22.4.2014

AAKKOSET MUN ELÄMÄSSÄ

Tunnetummin ehkä Elämäni aakkoset, joilla ajattelin nyt täyttää iltaani. J on jo nukkumassa, isimies lähti hetki sitten töihin ja haukut ottaa lepiä, mutta pelkurina itse istun televisio juttuseuranani ja valot turhaan päällä. Instagramiin päivitinkin jo aiemmin kuvan kaulimesta, jonka vieressä todellakin nukun yöni. Taidan olla vähän Nasu.

Aleksi, totta kai. Avopuolisoni, kihlattuni ja lapseni isä. Se tyyppi, joka pelastaa mut hämähäkeiltä ja jonka peiton alle tungen tietämättäni öisin. Tiedättehän?

Blogi, joka on ollut pystyssä yli kolmen vuoden ajan. Huvittavaa miettiä, mistä sitä lähdettiin ja missä ollaan nyt. Välillä harmittelen, että alkuperäistä blogia tai sen tekstejä ei enää ole olemassa, mutta toisaalta hyvä niin. Todella hyvä.

Camera, tarkemmin sanottuna puhelimen kamera, on päivittäin käytössä. Ihan käsittämätöntä, mitä kaikkea sitä muistaakin kuvien avulla, sillä saatan katsoa jotakin vuoden takaista ruokakuvaa ja sen perusteella osaan kertoa tarkalleen, mitä sinä päivänä tapahtui. Ihania muistoja.

Dubai saa sanattomaksi. Käytiin siellä neljä vuotta sitten ja pelkkä paikan ajattelu saa kyyneleet silmiin. Jos jossain on paratiisi niin siellä. 

Eläimet on aina olleet tärkeitä, enkä osaisi kuvitella elämääni ilman lemmikkejä. Toki on päiviä, jolloin olisin valmis myymään koirat ja tekisi mieli päästää kissa ulos, mutta loppujen lopuksi en kyllä luopuisi näistä sählääjistä helpolla.

Fiilis ja fiilistely, hyvät ja huonot. Voisin kirjoittaa kymmenen postausta aiheesta "Se tunne kun...".

Google on kaveri. Googletan päivässä vähintäänkin kymmentä (yleensä täysin turhaa) asiaa, kuten Marko Bjurström pituus. En voi käsittää, mistä porukka hankki kaiken tietonsa ennen Googlea? Mä ainakin olen sata kertaa fiksumpi sen ansiosta ja tiedän muun muassa Bjurströmin olevan 196 senttiä pitkä. Sitä tietoahan voi tarvita hetkenä minä hyvänsä.

Herkkyys. Niin. Itkettää, koska J on niin söpö. Itkettää, koska meillä on hämähäkki. Itkettää sarjojen henkilöiden puolesta. Itkettää, koska joku muu itkee. Olisittepa nähneet, miten itkin, kun Isabella (tai Pirjo, miten vaan..) jätti Sebastianin satamaan. Nyyh, nyyh. 

iPhone, se Jumalan lahja ihmiselle. Miten ihmeessä mä olen voinut joskus pärjätä ilman tätä kapistusta? Ja miten ihmeessä mä tulen pärjäämään, kun näistä joskus aika jättää!? iPhone on vaan yksinkertaisesti niin täydellinen pakkaus, vaikka niin kai moni muukin puhelin. Mä nyt vaan satun olemaan Omppukoukussa.

Janna, minä, meitsi, mä. Nimi, jota vihasin joskus. Nimi, johon totuin. Nimi, jota ei ole jokaisella vastaantulijalla. Nimi, joka kirjoitetaan aina väärin. Viime viikolla meille tuli postia Jennalle ja varhaisultraan kutsuttiin Janno. 

Kesä on ehdottomasti vuodenajoista parhain. Aurinko ja jäätelö. Se, ettei tarvitse viittä kerrosta vaatteita lähteäkseen ulos. Kolme riittää! Jos multa kysyttäisiin niin Suomessa saisi olla aina kesä tai vaihtoehtoisesti ihmiset voisi nukkua talviunta. 

Lapsi (Niin miten se herkkyys? Taas itkettää..), elämäni sisältö, huoli, onni ja valo. Miten mä olenkaan kasvattanut sisälläni jotain niin pientä, josta on sitten lopulta tullut niin ehjä, kokoinainen ihminen? Ja miten mitään niin pientä voi rakastaa näin älyttömän paljon? Parasta.

