28.7.2014

KIRPPU, KIRPUMPI, KUKU

Pikaiset neuvolakuulumiset ilman suurempia höpinöitä! J nukahti matkalla ja meidän vuoron tullessa jouduin herättämään pojan rattaistaan, joten tämä oli vähän uninen koko neuvolan ajan. Lisäksi meidän oma neuvolatäti oli kesälomalla ja siitä syystä juttua ei riittänyt ihan tavalliseen tapaan, mutta ei me tempuilta tälläkään kertaa vältytty. Kortiin merkittiin seuraavaa...

8 kuukautta (7 kuukautta).
Paino 8 290 grammaa (8 380 grammaa).
Pituus 70,0 senttiä (68,5 senttiä).
Pipo 45,7 senttiä (--).

"Suloinen, reipas poika. Iho terve, sydän ja keuhkot ok, vatsa ok, kivekset ok, silmät ok. Pituuskasvu tasaista, painoa ei nyt ole tullut -> öljylisä + korvikejauhe."

Mä olin aivan varma, että meillä oltaisiin jo lähes 9,5 kilon paikkeilla, mutta sen sijaan paino oli laskenut!? J:hän syö useimmiten viidesti päivässä ja hyvin syökin, joten tämä todellakin tuli yllätyksenä. Normaalisti 9kk-neuvolaa ei ole lainkaan, mutta meillä on kuukauden päästä painokontrolli neuvolatädin huolen takia. Jotenkin musta tuntuu, että J:llä oli vauvana enemmän painoa pituuteen nähden ja vähäinen painonnousu johtuu vain sen tasaantumisesta. Pituuden käyrä kuulemma menee taisesti miinusta, mutta sitä tulee kuitenkin ihan sopivasti. Aloin vasta matkalla miettimään, miksi neuvolassa käskettiin antaa korvikejauhetta rintamaidon sijaan, vaikka tiedossa kuitenkin on, että imetän yhä ja maitoa tulee riittävästi... Nyt siis maitoa myös aamulla, lisää öljyä ruokiin ja uusi tsekkaus ensi kuussa. Kirppu, kirpumpi, Kuku.

27.7.2014

KAKSI KOLMASOSAA

Kääk... Kaksi kolmasosaa vuodesta J:n kanssa on kulunut. Tämän postauksen jälkeen enää neljä katsausta kuluneeseen kuukauteen ja ollaan vuoden kohdalla. J kasvaa hurjaa vauhtia, mutta samalla tuntuu, että juuri nyt on se hetki, kun synnytyksestä viimein tuntuu olevan aikaa. Siitä huolimatta vastahan me plussattiin.

Kuukauden aikana J on oppinut sanomaan äiti. Äitiä huudellaan oikeastaan päivittäin, joten uskon sen olevan tarkoituksellista, vaikka vielä J ei osaakaan kohdistaa sanaa minuun. J tunnistaa nimensä, tulee kävelyautolla luokse (jos malttaa) kuullessaan kutsun tule tai tule tänne, osaa etsiä ympäriltään jotain/katsoo kohti, kun kuulee sanan katso ja tietää mitä tarkoittaa ei, vaikka välillä kielletty asia viekin voiton.

J on mahdoton hyrrä ja pääsee pitkiäkin matkoja pyörien napansa ympäri, mutta jaksaa tehdä sitä harvemmin muualla kuin sohvalla ja sängyssä. Vihdoin ja viimein meillä myös ryömitään. Ei sillä, että asian kanssa olisi ollut kiire, mutta äitinä sitä pelkää jatkuvasti, ettei lapsi kehity normaalisti. Liikkuuko se? Puhuuko se? Tiedättehän? Vaikka tyyppi osaakin ryömiä, pysytellään meillä vielä toistaiseksi samassa tilassa muiden kanssa. Peruuttaminen ja konttausasentoon yrittäminen on tällä hetkellä in, ja kävelytuolilla päästään huimaa vauhtia koirien perässä, avaamaan keittiön laatikoita, sulkemaan äitiä vessaan tai itseään omaan huoneeseen. 

