30.11.2014

TEHÄÄ TÄSTÄ SUN SYNTTÄRIPÄIVÄ

Kerroin jo aiemmin, että meillä kahvitellaan nyt viikonloppuna sekä lauantaina että sunnuntaina, mutta näiden kahden päivän lisäksi vietettiin synttäreitä perheen kesken torstaina ja perjantaina. 

Aleksilla ei ollut mahdollisuutta saada torstaita vapaaksi, joten menin yksin hakemaan J:tä sängystä ja yllätyksenä vein mukanani 135 senttisen jättinallen! J on rakastanut viime jouluna saamaansa nallea, sekä halaillut ja suukotellut mumman isoa nallea, joten päätettiin ostaa tälle kotiin vieläkin suurempi sellainen (toivoen totta kai samalla, että mullakin on mahdollisuus nukkua tän kanssa joskus, hahah). Aamupäivä ja päivä touhuiltiin tavallisesti, mutta iltapäivää kohden alettiin valmistautumaan uimiseen. Odoteltiin isiä kotiin, tätiä koulusta ja mummua töistä, ja otettiin suunnaksi Caribia. Alkuun pelkäsin vähän, että lähdetään puolen tunnin sisällä pois, koska viime kerrasta oli kulunut jo puolisen vuotta. J kuitenkin tottui nopeasti vesiputouksien huminaan ja siitäpä se ilo sitten alkoi! Me vietiin mukanamme tämä vauvojen uimatuoli ja J oli onnesta soikeana, kun jalat ylsivät pohjaan ja pääsi painelemaan sen kanssa lastenaltaassa. Reissu oli siis odotettuakin parempi ja taas harmitti, että käydään uimassa liian harvoin.


Perjantaina jatkettiin juhlintaa syömällä normaalista poikkeava aamupala ja pian tämän jälkeen lähdettiin koko perheen voimin Turun Leaf Areenalla sijaitsevaan Mehukatti lastenmaailmaan. Mä olen tiennyt paikasta jo jonkin aikaa, mutta pikkuvauva-aikana siellä ei tullut käytyä, eikä sen jälkeenkään, kun hirvittää mennä paikkoihin, jotka vilisee lapsia. Viime viikon perjantaina mentiin kuitenkin J:n kavereiden kanssa käymään, paikka vaikutti siihen aikaan rauhalliselta ja poika ilahtui pallomerestä niin, että uskaltauduin toistekin, enkä varmastikaan viimeistä kertaa.

Vaikkei arki ehdi J:n kanssa olemaan tylsää niin kyllä mä vaan tykkään näistä hetkistä, jollon voidaan touhuta kaikki yhdessä ilman, että on kiire miettiä mitä seuraavaksi syödään tai pitäisiköhän siivota. Näistä hetkistä, jotka mennään ihan vaan lapsen ehdoilla. Toisaalta mä olen myös iloinen siitä, että viiden päivän putki on pian ohi ja tavallinen arki voi taas alkaa!

29.11.2014

IT'S ALL ABOUT JUUSO

♥ Keskiviikkona 27.11.2013 kello 00:35 tupsahti maailmaan maailman kaunein, pieni ihme mitoin 3 350 grammaa ja 51 senttiä.  Alkuperäisen synnytystarinan voit lukea täältä ja muistelman täältä


♥ Ensimmäiset kuukaudet nukuttiin perhepedissä. Alusta asti nukuttiin öisin 3 - 5 tuntia putkeen, mutta ennen ensimmäisen kuukauden täyttymistä yöunet olivat 6 - 7 tuntia, jonka jälkeen syötiin pikaisesti ja jatkettiin unia vielä kolmen tunnin verran. Päiväunet nukuttiin sylissä, autossa tai vaunuissa. Ravintona ainoastaan rintamaito. Kädet ja jalat alkoivat vispaamaan (, eivätkä ole tähän päivään mennessä pysähtyneet). Ensimmäinen tarkoituksellinen hymy 25.12.13 Joulupukin tuomalle soittolelulle. Lue koko 1kk-postaus.

♥ Siansaksan joukosta bongatut "guu guu" ja "a guu" -jokeltelut. Pään kannattelua. Syli oli maailman paras paikka ja missään muualla ei tahdottu viihtyä. Ensimmäisiä öitä omassa sängyssä. Yöuniennätys 8,5 tuntia putkeen. Lue koko 2kk-postaus.

♥ Alaien alkoi kuultamaan ja J oli itkuinen. Hyvällä tuulella ollessaan oikea papupata, joka oppi myös kiljumaan. Ensimmäinen ääneen nauraminen. Yksin oleminen oli inhottavaa. Käsien löytäminen ja tavaroihin tarttuminen. Vierastaminen. Yöunet omassa sängyssä, noin 10 tuntia putkeen. Lue koko 3kk-postaus.

♥ Pään kannattelu kunnolla, vihdoin. Vatsallaan viihtymistä, viimein. Laajentunut näkökenttä ja suunnan hahmottaminen. Kääntyminen kyljelleen. Peukalon syöminen ja sen unohtaminen. Jatkuva tavaroiden syöminen. Ensimmäinen hammas 3,5 kuukauden iässä. Aloitettiin hammaspesut. Hampaista johtuvaa kitinää öisin. Ensimmäiset sosemaistelut peruna- ja porkkanasoseilla, jotka itse tehtyjä. Aloitettiin vauvauinti. Lue koko 4kk-postaus.


♥ Huomionkipeä ja huomionkipeyden myötä tuli myös tekoyskä. Viihtyvyys lisääntyi. Matkiminen. Tasan 4kk-päivänä kääntyminen vatsalta selälleen. Eteenpäin selällään liikkuen. Toinen hammas ja niiden takia huonontuneet yöt. Takaisin perhepetiin.  Päiväunet no-no. Perunan ja porkkanan lisäksi parsa- ja kukkakaalia. Sormiruokailu kurkun ja porkkanan kanssa.  Lue koko 5kk-postaus

♥ Jatkuva juttelu ja laulaminen, omia ajatuksiakaan ei enää kuullut. Kääntyminen selältä vatsalle. Paikasta toiseen pyörimällä tai selällään liikkuen. Kolmas hammas. Nukkuminen omassa sängyssä, isin yövuorojen aikaan äidin vieressä. Ensimmäisenä hedelmäsoseena itse tehty päärynäsose. Sosemaistelujen lopettaminen ja pelkällä rintamaidolla jatkaminen, koska helppoa ja mukavaa. Sormiruokailuun lisäksi viinirypäleet ja maissinaksut. Lue koko 6kk-postaus.

Herra Aurinko. Kissan nähdessä "kisss, kisss, kisss". Sanojen ymmärtämistä. Ensimmäisiä ryömimis"askeleita". Neljäs ja viides hammas. Ensimmäiset keinumiset. Ruokailut syöttötuolissa istuen. Yöunet omassa sängyssä, omassa huoneessa. Noin 10 tunnin unet putkeen. Ruokailu neljästi päivässä, ruokana Pilttejä/Muksuja jne. Lue koko 7kk-postaus.

♥"Äiti". Nimen tunnistaminen. Suht paljon sanojen ja kehotuksien ymmärtämistä. Liikuttiin ryömimällä ja harjoiteltiin konttausasentoa. Kuudes ja seitsemäs hammas. Pinsettiote. Istuminen kylpyammeessa ihan itse. Öisin nukuttiin omassa huoneessa 12 tunnin uniaputkeen. Ensimmäiset päiväunet ok, toisia ei tahdottu nukkua millään. Ensimmäinen päiväreissu Tampereelle, Särkänniemeen. Lue koko 8kk-postaus.


♥ Itkuisuutta lämpötilojen takia, ilmojen viiletessä taas iloinen. Viihtyi huomattavasti enemmän yksinäänkin. Vilkuttamisen oppiminen ja pään pudistaminen Ei!-mielessä. Tavaroiden pois työntäminen, kun niitä ei tahdota. Lisää "Missä on asia X?" -kysymysten ymmärtämisä. Ryömimistä myös ulkona. Seisominen tukea vasten siihen aseteltuna. Nokkamukista juominen täysin itsenäisesti. Pureminen. Omassa sängyssä nukkuminen öisin, 10 -12h. Viisi ateriaa päivässä, toisinaan samaa ruokaa meidän kanssa. Lue koko 9kk-postaus.

