25.9.2014

MONTAKO SAISI OLLA?

Seuraavan lauseen jälkeen muut voivat huokaista helpotuksesta ja mumma koittaa niellä pettymyksensä: Tällä hetkellä meille ei ole tulossa lisää lapsia, joten postauksesta on turha päätellä mitään. Lapsi ei ole tulossa eikä sitä suunnitella, mutta juttu on ajatustasolla: Miltä kuulostaa yksi lapsi? Entä kaksi? Kolme? Tahdotaanko edes enempää lapsia? Jos tahdotaan niin milloin?

Pienen keskustelun jälkeen en usko, että meillä niinkään on kysymys siitä, tahdotaanko toinen lapsi vaan kysymyksestä suodaanko meille sellainen. Raskausaikana päähän pinttyi enemmän ja enemmän ajatus siitä, ettei lapsia tehdä vaan niitä saadaan, ja siihen uskon edelleen. 

Yksi lapsi kuulostaa hyvältä, loistavalta. J teki meistä perheen ja maailman onnellisimmat vanhemmat, enkä voisi tällä hetkellä olla tyytyväisempi. Juuri nyt en edes pode minkäänlaista vauvakuumetta, mutta tiedän silti, että perhe tuntuu kokonaiselta vasta toisen lapsen myötä (tai siinä vaiheessa, kun ymmärtää, että meidät on tarkoitettu yksilapsiseksi) ja tämä lapsi tulisi luultavasti jäämään viimeiseksi.

Mistä sitten tietää, milloin? Varmasti moni pitää järjestystä vääränä, sillä tahtoisin joskus tulevaisuudessa opiskella itseni merkonomiksi, mutta ennen sitä olisi toisen lapsen aika, koska toivoisin lapsille kahden - kolmen vuoden ikäeroa, enkä tästä syystä tahdo joutua keskeyttämään opintojani. Varsinainen aika edes jonkinlaisella haarukalla on yhtä kysymysmerkkiä. Milloin uskallan? Uskallanko? Alunperin suurimpana pelkona oli rakkauden määrä. Rakastan niin valtavasti, etten tiedä pystynkö rakastamaan ketään muuta tällä tavalla. Riittääkö rakkaus jaettavaksi? Vaihdettiin tyttöjen kanssa aiheesta muutama sana ja nää saivat mut vakuuttuneeksi siitä, että rakkautta ei tarvitse jakaa vaan sen määrä lisääntyy lasten myötä.

Kuten useimmat varmasti muistavat, raskaus ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Pahoinvointia kesti raskausviikot 4+? - 40+3, supistukset alkoivat rv20 (-> sairaalaan rv29) ja lopulta kärsin masennuksen oireista kilpirauhasen vajaatoiminnan takia. Tiedän, että raskaudet saattavat olla aivan  eri ääripäistä, mutta silti mielessä pyörii sanat mitä. jos. taas. !?. Muhun pitäisi valaa toivoa. Paljon toivoa. Miten muka voisin selvitä hengissä samanlaisesta tilanteesta ylivilkas taapero -kombolla? En todellakaan tiedä.

Toisaalta, mitään ei voi tietää etukäteen varmaksi ja asioihin harvemmin pystyy itse vaikuttamaan, joten turha kai niitä on voivotella. Tiedän vain, että toivottavasti vielä joskus. 

Montako teille saisi olla, toisin sanoen, mikä on teidän The Lapsiluku?



Kuva lainattu Montako saisi olla? -Facebook-sivulta. Aika osuva. Välillä niin raskasta, mutta on se kyllä palkitsevaa. Ihan maailman parasta.

