aamun takia J meni hetki aikaa päiväunille. Jos se herää 1,5 tunnin sisällä niin soitan neuvolaan ja kysyn, että mitäs nyt. Hassua, että viime raskauden alusta on aikaa vain 1,5 kuukautta vajaa kaksi vuotta ja silti jännitys on sama. Tuntuu kuin olisin tilanteessa ensimmäistä kertaa. Tätähän me haluttiin, mutta että nyt!? Vauva on enemmän kuin tervetullut, mutta olin varautunut siihen, että Papu tulisi perheeseen aikaisintaan tammi-helmikuussa 2016. Puuuuuh. Päässä on niin paljon asioita! Osataanko olla vanhempia kahdelle lapselle? Voiko rakkautta riittää myös toiselle? Mitä jos rakastankin toista enemmän, vaikka tuntuu, etten voi rakastaan tippaakaan enempää, koska meinaan haljeta jo rakkaudesta J:tä kohtaan? Mitä äiti sanoo tähän kaikkeen? Kuka sille uskaltaa kertoa? Selvitäänkö me edes alkuraskaudesta ilman keskenmenoa? 

Raskausoireet on olleet tuttua jo paitsi viime raskaudessa, myös joka kuukausi kuukautisten oltua myöhässä. Oireet ovat joka kuukausi alkaneet viimeistään kp32, mutta nyt ne on kieltämättä olleet vielä aiempaa todellisempia. Mikä parasta, tällä kertaa mä en ole edes meinannut oksentaa (kop, kop, kop). J:tä odottaessa ensimmäinen raskausoire oli herkkä hajuaisti ja saman oon huomannut nyt. Haistan joko tosi herkästi tai sitten haistan mitä sattuu. Yhtenä päivänä piti ottaa purkkaa, mutta pussista tuli niin järkyttävän makea haju, että oli pakko kääntää pää pois ja sulkea pussi. Jokin aika sitten Aleksin hengitys haisi liimalta(???) ja eilinen hernekeitto saa vieläkin kylmiä väreitä, sillä se haisi kissan paskalta niin, että pyörin pitkin lattiaa ja yritin etsiä sitä jostain. Saan käydä jatkuvasti vessassa ja sipulihimo on tässäkin raskaudessa tullut esille. Voisin syödä jatkuvasti raakaa sipulia ja mausteita tekee mieli vähän väliä. Väsymys on ainakin tällä hetkellä ihan järjetöntä ja edellispäivänä olin menossa nukkumaan klo 19:54. Menkkamainen jomotuskin on täällä, mutten muista oliko sitä viimeksi.

Mä en vaan vieläkään voi uskoa tätä. Kun tein positiivisen testin J:stä, meidän paprika synnytti pienen paprikan. Pari viikkoa sitten paprika synnytti taas ja mietin hetken, että oiskohan se ollut merkki, mutta tuhahdin tyhmille ajatuksilleni. Nyt taidan palata ajatukseen, että juu, oli se. Enivei, Papu tulee olemaan meidän kuopus nyt ja luultavasti aina, koska kolme lasta olisi liikaa monestakin syystä. Se tarkoittaa siis sitä, että saan kokea kaiken nyt viimeistä kertaa ja aion myös nauttia tästä kaikesta, kunhan pääsen alkujännityksestä. 

Huh, kylläpä rauhotuin, kun soitin neuvolaan ja kun Aleksi tuli kotiin. Käytiin Shellillä ja iskällä ja mun teki vaan niiiin mieli huutaa kaikille meidän salaisuudesta. Neuvolaan pääsen viikon päästä torstaina ja varataan samalla aika varhaisultraan.

Keskiviikko 18.2.15

Toinen testi, joka näytti myös yhtä selkeää kahta viivaa. Voi kun viittis testailla joka päivä, mutta ois aika turhaa, kunnei se mitään kerro. Kyllä nää sai olla nyt tässä ja ens viikolla ennen neuvolaa vielä yks.

Oire, jota en muistanutkaan... Päänsärky. J:n aikaan en saanu alkuraskaudessa nukuttua edes öisin, joten ei sentään oo niin pahana, mutta vasta nyt osaan yhdistää viime viikon tavallista kovemmat säryt tähän.

Äiti laittoi tänään "Kauniita unia mun rinsessa" -viestin ja tuli vielä kovempi pelko, että se suuttuu, kun kuulee. Haluisin niin päästä kertomaan jo sille, mutta koitetaan nyt odotella ensimmäiseen ultraan, vaikka veikkaan, ettei kestetä sinne asti. Päivät, kulukaa jo.