Hampaiden kasvatustaan J jatkaa samalla tahdilla kuin aiemmin! Viimeisen kuukauden aikana meille on ilmennyt taas kaksi hammasta lisää!! Tilanne siis 4 - 3 alahampaiden tappioksi.

Kuukaudessa ollaan opittu myös jonkinlainen pinsettiote. Useimmiten tartuttava asia on kuitenkin sormenpäiden sijaan keskellä sormia, mutta etusormen ja peukalon välissä kuitenkin. Nykyään pieneen nyrkkiinkään ei enää huku kaikki, kun J saa syötyä myös pienempiä paloja syömällä pinsettiotteen avulla tai suoraan kämmeneltä.

Istumisessa ollaan kehitytty lisää ja nykyään J istuu itse pitkiäkin aikoja niin pehmeällä kuin kovallakin alustalla. Ostettiin muutama viikko sitten imukupeilla kiinnitettävä matto kylpyammeeseen, joten kylpytuki jäi hyödyttömäksi ja nykyään J istuu ammeessakin itse, vaikkakin pienellä varauksella - siellä kun ei aina malttaisi olla niin rauhallinen. 

Meillä on käytetty ihan pian viitisen kuukautta 68-koon vaatteita ja itse asiassa kiinnitin viime viikolla huomiota, että 74-koon vaatteet (etenkin bodyt) ovat lähes poikkeuksetta liian suuria. Vaatteina kuitenkin käytetään kokoja 68/74 ostopaikasta riippuen. Vaippoina toimivat edelleen Liberon 4-koon teippi- ja housuvaipat.

Nukkumisen suhteen ei ole tapahtunut järisyttäviä muutoksi, vaan rytmi on lähes sama kuin kuukausi sitten, mutta yhden yöheräilyn sijaan niitä on pyöreät nolla. Nykyään myös päiväunet (tai ensimmäiset niistä) sujuvat paremmin. Näistä lisää heti, kun jaksan luonnostella päivärytmi-postauksen loppuun...

Meistä kahdesta Aleksi on se nirso ja meillä onkin aina tapana vitsailla siitä, miten olen oikea jätelava syödessäni mitä tarjolla on. Onnekseni J on tullut muhun ja syö hyvillä mielin mitä tarjotaa, eikä tähän mennessä ole ollut ainuttakaan ruokaa, joka ei olisi pojalle kelvannut! Liha- ja kasvissoseet meillä ostetaan kokonaan kaupasta, mutta hedelmäsoseita teen myös itse. Unien tavoin syömisestäkin lisää, kunhan ehdin ja jaksan.

Sellainen se meidän kahdeksan kuukauden ikäinen pikku-J. Hampaiden puhjetessa havaittavissa oli pieni Hammasmörkö, joka sai J:n kiukuttelemaan ja vei ruokahalun, mutta enää siitä ei ole tietoakaan, kun kaikkea järsivä, pieni Termiitti on taas talossa.

22.7.2014

SANO (PÄIVÄ)UNIKOULULLE TAHDON

Tuntuu älyttömän tyhmältä valittaa meidän päiväunista, kun pitäisi vain olla tyytyväinen siihen, että öisin nukutaan omassa sängyssä, omassa huoneessa 10 - 12 tuntia putkeen - ei kaikille ole käynyt niin hyvää tuuria. Kuku ei kuitenkaan ole koskaan ollut päiväunien ystävä, vaikka väsyttäisi kuinka paljon tahansa ja se totta kai vaikuttaa meihin kaikkiin.  Kyselin teiltä jo helmikuussa neuvoja päiväuniin, mutta erilaiset kokeilut ovat tuottaneet tulosta vain hetken. Tilanne on se, että J on pahalla päällä väsymyksensä takia ja kitisee jopa sylissä, muttei malta nukkua. Lopulta kitinää on jatkunut niin kauan, että se hermostuttaa muakin ja voisin repiä hiuksia päästä yksi kerrallaan.