12 kommenttia

  1. mä oon pohtinu ihan samaa että miten pystyisin jakamaan raukkauden toista lasta kohtaan? tuntuu niin hassulta miten jotain toista voi rakastaa yhtä paljon kuin meidän neitiä, vaikka kuitenkin ihan satavarmasti tiedän että heti plussan saatuani rakastan kakkosta ihan yhtä paljon kuin ykköstä. jotenkin vaan hassua kuvitella :) meidän lapsiluku on aika auki, pikkukakkosta toivotaan ja ollaan jtueltu että sitten kolmas iltatähti saa tulla joskus 5-10 vuoden päästä:p katsotaan miten käy ;) toisaalta mä voisin haluta ihan suurperheen, 4-5 lasta! Mutta oon ihan samaa mieltä, lapsia ei tehdä niitä saadaan joten koskaan ei voi tietää miten käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura // Tehtävänimikkeenä Äiti.,
      Aika samoja ajatuksia siis! Mekin ollaan joskus Aleksin kanssa puhuttu, et kun ollaan tehty lapset nuorina niin voidaan vielä vaikka kymmenen vuoden päästä pyöräyttää lisää, jos siltä tuntuu! Vaikken kyllä todellakaan nää meitä minään suurperheenä. :D

      Poista
  2. Hyvin suurella todennäkösyydellä tämä tuleva bebe jää viimeiseksi, kaksi on hyvä. Aivan varmasti kärsin jossain vaiheessa valtavasta vauvakuumeesta, mutta ehkä se laantuu kun miettii jo niitä kahden lapsen päivähoitomaksuja esim :D Aika näyttää, mutta näen itseni tulevaisuudessa vain kahden pikkupojan äitinä :) <3 T: Nita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 21:20,
      Iiiiks, mua jännittää teijän puolesta jo niin paljon! Voidaan joulun jälkeen tulla palauttamaan ne bodyt ja nuuskutella vähän vauvaa samalla. 8) Mä just mietin, et jos meille joskus se toinen tulee niin otan kaiken sillä, että saan kokee ne asiat viimistä kertaa. :)

      Poista
    2. Juu tervetuloa :) Mua jännittää kans ihan hirmusesti! :D Nyt vielä kun sain radi-tuomion ja se merkkaa ettei tätä vissiin päästetä kauheesti ainakaan yliaikaseksi :D Veeti synty 42+1. Mä oon kans tän raskauden aikana ollu just sillee et koen nämä kaikki asiat viimistä kertaa :)

      Poista
    3. Atina,
      Voi vauvvvvva! Ei oo enää pitkä aika. <3 Ja mä oon ihan ihmeissäni, et kommentoit Atinana! Muista, et "Atina" on kommentoinu aiemminkin, mutten oo yhtään osannu yhdistää teitä. :D

      Poista
  3. unelmana olisi kaksi lasta, tällä hetkellä suuri toive,että saisi edes sen yhden <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mira Hyvönen,
      Toivotaan, että toive toteutuu. :>

      Poista
  4. muista ettei kaikkia voi miellyttää ja riittää että te olette onnellisia. itse olen vanhempi ja meillä viisi lasta ja rakkaus tosiaan vain kasvanut. luota siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 21:48,
      Joo sitähän ne useamman lapsen vanhemmat (ja vähän mua itseäni vanhemmat) tyypit koittaa sanoa. :) Harvemmin mä muiden ajatuksista kauheesti välitänkään, mut joissakin asioissa niitä vaan miettii.

      Poista
  5. Kaksi ehdoton maxi. Vähäks oon räppäri! Eiku oikeesti xd Rakastan näitä kahta yhtä paljon ja oikeestaan kumpaakin omalla ainutlaatusella tavallaan kun ovat erilaisia tyyppejä <3 mutta kyllä muaki se huomion jakaminen kahdelle jännitti. Kaikki vaan aina menee niin omalla painollaan, hassua. Rakkautta mulla riittäis varmaan yhdelle jalkapallojoukkueelle, mut voimia vaan kahdelle. XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oona // Mamá te Ama,
      Hahahaha. :D Maxi kaksi on hyvä! Musta tuntuu, et kaks menee vielä, mut kolmessa pienessä on jo liikaa. :D

      Poista