Sunnuntai 22.2.15

Yöööööööks. Heräsin aamulla kamalaan pahaan oloon, joka meni ohi vasta alkuillasta. Ruuan aikana muovikassi oli vieressä varmuuden vuoksi ja hiukset oli pakko laittaa hätäoksennusnutturalle. Kuulostaa liian tutulta, mutta viikkoja onneksi niin vähän, että tahdon uskoa tän olon menevän pian ohi. Pahoinvoinnista huolimatta mulla on tänään ollut olo, etten ookaan raskaana. Ihan kun kaikki ei oiskaan hyvin. Noh, 3,5 päivää ja neuvola on jo ohi, ehkä se tälläkin kertaa tuo sitä todellisuuden tunnetta.

Maanantai 23.2.15

No huh. Nyt sitten tietää molempien äidit ja Aleksin sisko. Mä tärisin päästä varpaisiin, kun näpyttelin viestiä äitille Aleksin puhelimesta. Sydän hakkasi varmaan sataa, mahaa poltteli ja epäilin jo saavani kohta keskenmenon. Olin vaan niin paniikissa, koska olin varma, ettei äiti tahtoisi nähdä meitä enää. Laitoin viestin tarkoituksellisesti Aleksin puhelimesta, koska ajattelin sen suuttuvan A:lle vähemmän. Ei se suuttunut. Kai. Ei ainakaan puhelimessa kuullostanut vihaiselta. Toivon, että ajan kanssa se rakastaa Papua ihan niin kun J:täkin nyt.

Jennalle juttu ei edes ollut yllätys. Sillä puolen lapsenlapsia tulee kuin sieniä sateella (8/12, 11/13, 6/14, 2/15 ja 10/15 + pari "puolikasta") ja joku on koko ajan raskaana, joten oli mun vuoroni. Kunahan muistatte, että tän jälkeen piiri pieni pyörii ilman mua.

Kaksi on vaan niin sopiva määrä. Kaksi mahtuu samaan huoneeseen, se on parillinen luku, auton takapenkille menee sujuvasti kaksi ja itse mahtuu tarvittaessa väliin, molemmille vanhemmille on yksi hoidettava tai yhdelle vanhemmalle lapsi molempiin käsiin (vaikka niitä käsiä varmaan tultaisiin tarvitsemaan 20). Kaks on meidän juttu, kaks on tässä ja nyt.

Tiistai 24.2.15

Pahoinvointi on ollu tänään kyllä samanlaista kun aiemminkin, mutta oon keksiny edes hetkellisen ratkaisun: salmiakki ja kaakao. Siis erikseen. Pahan olon iskiessä pieni pala salmiakkia vie sen taas hetkeksi pois ja aamulla kylmä kaakao auttoi.

Aamusta tein kolmannen (ja viimeisen) testin, joka näytti "yllättävästi" kahta viivaa, joten kai mä nyt uskon. Pari päivää vois nyt mennä aaaaaika nopsaan.

Perjantai 27.2.15

Eilen oli neuvola, josta saatte lukea myöhemmin oman postauksen. Keskiviikkona on ultra, jossa selviää viikot ja siinä vaiheessa aletaan miettimään, milloin kerrotaan muille kuin näille tuleville isovanhemmille. J:stä kerroin bloginkin puolella jo viikolla kymmenen, kun varhaisultra oli ohi ja luulen, että tällä kertaa päädytään aika samaan. Silloin syke on kuitenkin jo löydetty, joka kertoo paljon ja joka tapauksessa kertoisin blogissa huonotkin uutiset, jos sellaisia sattuisi omalle kohdalle.

Pahoinvoinnista päätellen kaveri kyllä todellakin porskuttaa kaikin voimin eteenpäin! Eilen aamulla oksensin ensimmäisen kerran ja tänään sama toistui. Jouduin jopa vihjaamaan Aleksille, että on tervetullut kotiin, jos pystyy yhtään aiemmin lähtemään. Mä istuin muovikassin kanssa sohvalla ja J-raukka itki kurkku suorana hädissään joka kerta, kun yökkäsin. Todellakin toivon, että tää on pian tässä. Etova olo ei ole maailmanloppu, mut siinä vaiheessa kun touhu on jatkuvaa yökkimistä niin säälittää kyllä lähinnä J.

