7.2.2015

ENSIMMÄISIÄ

Viime viikolla Aleksi laittoi J:n nojaamaan nojatuolin käsinojaan (kolme nojaa samassa lauseessa, no jaa, lupaavasti alkoi..) ja oli itse kyykyssä ihan siinä lähellä. Kädet ojossa tämä sai houkuteltua J:n kahdella, todella epävarmalla ja horjuvalla askeleella luokseen. Taisin itse siivota, sillä multa jäi nämä askeleet näkemättä, enkä tahtonut uskoa niihin.

Tänään kävelin J:n kanssa tuttuun tapaan toisesta kädestä kiinni pitäen ja se tuntuu sujuvan koko ajan vain paremmin. Oltiin kävelemässä eteisestä olohuoneeseen päin, mutta ajattelin kääntyä matkalla olevaan J:n huoneeseen. Pysähdyin, irroitin käteni siinä uskossa, että poika jää seisomaan paikoilleen tai menee kyykkyyn ja lähtee konttaamaan, mutta sainkin kokea yllätyksen. Tämä jatkoi matkaansa kuin huomaamattaan ja käveli neljän askeleen verran ihan yksin! Isi ei ollut näkemässä tapahtunutta, joten koitettiin uudestaan, mutta ensiaskeleiden uhri saikin ylähuuleensa pienen jäljen. Jäljestä viis, kivi vierähti neljä askelta sydämeltä ja nyt tiedän, että J osaa kyllä kävellä ja se on kai enemmän kiinni uskosta ja tahdosta kuin osaamisesta.

Ensimmäisiä askelia.

4 kommenttia

  1. Ensimmäiset askeleet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne. <3 Vielä odotellaan niitä ihan tarkotuksellisesti otettuja askelia, mut eiköhän ne tuu, kun on siihen valmis. :)

      Poista