9.6.2014

HUIKEE VS. HAIKEE

Vihdoinkin juttua J:n nukkumisesta! Viime viikkoon astihan J nukkui meidän kanssa, mutta jossain vaiheessa tyypistä tuli kovin herkkäuninen ja nukkuminen oli todella levotonta läpi yön. Unta häiritsi huoneessa paikkaa vaihtavat koirat, meidän nukkumaan meneminen ja unissaan puhuva Aleksi. Mä olen läheisyyttä kaipaava ihminen ja haluan ahtautua niin lähelle toista kuin vain mahdollista, mutta toisaalta saatan tahtoa nukkua toisella puolella sänkyä. Tätä on vähän hankala toteuttaa, kun vaahtosammuttimen kokoinen kaveri nukkuu välissä milloin mitenkin päin. Myös J:n levottomuus ja sätkyilyt herättelivät mua jatkuvasti pitkin yötä. Sopivaa nukkumajärjestelyä ei tahtonut löytyä, kunnes saatiin Nabby itkuhälytin.

Kaikki onnistuu.
Erityisen mieluisen Nabbysta tekee sen pieni koko ja se, että bluetoothin avulla Nabbyn parina toimii älypuhelin, jonka käyttöjärjestelmänä toimii iOS tai Android. Jos (ja kun) multa kysytään niin tästä käytännöllisempää itkuhälytintä tuskin on keksitty, ihan huikee! Nabby on muuten hiljainen, mutta volyymin noustessa tietylle tasolle puhelimen näyttöön pomppaa teksti "*Valitsemasi nimi* kaipaa huomiotasi!" ja vauvan ääni alkaa kuulua. AppStoresta ladattava Nabby-apps kertoo laitteen akun määrän prosentteina ja saatavilla on myös maksullisia lisäosia. Itkuhälytin on helppo ladata tietokoneen kautta tai asettamalla hälyttimen USB-johto laturin pistokkeeseen. Lisää voit lukea Nabbyn nettisivulta tai Facebookista. Tiedän kuulostavani maksetulta, mutta voin vannoa, että mielipide on täysin omani ja yksinkertaisesti olen vain kaikin puolin enemmän kuin tyytyväinen tuotteeseen!


Laitteen huikeudesta huolimatta olo on haikea ja poden huonoa omatuntoa laittamalla vasta puolivuotiaan lapseni nukkumaan omaan huoneeseensa yksin. Takaraivossa kolkuttaa jatkuvasti ikävä ajatus "Mitä jos se kuolee?", vaikka tiedän varsin hyvin, ettei J olisi yhtään tämän enempää turvassa meidän kanssa nukkuessaan. Kai tähän(kin) tottumiseen menee vain aikansa ja paska mutsi -fiilis häviää, kun saan kerta toisensa perään havahtua entistä parempiin öihin. Suurkiitokset siis Nabbylle mahdollisuudesta parantaa meidän yöunia huomattavasti. Teistä todellakin oli apua jo lyhyessä ajassa nimittäin eilisen todella nopean nukahtamisen jälkeen J päätti vetäistä kahdeksan tuntia unta putkeen omassa sängyssä! Tänään puolestaan nukahtaminen nopeutui entisestään: edellispäivänä huutoa kesti pari tuntia, tänään ainoastaan minuutin verran. Kiitos, kiitos, kiitos!


*Postaus on toteutettu yhteistyössä Nabbyn kanssa ja siinä esiintyvä tuote on saatu ilmaiseksi. En hyödy linkkien klikkailusta rahallisesti.

12 kommenttia

  1. Anonyymi9/6/14 22:43

    pitääkin mennä tutustamaan nabbyyn heti! äläkä huoli, omaan huoneeseen totuttautuminen sujuu paljon helpommin nyt kuin esimerkiksi puolen vuoden kuluttua. siinä ei ole mitään väärää ja sie oot silti loistava äiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 22:43,
      Suosittelen todellakin! Niinpä kai, kiitos paljon. :)

      Poista
  2. Ompa kätevä laite ja wau juuso !

    VastaaPoista
  3. mä oon kuolannu ja haaveillu nabbysta mutta vielä en oo saanut aikaseks sitä hankkia :D ehkä vielä jonain päivänä ;) täältä sait uuden lukijan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura // Tehtävänimikkeenä Äiti..
      Mä niin liputan tän puolesta, kannattaa hankkia! Ja jee, kiva kuulla. :)

      Poista
  4. oliks hansas tnä ? oli iha sun näköne mut must se toinen ei kyl näyttäny aleksilt... ja sit joku naine lähti jusr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 20:11,
      Olin. Juuson kummisetä ja mun äiti.

      Poista
  5. tämä ei liity mitenkään tähän postaukseen mutta pakko kysyä mikä oot horoskoopiltas? :-D

    VastaaPoista
  6. hitto, oisin niiin veikannu kaksosta ku luin ton kuvauksen minkä olit kirjottanu ittestäs :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 18:56,
      Ai. :D Mä en tiedä kaksosista mitään, mut oon kyllä niin täys härkä itsepäisyyteni kanssa, et äitillä ja Aleksilla on kestämistä. :D

      Poista