Harvoina, hyvinä päivinä mennään yhdessä makuuhuoneeseen, annan tutin, sekä rätin ja katsotaan YouTubesta jotakin, jota J ei edes ehdi katsomaan, kun jo nukahtaa. Painosanalla harvoina. Ehkä muutaman kerran kuussa. Yleensä Kaapo pyörii yksinään puhelimen tipahdellessa kädestäni, kun nukahtelen J:n touhutessa täysin omiaan. Tahdonko sitä? En. Tahdonko J:n oppivan siihen, että joku nukkuu päiväunilla aina vieressä? En. J:n pyöriessä väsyneenä ympäri sänkyä omat hermot kiristyvät ja tämän nukkuessa vieressäni olen lukittuna siihen paikkaan, siihen asentoon. Olisi kai syytä olla iloinen, kun nukkuu edes niin, mutta kahdeksan kuukauden jälkeen alkaa turhauttamaan se, että toisen nukkuessa olen aina, ihan aina tyhjänpanttina. Hyvänä nukutuskeinona toimii yhä auto ja rattaissakin nukutaan, mutta jälkimmäinen ei ole lempipuuhaani, sillä sekin toteutetaan useimmiten vähintään 20 minuutin huutamisella. Jokainen mulkoilee näyttäen siltä, että teen jotain väärin ja alan tuntea huonoa omatuntoa, kun huudatan poikaa, mutta kun se ei muuten nuku niin minkäs teet...

Taidan olla vähän oman tieni kulkija, sillä lapsen kasvatuksessa(kaan) en välitä "ohjekirjoista", vaan teen, kuten mielessäni parhaaksi koen. Enhän mä edes tiedä mitä unikoulu todellisuudessa on, tiedän vain meidän unikoulun. Teen asioista oman mieleni mukaan soveltaen, kunhan ne ovat vähän sinne päin ja uskon niiden toimivan. Yksi tällainen esimerkki on päiväunikoulu. Onko sellaista? En tiedä, mutta meillä on.

Olen yrittänyt toteuttaa päiväunikoulua vähän unikoulumme tavoin, mutta skippaamalla tissittelyt. Vien J:n suoraan tämän sänkyyn, annan tutin ja rätin, vedän pehmoisen soittorasian (mikä lie oikealta nimeltä? Pehmeä lelu, jota vedettäessä alkaa musiikki?) soimaan, toivottelen hyviä päiväunia ja poistun huoneesta. Alkuun meillä huudettiin kovaa ja kauan, jolloin kävin toivottamassa uudelleen hyviä päiväunia ja laitoin taas musiikin soimaan. Nyt ollaan kuitenkin jo siinä vaiheessa, että sänkyyn laskiessa alkava kitinä tai itku loppuu lähes heti huoneesta poistumisen jälkeen ja J jää jumppailemaan, kunnes nukahtaa. Enää joudun käymään huoneessa korkeintaan pari kertaa ja tämän jälkeen pieni vapaa-aika on taattu.

Tässä sitä huomaa, kuinka suuri merkitys päiväunilla on ihan kaikkien kannalta. J nukkuu päiväunet ja on iloisempi, tämän ollessa iloinen äiti on iloinen ja päikkäreiden aikana saan näpyteltyä vaikka blogia, joten illalla pääsen aikaisemmin sänkyyn ja näin aamut ovat mukavia ja helppoja. Vaan saapa nähdä kauanko kestää, että päiväunet ovat jälleen nou nou... Kop kop kop vaan.

19.7.2014

SÄRKÄNNIEMEEN, SÄRKÄNNIEMEEN!

Instagramissa seuraavat saattoivatkin päivän aikana huomata, että me suunnattiin tänään Särkänniemeen J:n serkkupoikien, mumman, sekä Jennan ja Tonin kanssa! Iästä huolimatta taisin Tonin kanssa kuulua lapsellisimpiin tyyppeihin, sillä muiden katsellessa me hypättiin laitteesta toiseen, vaikka jokaisen vempaimen kohdalla mietin, että pitikin suostua. Tornadoa lukuun ottamatta taisin olla lähes ainoa, joka huusi henkensä edestä, enkä toisaalta ihmettele, jos miettii, että pää menee pyörälle jo pelkästään meidän pihan karusellissa. Metkula olisi ollut mulle varmaan ainoa oikea paikka. Heh.


