4.9.2014

MUTSIS ON

Voin taas vain huokaista syvään. Mä olen niin käsittämättömän kiitollinen siitä, miten hienoja ihmisiä on tupsahtanut elämään äitiyden myötä! Korinnan ja Oonan picnicin jälkeen koottiin tyttöjen kanssa Facebook-ryhmä, johon voidaan jakaa iloja ja suruja, sekä sopia treffejä lapsien kanssa (ja ilman). Tälläkin viikolla on ollut sovittuna neljä tapaamista parin eri ryhmän kesken ja eilen saatiin J:n kanssa kunnia suunnata Emilian luo moikkaamaan Avaa ja Nomppua. Mä olen alkuun aina ärsyttävän tapetti, enkä oikein tiedä mitä sanoa, vaikka mielessä on sata asiaa, mutta oli silti mukava päästä pois neljän seinän sisältä ja nähdä muita. Kuulopuheet Emiliasta osoittautuivat täysin turhiksi ja meitä vastassa oli mitä ystävällisin ja ihanin emäntä! Välillä on niin hurjan helpottavaa vaihtaa sana tai pari niistä asioista, joita tavallisesti miettii omassa pienessä päässään, sillä aina - ihan aina - joku muu on pohtinut samaa tai tekee sitä parhaillaan.

Niin, että halusin vaan kiittää teidän kaikkien olemassaolosta - kiitos.

Kuva lainattu Empun Instagramista. @Mutsisonblogi.

5 kommenttia

  1. Anonyymi4/9/14 20:36

    :DDD hyvän seuran oot valinnu,ne mammat joista ketään ei tykkää ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 20:36,
      Niin no mä valitsenkin seurakseni ne, joista mä tykkään - en muiden mielipiteiden mukaan. :)

      Poista
    2. oi luoja tota anonyymiä! :DD Mä ainakin tykkään teistä <3

      Poista
    3. Laura,
      Joo me just nauretaan tätä kans Facebookissa. :DD Toivottavasti meki nähdään joskus! <3

      Poista
    4. Ois kyl ihan huippuu nähä <3

      Poista