16.2.2015

LEUKA RINTAAN JA KOHTI UUSIA PETTYMYKSIÄ

Kun kerroin teille siitä, että täällä asuminen alkaa erinäisistä syistä todella nyppimään, me alettiin heti etsiä asuntoa. Oikeastaan oltiin jo vähän ennen katsottu tarjolla olevia sillä silmällä, mutta päivittäinen etsiminen taisi alkaa tuona iltana. Viimeisin paikan päällä katsastettu asunto oli viime viikon tiistaina. Pessimisti ei tunnetustikaan pety, joten siinä missä A suunnitteli tavaroille paikkoja, mä olin jo aivan varma, ettei saada sitä ja koitin hillitä toisen intoa, koska kiinnostuneita oli useita. 

Perjantaina tuli tuomio ja sehän ei tullut mulle lainkaan yllätyksenä (etenkään siksi, että oli perjantai 13. päivä). Ei oikeastaan pettymyksenäkään, mutta näitä seiniä katsellessa se tuntui parin päivän ajan, kuten aina. Pari päivää mä olin valmis mätänemään tänne, kun toukatkin löytyy jo omasta takaa, mutta sitten iskee joku ja se jokailtainen Tori.fi - Vuokraovi - Oikotie - Asuntohelppi - jne. -rumba alkaa taas alusta. 

Vaikkei asuntojutut tulekaan pettymyksenä niin kyllä se ärsyttää. Ymmärrän, että jollakin se asunnontarve on suurempi kuin meillä tai että on pientä säilyttää koko kuiva-ainekaapin sisältöä muovilaatikossa, keittiön nurkassa ötököiltä suojassa ja muutkin valvovat naapureiden takia. Musta on kuitenkin väärin, että J joutuu leikkimään päivittäin lattialla, jonka listoissa (ja aina välillä keskellä lattiaa) kuhisee toukkia ja että joudutaan jatkuvasti perumaan kaveritreffejä, koska J on vähintäänkin kerran kuussa kipeänä. Koitan kuitenkin lohduttautua sillä, ettei me täällä ikuisesti asuta. Että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Jos ei vielä ensi kuussa löydetä kämppää niin kymmenen vuoden kuluttua ollaan jo muualla. Ehkä.

Fok_it.

10 kommenttia

  1. :( kurjaa, tosi kurjaa. Meiän asunnon etsimiset tyssäs nyt siihen kun toinen meistä jää työttömäksi :( eli kärsitään tässä nyt niin kauan et tilanne paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli sama tilanne, kun muutettiin Yläneeltä Turkuun ja tää oli ainoo paikka, josta työtön ja pitkällä sairauslomalla oleva sai kämpän. Toivotaan, et päästään molemmat täältä mahdollisimman pian pois!

      Poista
  2. Voi kamala! Kuulostaa kyllä ihan karsealta, toivottavasti pian löytyisi uusi koti, tsemppiä koko perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei oikein nää seinät nappaa tällä hetkellä. Kiitos paljon, eiköhän tää tästä - jos ei ennemmin niin myöhemmin. :)

      Poista
  3. miks et postaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo just nyt mitään, mut tähän tulee kyllä muutos ennemmin tai myöhemmin.

      Poista
  4. Anonyymi4/3/15 18:24

    Moikka! Tulin nyt tänne onnittelemaan teitä, että paljon onnea raskaudesta! :) Ite tein positiivisen testin 14.2 ja nyt oltas 6+5 rv :) milläs viikolla sä olet ja paljon varhais ultra sulla maksoi ja millä viikolla menit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tätä kautta saakin helpoiten nyt kiinni, kun toi Insta tuntuu olevan aika täynnä. :D Mulla kierto vaihdellu tosi paljon, joten pääsin varhaisultraan ilmaseks. Neuvolan mukaan tänään ois ollu 8+0 ja mun oman arvion mukaan 6+4, mut ultrassa selvisikin viikkoja olevan 7+0 Ihan parin päivän erolla siis mennään!

      Poista
  5. Anonyymi5/3/15 17:49

    Juu huomasinki sen :D oho no kylläpäs mennäänkin sit lähekkäin, tosi kiva juttu :) Ite en oo viel uskaltautunu kertoo muutakun siskolle ja minun ja mieheni vanhemmille :D jotenkin niin epätodellisen tuntuista olla raskaana oikeasti, kun mä ajattelin et menee ainakin kesään ennekun ees tuun raskaaksi mut tulinkin menikin sit heti kun kapseli otettiin pois :D Oon seurannut sua vähän vaan kylläkin instan puolella mutta nyt kyllä jään lukemaan blogiasi :) ja toivonkin paljon kirjoituksia raskauteen liittyen. On kiva lukea ku tää on meille kuitenkin eka lapsi ja en viel avoimesti tästä voi kaikille puhua, siks nytkin anonyyminä kirjoittelen :D Ihanaa odotus aikaa sulle! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sulle myös! <3

      Mulla oli ennen varhaisultraa tosi epätodellinen olo, mut jotenkin se herätteli, että tuolla ihan oikeesti majailee pieni ihme! Me oltais varmaan muuten kerrottu vasta joskus rv 10-12, mut blogi on vaan niin iso osa mua, et on tosi paljon helpottavampi puhua täällä asiasta heti. :)

      Koitan kirjotella mahdollisimman paljon, mitä mieleen tulee. Tervetuloa seuraamaan!

      Poista