10.1.2015

SISKO KOITA YMMÄRTÄÄ, EN SUA VAIHTAIS MIHINKÄÄN


Robin - Sisko

Synnyin toukokuussa 1993, vain vähän reilu vuosi sen jälkeen, kun "isoveljeni" oli menehtynyt. Vanhemmat erosivat mun ollessa pieni, mutta siitä huolimatta oli hyvä olla ja muistan useita leikkihetkiä kummankin kanssa. En muista koskaan jääneeni yksin, vaan mulla oli kaksi rakastavaa kotia ja välittävät vanhemmat. Olin kummankin ainoa lapsi enkä kai koskaan kaivannut sisarusta. 7.10.2002, ollessani 9-vuotias, tapahtui kuitenkin jotain: mulle syntyi pikkusisko.

Mulla oli tapana leikkiä iskän kanssa aina kotia, koulua ja milloin mitäkin ravintolaa. Istuin ruoka-aikana pöydän vieressä ja isi esitti välillä asiakasta, kunnes hyppäsi taas hellan viereen ja leikki kokkia/tarjoilijaa. Veeran syntyessä näin silmissäni, kuinka mulla oli vihdoin leikkikaveri, vaikka meillä olikin ikäeroa. Tämän kasvaessa järjestin koulua ja kerhoa, välillä mentiin lääkäriin ja sitten leikittiin kotia. Veera oli maailman ihanin aina siihen asti, kun se alkoi vinkumaan, että mun pitää lukea sille iltasatu ja kun sille tuli matkimisikä. Pahimman teini-iän aikaan mua ei kauheasti kiinnostanut Veeran jutut ja se lähinnä ärsytti mua, mutta pikkuhiljaa pääsin vaiheesta yli ja siitä on tullut mulle vain tärkeempi ja tärkeempi.

Pahoittelut todella surkeesta kuvasta. Kuva tulostettu paperille ja siitä vielä otettu kuva, joten tässä tulos.

Ikäerosta huolimatta välit ovat läheiset ja sen ansiosta ollaan vältytty mm. riidoilta. Vaikka osaan luonnollisestikin ottaa vastuun J:sta ja olla se aikuinen, mä olen myös yhä se sama Janna, joka osaa jättää aivot narikkaan sopivissa määrin vai mita mielta te olla siita, etta me puhua aina keskenamme nain ja me lahettaa toiselle monta, monta WhatsApp-video, jossa me hopottaa talla tavalla? Niinpä. 


Teini-ikä taisi olla ainoa aika, jolloin kaipailin itselleni isosiskoa tai -veljeä. Kaipailin ihmistä, jolle voisin kertoa ihan kaiken, mut onneks mulla oli sellaisia ystäviä kuin Pate. Nyt kun oon saanut olla isosiskon roolissa 12 vuotta ja Veera alkaa uhkaavasti lähestymään sitä samaista ikää, jossa itse olin, toivon, että se voi kertoa mulle asioita, joita ei vältämättä meidän iskälle tai äidilleen tahdo kertoa, ja että se voi vähän vanhempana tulla meille, jos ei muuta paikkaa keksi. Tahdon sen tietävän, että mulle voi kertoa ihan kaiken. Sitä varten mä olen.

Niin että halusin vaan muistuttaa sua siitä, et oot mulle tärkeä.


"Hei,
mihin ikinä meet
ja mitä ikinä teet,
muhun luottaa voit.

Niin sä löydät rakkauden
ja jos sä menetät sen,
mä kyynelees kuivaan pois."

12 kommenttia

  1. alko itkettää tää ku mie kuuntelin lukies ton robinin:D halluun kans isosiskon! miten oot saanu tuon ei kommentteja jutun tollatteeks et jätä kommentti??:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. :) Mä en jaksa neuvoa näitä ulkoasujuttuja kommenttien puolella, joten laita sähköpostia, jos kiinnostaa.

      Poista
  2. mmmynthon10/1/15 21:42

    <3 <3 <3<3

    VastaaPoista
  3. <3 ihana, koskettava.... aitoa!!!!!!!! :MarjoKoo

    VastaaPoista
  4. vaikuttaako sun vanhempien ero teihin vanhempina? koitatteko siis toimia eri tavalla tms

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmä tiedä. Ei kai muuten, mut jos tulis ero niin haluaisin koittaa olla silti kunnolla väleissä. Juuson ristiäisissä olin maailman onnellisin, kun näin äitin ja iskän varmaan ekaa kertaa niin lähellä toisiaan. :D Tai tietty oon joskus nähny, mutten muista sellasta aikaa.

      Poista
  5. Voi itku kun kyyneleet tuli silmiin tätä juttua lukiessa! Mulla on kanssa tosi rakas isosisko, meillä on sellainen viiden vuoden ikäero mutta todella läheiset välit kaikesta huolimatta :) Ihanaa, kun sunkin siskollas on tuollainen sisko, pikkusiskona voin kertoa, että se ison siskon rakkaus ja tuki on aika suuri ja tärkeä asia elämässä! :)

    VastaaPoista
  6. Onpa ihana kirjoitus <3 Liikuttava.
    Itse oli 92 syntynyt, siskoni 95. Ja minun ollessani alta 7v, vanhempamme erosivat. Muistan myös kaikki ne mukavat ajat kun meillä oli kaksi kotia, ja se oli jopa kivempaa kuin että olisi ollut yksi. Molemmat vanhemmat menivät tahoillaan uusiin naimisiin, ja saimme pikku veljen 2004. Toki veljeämme näimme vain silloin kun menimme isämme luokse. Siitä ajasta en jotenkin hirveästi edes muista, vaikka 12v olin jo silloin.. Niin ne muistot unohtuu :'(
    Vuonna 2007 saimme sitten pikku siskon, joka tosin syntyi sairaana ja äiti ja isäpuoli viettivät muutamia kuukausia sairaalassa. Voit vain kuvitella kuinka itseäni ärsytti että meidän perhe "hajosi". Minä olin siskoni kanssa sitten kotona, toki 15vuotiaana omasin jo skootterin ja mennä juoksin joka paikassa. 2008 syntyi toinen sisko, terve. Siinä meitä sitten oli 4 sisarusta äitin luona. Taisi olla minulle liikaa, sillä muutin 17vuotiaana sitten pois kotoa. Kaipasin teini-iässä todella paljon omaa aikaa, ja kun kävin töissä jo 15 vuotiaasta, niin en edes paljoa kotona ollut.

    Nyt olen 4viikon ikäisen neidin tuore äiti, ja sisarussuhteet ovat korvaamattomia. Vaikka alku oli hankalaa noiden pieninpien siskojen kanssa, niin tässä 3-4 vuoden sisään heistä on tullut todella tärkeitä <3 Eikä tietenkään veljeä unohtamatta!

    Toki toivon hartaasti että me mieheni kanssa annamme "ehjän" perheen neidille. Toivottavasti kaikki elämässä menee niinkuin pitääki :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos myös, että kerroit sunkin tarinaa. :) Meillä on myös pikkuveli, mut välit ei kyllä oo niin läheiset ainakaan vielä.

      Totta kai meilläkin tavoitteena pysyä yhdessä ja pitää perhe kasassa, mut ollaan myös molemmat eläviä esimerkkejä siitä, ettei ne erolapsetkaan (ainakaan kovin) kieroon kasva. :D :)

      Poista