♥ Osaa pyytää syliin. "Äiti" ja "kisss, kisss" -sanojen unohtaminen. Paljon uusien sanojen ymmärtämistä. Asioiden/esineiden osoittaminen ja niiden ojentaminen. Pallon heittäminen. Koira = ha, ha, ha!. Tanssiminen, joka on superhauskaa. Liikuntamuotona ryömiminen. Konttausasennossa heiluminen ja kylpyammessaa seisomaan nouseminen. Kaikkimullehetinyt-tyyppi. Kunnon Drama queen. Yöt edelleen ok. Syötettävä, itse syömisen harjoittelu. Mahdollisimman usein samoja ruokia kuin muut. Lue koko 10kk-postaus.

♥ Iloinen ja reipas poika. Voitiin käydä omia pieniä keskusteluja, joita muut eivät ymmärrä. Tavujen ja sanojen hakemista. Muumilaulun oppiminen (Paapaapa paapaapa). Muumi = Paapa. Pehmeä/silittäminen = aaaai. Eläinten silittäminen.  Käden laittaminen hihaan. Kova yritys laittaa pipoa päähän/huivia kaulaan. Ensimmäiset kovat yritykset rakentaa palikoilla. Taputtamisen oppiminen ja liukumäestä laskeminen. Istumaan meneminen ja muutamia askeleita kontaten. Polvilleen ja seisomaan nouseminen tukea vasten. Ensimmäiset askeleet taaperokärryllä. Yöunet parhaimmillaan 13h putkeen. Hapanmaitotuotteiden aloitus ja lopetus allergian takia. Syötettävä/omatoimisen syömisen harjoittelu/valmiiksi täytetyllä lusikalla syöminen. Pääasiassa samoja ruokia. Lue koko 11kk-postaus.

♥ Kova yritys hokea paljon uusia tavuja/sanoja. Unohtunut "äiiii-ti!" takaisin. Puheen ymmärtäminen ja asioiden yhdistäminen toisiinsa kehittynyt. Tietää missä käsi, jalka tai pää. Arkisten asioiden osaaminen. Yritykset kasata purkkeja/laittaa muotoja reikiin. Esineiden kerääminen, kirjojen tutkiminen ja kuvien tunnistaminen. Tukea vasten kävely ja siitä laskeutuminen. Konttaaminen. Lisääntynyt oma tahto. Kahdeksas hammas. Yöunet loistavia, päiväunet toisinaan ok. Päivittäin halu syödä itse. Lue koko 12kk-postaus.


28.11.2014

OON 1-VUOTIAS, OPPIMAAN INNOKAS

Tässä se nyt on. Viimeinen varma katsaus nyt jo 12-kuisen J:n kasvuun ja kehitykseen. En vielä tiedä, paljonko tulen näitä juttuja jatkossa kirjoittamaan, mutta sen verran mukava on ollut lueskella jälkeenpäin, että tuskinpa jäävät kokonaan pois. Ja nyt vuoden ikäiseen Termiittiimme...

J on totta totisesti ansainnut itselleen nimen Termiitti, joka kulki mukana aina synnytyssalista asti. Tämä höpöttää, pöpöttää ja painaa menemään aamusta iltaan, eikä meinaa malttaa pysyä paikoillaan muutamaa minuuttia pidempään. Oikea pieni Tuholaistermiitti!

Meillä koitetaan kovin hokea tavuja ja arvuuttelu on alkanut, sillä "pu" voi tarkoittaa mm. pulloa, puhelinta, puuroa, pupua, lamppua, lappua, loppua ja joskus palloakin (useimmiten pa, pavvo tai pajjo). Kakkaa on kiva hokea (kakka kakka ka ka ka kakka), vaippaa koitetaan saada aikaiseksi ja lamppu on pikkuhiljaa alkanut muovautumaan mpuksi, pampuksi tai pupuksi (= puppu). Kaikkein yllättävintä on ollut, kun yhtenä päivänä poika hihkaisi kirjaa lukiessa kovaan ääneen kissa ja mummun luona ollessa koitti sanoa tämän perässä possu. Arvatkaa vaan sainko kuulla niitä enää uudestaan, kun pyysin. Myös äiiii-ti! on löytänyt tiensä takaisin ja silloin tällöin keittiössä ollessa portin takaa kuuluu äitiäitiisi. Mitä vähemmän J:tä pyytää puhumaan, sitä varmemmin niitä tavuja ja sanoja kuulee touhutessa. Kehotuksesta ei lähes koskaan.

Puheen ymmärtämisen kanssa olen itse tippunut kärryiltä jo aika päiviä sitten. J ymmärtää hirveästi asioita, joita puhutaan ja osaa yhdistää asioita toisiinsa. Yhtenä päivänä pyysin vitsillä J:tä tuomaan kaukosäätimen, jotta laitetaan musiikkia ja tämähän teki työtä käskettyä. En usko, että J ymmärsi niinkään sanaa kaukosäädin, vaan tietää kuinka musiikki tulee televisiosta ja ymmärtää sen menevän päälle, kun äiti tai isi osoittaa tuolla kummallisella kapulalla kohti. J ymmärtää, kun puhutaan syömään menemisestä tai nukkumisesta, ja osaa näyttää missä oma pää, käsi tai jalka sijaitsee. Suuta ei näytetä, mutta tiedetään kyllä mistä asiasta on kyse, jos kysymys on "Onko sulla jotain suussa?" tai puhutaan hampaista.

Musta tuntuu, että J osaa myös kamalasti sellaisia meidän arkisia, pieniä juttuja, kuten sukan jalkaan laittaminen, puhelimen laittaminen korvalle (joo, voi kyllä...), hiuksien harjaaminen, ruokalapun laittaminen ja rasvaus. Muutama aamu sitten unohdin käydä kuivat paikat läpi, koska rasva oli poikkeuksellisesti vessan sijaan olohuoneessa. Pullon huomatessaan J nousi pöytää vasten seisomaan, otti rasvan ja yritti nostaa hihaansa ylös.

Meillä osataan pyytää leluja ja ihmetellään kovasti ääneen missä pallo on (lue: tutkitaan huonetta kulmat kurtussa ja hoetaan kysyvästi paa? paa? paa?). Palikoilla rakentamista ja purkkien laittamista päällekkäin harjoitellaan kovin, ja nokkamukiin on aina pakko saada laittaa kansi. Push Along Puppyn myötä J on tykästynyt laittamaan pieniä leluja purkkiin/kärryyn/koriin ja riittävästi kerättyään tämä tyhjentää koko jutun ja aloittaa mitä luultavammin alusta. Autot ajelevat ympäri huonetta, leikkiastioista syödään ja tarjoillaan eivätkä kirjatkaan päädy enää ihan niin usein suuhun. J rakastaa kirjojen lukemista ja tutkiskelee paljon kuvia.

Viime kuussa J:hän oppi nousemaan tukea vasten, mutta askeleet olivat vielä kovin huteria. Nykyään tämä tepsuttaa menemään lähes mitä tukea vasten tahansa ja kunnolla keskittyessään taaperokärryllä kulkeminenkin onnistuu, kunhan joku auttaa kääntymään. Puolentoista viikon aikana laskeutuminenkin on alkanut sujumaan entistä paremmin ja useimmiten tämä selviää siitä itse, mutta toisinaan saatetaan pyytää apua, jolloin tarvitsee vain ottaa kädestä kiinni. Sohvan/pöydän/hyllyn/nojatuolin läheisyydessä kuljetaan helposti kävellen ja muuten sitten joko kontaten tai ryömien.

Kuluneen kuukauden aikana äitiä on alkanut vähän hirvittämään, millainen uhmatuhma meillä vielä joskus asuu, sillä oma tahto alkaa näkymään arjessa enemmän ja enemmän. Kielloista loukkaannutaan syvästi ja esimerkiksi tukea vasten seistessä saatan pitää J:n käsivarresta kiinni, mutta sehän ei herralle passaa. Äitiä koitetaan huitoa pois milloin missäkin tilanteessa ja jos ei onnistuta niin piru on irti. Jotain on itsekin tullut jo opittua ja näistä tilanteista päästään helpoiten kieltämisen sijaan viemällä huomio ihan toisaalle.

Muutaman kuukauden tauon jälkeen J:lle puhkesi viimein kahdeksas hammas, jota onkin odoteltu saapuvaksi tuohon vajaaseen riviin.

Vaatteita käytetään koossa 74 ja vaippoina toimivat yhä Liberon 4-koon vaipat. Potan kanssa ollaan tutustumisvaiheessa ja aletaan harjoittelemaan sitä pikkuhiljaa.

