31.3.2014

SPACE BOUND

Space bound. Yksi WhatsApp-viesti, muutama hassu rivi tekstiä vieraalla kielellä (jota en tunnetustikaan ymmärrä) ja lumivyöry lähti liikkeelle. Ensimmäinen (ja ainoa) jees biisi Eminemiltä. Biisi, joka saa samaan aikaan hymyn huulille ja mielen haikeaksi. Biisi, joka meinasi lopulta tuhota niin paljon.

Niihin aikoihin laihdutin. Olin ehkä toista päivää syömättä ja päätin tuttuun tapaan lähteä viiden kilometrin juoksulenkille herättyäni - syömättä ja juomatta totta kai. Sinä aamuna olo oli tavallista oudompi ja lenkki otti lujille heti alkuvaiheessa. Olin tarkoituksella lähtenyt pois Aleksin ruokatunnin ajaksi, koska ei kiinnostanut nähdä. Puhelin soi ja soi, joten sammutin sen ja ärsyyntyneenä lisäsin vauhtia. Maassa oli vielä lunta, mutta aurinko paistoi kirkkaasti vasten kasvoja. Kuumuudesta, väsymyksestä ja nälästä huolimatta oli pakko juosta. Oksensin pariin kertaan tienpenkalle ja vihdoin kotiin päästyäni olo oli kamalampi kuin yhdenkään krapulan aikana. Makoilin vessan lattialla täristen ja oksentaen, vatsassa tuntui järkyttävältä. Pakonomainen lenkkeily loppui kuin seinään. Teki mieli jatkaa, mutta jossain syvällä joku hoki "ei enää".

29.3. oli kulunut muutama päivä lenkistä ja piti viettää Aleksin isän synttäreitä, mutta tahdoin omaa aikaa ja päätin lähteä Miran kanssa leffaan. A halusi välttämättä heittää mut Turkuun, joten ajettiin Miran kautta ja mentiin äidin luo odottelemaan leffan alkua. Leffa, Mama, loppui noin yhdentoista aikoihin. Aleksilla oli viesteistä päätellen kova meno päällä ja viesti viestiltä (koko ajan epäselvempiä) vitutuskäyrä nousi ja tuli lopulta huippuunsa. Jaksaminen tuli tiensä päähän ja kaikki oli yhdentekevää, joten Miran kanssa päätettiin etsiä kyyti Kyröön ja yhteistuumin Paten kanssa yritettiin puhua ihmisiä ympäri hakemaan meitä. Tarkoituksena oli vetää päät täyteen, vaikken ollut juonut enää 1,5 vuoteen. Ei löytynyt kuskia, vaikka aina ennen oli ollut vähintään yksi. Aina tähän tekstiin asti äiti luuli Aleksin hakeneen mut elokuvan jälkeen kotiin, mutta terveisiä vaan: todellisuudessa mentiin Miran kanssa nukkumaan sun sohvalle.

30.3. olo oli sanoinkuvailematon, vaikken edeltävänä iltana juonut tippaakaan. Yritin katsoa telkkarista jotain lasten leffaa, muistaakseni Nemoa etsimässä tai Hain tarinaa, mutta olo oli etova ja sain jatkuvasti raahautua lattiaa pitkin vessaan. Olin jo ilmoittanut A:lle etten tiedä missä aion mennä, mutta kotiin en vielä tule. Vaihtoehtoja ei annettu vaan muutaman tunnin sisällä Aleksi jo odottikin meitä alhaalla. A oli jo parin viikon ajan hokenut mun olevan raskaana, mutten hetkeäkään uskonut siihen. Menkoilla oli tapana alkaa muutaman päivän sisällä raskaustestin tekemisestä, joten haettiin kotimatkalla sellainen. Vietiin Mira kotiin ja Aleksin käydessä kaupassa itse yökkäilin parkkipaikalla. Muistikuvat päivästä päättyvät Vintalan oksettavaan mäkeen.

31.3. eli päivälleen vuosi sitten meidän piti mennä Aleksin sukulaisten kesken syömään. Olin kuitenkin sen verran suuri uloke otsassa (yllätys?), että päätin jäädä edelleen etovan oloni kanssa kotiin lepäilemään. Ajattelin ottaa pitkän kuuman suihkun, tein sen ostamani raskaustestin ja menin norkoilemaan takaovelle sillä välin, kun koirat tekivät tarpeitaan. Näin kuitenkin mamman kävelevän hetken kuluttua ohi, enkä jaksanut yhtään ylimääräistä hälinää, joten pyysin koirat nopeasti sisälle ja suuntasin kohti suihkua. Olin jo täysin unohtanut testin ja sydän pomppasi kurkkuun, kun avasin kylppärin oven. Kaksi viivaa. Itkin hysteerisenä ja kävelin ympäri kämppää koirat perässäni. Tiesin syyn lenkkeilyn loppumiselle ja sille, miksei kuskeja löytynyt, tiesin miksi elokuvan nimi oli Mama. Saatan kuulostaa hullulta, mutta jossain joku tiesi pitää huolta siitä pienestä ihmeestä, josta mulla itselläni ei vielä ollut tietoa. Se päivä oli todellinen space bound tuntemattomaan, eikä hetkeäkään ole kaduttanut. Silloin syttyi maailman suurin rakkaus. Päivälleen vuosi sitten.