Musiikki on kuvien tavoin yksi muistojen kerääjä. Miten monet tunteet sitä onkaan tullut käytyä läpi eri biisien kautta ja miten hyvin ne hetket palautuvat vielä vuosienkin päästä mieleen kuunnellessa jotakin tiettyä kipaletta.

Netflix, jota voisin tuijottaa tunteja, kiitos Gleen. Mulla vaan sattuu useimmiten olemaan monta rautaa tulessa, enkä jaksa katsoa sitä, koska yhden jakson aikana ehdin painamaan parikymmentä kertaa pausea. Ehkäpä joku ilta yllätän itsenikin ja katson jakson tai pari, kun Aleksikin on illan poissa ja pikku-J nukkumassa.

Onnellisuus on pieniä asioita. Muutama päivä sitten olin ihan hirvittävän onnellinen siitä, että A toi kaupasta neljä litraa maitoa. Pienet on ihmisen ilot. Onnellisuuspurkin sisällön jaan teille oletettavasti loppuvuodesta. 

Perhe on kytköksissä edelliseen. Oman, pienen perheeni lisäksi tuntuu, että äiti ja isi on vaan päivä päivältä tärkeämpiä ja päivä päivältä mä myös kaipaan niitä enemmän. Tahdon, että me tullaan olemaan J:lle ja mahdollisille seuraaville lapsosille sellaiset vanhemmat, jotka itse oon saanut!

Q? Quu? Kuu? Skip?

Rakkaus, täytyykö edes selittää? Kyllä te tiedätte.

Some, koko ajan ja joka paikassa. Sosiaalisenmedian orja on toinen nimeni. Elän paljon somen kautta, enkä edes yritä väittää muuta. Ei kai se tänä päivänä ole mikään ihme.

Turku on Suomen pers... oonallisin kaupunki ja sitä rataa. Vaikka olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, tunnen olevani ihan täysin kaupunkilainen. Omalla kohdallani "kerran kaupunkilainen, aina kaupunkilainen" pitää todella hyvin paikkaansa ja täältä onkin koitettu pysyä poissa, mutta turhaan. Koti on siellä missä sydän on ja oma sydämeni on täällä.

Uinti on meidän koko perheen harrastus, josta kaikki tuntuu pitävän. Vauvauintia meillä on jäljellä vielä viisi kertaa, mutta toivottavasti otetaan sen loputtuakin tavaksi käydä silloin tällöin vähän polskuttelemassa. 

Vilukissa kuvaa mua varsin hyvin. Muut saattaa ottaa aurinkoa mahdollisimman vähissä vaatteissa ja itse istuskelen vieressä jumpsuitissa ja villasukissa. Ei siis ihme, että oon joskus kuullut musta puhuttavan Viluna. Raskauden myötä tässä on tainnut kuitenkin tapahtua pieni muutos, koska palelen nykyään huomattavasti vähemmän.

WhatsApp, jonka väärinkirjoitus häiritsee mua törkeen paljon. Mikä siinä on niin vaikeaa? Miksi sen pitää olla WatsAp, WhatsUp jne jne? No anyway, varsin mukaisia sovellus aina siihen asti, kun se alkaa tökkimään ja viestit lähtee 15 tuntia myöhässä. 

Xylitol on yksi mun riippuvuuksistani. Jauhan purkkaa koko ajan, aina, jatkuvasti, jos sitä vaan on saatavilla. Syksyllä meidän neuvolatäti aina haistoi, että ollaanko jo paikalla vai ei.

Ystävät, joita tulee nähtyä liian harvoin, mutta joiden tiedän kuitenkin olevan valmiina kuuntelemaan, jos sitä kaipaan. Mä olen nykyään myös vähän sosiaalisempi ja hankkiutumalla hankkiudun ryhmiin (vaikkakin nimenomaan siellä somessa, haha), joissa saan juttuseuraa muista äideistä.

ZZzzZ, zzZZzZZz, ZzzZzZZzZZZ. Unta. Yöunia ja päiväunia. Nukkuminen on ihanaa.

Åbon lisäksi ruåtsalainen åå ån muutenkin åsana meidän asumista. 

Äitiys on ehkä maailman upeimpia ja opettavaisimpia asioita. Se tunne, joka kehittyy pikkuhiljaa raskauden aikana ja huipentuu synnytykseen. Voi juku. Enpä tiedä hienompaa.

Öiset inspiraatiot ovat tuttuja juttuja, sillä suurin osa postauksistakin tulee kirjoitettua luonnoksiksi niinä öinä, kun Nukku-Mattia vasta odotellaan saapuvaksi. Miten ne parhaat jutut kehittyykin aina yöllä...

2 kommenttia