Yöunissa ei ole vieläkään tapahtunut muutosta vaan ne sujuvat mutkitta, kuten aina. 10 - 12 tunnin yhtenäiset unet ovat meillä siis sääntö eikä poikkeus. Päiväunet ovat välillä jees ja välillä niitä ei nukuta lainkaan. Toisella kerralla kiukutaan, kun ei nukuta, mutta on myös päiviä, jotka sujuvat  ilman niitä päikkäreitäkin. Helpoin unille on laittaa 12 - 13 välillä lounaan jälkeen niin.

Syöminenkään ei ole muuttunut, vaikka allergia koittaakin rajoittaa. Kananmunaa ollaan käytetty pieniä määriä mm. makaronilaatikossa, mutta tavallista maitoa ei käytetä ruuassa lainkaan. Muutama aiemmin ostettu Piltti on ollut kaapissa jo useamman viikon, sillä J syö samaa ruokaa meidän kanssa sekä kotona että kylässä. Ruokajuomana meillä juodaan Nordicin soijamaitoa. Useimmiten J:tä saa vielä syöttää, mutta päivittäin tämä näyttää halua syödä itse ja saa sitä totta kai myös harjoitella.

Sellaista! Teen vielä huomenna postauksen, jossa pienet tiivistelmät jokaiselta kuukaudelta ja linkit kyseisiin posteihin. Muuten meillä kuluu viikonloppu 1-vuotissynttäreiden merkeissä kahvitellen, maanantaina on neuvola ja sen jälkeen J pääseekin viettämään pikkujouluja kavereiden kanssa, mutta postauksia on vähän valmiina, joten julkaistaan, jos ja kun keretään.

27.11.2014

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ SINULLE RAKKAIN

Siinä se nyt oli. Meidän vauvavuotemme. Tänä yönä kello 00:35 pieni (taapero-)Termiittimme täytti kokonaisen vuoden ja tämä tuntuu uskomattomammalta kuin ne kuukausittaiset vanhenemiset, jotka nekin saivat pään pyörälle. Ihan käsittämätöntä, olo on niin epätodellinen. Samalla niin ihanaa, mutta haikeaa. Meidän rakas esikoisemme. Nyt jo. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ollut hämmästellä asiaa loputtomiin, vaan ajattelin tämän päivän kunniaksi kirjoittaa synnytyksestä. Vähän kuten synnytystarina vol. 2, mutta kertoen sen niin kuin muistan sen nyt lukematta vol. ykköstä. Jos alkuperäinen synnytystarina on jostain syystä skippaantunut, pääset siihen tästä

Sunnuntai-maanantai välinen yö oli yhtä tuskaa, kuten yöt olivat olleet jo jonkin aikaa. Ero aikaisempaan oli vain siinä, että ennen sain nukuttua edes jotenkuten. Vähän ennen herätyskelloa sain menkkamaisen jomotuksen kaveriksi myös tavallista kovemmat supistukset. Tuona maanantaina meillä oli neuvolapäivä, joten päätin nousta ylös ja yritin valmistautua neuvolaan lähtemiseen, mutta supistukset saivat koko ajan vääntäytymään kyykkyyn lattialle. Neuvolassa verenpaine oli jonkin verran koholla ja sain lähetteen labraan siltä varalta, että kyseessä olisi raskausmyrkytys. Istuin odotusaulassa puhisten ja vastapäätä istuva vanha mies jo kyseli, että oliko kaikki hyvin. Jep, ei ollut edes raskausmyrkytystä. 


Supistukset tulivat kovin epäsäännöllisesti, joten ajattelin koittaa saada ne tihentymään kävelemällä rappuja ylös. Ykkösestä kasiin, hissillä alas ja uudestaan. Ja uudestaan. Supistukset tihenivät ja taisin vielä imuroidakin, mutta levähdettyäni ne alkoivat taas harvenemaan. Kuntoillessa tuli nälkä ja lähdettiin hakemaan Mäkkäristä ruokaa. Tultiin ruokien kanssa kotiin ja kääriydyttiin peiton alle katsomaan seuraavan päivän Salkkareita ennakkoon. Supisteli aina välillä ja Aleksi oli jo ihan lähdössä, mutta vakuuttelin, ettei vielä, koska tahdoin olla mahdollisimman pitkään kotona. Lupasin herättää yöllä, jos tuntuu siltä. Supistuksia tuli ehkä kymmenen minuutin välein, mutta pystyin kuitenkin nukkumaan vähän. Jossakin vaiheessa mietin Aleksin herättämistä, mutta ajatus kariutui siihen, kun mietin lämpimän peiton alta nousemista ja ulos lähtemistä. Ei sattunut vielä riittävästi.


Yön aikana supistusten suht säännöllinen väli oli hävinnyt täysin. Aamulla irtoili ensimmäiset limatulpat ja samoihin aikoihin sydän pomppasi kurkkuun, vaikka tiesin, ettei se välttämättä tarkoita vielä mitään. Jännitys kesti Joko jo? -kysymyksen ajan ja meni taas menojaan. Iltapäivästä ajattelin yrittää eilistä rapputouhua uudemman kerran ja vastoin odotuksia se tuntui kuin tuntuikin tehoavan. Supistuksia tuli tasaisesti ja tuntien kuluessa ne tiheentyivät entisestään. Aleksi lähti käymään koirien kanssa ulkona ja sillä välin mä soittelin synnärille kovin epämääräisen puhelun. Sieltä toivoteltiin tervetulleeksi ja tungin viimeiset tavarat sairaalakassiin, kuten olin tehnyt jokaisen kontrollin aikana. Mulla ei ollut pienintäkään tarkoitusta lähteä synnyttämään, vaan ajattelin koko ajan meneväni tarkistamaan kohdunsuun tilanteen, jotta tietäisin, miten paljon kovempien suppareiden jälkeen valmistaudun tositoimiin. Tässä vaiheessa en tainnut mainita edes äidille mitään - tämähän olisi vain yksi käynti muiden joukossa, joten turha vielä vaivata toista. Ehdittiin olemaan sairaalassa 5,5 tuntia ennen Kukun tuloa maailmaan ja nyt ajateltuna sairaalaan lähtö ajottui juuri sopivaan hetkeen. Sain olla kotona mahdollisimman pitkään, mutta ehdin myös valmistautumaan synnytykseen riittävästi.


Kello oli noin seitsemän, kun päästiin sairaalaan ja kätilö otti meidät suoraan käyrälle. Olin ihan varma, että kohta lähdetään kotiin, mutta odoteltiin vielä sisätutkimusta. Kohdunsuu oli kuulemma kolme senttiä auki ja vielä siinäkin vaiheessa kuvittelin, että meidät lähetettäisiin kotiin. Järkytys oli melkoinen, kun kätilö kehottikin pukemaan sairaalavaatteet ja siirtämään omat jätesäkkiin. Synnytys ei jännittänyt missään vaiheessa, sillä olin tietoisesti jättänyt lukematta ja katsomatta mitään siihen liittyvää juurikin välttääkseni pelon. Tuntui hullulta, etten tiennyt synnytyksestä mitään muuta kuin kivun ja yhtäkkiä (niin, vain 34 viikon varoitusajalla) se olikin edessä.


Hoitajilla oli vaihtumassa iltavuoro yövuoroon, joten meidän kohdalla se tarkoitti kätilön vaihtumista. Meidät vastaanottanut kätilö kävi viimeistä kertaa salissa, lähtiessään huikkasi hyvät syntymäpäivät ja mähän totta kai purskahdin sillä sekunnilla itkuun. Itse asiassa tilanne on niin elävästi muistissa, että tämän kirjoittaminen riitti kyyneliin ja tähän typerään virneeseen kasvoilla. Odotellessa Aleksi katseli säkkituolissa jalkapalloa puhelimesta ja itse päivitin some-doulille tilannetta jatkuvasti Facebookin kautta samalla kun äiti viestitteli mulle. Lisäsin myös Instagramiin postauksen ensimmäisen kuva ja kuvatekstiin check-merkin, josta jotku jo arvasivatkin, että sitä ollaan valmiita jakautumaan. Kivut kovenivat pikkuhiljaa ja kun viimein suostuin kokeilemaan ilokaasua, se auttoi heti. Olo oli hyvä ja tavallinen lukuun ottamatta sitä humalaa muistuttavaa tilaa (myös oikeinkirjoituksellisesti). Jossakin vaiheessa kuulin, kuinka joku synnytti viereisessä salissa ja teki mieli sulkea korvat, mutta oman työni jälkeen toivoin, ettei kukaan omaa vuoroaan odottavat kuullut meidän huippua. Muuten hoin synnytyksessä vaan lauseita "Mä en jaksa..." ja "Mä en saa sitä ikinä ulos!", mutta viimeisen ponnistuksen kolme viimeistä huutoa kaikuu Aleksin korvissa varmasti vieläkin.