29.3.2014

PIKKUINEN KULTAPUPU IMPPARISSA UI

Olin koko ajan menossa sunnuntaina uimaan, mutta meidän ensimmäinen vauvauintihan olikin tänään! Tämä mama ylitti itsensä ja meni ensimmäistä kertaa moneen, moneen vuoteen julkisille paikoille uimaan ilman vauvamasua. Startattiin auto vähän yli kahdeksan ja otettiin suunnaksi Impivaaran uimahalli, jossa meidän uintivuoro oli 9:00 - 9:30. 

Taisin vähän aliarvioida J:n jaksamista, sillä olin varma, että poika menettää hermonsa jo pelkästään uimapuvun laitossa. Altaaseen meneminen oli tietenkin ensimmäisellä kerralla kovin jännittävää, mutta siitäkin suoriuduttiin itkuitta. Alku- ja loppuleikin lisäksi oli yksi leikki ja muuten harjoiteltiin erilaisia otteita, tutustuttiin veteen ja tutkittiin leluja. Toinen oli vähän hämillään, mutta vilahti sitä muutama hymykin! Loppuvaiheessa alkoi pieni kitinä, joten vältettiin suurimmat huudot nousemalla loppuleikin alettua ylös. Kaiken kaikkiaan suoriuduttiin ihan superhyvin varsinkin siihen nähden, että J:llä oli takana ainoastaan yhdeksän tuntia unta sen normaalin kahdentoista tunnin sijaan. Uiminen oli ilmeisesti kovin raskasta, sillä pieni, reipas uiskentelija nukahti hoitopöydälle heti, kun saatiin vaippa päälle, vaikkakin pikku torkkujen jälkeen sitä jaksettiin taas hymyillä.

27.3.2014

MINÄ SINUA VAAN

Ihan älytöntä. Pieni lattialla pyörivä tyyppi on asunut meillä jo neljä kuukautta! Muutaman päivän päästä on tasan vuosi siitä, kun plussa ilmestyi testiin. Milloin siitä ministä kasvoi tällainen papupata? Ja onko se oikeasti ollut joskus kymmenen senttiä lyhyempi? Miten siitä tuli näin ehjä, kokonainen ihminen? Ja millainen se J tällä hetkellä sitten on?

J neljä kuukauta on puhelias ja iloinen kaveri, mutta tällä hetkellä menossa on itkuisempi kausi, jonka syy selvinee myöhemmin. Yksin oleminen on mälsää, eikä J tunnu viihtyvän vieläkään kovin hyvin ellei ole jatkuvaa juttuseuraa. Myös makuullaan ja paikoillaan oleminen nyppii, ja tyypillä olisi jo kova tahto mennä. Itkuisuudesta huolimatta murunen on helppo saada hyvälle tuulelle ja hauskimpia asioita taitaa olla kutitus, hypyttäminen ja peilin edessä lauleskelu. 

Kovin suuria muutoksia oppimisen suhteen ei ole kuukaudessa tapahtunut, mutta eilen meillä kannateltiin päätä ihan kunnolla ja vieläpä ensimmäistä kertaa ilman pienintäkään itkua! Pään kannattelu ja ylipäätään vatsallaan oleminen on ollut J:lle ehdottomasti ikävintä puuhaa, mutta ilmeisesti tähän on nyt iän myötä tulossa muutos. Äiti sai eilen olla niin ylpeä, että kuvaa katsoessa hymy nousee vieläkin korviin.

Nykyään meillä myös hahmotetaan huomattavasti selkeämmin mistä suunnasta ääni tulee ja näkökenttä on laajentunut paljon kauemmas (jos näin voi sanoa...). J saattaa leikkiä sohvan kulmassa leikkejään ja olohuoneen ovelta huhuillessa pää kääntyy äänen suuntaan.

