13.2.2015

KIITOS EI OLE KIROSANA

Tiedän, että ihmiset, perheet ja näiden tavat ovat erilaisia. Toisten tavat kulkevat käsi kädessä meidän perheen tapojen kanssa ja toisten tapoihin oma ymmärrykseni ei tahdo riittää. Mä olen vihannut lapsia kauan, mutta vasta parin viime vuoden aikana oon ymmärtänyt, että syy on lasten sijaan niissä vanhemmissa. Koen suurta helpotusta, että omassa kaveriporukassa on äitejä, jotka eivät pelkää tarvittaessa komentaa omia, sekä muiden lapsia (jopa omaa uhmaani). Mun on paljon, paljon helpompi tykätä lapsista, joiden vanhemmat selkeästi tekevät kaikkensa sen sijaan, että sanottaisiin muutaman kerran nätisti ei ja kieltojen tehoamattomuuden jälkeen annettaisiin asian olla. Blogeissa on viime aikoina puhuttu ja kohuttu kasvatukseen ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista aina imetyksestä kiroiluun, ja muiden tavoin myös täältä löytyy mielipiteet.

Imetys - tuo rakkaus ja riesa. Toiset tekevät sitä muidenkin edestä, joillakin homma ei handlaa ja jotku kieltäytyvät heti alkuunsa. Näin äkkiseltään mä en keksi mitään syytä miksi imetyksestä tulisi kieltäytyä kokeilematta. Jokaisen oma asiahan se on ja toisten tahto on se, mutta silti. Äidinmaito on ykkösjuttu, vaikka korvikekkin on ok ja sillä todistetusti kasvaa ihan yhtä hyviä lapsia. Etenkin nuorten äitien kohdalla imetys kuitenkin jää helposti niihin ensimmäisiin ongelmiin, koska korvaava tuote, eli korvike on niin helposti saatavilla ja siihen on helppo turvautua. Meillä puhkesi ensimmäiset hampaat 3,5 kuukauden iässä ja se hetki olisi varmasti ollut oiva hetki imetyksen lopettamiseen, sillä pienet taltat nännissä tuntuivat piikeiltä. Mä olisin voinut lopettaa vuosi sitten, kun maito tuntui vähenevän. Olisin voinut lopettaa sen syksyllä, kun toinen rinta sanoi itsensä imetyksen suhteen irti. Olisin voinut lopettaa sen joulukuussa, kun olin varma maidon loppumisesta. Mun on varmasti helpoo puhua imetyksen puolesta, koska oon siinä saanut onnistua, mutta puhuisin sen puolesta myös, vaikka seuraava lapsi olisikin korvikevauva ja niin puhuu moni muukin korvikevauvan äiti. Kuten sanoin, imetys on jokaisen oma valinta eikä kuulu hyviin käytöstapoihin, kuten moni muu asia, mutta siltikään sen puolesta ei voi puhua liikaa. 

Mä olen myös perhepedin kannalla, vaikka sen koetaan nykyään olevan pahasta. Kertoessani vähän vanhemmalle väelle, että J viisi kuukautta nukkuu meidän vieressä, sain vastaukseksi silmien pyörittelyä ja paljon ihmetteleviä lauseita. Meillä ei tuntunut olevan muuta mahdollisuutta, sillä omaan sänkyyn laskiessa J heräsi aina ja huusi kuin syötävä. Jokaisen mielenterveyden ja hyvien unien takaamiseksi nukuttiin perhepedissä aina siihen asti, että J täytti puolivuotta. Sen jälkeen alettiin heräilemään toistemme raajojen liikahduksiin ja muihin pieniin juttuihin, joten unikoulutettiin J omaan sänkyyn ja samalla kertaa myös omaan huoneeseen. Unikoulu... Se vasta pahasta onkin. Jos perhepeti tuntuu hyvältä kolmen alle 4-vuotiaan lapsen kanssa niin mitä sitten? Se tuskin on kenenkään muun yöunista pois.

Mä tahdon opettaa J:lle hyvät tavat, jotka tulisi musta olla selvää ihan kaikille. Pyydetään anteeksi, jos siihen on aihetta. Tervehditään tavatessa ja heipatellaan, kun lähdetään. Sen, ettei kiitos ole kirosana ja mitkä niitä ei-toivottuja sanoja sitten on. Musta on itsestään selvää, että kylässä siivotaan tavarat ennen lähtöä (ellei niillä jää kukaan leikkimään) ja että ruuat ja välipalat syödään nätisti pöydän vieressä tai ollaan syömättä. Jos jollain oma lapsi saa omassa kodissa syödä ruokansa missä tahtoo niin mulle se on fine. Meillä niin ei kuitenkaan toimita eikä meidän lapsi toimi niin edes paikoissa, joissa se olisi sallittua. Kun muistelen omaa lapsuutta ja nuoruutta, musta tuntuu, että äidin luona oli vähän lepsumpaa tai sitten mä vaan olin siellä niin paljon, että tuli sanottua ja tehtyä enemmän tyhmyyksiä. Äidin tottuessa kuulemaan teini-ikäisen Jannan suusta pari vittusaatanaa, ei iskä oo kuullut niitä vielä tähänkään päivään mennessä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Tiedän, että v-sana ja muut tarttuvat vielä J:nkin suuhun, mutta tahdon tehdä selväksi, etteivät ne ole sopivia. Teini-iässä se onkin toinen juttu, mutta toivottavasti tästä kasvaa fiksu nuori, joka ymmärtää olla laukomatta sitä joka väliin.

