20.4.2014

MÖKKIKAUSI KORKATTU

Mähän olen tunnetusti tyttö letun perään, eh eh, ja noh... Äiti kysyi eilen, että ajellaanko tänään letuille ja oletin koko ajan niiden olevan tässä lähistöllä, joten kuolailin niitä sitten koko yön unissani, kunnes tänään selvisi, että kyse olikin mökille menosta. Luovuin ajatuksesta heti, mutta Aleksille kerrottuani sehän innostui vain kahta kauheammin - maalaisjuntti kun on. Eilen oli raskasta ja ajattelin pyhittää tämän päivän nukkumiselle, nukkumiselle ja nukkumiselle, mutta sen lisäksi, että A on maalaisjuntti, on se myös hyvä puhumaan mua ympäri. Nukkuminen siis jäi ja suunnattiin kohti mökkiä ennen kuin huomasinkaan.


Meillä ei mökillä ole sisävessaa, sähköä tai juoksevaa vettä ja metsän keskelle on silloin tällöin mukava mennä päiväksi. Mä itse vietin lapsuudessani aikaa sekä mökillä että sukulaisilla navetassa (jota rakastan yhä) ja ehkä jopa vähän harmittaa, että vuosien saatossa musta on tullut niin jänishousu-kaupunkilainen, etten voi tarjota (tai ainakin luulen niin) J:lle sitä samaista rauhaa, jonka itse olen siellä kokenut. Sudet ja pimeys ei todellakaan kuulu top-listalle, enkä edes halua kuvitella sitä tilannetta, kun herään yöllä täysin pilkkopimeässä keskellä ei mitään.


Pikaviisitit passaa ja meillä oli tänäänkin hassun hauskaa J:n ensimmäisellä mökkireissulla lettuja ja makkaraa syödessä. Poika sai kantorepussa ollessaan päiväunet ihan oikeassa, raittiissa ulkoilmassa tämän pakokaasuisen sijaan ja koirat tuhlasivat energiaansa juostessaan ympäriinsä (ja Aapeli kerätessään niitä risuja kotiin..). Nyt on kaikilta puhti pois ja kohta on ihmisen hyvä kellahtaa sänkyyn koko perheen voimin.

2 kommenttia

  1. missä teidän mökki on? ihanan näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 13:39,
      Yläneellä. Jumalan selän takana. :)

      Poista