5.11.2014

NELJÄNTOISTA VUODEN AJAN

Tiedättekö ne ystävät, joiden kanssa ei tarvitse nähdä piiitkään piiiitkään aikaan ja silti juttu jatkuu siitä, mihin se viime kerralla jäi? Mulla on sellainen.

Me ollaan nähty, kuinka viattomista lapsista kasvaa varhaisteinejä. Me ollaan nähty toistemme pahimmat teini-iät ja ollaan nähty, kuinka niistä hetkistä kasvetaan ohi. Ollaan oltu useita kertoja erossa, mutta päädytty jälleen juttelemaan.

Me ollaan juostu yhdessä karkuun ja rikottu sääntöjä. Me ollaan haukuttu, kiusattu ja ärsyttetty toisiamme ihan tahallamme sisarusten lailla. Ollaan haukuttu toistemme vaatteet, mutta myös pukeuduttu tekstiilikaksosiksi.

Me ollaan vihastuttu ja ihastuttu toistemme poikaystäviin. Me ollaan haukuttu oma ja toisen poikaystävä ilman pelkoa siitä, että toinen suuttuu. Ollaan oltu yhdessä niitä vastaan ja vatsan pohjassa on pyörinyt perhosia samojen poikien takia, muttei olla annettu niiden koskaan tulla väliin. Ei ainakaan lopullisesti. 

Me ollaan juotettu toisemme humalaan ja kannettu kaveria, kun omat jalat ovat olleet liian solmussa. Ollaan hylätty toisemme pahimmalla mahdollisella hetkellä, mutta nojauduttu kerta toisensa jälkeen siihen tuttuun olkapäähän.

Me ollaan valehdeltu toisillemme ja toistemme puolesta. Me ollaan sekä hyväksytty että oltu hyväksymättä toistemme valintoja ja annettu anteeksi uusien mahdollisuuksien kera. Ollaan eletty samaan aikaan elämiä täysin eri ääripäistä, mutta ollaan silti tässä. Yhdessä.

Sellainen ystävä mulla on. On ollut lähemmäs 14 vuoden ajan ja tulee toivottavasti olemaankin. Sellainen se.

Tosiystävät: Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Beibi, juo vain loputkin! Siitä ei heitetä mitään hukkaan!".

4 kommenttia

  1. ihastuttu toisten poikaystävään :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 13:12,
      Jep. :D Ja kaikkea mahdollista!

      Poista
  2. reps kops ripulipaska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 14:44,
      Mä luulen, ettei tähän kommenttiin vastaaminen vaadi paljoakaan niin rima nousee.

      Poista