Siinä missä vanhat ihmiset ovat vastustaneet perhepetiä, ovat ne pitäneet meitä natsivanhempina, koska soseet aloitettiin vasta kuuden kuukauden iässä, eikä seitsemän kuukauden ikäinen J saanut välipalaksi pullaa, koska meillä oli mukana porkkanatikkuja (ja vaikkei olisi ollutkaan niin mä olisin helvetti sentään taikonut siitä pullasta porkkanan ennen kuin antanut sitä höttöä tolle). J:lle on koitettu tarjota kakkua ja piirakkaa, pullaa ja karkkia, ja joka ikinen kerta kieltävä vastaukseni saa takaisin vähän kyseleviä katseita. Mä olen kuullut liian monta kertaa, kuinka neljän kuukauden ikäinen kaveri vetää suklaavanukasta, koska "ei sille kelpaa mikään muu". Ei varmaan niin, mistähän johtus? Niin kauan kun lapsi ei vanukkaista tiedä (tai kaverit ei niistä huutele), ei se osaa niitä kaivata ja se on vissi. En mä tässäkään asiassa ole ehdoton. J sai synttäreillään maistaa pienen palan täyte- ja voileipäkakkua, sekä pari niitä ei-maistu-millekään -Muumikeksiä, ja saa tehdä jatkossakin, jos on jotain erityistä. Karkkia tai mehua meillä ei ole edes maistettu ja maissinaksut uppoavat yhä ihan loistavasti. Mä en nää mitään tarvetta tuputtaa sille lapselle mitään, mitä se ei kaipaa tai oikesti edes tarvitse. En tässä iässä. Ollaan puhuttu Aleksin kanssa mm. J:n tulevista karkkipäivistä ja tällä hetkellä ollaan molemmat enemmän sen kannalla, ettei sellaista edes tule. Karkkipäivästä tulee helposti päivä, joka on pyhitetty karkille ja sitä on pakko vetää ihan vaan karkkipäivän ilosta. Mielummin pidettäisiin se herkkuna, jota saa satunnaisesti silloin tällöin, mutta saapa nähdä, kun joskus siihen ikään päästään.

Kaupassa syöminen ennen maksua on ollut kovana puheenaiheena, joten ajattelin avata oman suunikin vielä sitä koskien. Mä en sallisi sitä ikinä, en vaikka oon lukenut kymmenittäin "kyllä lapsi voi syödä banaanin kaupassa, jos iskee nälkä", koska vanhemmat "ei osanneet ennakoida toisen nälkää". Mi-tä!? Voisin lyödä pääni pantiksi, ettei yksikään lapsi ole kaupassa niin nälissään, etteikö selviäisi ostosreissua ja söisi banaania kassojen jälkeen. Meillä välipala on noin kello 14 ja ruoka 16 - 17 välillä. Jos välipala on syöty kahdelta ja ollaan kaupassa ennen ruokaa, klo 16:50, niin tottahan toki sillä piltillä on nälkä, sitä en kiellä, mutta kysymys kuuluukin, kuka vie lapsen sinne kauppaan jos tavallisesti olisi ruoka-aika ja se nälkä on odotettavissa? En käsitä, vaihteleeko ihmisten ruokailujen ajankohdat todella niin paljon, ettei osata ennakoida, tuleeko Aimo-Annalle nälkä 15:30 vai 17:15 ja missä välissä ehditään kauppaan. Meillä kauppareissut hoidetaan melkein poikkeuksetta päivällisen jälkeen tai siinä tapauksessa ennen, jos tarkoituksena on tehdä nopeaa ruokaa tai eilisen ruoka odottaa pelkkää lämmitystä. Näin on ollut imetyksen aikana 0 - 6 kuukauden iässä, soseiden aikana 6 - 10 kuukauden iässä ja kotiruuan aikana 10 - 15 kuukauden iässä, ja ihan hyvin on pärjätty syömättä niitä kaupan omistamia tuotteita, eikä tilanne muuksi muutu.

Jotta kukaan ei pahottaisi mieltään niin ei meidän tavat todellakaan ole niitä ainoita oikeita. Imetyksen vaikeuduttua jotku saattavat mennä helpoimman kautta ja siirtyä heti ensimmäisen ongelman jälkeen korvikkeeseen siinä missä me mentiin helpoimman kautta nukkumalla perhepedissä. Jokainen saa lykätä sille puolivuotiaalle niin paljon tikkareita käteen kuin sielu sietää, mutta väitän, että suurimman osan mielestä se on jopa vähän surullista. On paljon asioita, jotka ovat täysin omia valintoja, mutta musta on myös käsittämättömän paljon yleisiä käytöstapoja, joista kenenkään ei tulisi luopua, vaikka olisi kuinka "vapaa kasvatus". Vapaa voi olla niin monella eri tavalla.