Mieliteot ja ällötykset pysyy aika samoina edelleen. Eilen tosin oksensin kylmän kaakaon, joten se siitä sitten. Tuoremehut uppoaa. Samoin maustamaton jogurtti ja Lidlin superhyvät kananugetit ja viileät salaatit. Yhtenä himona on jo muutaman päivän ajan ollut samat, joita söin kaikkein eniten J:tä odottaessa: toinen on Hesen kanatortilla ja toinen ranskalaiset tilli-kermaviilillä, ouuuu. Eniten ällöttää varmaan jauheliha, kana ja kananmuna. Ihan tuttuja juttuja siis nekin jo viime kerrasta. Tää on niin 90% varmuudella poika!

5.3.2015

KUN KROPPA EI TOIMI

Torstai 8.1.15 

Mä ja me ollaan kyllä tiedetty, että tahdotaan toinen lapsi, jos meille sellainen suodaan. Sopivana ikäerona ollaan pidetty noin kahta vuotta, korkeintaan kolmea, ja asiahan alkaa olemaan nyt siinä vaiheessa, että h-hetket ovat lähellä. Mä en vaan toimi. En taaskaan. Odotan tai oon odottamatta niin kuukautiskierto huitelee ties missä. Ennen J:tähän kp:t vaihteli 10 - 70 päivän välillä, joten onhan nykyinen 15 - 42 päivää jo parempi. Siltikään en jaksa edes ajatella toista lasta. Viime kerta on aivan liian hyvin muistissa. Se suru, joka tuli tutuksi.

Tällä kertaa mulla ei edes ole vauvakuumetta, mulla on perhekuume. Tietenkin odotan myös kaikkia juttuja, joita J:n kanssa on saanut kokea, mutta ennen kaikkea odotan niitä hetkiä, kun nään sisarusten kasvavan yhdessä. Niitä hetkiä, kun voidaan keskittyä vain näiden lasten kasvattamiseen ja omien perinteiden luomiseen. Niitä hetkiä, kun lapset menisi päiväkotiin ja mä lähtisin tekemään sitä jotain, jota en vielä tiedä tekeväni (koska en tiedä mitä tekisin). Totta kai meillä on jo perhe ja ihana perhe onkin, mutta kokonaiselta tämä tuntuu vasta toisen lapsen kanssa (tai kun olisi varmaa, ettei toista koskaan tule), sitten kun täällä olisi pikku-J.

Kai mä alan ihan tosissani harkitsemaan sitä Terolut-kuuria.

Lauantai 10.1.15 

Mun huonoihin puoliin kuuluu varsinkin se, etten osaa hoitaa asioita puhelimitse. Mä en ymmärrä mitä mulle sanotaan enkä osaa ilmaista itseäni selkeästi. Siitä syystä soittelen virallisia puheluja mahdollisimman vähän ja hoidan asiat mielummin kasvotusten tai netissä. Olin jo onnesta soikeana, kun huomasin, että Turussa on mahdollisuus varata aika terveyskeskukseen netin kautta. Kirjauduin sisään nettipankkitunnuksilla ja koitin varata aikaa, mutta seuraava vapaa aika olisi joskus maaliskuun puolivälin jälkeen tai jotain. Tiedän, ettei asia oo kiireellinen enkä tiedä saisinko puhelimitse aikaa yhtään nopeammin, mutta turhauttaisi odottaa aikaa pari kuukautta, kun lääkärin vastaus Teroluteille voisi kuitenkin olla kieltävä. Tuntuu, että märisen turhasta, mut samalla asia oikeesti vaivaa mua. Ei pelkästään toisen lapsen takia vaan ihan muutenkin. Näin epäsäännöllinen kierto on niiiiin stressaava.

Maanantai 12.1.15 

Jaahas. Aleksi on sitä mieltä, että mä nyt vaan soitan. Mut kun iiiiiiks... J nukkuu päikkäreitä ja  kun mä vaan mietinkin soittamista niin mahassa pyörii perhosten sijaan lepakoita! Ehkä mä kohta... Ja jos mä soitan niin sen jälkeen kyllä avaudun Katalle!!

Niin ja sen ainoon kerran, kun uskaltaisin soittaa niin niillä on ajanvaraus niin ruuhkautunu, ettei ota uusia jonottamaan. Tack. Ihan vaan mun tuuria. Avauduin Katalle jo silti.

Tiistai 13.1.15

Meillä on... Kuusi puhelua jonossa. Meillä on... Kuusi puhelua jonossa. Meillä on... Kuusi puhelua jonossa. Meillä on... Neljä puhelua jonossa. Meillä on... Kolme puhelua jonossa. Meillä on... Kolme puhelua jonossa. Meillä on... Yksi puhelu jonossa. Meillä on... Yksi puhelu jonossa. Meillä on... Yksi puhelu jonossa. Tuuuuut... Yhdistämme Kästiyöläiskadun terveyskeskukseen..

