13.6.2014

YSTÄVÄSI HUOLEHTII, KUN ASKELEES ON HATARAT

Me vanhemmat ja isovanhemmat. Kummit. Mun piti puhua teille kummeista jo heti ristiäispostauksen jälkeen, mutta kummasti se ja lahjapostauskin jäi, kun silloin ei tuntunut olevan lainkaan aikaa blogille. J:n kummina on toivottavasti helppo toimia, sillä me ei vaadita kuin yhtä asiaa: sitä, että ollaan tarvittaessa läsnä. Kummiksi pääseminen tuskin on täysin itsestäänselvyys ja sillä nimikkeellä tahtoisin välittää arvostusta ja luottamusta - niiden ihmisten käsiin olisin valmis antamaan oman lapseni. Erityisasemassa olevia ihmisiä, jotka on taatusti tärkeempiä kuin uskovatkaan. Keitä nämä isot Koot sitten oikein ovat ja mistä tulivat? Noh...

Jenna ja Toni. Ensimmäinen tyyppi, joka tarjosi purkkaa pelkästä kohteliasuudesta, toinen tyyppi, jonka eteen mut raahattiin väkisin, kun en itse uskaltanut mennä. Olisin nauranut sylki lentäen, jos joku ois reilu kolme vuotta sitten puhunut näistä ja kummiudesta samassa lauseessa (Omaa lastani koskien). Itse asiassa olisin nauranut, jos joku olisi väittänyt, että pian seurustelen vakavissani erään landespeden kanssa tai että kymmenen vuoden sisällä oon äiti. J:n ja T:n kanssa ollaan kummeja puolin ja toisin, ja jo ennen meidän kummipojan syntymää oltiin päätetty, että jos joskus lapsia tulee niin tässä takuuvarma kummipari. Itse asiassa oltiin molemmat tästä niin varmoja, ettei asiasta tarvinnut edes keskustella. Se oli oletus. Itsestäänselvyys. Mä oon superonnellinen, että J kelpuutettiin kummilapseksi, vaikka Jenna olikin jo samalla täti ja kolmen muun kummi.


Hulluin kummi-idea koski Kataa. Tilannehan oli se, että tutustuttiin ensin blogin, sitten Instagramin ja lopulta Facebookin kautta vasta tammikuussa 2013. Vielä J:n synnyttyäkin Katariina piti itseään haltijakummina, vaikka me oltiin jo hyvän aikaa suunniteltu ihan virallista kummitusta. Kummiuden kanssa käytiin melkoista taistoa pään sisällä, koska järki sanoi, ettei niin tuntematonta vaan voi pyytää tällaiseen, mutta sydän sanoi kyllä, kyllä, KYLLÄ. K vaikutti täydelliseltä kummivaihtoehdolta, lopulta sydämenääni vei voiton ja voitte kuvitella paljonko jännitti, kun nähtiin ensimmäistä kertaa vasta päivää ennen ristiäisiä! Helsingistä tuleva juna puksutti kovaa vauhtia kohti Turkua ja mä vaan arvoin, että tuleeko sieltä mafiamummo vai +40-vee rekkamies. No ei tullut kumpaakaan, sieltä tuli meidän oma Kaukata, joka oli myöskin nappivalinta kummiksi. En vieläkään käsitä, miten niin tuntemattoman ihmisen seurassa voi olla täysin luonteva olo. Äääh... Terveisiä vaan sinne: arvaa aloinko nyt itkemään, kun mietin sua ja sitä hetkeä, kun jouduttiin viemään sut takaisin juna-asemalle..


Kummiluku oli aluksi jäädä kolmeen, mutta mulla oli vielä yksi toive ja itse asiassa näistä se kaikkein suurin. Tästä keskusteltiin ja keskusteltiin, taidettiin jopa vähän riidellä ja mun osalta myös itkeä. Tahdoin kummiksi Paten. Kutsun usein menneitä aikoja entiseksi elämäksi, koska en tunnista itseäni sieltä, eivätkä ne ihmiset oo mulle enää tätä päivää lukuu ottamatta muutamia poikkeuksia. Pate on yks sellainen ja me ollaan tunnettu jo vuosia. Se on yksinkertaisesti ihminen, joka on ollut mun vierellä, kun muut on lähteneet. Ihminen, joka on kuunnellut, auttanut ja ymmärtänyt murheesta toiseen. Ihminen, jota ilman en varmaan edes olisi tässä. Paten kummius vaati Aleksilta paljon, todella paljon, enkä voisi olla kiitollisempi. Jos joku ihminen perheen ulkopuolelta voi merkitä niin paljon, ei mulla oo syytä sulkea sitä tästäkään pois. Ja nyt aiheesta toiseen, kun tuli puheeksi... Käykääpä kurkkimassa tätä Diitsei Kummisetää myös Facebookin puolella. Kaukana meidän tyylistä, mutta mainoksensa ansainnut.

Kyllä niitä kiinnosti. Oikeesti!

Toivon, että J:n kasvaessa näille aikuisille avautuminen on mahdollista siinä vaiheessa, jos äidille tai isille ei haluta tai uskalleta puhua. Että kummeista löytyy se tarvitta tuki ja turva myös meidän lisäksi. 

..."Elämässä pitää kii, jos sen päältä putoat." <3

5 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Anonyymi 13:45,
      Joo? Ei kai siinä mitään ihmettelyä ole. :)

      Poista
  2. ihana postaus!

    VastaaPoista
  3. Anonyymin kommentti tullut perille ja luettu, mutta sisällön takia jää valitettavasti julkaisematta. Jos tahdot kommenttiisi vastauksen/asiasta puhua niin viestiä Facebookissa tai sähköpostia osoitteeseen osjm@live.fi. Mä en ikävä kyllä ala täällä muiden elämää julkisesti ruotimaan.

    VastaaPoista