Olin mennyt ilokaasun voimalla jo niin pitkään, että tahdoin koittaa paljonko supistukset sillä hetkellä tuntuisivat ilman. Kipu oli järkyttävää. "V*ttu, v*ttu, v*ttu, V*TTU!!!" ja *poks*. Yhtäkkiä tuntui kuin vesi-ilmapallo olisi poksahtanut jalkojeni välissä ja sänky lainehti. Vilkaistiin varmaan toisiamme silmät pyöreinä ja soitin kätilön ja opiskelijan paikalle. Hetken kuluttua sain luvan käydä viimeisen kerran vessassa ja samalla oli valmistauduttava sisätutkimukseen ja epiduraaliin, joka oli ollut ainoa toiveeni synnytyksen kulussa. Sisätutkimuksessa selvisi, että olinkin jo kymmenen senttiä auki ja täysin valmis viimeiseen vaiheeseen. Epiduraalin laitto oli myöhäistä, mutta h-hetki oli koittanut ja ponnistamisen tarve jo suuri, joten mulla oli vain muutama minuutti aikaa koota itseni ja valmistautua koitokseen. Oma äitini on syntynyt 26. maaliskuuta ja muistan vilkaisseeni kelloa viimeisen kerran tiistaina 26.11. kello 23:59 ajatellen, että myöhästyin, ei tullut samaa syntymäpäivää. Minuuttia myöhemmin oli ponnistus alkanut. 


Keskiviikkona 27.11.2013 kello 00:35 saapui maailmaan meidän pieni Termiittimme, jolla oli paljon tukkaa ja isänsä kuoppa leuassa. Vauva ei itkenyt, vähän vain nyyhkytti. Edes minä, maailman pahin itkupilli, en itkenyt. Olin vain hiljaa ja tuijotin. Tuijotin, tuijotin ja tuijotin. Tuijotan vieläkin. Miten meistä on voinut tulla jotain noin täydellistä? Synnytyksen jälkeen olo oli kamala, enkä päässyt itse edes sängystä suihkuun, vaan jouduin tyytymään vuodepesuihin. Silmissä sumeni heti ylösnoustessa, joten meidät kärrättiin sängyn kanssa SVO:lle. Olin maailman onnellisin ja sitä olen edelleen. Sinä teet onnelliseksi ja olet kaikki mitä voin tarvita. 


Ihanaa 1-vuotissyntymäpäivää rakas poikani! Oot korvaamaton.


21.11.2014

TÄTÄ ET TIENNY MINUSTA II

Kuten vähän osasin epäillä: Tätä et tiennyt minusta -postauksen toinen osa. Ensimmäisen osan löydät täältä.

1) Herkkyys

Mä olen hullun herkkä esimerkiksi Iltalehteä lukiessa. Jään miettimään tulipaloja, onnettomuuksia ja murhia pitkäksikin aikaa. Niitä miettiessä yritän ajatella, että kyseinen asia pitää unohtaa ja ajan kuluessa niin käykin, mutta seuraavan kerran uuden unohdettavan asian kanssa koko eniten "unohdetuttejen" lista muistuu mieleen, kunnes ne jälleen unohtuvat. Ja taas uuden kamalan uutisen kohdalla sama toistuu. Ja toistuu. Ja toistuu. Lista kasvaa kasvamistaan ja oravanpyörä on valmis.

2) Rahaa Tukruun

Eli oikeinkirjoitus. Mulla on nimittäin kaksi sanaa, jotka kirjoitan aina, aina väärin: Raahaa ja Turku. Hitto miten monta kertaa oon jälkeenpäin lukenut lähettämiäni viestejä, joissa pyydän rahaamaan sitä ja tätä milloin minnekin. Viiden vuoden takana ja tänä päivänä. Tukka täynnä ja selvin päin. Aina rahaamassa. Toinen sana on Tukru, eli Turku. Monestikohan oon mm. Kelan papereissa joutunut suttaamaan asuinpaikan ja korjannut viereen... Mitä lie siellä päässä ajattelevat.

3) Lapsuuden idolit

Lapsena mun idolien top neloseen kuului Jari Sillanpää, Marco Bjurstöm, Pirkka-Pekka Petelius ja Rowan Atkinson a.k.a Mr. Bean. Nyt useita vuosia myöhemmin mä oon aika sanaton tästä nelikosta, vaikka Siltsu on edelleen jees!

4) Kuusinsormijärjestelmä

Kyllä te tiedätte. Ei kymmensormijärjestelmä vaan kuusinsormisellainen. Näpytän välillä näppäimet lähes irtoillen enkä itsekään pysy itseni perässä, mutta yhtenä iltana koitettiin tutkia mitä sormia kirjoittaessa tulee käytettyä. Oli yllättävän vaikeaa koittaa pysyä sormien perässä, kun vauhtia ei voinut hiljentää, ettei niihin keskity liikaa. No lopputulos oli, että käytän kummankin käden nimetöntä, keskisormea ja etusormea.

5) Myötätuntoeläjä

Vähän liiankin. Ymmärrän vielä jotenkin myötätunnon ihmisiä kohtaan, mutten sitä, että sama tapahtuu myös mm. sokeritoukkien kohdalla. Siis niiden vipeltäjien, jotka menee kylppärin listan alle heti kun valot syttyy. Meillä on aina muutama viikko, jolloin niitä ei näy ja näiden muutaman viikon jälkeen ilmestyy iiiiihan pienen pieniä matosia, joita hädin tuskin näkee. Istun kylppärin lattialla ja liistin niitä vessapaperin kanssa, sitten alan miettimään, että mitäpä se juuri synnyttänyt äiti-mato mahtaa ajatella, kun lapset ei enää tulekaan kotiin. Niin, mitäköhän..

6) Onnettomuus/kuolemanpelko

Pelkään jatkuvasti ja koko ajan. On hetkiä, jolloin muut asiat vievät keskittymisen niin, etten muista pelkoa hetkeen ja on hetkiä, jolloin itken, koska pelko saa vallan. Pelkään, että joku aamu J ei herääkään. Pelkään, että patterit syttyvät palamaan meidän nukkuessa. Pelkään koko kerrostalon olevan tulessa ja pelkään jonkun tulevan ovesta läpi. Pelkään hirviä kuollakseni. Pelkään, että vastaantuleva auto ajavan väärälle kaistalle ja pelkään sillan romahtavan meidän kohdalla. Hälytysajoneuvon kuullessani pelkään sen matkaavan läheisteni luo. Pelkään, että kuolen liian aikaisin, mutta kuolemaa nähtyäni pelkään myös kuolemista liian sairaana vanhana. Pelkään tapaa, jolla joudun joskus kuolemaan. Että en saakaan nukkua pois nukkuessani yöllä. Pelkään menettämistä.

7) Tasoissa

Luvut. Oli sitten kyse lämmöstä autossa tai volyymista telkkarissa. Puolikkaat tai parittomat luvut eivät passaa.

19.11.2014

75 NELIÖTÄ JA RISAT: J:N HUONEESSA

Alunperinhän J:n huone oli allaolevasta pohjasta tuo pidempi, mutta huoneen mallin, koon, kaapittomuuden ja lämmön takia vaihdettiin niitä kesällä. Järjettömän kylmä meillä on huoneesta riippumatta, mutta toinen makuuhuone taitaa olla kaikkein kylmin. 

Muualla kodissa meillä pyörii sama musta-valkoinen/vaalea-punainen -linja ja toisaalta tahtoisin jatkaa samaa myös J:n huoneeseen, mutta musta lapsen huone pitää näyttää lapsen huoneelta ja siitä syystä tämä on kodin väripilkku. Mä olen vähän pakkomielteinen värienkin suhteen, sillä kävelytuoli ja Brion taaperokärry tulee säilyttää olohuoneessa, koska ne ovat punamustia eivätkä siis sovi huoneen siniseen ja vihreään lainkaan.


Kuten (surkealaatuisista panoraama-) kuvista voi päätellä, ne on otettu J:n ollessa poissa kotoa. Tavallisesti talja ja nalle lentää lattialla heti aamusta, sammakko pyydetään alas viimeistään päiväuniaikaan ja päivästä toiseen isiä taitaa vähän hirvittää kurkata töiden jälkeen huoneeseen, kun vähintään kaksi neljästä lelulaatikosta on ylösalaisin. Ei sillä, niinhän sen kuuluukin mennä, mutta tällaiselle järjestystä vaativalle pyörremyrsky on aina yhtä hirvittävää ja joka ilta huoneen tulee näyttää jälleen tältä. Silmää häiritsee kuvista puuttuva toinen tuolikin, joka itse asiassa pitäisi maalata vajaan parin viikon sisällä, jotta huone on synttäreihin mennessä siinä pisteessä, johon se jää.