Ja mulla oli kädet hiestä märät. Ja järkyttävä pissahätä. Ja kädessä lappu, jossa sanasta sanaan se, mitä aion sanoa. Kirjoitin ylös jopa henkilötunnuksen, koska epäilin unohtavani sen. Puhelimessa ollut hoitaja vaikutti onneksi mukavalta ja oli sitä mieltä, ettei lääkärillä olisi syytä olla kirjoittamatta reseptiä. Aika on vasta 2. maaliskuuta, mutta ainakin voin huokaista helpotuksesta. Mun ei tarvitsekaan pelleillä kiertoni kanssa ikuisuuksia ja pikku-J tulee olemaan 90% varmuudella meidän viimeinen lapsi, joten sen jälkeen koko kierrolla ei ole edes väliä.

Helpotus.


Perjantai 23.1.15

En voi sille mitään, mutta mua puistattaa joka kerta, kun kuulen uteluja siitä, jokos meiltä kohta kuulee vauvauutisia, vihjailuja siitä, ettei seuraava raskaus tule enää yllätyksenä tai mukahauskoja juttuja siitä, että hehheh, tehän voisitte alkaa suunnittelemaan jo seuraavaa muksua. Ihan kuin raskaus tai lapset olisi asia, jonka ajankohdan voi itse valita päivälle, jolloin kalenterissa on tilaa. Meidän kalenterissa olisi tilaa vaikkapa ensi kuussa, mutta mitä sitten? En mä ole mikään lapsentekokone, johan se viimeksi todettiin ja muut tietävät sen myös...

Tiistai 27.1.15

Mulla on ollut tk:hon soittamisesta asti jotenkin helpottunut olo. Tänään tajusin myös, että helpotuksen lisäksi olo tuntuu kevyeltä. Elän kai siinä uskossa, että todella saan Terolut-kuurin, joten tällä hetkellä voin vaan olla ja odottaa. Eikä se maaliskuun toinen päivä edes ole niin kaukana. Siihenhän on kohta enää kuukausi ja jos aika kuluu yhtä nopeasti kuin viimeiset pari vuotta niin sehän koittaa jo ihan ensi viikolla. Tiketi tok. Sitä paitsi, luin teini-iässä Demiä ja mulle jäi mieleen "Se tulee, jos se on tilattu" -lause. Täähän on jo tilattu paketti, joten tulee, kun on aika. Eikö tuukki?

Tiistai 3.2.15

Vaikka olo onkin huojentunut, on tänään kuukauden epämiellyttävin päivä: Kiertopäivä 28. Meillä ei oo ollut puhettakaan toisen lapsen yrittämisestä enkä sitä kaipaakaan. Silti hetki on piinaavaa kuukaudesta toiseen. Siinä missä suurin osa tietää menkkojen alkavan muutaman päivän sisällä, mä voin vain arvailla onko täällä hetki huomenna vai neljän viikon kuluttua. Ehkä jo ensi kuussa helpottaa.

Tiistai 17.2.15

Kp42. Synnytyksen jälkeen kierto on ollut pisimmillään 42 päivää pitkä. Kuten jotku ehkä muistavat, ennen J:n alkua mulla oli tapana tehdä raskaustestejä, sillä sain kuukautiset alkamaan samana tai seuraavana päivänä testin tekemisestä. En tahdo kierron venyvän järjettömiin, joten päätin tehdä niin myös tänään. Ja tiedättekö mitä... Kaksi viivaa!!?? Miten helvetissä??? Mä olen tärissyt koko aamupäivän enkä tiedä miten päin olisin. Lääkäriajan piti olla kahden viikon kuluttua, mutta ilmeisesti saan perua sen. Voiko olla totta, että näin vaan kävi? En tiedä mitä kirjoittaa, mutta tämä postaus oli kai ainakin tällä erää tässä. Kun kroppa ei toimi, mutta raskaus... Se vain tuli.

Polvet tärisee. Apua!

4.3.2015

JA SÄ TEET MUT NIIN SOIKEEKSI ONNESTA

Lähes kirjaimellisesti. Kuukausien kuluessa pikkuhiljaa soikeammaksi tai pyöreämmäksi. Hitaasti, mutta varmasti. Ihan kuten isoveljesi aikoinaan. Ja sinua odotetaan ja rakastetaan jo nyt niin valtavan paljon... <3


Ja Instagramissahan pääsette seuraamaan mua, meitä ja pian kasvavaa masua päivittäin nimimerkillä @OOSIELLAJOSSAINMUN!