Mistä tavoista te pidätte kiinni kynsin ja hampain?


Hyviin käytöstapoihin kuuluu myös se, ettei kiipeillä pöydillä. Mut jos nyt tän kerran? (= Kyllä mekin lipsutaan, pelleillään ja hypitään sängyssä silloin, kun siltä tuntuu.)

11 kommenttia

  1. siis onks tollasii kauppapuolustelijoita!? oikeesti!?

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvä teksti! Oon varma että noin hyvällä kasvatuksella sun pojasta kasvaa upee ja kohtelias nuori mies :) Oon kyllä itsekin sitä mieltä että ei niitä ostoksia siellä kaupassa syödä..:D vaikkei omia lapsia vielä olekaan, niin en ymmärrä sitä miksei voi ajoittaa sitä kauppareissua sopivaan kohtaan.
    Terkkuja sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Kaikkemme tehdään, jotta tosta saadaan kunnon kansalainen. :D

      Ja joo niinpä! Yhdessä keskustelussa sain perusteluksi sen, ettei sitä lapsen nälkää osaa ennakoida, mut luulen, et sillä hetkellä, kun lapsi on siellä ruokakaupassa ja tulee niin kova nälkä, ettei pysty olemaan niin kyse on luultavasti enemmän siitä, et tuleekin mieliteko, jollon on pakko saada. Vanhemmat antaa syödä kerran niin lapsi muistaa varmaan seuraavankin kerran valittaa nälkäänsä kaupassa. Mun sisarukset on mua 9 ja 12 vuotta nuorempia. Kaupassa ne ei oo mun mielestä koskaan syöny, mut kyllä mä muistan, miten niille tuli kylässä aina kauhee nälkä heti, kun näki jotain syötävää. :D

      Poista
  3. Meillä ihan samoja juttuja t, toinen natsimutsi :D

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä kauppajutusta! Itsellä ei oo lapsia, mutta silmään on osunut montakin tapausta missä vanhemmat on antanut lapsen syödä kaupan sisäpuolella jotain. En vaan ymmärrä miksei voi ajoittaa kauppareissua muuhun ajankohtaan, kun kyllä sen pitäisi tietää mihin aikaan lapsella on nälkä.

    Toinen mikä itseä ärsyttää on se, ettei lapsille opeteta ettei vieraita koiria saa tulla silittämään kysymättä myös ulkoiluttajalta. Itsellä on sen verran arka koira, että pelästyy/jännittyy hurjasti jos lauma lapsia piirittää sen ja alkaa silittämään ja halimaan yhtäaikaa. Tässä pihassa nimittäin ei ainakaan olla ees yritetty opetettaa sitä tai muitakaan käytöstapoja, ainakaan käytöksen perusteella. Kerrankin Rudi pelästi kunnolla, kun joku lapsi juoksi meidän takaa ja pamautti käden sen hännäntyveen.. Ja tasan kerran oon kuullu yhden kysyvän äidiltä lupaa, mutta sitten multa ei kysytty saako silittää ja muutaman kerran vanhemmat on oikein usuttanu lapsia tulemaan silittään. Ei tuo ole kyllä tähän mennessä lapsia vielä purrut, mutta en voi ikinä olla varma näykkääkö, jos sattuu pelästymään kunnolla, vaikkei sitä saisi tehdäkään. Oon tosin yrittnyt muutaman kerran sanoa, että pitää kysyä lupa silittämiseen ja tullaan yksitellen rauhassa, kun on sen verran arka koira kyseessä, mut ei oo auttanut kuin hetken.

    Tosin tätä näkee kyllä nuorissa ja aikuisissakin, kun muutama viikko taaksepäin joku ylä-asteikäinen tuli vastaan ja pysähty, meni kyykkyyn, silitti Rudia ja lähti sanomatta sanaakaan. Hämmennyin niin paljon etten osannu sanoo mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toiki on totta! Mua ärsytti joskus niin paljon, kun lapset tunki silittämään Ticoa, joka ei edes tykkää niistä ja todellaki sai aina pelätä, et näykkääkö. Ei todellakaan auttanu mitkään "te voitte silittää tota isompaa, ku pienempi ei oikein tykkää lapsista" -jutut, kun sai vastaukseks vaan "voi ku se on pieni ja söpö" -kommentteja ja väkisin silittelyjä PÄÄSTÄ. Piti aina vaan kiskoo koirat pois ja jatkaa matkaa.

      Poista
  5. Perhepeti <3 paras paikka jossa lapsi saa olla lähellä vanhempiaan ja saa turvaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin myös, vaikka oli välillä aika vaativaa mennä sänkyyn, kun toinen nukku siellä valmiiks poikittain. :D Oli silti parasta ja yösyötöt niiiiin helppoja (sen parin kuukauden aikana mitä niitä kesti), kun piti vaan kiskoa paita ylös ja jatkaa unia. :)

      Poista