Oltiin puhuttu Särkkikseen menemisestä jo muutaman kesän ajan, mutta edelliskesänä reissu jäi välistä Jennan raskauden takia, viime kesänä mun raskauden takia ja tämän kesän alussa taas Jennan takia, mutta päästiin pienten kanssa kuitenkin matkaan. Sää suosi, eikä pienen (okei, okei, suuren) sateen saapuminenkaan haitannut lainkaan, vaan sitä oli itse asiassa aika hauska seurata, kuten myös maailman iloisimman J:n touhuilua rattaiden sadesuojan kanssa. Hassu, pieni poika.


Musta on ihan hullua, miten Särkänniemen Elämysavaimesta saa nykyään pulittaa käsittämättömät 37 euroa, kun joitakin vuosia aikaa samainen ranneke maksoi vain (kyllä, nykyiseen verrattuna vain) 29 euroa!? Tähän päälle vielä kymmenen euron parkkimaksu omat ja lasten syömiset, viidentoista euron Koiramäki ja mahdolliset matkamuistot niin huh!! Vaikka onkin mukava viedä J:tä erilaisiin paikkoihin niin mä olen kyllä niin lapsi, että ensi kesälle voitaisiin järjestää "aikuisten" matka Tampereelle ja lasten matka Tervakoskelle, Puuhamaahan, jos musta vain on jättämää toista päiväksi hoitoon. En menisi takuuseen.


Nyt ihan ohi aiheen, mutta parin reissun perusteella Tampere on paikka, jossa voisin joskus kuvitella asuvani, jos äiti (terveisiä vaan, pusi pusi) asuisi lähempänä. Niin aikuiseksi en kuitenkaan koskaan kasva, että lähtisin muutamaa kymmentä kilometriä kauemmas, joten tyydyn Turkuun, eikä täällä todellakaan ole valittamista! Sitä paitsi... Pääseehän sitä aina vierailulla ja itse asiassa jo ens viikolla suuntana on taas Tre, mutta silloin on luvassa jotain ihan muuta! Nyt tämä mamma lakkaa lätisemästä, suuntaa peiton alle ja katsoo vielä yhden jakso Gleetä ennen kuin silmät painuvat kiiinni. Mä oon niin kuitti!

18.7.2014

TURVAISTUINVIIDAKKO

Meillähän on tällä hetkellä kokemusta kahdesta turvakaukalosta, telakalla ja ilman. Oltiin alunperinkin tietoisia, että kaukaloita on mahdollista saada myös telakalla, mutta koska meidän Preecosta tilattujen yhdistelmien mukana tuli myös kaukalo, päätettiin yrittää pärjätä ilman. Totuttiin alusta asti räpeltämään turvavyön kanssa, joten se ei ärsyttänyt missään vaiheessa ja oltaisiin kätetty Preecon turvakaukaloa varmaan viimeiseen asti, ellei Aleksin äiti olisi löytänyt Fb-kirppikseltä telakallista pilkkahintaan ja vieläpä luotettavalta myyjältä, sekä läheltä. Tämä Gracon entiedämikä-kaukalo on ollut hämmästyttävän helppo. Vaikka Kuu mahtuu siihen yhä pituudeltaan ja kilorajakin tulee vastaan vasta noin neljän kilon kuluttua, olisi meillä ehkä jo aihetta tutustua turvaistuinviidakkoon, josta kummallakaan ei vielä ole kokemusta.

En tiedä onko kasvojen suunnalla todellisuudessa niin kamalasti väliä, mutta oman mielenrauhani vuoksi toivoisin, että myös uusi istuin olisi mahdollista asettaa aluksi selkä menosuuntaan päin. Koska olen aiheen kanssa täysin ulapalla, en oikein osaa vaatia tämän lisäksi muuta kuin siistiä ja miellyttävää ulkonäköä... Yksi ehdoton ei on kuitenkin istuin, jossa lapsella on pöytä. En valitettavasti löytänyt tähän hätään sitä netissä pyörivää kolarivideota, mutta sen nähtyäni en edes harkitse. Tahtoisin panostaa erityisesti tähän tulevaan istuimeen, joten ajattelin kysellä, olisiko teillä jotankin, jota suositella? Entä onko jostakin huonoa sanottavaa? Vinkkejä, kokemuksia?