Aika pelkistetty edelleen, koska mun pahin painajainen kotona on varmaan se, että tavaraa roikkuu pöydillä ja hyllyillä, vaikka ne voisi piilottaa siististi laatikoihin. Luulen, että  kasvaessaan J tulee tekemään tähän muutoksen sen lisääntyvän tavaramäärän kanssa, mutta siihen asti mielenrauhani säilyy. Kunhan poika herää päiväunilta niin taidan mennä siirtämään lipaston suoraan naulakon alle, kun eihän se sovi nykyiseen paikkaansa yhtään... Mutta sellainen huone se nyt ainakin vielä hetken.

16.11.2014

ÄITI ON TERVE, KUN SE LEIKKII

Tai askartelee. Seuraava lause kuuluisi "ja senhän mä osaan", mutta valitettavasti se ei ole totta, joten tokaisen vain, että siitä mä tykkään. Jossain vaiheessa lapsuutta olin oikeesti aika hyvä piirtämään ja ainakin meidän koulussa se kuuluisa pulpettivihko täyttyi milloin mistäkin töherryksistä. Joskus ala-asteella kävin jonkin aikaa taidepiirissä, koulussa kuvistunnit oli suosikkeja ja otin sen valinnaiseksikin. Kotona mulla oli parempaa paperia, pehmeä kynä ja kirja, joiden kanssa harjoittelin piirtämistä. Kaikenlainen piirtely ja näpertäminen oli kivaa, ja aina mummin luo mennessä mulla oli sille uusi kuva tai tarina itse taitellussa kirjekuoressa. Sitten tuli teini-ikä ja se kaikki jäi.


J:n myötä tämä sisäinen näpertelijä on taas nostanut päätään enkä malta odottaa, että päästään yhdessä taiteilemaan ihan oikeasti. Tällä hetkellä askartelut kun on sarjaa "Isi, pidä sä J:tä tässä niin mä teen ensin näin ja sit sä teet noin". Haluan opettaa J:tä toteuttamaan itseään piirtämällä (jos siis sitä tahtoo) ja kehittämään sillä mielikuvitustaa. Niin innolla odotan niitäkin hetkiä, kun pieni ihminen kiikuttaa mulle taideteoksiaan. 


Omia pikkujuttuja on ollut ainoastaan J:n huoneen viiri ja synttärikortti, mutta yhdessä ollaan tehty mummulle ja mummalle äitienpäivälahjat, papalle isänpäiväkortti ja tänään keittiön pöydän valtasi joulukorttitehdas, joka jatkuu, kunhan saan mallikappaleet tehtyä ja josta varmasti räpsin tarkempia kuvia vähän myöhemmin. Toivottavasti nää jutut tulee tulevaisuudessakin olemaan sellaisia yhteisiä, pieniä hetkiä.

13.11.2014

B( . )( . )BS

Tissit, boobsit, bosat, melonit, hinkit, daisarit, mitä näitä nyt. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja sitä rataa. Fit Fat Mama Tiina heitti Äitin tissit -haasteen tiskiin ja kehotti muitakin äitejä ottamaan aiheen esille kertomalla raskauden ja imetyksen tuomista mahdollisista muutoksista.

Mulla on ollut aina suht pienet tissit, ei olemattomat, mutta pienet kuitenkin. En muista koskaan kuulleeni niistä mitään negatiivista sanottavaa, mutta silti häpeilin niitä ja olin kateellinen sellaisille, joilta ne löytyivät. Kuulun siihen ikäluokkaan, joka pyöri IRC-Galleriassa lisäillen "herutuskuvia" ja jo niiltä ajoilta otsalohkoon jäi "mitä isommat tissit sen parempi" -ajatus. Tisut telkkarissa, laskuvarjot lehdissä ja meijerit mainoksissa. Tissejä siellä ja tissejä täällä. Niitä on koko ajan kaikkialla ja yhä nuoremmat tuntuvat olevan huolissaan rintavarustuksensa koosta.

Häpeilin rintojani aina lähemmäs 20-vuotiaaseen asti ja haaveilin silikoneista, mutta raskausaikana jokin muuttui. Kasvavaa masua seuratessa tissit olivat täysin toissijaiset, vaikka olinkin iloinen siitä, että ne pyöristyivät vatsan mukana. "Imetys pilaa rinnat" tuntuu olevan käsityksenä enemmän sääntö kuin poikkeus, enkä ihmettele sillä sellainen kuva siitä helposti annetaan. Arpeutuneet ajokoiran korvat.  Kuinka asian laita täällä sitten onkaan?

Omat buubsini kokivat jo odottaessa melkoisen muutoksen puhumattakaan sitten siitä, mitä tapahtui pari päivä synnytyksen jälkeen. Maito nousi kohisten, tunsin olevani kokonainen pieni meijeri ja ymmärsin miksi ihmiset varoittelivat synnytyksen jälkeisistä "Pameloista". Sitä ne todella olivat, ensimmäistä kertaa mulla todellakin oli ne tissit!

Maidonnousu ja rintojen kasvu tapahtui niin vauhdilla, että sain tästä muutamia arpia, jotka ovat täällä yhä. Alkuun ne ärsyttivät, mutta ajatukseen tottui pian ja nykyään ne ovat osa vartaloa kuten kädetkin. Tänään imetystä on takana tasan 351 päivää, enkä missään tilanteessa väittäisi imetyksen pilanneen kroppaani. Rinnat kasvoivat ja ne kutistuivat. Ne ovat pukeutuneet lähes huomaamattomiin tiikerin raitoihin ja ne ovat lätistyneet. Tällä hetkellä ne ovat eri kokoluokkaa, koska enää ainoastaan toinen tuottaa maitoa. Muutoksilta ei ole vältytty, mutta mitään muuta en odottanutkaan - ovathan ne pystyneet tarjoamaan lapselleni parhaan mahdollisen ravinnon. Ne ovat jälleen pienet ja silti omaan mieleeni täysin sopivat, sillä reilun viiden vuoden vihaamisen jälkeen päätin pitää niistä sellaisina kuin ne ovat. Luonnollisina.

12.11.2014

WILL U MARRY ME?

Tiedä, tiedän... Tämän tiedän 21-vuotiaana -postauksessa sanoin tietäväni, etten tahdo naimisiin, mutta onneksi tiesin myös "älä koskaan sano "ei koskaan."". Juu ei, mua ei ole kosittu enkä varsinaisesti tahdotahdo naimisiin, vaikken kyllä tilaisuuden tullen kieltäytyisikään. Yksi asia on kuitenkin varmaa ja se on kirkkohäät - nou... nou. Mulla on niin kamala esiintymispelko, etten todellakaan olisi yksin esillä edes käytävällä kävelyn ajan. Never. Tapoihin nyt kuitenkin kuuluu pohdiskella kaikenlaista mahdotontakin, joten tottahan toki olen pohdiskellut myös millaiset häät meillä olisi. Postauksen ei tosin pitänyt alunperin näyttää ihan tältä ja osa kuvistakin on hävinnyt, mutta..

Väänsin tätä muutama kuukausi sitten yön pimeinä tunteina ja nyt se oli hävinnyt koneelta bittiavaruuteen. Buu. WhatsAppista kuitenkin löytyi kyseinen kuva huonolla laadulla varustettuna, koska se on otettu puhelimella tietokoneen näytöltä, mutta ajaa asiansa näinkin.

Kuva 1. Kuva 2Kuva 3. Kuva 4.
Kuva 1. Kuva 2.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain mustaa. Tai sitten ihan vain mustaa, valkoista ja vähän punaista. Mitkään valeeanpunaiset perushattarahäät eivät olisi lainkaan meidän tyyliset vaan tyyli näyttäisi ennemminkin tältä. Meiltä.

11.11.2014

SAAKO HALVALLA HYVÄÄ?

Noin puolitoista vuotta sitten oli aika alkaa miettimään meille vaunuja. Törmäsin Pinjan blogissa Kunert Professionalin yhdistelmävaunuihin ja kiinnostuttuani klikkasin itseni osoitteeseen Preeco.fi.  En välittänyt ostaa kalliita merkkivaunuja, koska osasin epäillä niiden pitkäaikaista tarvetta, eli nämä tilatessa otettiin tietoinen riski, sillä tietoa ja kokemusta löytyi meko vähänlaisesti. Juurikin siitä syystä ajattelin kertoa oman näkemykseni näistä, jospa jollekin olisi tulevaisuudessa hyötyä. Voiko halvalla siis saada hyvää?


