12.5.2014

IHAN HELMI ÄITI KUITENKIN

Mietin yhtenä yönä, että minkälainen äiti olen ja sen enempää miettimättä päätin kirjoittaa ensimmäisenä mieleen tupsahtavat asiat ylös...

Rakastava ja huolehtiva. Ensimmäisestä yhteisestä päivästä lähtien olen sanonut J:lle joka päivä, kuinka paljon rakastan. "Rakastan sua niin paljon", "Sä oot niin ihana" ja "Oot niin rakas, etten kestä" ovat tuttuja lauseita meillä päin. Tahdon rakastaa niin, että se näkyy, tuntuu ja kuuluu - ennen kaikkea J:lle itselleen, mutta toivottavasti myös ympäröivälle maailmalle. Tahdon, että J:llä on kaikki hyvin ja että poika uskaltaa tulevaisuudessa kertoa huolensa ainakin jommalle kummalle meistä. Mä olen itse tehnyt nuorena tyhmyyksiä, joten kaikkeen on jo valmiiksi varauduttu, eikä ole mitään, mitä ei äidille voisi tulla kertomaan. Ongelmat ja huolet ratkotaan ja käydään läpi yhdessä.

Tunteensa näyttävä. Usein sitä kuulee vanhempien sanovan, ettei lapsen nähden saa tai viitsi itkeä, mutta itse olen eri mieltä. Tahdon J:n tietävän, että myös tunteet, kuten suru ja viha, ovat sallittuja, joten miksi peittelisin niitä itse. En ehkä vedä lattialla itkupotkuraivareita tai tuo vihaani esille kirosanojen saattelemana, mutta jos itkettää niin tuskin pari kyyneltä ja selitys on pahitteeksi. Ns. kiellettyjen tunteiden lisäksi esillä ovat tietenkin myös ilot.

Leijonaemo, joka puolustaa pentuaan viimeiseen asti. Jos hiekkalaatikolla sattuu tilanne, en varmasti pelkää komentaa muiden lapsia tai huomauttaa tarvittaessa muille äideille tai iseille. En väitä, etteikö oma napero koskaan tulisi toimimaan väärin, joten komennus toimii kyllä niinkin päin.

Leikkisä. Liian usein saan vilkaista haikeana ikkunasta ulos ja nähdä, kuinka vanhemmat tervaa keuhkojaan sillä välin, kun lapsi leikkii yksinään. Myönnän itsekin, että J:n leikkiessä tykkään mm. ikuistaa hetkiä puhelimen albumiin ja poika on kuullut lukemattomia kertoja suustani sanat "Odota, äiti ottaa äkkiä kuvan!", mutta pyrin myös pääsemään nopeasti takaisin itse tilanteeseen. Mulla itselläni parhaat muistot lapsuudesta ovat niitä, kun isi (nykyään aka. iskä, mutta pikkuminälle aina isi) ja äiti on leikkineet mun kanssa. Mikäs sen mukavampaa kuin kulkea ympäri metsää Esmeraldana tai tulla haikaran pudottamasta paketista (= peiton sisältä) esiin milloin minkäkin eläimen pentuna. Omistan maailman parhaat vanhemmat, jotka on viettäneet mun kanssa aikaa leikkien ja sellaisena tahdon J:n muistavan meidät. Yhdessä keinuminen pihan suuressa verkkokeinussa, majan rakentaminen keskelle olohuonetta tai sisälle järjestetty picnic sadepäivänä. Sellaisista hetkistä toivon meidän yhteisten hetkien koostuvan.

Tiukka. Tiedän olevani joissain asioissa vähän natsimutsi, mutta pidän todella, todella harvoista lapsista, joten toivon, että omani osaa tulevaisuudessa käyttäytyä. Jonden kyläillessä tyttärensä kanssa olin ihan hämilläni siitä, että tyttö söi eväänsä nätisti pöydän vieressä, eikä pitkin kämppää kulkien. Bingo! Tätä toivon myös J:ltä, ellei ole kyse vaikkapa aamun helpottamisesta sillä, että kaveri saa vetää aamupalan nassuun katsoessaan lastenohjelmia. Yleiset käytöstavat opettaisin mieluusti jo ihan pienestä pitäen. Natsimutsiudesta toivon myös itse oppivani: vaikka pidän asioiden järjestyksessä olemisesta, joskus sitä saatetaan unohtaa "Älä tee sitä" ja "Älä tee tätä" -lauseet, ja antaa kerrankin mennä ranttaliksi. Tiukkuuden vastapainoksi olisi kiva pitää myös "lapsipäiviä", jolloin otettaisiin kaikki vähän rennommin ja lapsi saisi päättää päivälle jotain kivaa tekemistä, valita ruoan jne.

Ihan helmi äiti. Tiukkuudesta ja rajojen asettelusta huolimatta olen kai ihan helmi äiti kuitenkin. Toivottavasti kelpuutettu ja rakastettu, maailman paras äiti omalle pienelle Termiitilleni. Jos jollain jäi epäselväksi niin otsikko on Robinin biisistä, haha. Vink vink, Mirka.

Keinumassa verkkokeinussa. Koko perhe. Kaikki yhdessä. Sydän.

4 kommenttia

  1. oot iha varmaa paras äiti juusol<3 vaikutat nii ihanalt!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana teksti!

    VastaaPoista