Väinölle ois ilmeisesti myös aihetta ostaa istuin..

17.7.2014

TOINEN THROWBACK THURSDAY

Onpa muuten yllättävän vaikea valita kuva, jota muistella. Pienen pohdiskelun jälkeen tahdoin jakaa teille tänään masukuvan, joka on otettu 23.11.2013, raskausviikolla 40+0, eli meidän laskettuna aikana. Pahoinvointia oli kestänyt noin 36 viikkoa, supistuksia päivän vajaa 20 viikkoa ja oli melkoinen ihme, että olin yhä yhtenä kappaleena, kun riski ennenaikaisuudesta todettiin rv29+2. 23.11. oli ihan tavallinen lauantai. Kärvistelin tuttuun tapaan supistusteni kanssa ja kirjoitin Raskauden oppikirja -postauksen kaikkeen kyllästyneenä. Vain neljä päivää myöhemmin J vihdoin syntyi. Muut kuvat vatsasta löydät täältä.


Johanna Kurkela - Ainutlaatuinen

16.7.2014

PICNICILLÄ (MIRKA EHTI VIEMÄÄN OTSIKKONI)

Ylitin itseni taas. Jokin aika sitten sain Facebookissa kutsun tapahtumaan Picnik by: Korinna and Mamá te Ama. Meidät oli siis kutsuttu puistoilemaan Turun Kupittaan puistoon yhdessä muiden äitien ja vauvojen/lasten kanssa! Mä oon saanut kuulla synnytyksen jälkeen useita kommentteja siitä, kuinka jäljellä olevia raskauskiloja ei edes huomaa ja tästä syystä nettituttujen tapaaminen on ollut todella kova paikka. Jostain syystä ihmiset pitävät mua pienempänä kuin olenkaan ja tulee olo, etten tahdo näyttää todellista itseäni. Että ihmiset järkyttyy, kun saavunkin paikalle tuplaten kuviteltua suurempana. Tähänkin tapahtumaan menemistä jahkailin ja jahkailin, sillä Mirka oli ainoa, jonka olin nähnyt jo aiemmin.

Kollaasin toinen kuva Oonalta, muut Mirkalta.
Sunnuntaiaamu oli sateinen, mutta päivää kohden sää selkiintyi ja päätettiin lähteä picnicille silläkin uhalla, että sade palaa ja tiedättekö mitä... Kyllä kannatti! Olin saanut blogien ja Instagramien kautta hyvän kuvan Korinnasta ja Oonasta, mutta livenä tytöt olivat vieläkin ihanempia. Mä oon alkuun kovin ujo, joten en todellakaan puhunut kaikkien kanssa, vaikka mieli olisi tehnyt. Me kuitenkin tullaan varmasti näkemään toistekin ja luulen, että J:kin tulee olemaan niistä kovin innoissaan - sen verran pilke silmäkulmassa poika tänäänkin näitä äitejä katseli!

Ensimmäisen kollaasin ensimmäinen kuva Oonalta ja toisen kollaasin kuvat Korinnalta, muut Mirkalta. 
Kiitos siis Cloettalle purtavista, sekä kaikille seurasta ja erityisen suuri kiitos Korinnalle ja Oonalle siitä, että päästiin viettämään päivää teidän kanssa! 

10.7.2014

#TEEBEETEE

Bongasin Saran blogista Throwback thursday -postauksen, jonka idean ajattelin napata itselleni. Voisin siis koittaa viikottain jakaa teille kuvan/kuvia menneiltä ajoilta ja höpistä aiheesta hieman - painosanalla koittaa, en lupaa mitään. 

Tänään mennään ainoastaan noin 7,5 kuukautta taaksepäin. 27.11.2013, vähän reilu 17 tunnin ikäinen J uutukaisen rättinsä alla unilla. Yhdeksän kuukauden tuskainen tie oli päättynyt ja uusi, pieni elämä vasta alkanut kohdun tällä puolen. Oltiin niin hirvittävän onnellisia ja ylpeitä siitä, mitä oltiin saatu aikaan, eikä se tunne ole vähentynyt yhtään - kasvanut vain, jos mahdollista. Sydän pakahtuu pelkästä ajatuksesta. Niin täydellinen. Ja niin kovin täydellinen hän on edelleen.