Suurta plussaa antaisin värivalikoimasta, sillä samoja vaunuja löytyi vähän vajaalla neljällä kymmenellä eri värillä tai kuosilla, joten varmasti jokaiselle löytyisi mieleiset. Meidän perheessä värin lisäksi etenkin isiä miellytti myös vanteet, kuinkas muutenkaan. Vaunut ovat olleet tilavat sisältä ja samalla kompaktin kokoiset verrattuna moniin muihin yhdistelmävaunuihin.

Mukana tuli sadesuoja, joka on ajanut asiansa useaan kertaan niin vaunujen kuin rattaidenkin kohdalla, ja vaunujen päässä oleva pussi on ollut pelastus, kun kyseinen suoja on ollut aina helposti mukana ilman, että se veisi tilaa allaolevasta tavarakorista. Korin tilavuus oli plussaa, mutta sinne oli niin järkyttävän v-mäistä tunkea tavaraa puhumattakaan niiden poisottamisesta, että plussasta tuli äkkiä miinus. Suurin miinus piirty järjettömän tiukasta jarrusta, jota en voinut käyttää lainkaan, koska en saanut sitä itse pois. Esimerkiksi bussissa oleminen oli melko tuskaista, koska ennen uusien kaupunkibussien ilmestymistä oli mahdoton edes sitoa vaunuja kiinni bussin kaiteeseen. Niissä sai  sitten jatkuvasti roikkua kaksin käsin jalkojen ollessa solmussa renkaiden edessä.

Pääasiallisin miinus vaunujen kohdalla siis oli jarru. Muuten nämä olivat tukevat, suht kevyet ja ilmakumirenkaiden ansiosta liikkuvaita pehmeästi maastosta riippumatta aina siihen asti, kun keväällä tuli aika vaihtaa vaunuista rattaisiin. Alkuun J tietenkin viihtyi vaunujen suuntaisesti meitä tuijotellen, mutta iän ja mielenkiinnon kasvaessa myös halu tutkia ympäristöä kasvoi. Päätettiin käntää kasvot menosuuntaa kohti ja tämä ei sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaisesti. En tiedä missä vika, mutta rattaita on todella vaikea työntää niin päin. Suoraan meneminen onnistuu, mutta pieninkin mutka on mahdoton, koska kääntäminen ei jostain syystä onnistu, ellei tahdo joka kerta nostaa takarenkaita ilmaan ja kääntyä. Rattaissa pienenä ongelmana koin myös sen, että Juuso tykkää nojata eteenpäin, jotta näkee mahdollisimman paljon sivuillekin. Vyöt ovat siis bussimatkoja lukuun otamatta auki ja hyödyllisen mukitelineen tilalle tulisi laittaa kaari, jotta tähän saisi jalkojen väliin tulevan vyön kiinni ja poika pysyisi varmemmin kyydissä. Nykyisissä matkarattaissahan meillä on mukiteline sekä kaari.

Kun puhutaan Kunereista, sanoisin, että loppupeleissä halvalla on mahdollista saada hyvää jos kasvojen suunnalla ei rattaissa ole väliä. Miinuksena sanotaan vielä se, että osien hajotessa varaosia ei ole saatavilla, mutta meillä nämä ovat kestäneet ja palvelleet hyvin, ja loistavien renkaidensa ansiosta pääsevät varmaan käyttöön tänä talvenakin, jos saadaan lumet maahan ja löysättyä vähän sitä jarrua. Eli summa summarum: oman käyttökokemukseni perusteella voisin kaikesta huolimatta suositella. Suoraan meidän vaunupakettiin pääset tästä.

Ilman ilmakumirenkaita saattaa muuten talvella käydä näin...

Kuva lainattu kaverilta.

10.11.2014

WELCOME TO BETONIHELVETTI

Päivitin viikonloppuna Facebookiin päivityksen, jossa tokaisin, että niin paljon kuin meidän kodista tykkäänkin, alkaa mitta olemaan niin täynnä, että pian olen muuttotunnelmissa. Vihaan muuttamista, ja vihaan muuttaa paikasta, joka tuntuu kodilta, mutta mä olen lähes kirjaimellisesti repinyt hiukseni täällä asuessa, koska...

1) Ötökät

Meiltä löytyy ötököitä, jotka mitä ilmeisimmin ovat turkiskuoriaisen toukkia. Meidän asunnossa ne eivät varsinaisesti asu, mutta jokunen kaveri tupsahtaa liesituulettimesta aina silloin tällöin hellalle. Ensimmäisellä kerralla olin järkyttynyt, toisella kerralla kauhuissani, kolmannella iski epätoivo. Näitä kuulemma saattaa esiintyä vanhoissa taloissa, minkä ymmärrän, mutten silti tajua myrkyttämisestä kieltäytymistä sillä verukkeella, että "on koitettu ja leviää jostain kämpästä kuitenkin uudestaan". Mä en mahdu elämään näiden nilviäisten kanssa saman katon alla.

Well, hello. Asshole.
2) "Kerrostaloelämää"

Monien (kaikkien?) muiden kerrostalojen tapaan myös meidän talossa hiljaisuus on kello 22 - 07. Tai pitäisi olla. Mulle on ok, että päivällä ja alkuillasta kuuluu puhetta, musiikkia, remonttia jne, mutta siinä vaiheessa mennään yli sietorajan, kun musiikkia aletaan huudattamaan lähempänä sitä kello kymmentä ja sen jälkeen. Toinen meistä saattaa katsoa telkkaria ja toinen kuunnella musiikkia kuulokkeilla ja siitäkin huolimatta naapurin musiikit kuuluvat sanasta sanaan. Erehdyin kerran ottamaan Facebookin puolella yhteyttä asian suhteen, mutta vastauksesi sain "kerrostaloelämää".   Kellokin oli "vasta kahdeksan", joten vielä siihen aikaan on täysin mahdotonta laittaa volyymin - kaksi hiljaisemmalle. Jos en ole valmis kuuntelemaan jumputusta kello 22:00 jälkeen, kun perheelliset alkavat harkitsemaan nukkumista, tulisi mun ilmeisestikin muuttaa keskelle metsää. Viikonloppuna saimme olla osallisena yläkerran bileissä ihan näin kotisohvalta. Olisin varmasti ollut asian kanssa kärsivällisempi, jos ilmoitustaululla olisi ilmoitettu tupareista/synttäreistä/tms, mutta sairastavan lapsen kanssa puolenyön jälkeenkin vietettävät pippalot ilman minkäänlaista varoitusta oli liikaa.


3) Hissit

Jotka on mainittu jo ylläolevassa kuvassakin. Joku järjen jättiläinen ei selkeestikkään pysty tarjoamaan koiralleen riittävän ajoissa ulkoilu mahdollisuutta tai oma pidätyskyky alkaa olemaan jo kovin heikko. Me asutaan ensimmäisessä kerroksessa, joten ei sentään jouduta hissiä käyttämään, mutta vaikkapa kasin asukkaille ikävämpi homma. 


4) Koirien ulkoilutus

Tapahtuu ihan järjettömän monen kohdalla lasten leikkipaikan läheisyydessä ja piha-alueilla ylipäätään, vaikka viereiselle kävelytielle/metsän reunaan on ihan yhtä lyhyt matka. Vielä raivostuttavampaa tästä tekee sen, ettei läheskään jokainen siivoa koiriensa jälkiä. Meidän talon uudet asukkaat pissattavat koiransa mukavasti myös mm. metrin päässä ulko-ovesta sijaitsevalle seinälle. 


5) Roskikset ja rotat

Jostain kumman syystä täällä asuu asunnoittain ihmisiä, joille kahden lisäaskeleen ottaminen on mahdotonta ja sen saa huomata täyttyvistä roskiksista ja lisääntyvistä rotista. Roskisastia koostuu kolmesta osasta, joista kaksi kauimmaista (= kahden askeleen päässä olevaa) ammottavat tyhjyyttään ja ensimmäinen pursuaa kuvan lailla ylitse. Rotat kiinnostuvan roskista ja tulevat jäädäkseen. Meidän talossa ei (ilmeisesti) ole niitä nähty, mutta viereisen talon varastossa kyllä. Porukan muuttaessa/tavaroiden hajotessa vanhat sohvat, hyllyt, peilit, televisiot, mikrot, kaikki jätetään roskiksien viereen, jotta lapset voivat raahata ja hajottaa näitä pitkin pihaa ja metsää.