Live Aid Uusi Lastensairaala 2017 - LOHTU

5.7.2014

KOTI (BLOGI)TODELLISUUDESSA

Kodin suhteen puhutaan usein todellisuudesta ja blogitodellisuudesta, jotka oikeastaan poikkeuksetta tarkoittavat meillä yhtä ja samaa asiaa. Päivisin leikit ovat levällään, vaatekerrosten vähennyttyä niitä löytyy pitkin sohvaa ja pöytää, eikä kylpypäivinä ei ole aikaa siivoilla iltapaloja pois tai tyhjennellä ammetta ennen J:n nukahtamista. Oon kuitenkin niin neuroottinen siivooja (en enää moppaa lattioita kolmesti viikossa!!), että pitkin päivää koitan siirtää mahdollisimman paljon tavaroita oikeille paikoilleen ja viimeistään illalla siivoan sitten loput. Näin ollen meillä ei koskaan ehdi olemaan kovin sekaista (unohtakaa lattialla pyörivät karvapallot), mutta miltä meillä pahimillaan näyttää?


Itselleni kamala sotku, mutta sotku, joka kuitenkin muistuttaa siitä, että mulla on täällä joku, josta tämä kaikki johtuu. Ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa. Niin arkista. Sitä arkea, jota rakastan.

1.7.2014

OLIPA KERRAN SOME-DOULA (KERTAA 54)

Kun kerrottiin raskaudesta viime vuoden huhtikuussa, Aleksin sisko kehotti kurkkaamaan Kaksplussalle, josta kuulemma löytyisi keskusteluja laskettujen aikojen mukaan. Mietin hetken, että joopa joo, samanlaisia naurettavia bimboja kuin vauva.fi:ssä ja taisin vielä kotonakin hymähdellä asialle. Eihän siellä menettäisi kuin hermot niiden porvoolaisten kanssa! Lähes kaikki tärkeimmät kaverini olivat miespuolisia, kokivat raskauden alkuun ongelmana, eikä heistä tietenkään olisi ollut ymmärtämään riittävästi - hyvä, että ymmärsivät edes ennen hormonihirviötä. Kaveripiiristä taisi löytyä ainoastaan yksi äiti-ihminen, joten päätin sittenkin ihan vain kurkata ja häipyä sivustolta ennen hermojen menetystä. Yllätyksekseni Kaksplussalaiset olikin harvinaisen fiksua porukkaa ja oli helpottava höpistä oireista ja muista, kun ruudun toisella puolella niin monet kamppailivat samojen juttujen kanssa. Jäin koukkuun. 

Palstailusta en kauheesti muista, mutta jossakin vaiheessa uskaltauduin liittyä meidän joulukuisten Facebook-ryhmään. Nimimerkit saivat kasvot ja niiden takaa paljastui ihan oikeita ihmisiä. Mä en oikeesti voi hehkuttaa riittävästi, miten hienoa on ollut kärsiä näiden ihmisten kanssa kaikista niistä raskausvaivoista. Miten jännittävää oli odottaa ensimmäisen tonttusen hengenvetoa tai lukea synnytyssalista kirjoitettuja päivityksiä. Miten ihanaa oli myös omalta osalta jakaa se kaikki näille ihmisille. Ajatella, 54 ikiomaa some-doulaa! Mä olen myös iloinen siitä, että meidän ryhmässä on niin hyvä henki, voidaan puhua mistä vain ja porukka on pysynyt suurin piirtein kasassa myös synnytysten jälkeen.

Tällä hetkellä odotan enemmän kuin innolla loppukuusta (toivottavasti toteutuvaa) reissua Treelle, sillä alku-ujoudesta huolimatta tahdon päästä näkemään Turun seudun äitien ja vauvojen lisäksi myös muita tyyppejä, vihdoinkin! Ja ei, postauksella ei ollut sen suurempaa ideaa. Tänään vaan tuntui tältä.

Kuva otettu Skanssi-treffeillä 28.6.