6) Toimisto ja isännöitsijä

Toimistolla käytyämme meille ilmoitettiin, etteivät työntekijät puutu asukkaiden välisiin asioihin vaan ne on selvitettävä omin voimin. Poliisit kehottavat tekemään metelöinnistä ilmoituksen isännöitsijälle ja isännöitsijän kommentit ovat tyyliin "Täältä voi muuttaa pois, jos ei miellytä".


7) Vuokra vs. olosuhteet

Alueen vuokra on kyllä halpa asunnon kokoon ja yleisilmeeseen nähden, mutta on naurettavaa kuinka hinta vain nousee nousemistaan siitäkin huolimatta, ettei olosuhteet parane. Asunnot ovat järjettömän kylmiä, eikä pattereita ole mahdollista säätää itse. Ensin saat siis maksaa kylmän asunnon vuokrasta ja kaupan päälle hankit itsellesi lisää sähköpattereita nostattamaan sähkölaskua. Meillä ikkunat vetävät niin, ettei edes lisäpattereista ole hyötyä, joten ainoa mahdollisuus on palella. Vuokrankorotuksella ilmeisestikin aiotaan ostaa toimistolaisille torkkupeitot.


Valitus saattaa tuntua turhalta ja nipotukselta, mutta kaappauksista voitte päätellä, etten todellakaan ole ainoa, joka on tätä mieltä. Etenkin meidän talosta on viime aikoina tullut valitusta monelta suunnalta, mutta mitään ei tapahdu. Meillä on mukava koti, tykkään näistä laminaateista, palvelut on lähellä ja neuvolatäti on maailman parhain, mutta musta vaan niin alkaa tuntua, että tässä on vähän liian monta asiaa, jotka vaikuttaa kuitenkin viihtyvyyteen... Tai viihtymättömyyteen. Porukka muuttaa pois samaa vauhtia kun sienet ilmestyvät syksyllä ja uudet onnellisesti tietämättömät tulevat tilalle. Olen puhunut.

Edit: En julkaise kommentteja, joissa mainitaan kyseisen lähiön nimi. 

9.11.2014

PIENEMPI KUIN KOLME


"Everyone can be father, but it takes a lot to be a daddy", eli hyvää isänpäivää maailman parhaalle isille! <3

8.11.2014

HETKIÄ

J: *Roikkuu syöttötuolissa*.
J: Ha, ha, ha!
Ä: Joo, lattialla on koira. Onko tässä J puuroa?
J: Puu.
Ä: Nii! Puuroa. Osaatko sanoo äiti?
J: *Pudistelee päätään, kuten usein "Osaatko sanoo..." -kysymyksiin*.
J: Tissi!

--

Äiti: Mennään kohta syömään välipalaa.
J: Puu!
Ä: Ei puuroa syödä välipalaks. Saat banaania.
J: Mämmämmämmäm.
Ä: Joo, syödään.

--

Ä: Missä tässä kirjassa on pallo?
J: Pao'o!
Ä: Niin. Missä se pallo on?
J: *Näyttää palloa*. Hmmm.
Ä: Joo, siinä se.
J: Ha, ha, ha!
Ä: Ei, ei tässä kirjassa oo koiraa.

Meidän omia pieniä hetkiä. Ensimmäisiä yhteisiä keskusteluja.

6.11.2014

ARVONNAN VOITTAJA

Mun (tai meidän) oli ensin tarkoitus kuvata Lamazen arvonta videolla, mutta päädyin lopulta ottamaan vain kuvia, koska ajattelin, että arpoja (= J) saattaisi olla vähän turhan vilkas touhussa ja noh... Vilkas on lievä kuvaus. Arpoja oli aggressiivinen sekoitellessaan ja repiessään lappuja, eikä yksikään kuvista tuntunut onnistuvan. Saatiin kuitenkin homma hoidettua ja voiton vei tällä kertaa osoite kaenpesassa@hotmail.com. Laitan sulle sähköpostia ihan justiinsa!

5.11.2014

NELJÄNTOISTA VUODEN AJAN

Tiedättekö ne ystävät, joiden kanssa ei tarvitse nähdä piiitkään piiiitkään aikaan ja silti juttu jatkuu siitä, mihin se viime kerralla jäi? Mulla on sellainen.

Me ollaan nähty, kuinka viattomista lapsista kasvaa varhaisteinejä. Me ollaan nähty toistemme pahimmat teini-iät ja ollaan nähty, kuinka niistä hetkistä kasvetaan ohi. Ollaan oltu useita kertoja erossa, mutta päädytty jälleen juttelemaan.

Me ollaan juostu yhdessä karkuun ja rikottu sääntöjä. Me ollaan haukuttu, kiusattu ja ärsyttetty toisiamme ihan tahallamme sisarusten lailla. Ollaan haukuttu toistemme vaatteet, mutta myös pukeuduttu tekstiilikaksosiksi.

Me ollaan vihastuttu ja ihastuttu toistemme poikaystäviin. Me ollaan haukuttu oma ja toisen poikaystävä ilman pelkoa siitä, että toinen suuttuu. Ollaan oltu yhdessä niitä vastaan ja vatsan pohjassa on pyörinyt perhosia samojen poikien takia, muttei olla annettu niiden koskaan tulla väliin. Ei ainakaan lopullisesti. 

Me ollaan juotettu toisemme humalaan ja kannettu kaveria, kun omat jalat ovat olleet liian solmussa. Ollaan hylätty toisemme pahimmalla mahdollisella hetkellä, mutta nojauduttu kerta toisensa jälkeen siihen tuttuun olkapäähän.

Me ollaan valehdeltu toisillemme ja toistemme puolesta. Me ollaan sekä hyväksytty että oltu hyväksymättä toistemme valintoja ja annettu anteeksi uusien mahdollisuuksien kera. Ollaan eletty samaan aikaan elämiä täysin eri ääripäistä, mutta ollaan silti tässä. Yhdessä.

Sellainen ystävä mulla on. On ollut lähemmäs 14 vuoden ajan ja tulee toivottavasti olemaankin. Sellainen se.

Tosiystävät: Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Beibi, juo vain loputkin! Siitä ei heitetä mitään hukkaan!".

4.11.2014

TÄTÄ ET TIENNYT MINUSTA

Kirjoitin teille pienen Ruudun takana -esittelyn huhtikuussa, jossa on ihan perusjuttuja siitä, millainen mä olen. Varsinaisen esittelyn sijaan päätin tänään jakaa vähän nippelitietoa itsestäni...

1) Järjestelmällisyys

Joissain asioissa mä olen raivostuttavan järjestelmällinen. Esimerkiksi mulla on kymmeniä postauksia Luonnokset-kansiossa, mutta mun on todella vaikee viedä niitä eteenpäin, koska ne on niin sekaisin. Tahtoisin lyödä yhteistyöpostaukset yhteen kansioon ja J:hin liittyvät postaukset yhteen. Tai vaikka kaikki kuukausittain, koska luonnoksissa saattaa pyöriä postaus paria kuukautta ennen sen julkaisemista. Mitä tahansa, mutta ei sekaisin! Mulla on jopa vaatteet järjestetty väreittäin rekkiin ja puhelimen sovelluksilla on omat kansionsa. Blogger on yksi hullunmylly.

2) Torkuttaja

Puhelimesta puheen ollen siinä on tällä hetkellä noin 130 herätyskelloa aikojen 02:39 ja 20:51 välillä. Mulla on herätykset aina tyyliin 07:01, 07:02 ja 07:03. Jos sopivaa aikaa ei löydy niin lisään vaan uusia poistamatta vanhoja alta, joten...

3) *Muiskautus*

Mulla on raivostuttava tapa harjoitella Olli Hermannin "pusuääntä". Tiedättehän? Tämän videon kohdassa 0:07. "Its kettin hot, hot hotter thän, its kettin hot, sou hot *pusuääni*! Eiku *uusi muiskautus*! Eiku... *taas muiskautus*!" No, vielä en osaa, mutta ehkä joskus.

4) Varpaat

Vihaan varpaita. Ne on rumia ja oksettavia, enkä pääse ajatuksesta eroon vaikka yritän. Vauvojen (tai ainakin oman vauvan) varpaita voisin ihastella loputtomiin, mutta muuten... Musta olisi ihan ok, jos varpaita käytettäisiin kävelemään oppimisen aikana ja hetki sen jälkeen, mutta siinä kolmen - neljän ikävuoden paikkeilla ne voisi varista kuin lehdet syksyllä. Liikuntatunnit ilman sukkia tai sisäpelikenkiä oli järkyttävää. Varpaita siellä, varpaita täällä.

5) "AINIIN!!!!"

Meillä on tapana katsoa Salkkarit aina ennakkoon. Noin 20:30 - 21:30 välillä käperryn peiton alle sohvan kulmaan, otan läppärin syliin ja etsin jakson. Ensimmäisen kohtauksen nähdessäni huudan aina "AINIIN!!!!", kunnen muistanut mihin "jännään" kohtaan edellinen jakso päättyi. "AINIIN!!!!" kuuluu aina.

6) Oma väri

Mulla on ollut hiusväri päässä viimeks vuoden 2013 kesäkuussa, eli kohta 1,5 vuotta sitten. Tarkoituksena oli värjätä liukuväri tummasta vaaleaan, jotta tyvi ei haittaa ja voin olla loppuraskauden värjäämättä. Raskaudesta on 23 päivän päästä vuosi ja samalla värjäyksellä mennään edelleen. Oma väri ei enää edes haittaa, vaikka joskus vihasin sitä.

7) Syöminen

Vihaan tapaa, jolla syön hampurilaiset. Mun on pakko vetää ne vähintään kahteen osaan ja syödä toinen puoli salaatilla ja toinen pihvillä. Jos välistä löytyy kaksi pihviä niin syön juustoisemman viimeiseksi ilman leipäosaa. Myös pitsan syöminen ärsyttää, koska syön noin puolet pitsasta normaalisti ja lopulta närpin pelkät täytteet.

Mulla oli näitä enemmänkin, mutten ehtinyt laittamaan muistiin, joten ehkä teen toisen samantyyppisen postauksen jossakin vaiheessa, who know.

2.11.2014

VAUVAVUODESTA

Vaikea raskaus sai mielikuvituksen laukkaamaan toden teolla, mutta koitin hokea itselleni lausetta "Kyllä tämä tästä, kunhan vauva syntyy!" ja sen voimalla jaksoi taas päivän tai pari. Odotin vain sitä hetkeä, että saisin nukkua ilman kipua tai ajatusta siitä, heräänkö oksennus kurkussa. Osa ihmisistä ei todellakaan tainnut tietää, kuinka paha mun olla, sillä aina välillä sain kuulla tälle planeetalle palauttavia juttuja siitä, että  "Ei missään sanota, että vauva nukkuu. Se voi huutaa vuorokauden ympäri.". Kiitos. Sain pelotteluja korvatulehduskierteistä, koliikista, epäonnistuneesta imetyksestä, hampaiden puhkeamisista, valvotuista öistä, kahdestakymmenestä erosta, siitä, että omaa aikaa ei enää ole... Lista on loputon. Vaikka jokainen näistä olisi ollut mahdollista, tahdoin tuolloin vain sitkeästi uskoa "Vaikea raskaus, helppo vauva-aika" -sanontaan ja murehtia kaikesta tulevasta vasta kun ne olisivat ajankohtaisia. 

Osallistuin jo raskausaikana tutkimukseen, jossa saan silloin tällöin kyselylomakkeita täytettäväksi. Synnytyksen jälkeen Vauva-arki on sellaista kuin kuvittelin -kysymyksen vastatessani rastitin kohdan "Ei pidä lainkaan paikkaansa" ja mietin hiljaa kuinka olin luullut käyneeni kaikki mahdolliset ja mahdottomat tilanteet läpi mielessäni.

Meidän vauvavuosi on ollut helppo. Ihan järjettömän helppo. Toisen naamataulu on saanut raivostumaan useammin kuin koskaan ennen, mutta eroa mietittiin tasan kerran, eikä sekään johtunut niinkään vauva-ajasta vaan työttömyydestä. Kuluneen vuoden aikana J on ollut hoidossa kolmesti noin pari tuntia/kerta ja se on mulle itselleni meidän tilanteessa paljon. Hoitajia olisi oven takana jonoksi asti, mutten koe minkäänlaista tarvetta omaan aikaan. Onhan mulla sitä muutama tunti joka ilta pojan nukahdettua ja se riittää. 

Täysin valvottuja öitä on pyöreät nolla, hampaat tulivat suht helposti, pieni flunssa on ollut pari kertaa, kokonaiset yöt aloitettiin muutaman kuukauden ikäisenä, imetys on ollut maailman helpointa, masukipuja esiintynyt vain muutaman kerran, koska söin jotain sopimatonta ja unikoulutus omaan sänkyyn/huoneeseen tapahtui kuin sormia napsauttamalla. Useamman kerran on tullut mietittyä, voiko näin helppoa lasta ollakaan ja sitä, kuinka kiitollisia tästä  saadaan ollaan. Koko tänä aikana meillä on ollut suorastaan kaksi ongelmaa: päiväunet ja ensimmäisten kuukausien viihtyvyys sylittä. 

Vauvavuosi on siis ollut todella positiivinen yllätys. Meille suotiin maailman täydellisin pieni poika ja lopulta parisuhteessakin menee paremmin kuin koskaan. Mä olen niin onnellinen siitä mitä mulla on.

1.11.2014

LAMAZE PUSH ALONG PUPPY (SISÄLTÄÄ ARVONNAN)

Osa teistä saattaa ehkä muistaa  huhtikuussa tekemäni yhteistyöpostauksen Lamazen kanssa? Tuosta päivästä lähtien aina tähän hetkeen asti Lenne Leopardi on ollut yksi J:n lempileluista ja kulkenut mukana vähän joka puolella. Sain perjantaina iloisen yllätyksen, kun Lamazesta otettiin yhteyttä ja ehdotettiin uutta yhteistyötä! Aiemman kokemuksen ansioista ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, koska tiesin heti, että J olisi enemmän kuin iloinen uudesta lelustaan ja tämä tulisi olemaan leikeissä mukana vähintäänkin Lennen verran. 

Sain valita listasta mieluisen lelun ja koska J on niin suuri koirafani, päädyin valitsemaan Push Along Puppyn. Koiran tassuina toimivat renkaat, joten sitä on helppo liikuttaa lattiaa pitkin ja ainakin itse vedin pienenä milloin mitäkin pehmolelua narun päässä, joten voisin hyvinkin kuvitella J:n tekevän samaa, kunhan lähtee kävelemään. Koiran selässä on aukko ja kantokahvat, joten sen sisään voi laittaa pienempiä leluja ja mukana kantaminen on helppoa. Paketissa tuli mukana myös pieni, pehmeä pallo sekä luu.



Ensimmäisenä J:n huomio kiinnittyi paketissa olevaan pieneen palloon, sillä sen sisällä helisi samanlainen tiuku kuin kissan pallossa. Kissan leluja on kuitenkin kielletty laittamasta suuhun (yllätys, yllätys..), joten vihdoin poika sai oman helinäpallonsa! Pienen tutustumisen jälkeen myös koira pääsi suosioon ja se on päässyt mukaan päiväunille sekä matkustellut taaperokärryn kyydissä, eikä ole välttynyt haleilta ja suukoiltakaan. 

Sen lisäksi, että poika tykkää, voisi äitikin haipata kyseistä tuotetta ja merkkiä vaikka millä mitalla. Tavallisesti oon niin mustavalkoinen tyyppi, että yksikin väri punaista lukuun ottamatta on liikaa, mutta Lamazen leluissa eri värit ja kuviot piristävät mieltä ja muuten niin väritöntä sisustusta kummasti. Voisin haalia näitä lelukorit täyteen!




Viime kerran tavoin Lamaze antoi mahdollisuuden arpoa myös teille yhden leluista, Kapteeni Calamarin, josta kerrotaan Lamazen sivulla seuraavaa...

"Leiki ja opi värikkään Kapteeni Calamarin seurassa. Helistimen hattu rapisee, ja lonkeroissa on paljon hauskoja toimintoja, jotka kehittävät lapsen mielikuvitusta ja tarjoavat aistiärsykkeitä. Kapteeni Calamarilla on myös kolisevat renkaat, helistin ja peili. Helistimen voit ripustaa vuoteen yläpuolelle tai vaunuihin."


Arvontaan voit osallistua sekä rekisteröityneenä lukijana että anonyymina, jättämällä kommenttikenttään toimivan sähköpostiosoitteesi.  Osallistumisaika päättyy keskiviikkona 5.11. kello 12:00. Onnea arvontaan!

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Lamazen kanssa ja siinä esiintyvä tuote on saatu ilmaiseksi. En hyödy linkkien klikkailusta rahallisesti.