Kuten jo mainitsinkin, viihtyvyys on ollut vähän niin ja näin, joten lattialla on ollut aivan liian vähän. Eilen kuitenkin leikittiin ja lauleskeltiin peiton päällä ja yllätykseksi huomasin, miten hienosti J kääntyy kyljelleen. Ympäri ei siis vielä mennä, mutta eiköhän senkin aika tule ennemmin tai myöhemmin. Jo pelkkä kyljelleen kellahtaminen meinasi saada äidin (taas) herkistymään.

Kahden - kolmen kuukauden iässä J löysi kätensä ja alkoi syödä nyrkkejään. Kolmen - neljän kuukauden iässä nyrkki vaihtui yhtäkkiä peukaloon, mutta se ehti jo unohtuakin. Tällä hetkellä suuhun menee lähes kaikki, mitä sinne saa laitettua ja useimmiten kädestä löytyy kulmistaan märkä tähtirätti tai Väinö-kettu pureskellun nenänsä kanssa. Oikeat purulelut eivät tietenkään käy. Pojasta huomaa myös, miten paljon varmemmin ottein sitä tartutaan leluihin (ja kissan viiksiin).

Facebookista ja Instagramista onkin voinut bongata syyn itkuisuudelle ja tavaroiden pureskelulle. Juuri nyt syitä on yksi, mutta luulen, että viereen on kovaa vauhtia iskeytymässä toinen. Kysehän on siis totta kai hampaista! Kerroin kuukausi sitten siitä kuultavasta alueesta alaikenessä ja niin siinä vain kävi, että 18. päivän aamuna sain pienen terävän puraisun sormeeni, sillä ensimmäinen hammas oli puhjennut yön aikana läpi, vaikka tyyppi olikin vasta 3,5 kuukautta. Kuolaaminen on ihan mahdotonta ja yöt nukutaan huonosti, joten voisin veikata, että pienen pieni hammas saattaa saada melko pian kaverin. Hampaat me harjataan aamuin sekä illoin ja sepäs onkin J:stä erityisen hauskaa.

Vaatekoko on kuukaudessa pysynyt samana eli käytössä on pääosin koot 56/62 ja vaipoista käytössä ovat Liberon 3-koon vaipat. 

Meidän öistä tulikin jo kerrottua muutama päivä sitten Univelkapuuron porinaa -postauksessa ja samalla meiningillä mennään vieläkin. En tiedä mikä mättää (hampaat?), mutta varsinaista rytmiä meillä ei tällä hetkellä ole. Nukkumaan mennään edelleen kello 22 - 23 ja heräily on satunnaista. Lasken J:n iltaisin sänkyynsä, mutta väsymys painaa äitiäkin ja jossakin vaiheessa yötä olen yksinkertaisesti liian väsynyt nostamis-laskemis -touhuun, joten J jatkaa uniaan sitten meidän vieressä. Päiväunetkin menevät yhä saman kaavan mukaan, mutta ollaan koitettu vaunuilla nyt paljon, kun ilmat ovat nämä. Melkoisen jekun J kerran tekikin, kun oltiin kävelemässä keskustasta kotiin ja matkaa oli jäljellä reilu pari kilometriä: ei väsytä, en tahdo olla vaunuissa! Siinä sitten hikipäissäni roikotin toisessa kädessä poikaa ja toisella koitin ohjata oikealle puoltavia vaunuja. Huh huh.

Täysimetyksestä siirryttiin 1,5 viikkoa sitten soseiden maisteluun. Ensimmäiset peruna- ja porkkanasoseet tein itse, eikä ainakaan toistaiseksi ole syytä, miksi vaihtaisin valmissoseisiin, joten näillä tullaan nyt jatkamaan. Aluksi maisteltiin kolmen päivän ajan perunaa lusikallisen verran, sitten kolme päivää porkkanaa, jonka jälkeen siirryttiin takaisin perunaan ja alettiin lisäämään määriä. Uusia makuja aletaan kokeilemaan kunhan nykyiset uppoavat paremmin ja etenkin parsa- ja kukkakaalisoseita odottelen jo innolla!

Lääkärineuvola meillä on vasta puolentoista viikon päästä perjantaina, joten jos en ehdi viikonloppuna kirjoitella vauvauintikuulumisia, eikä ennen neuvolaa tule mitään mieleen niin silloin sitten niiden kera.

23.3.2014

UNIVELKAPUURON PORINAA

Terve ja heipä hei täältä true-bloggaajien vaaleanpunaisesta kuplasta, jossa päivitetään blogia vähintään viidesti viikossa, syödään brunsseja harva se päivä ja itse kirjoittaja laittautuu jopa kotipäivinä! Todellisuudessahan tämän vuoden postaukset voidaan varmaankin laskea kahden käden sormilla, perjantaina söin aamupalani 20:00 jälkeen ja ripsiväriputeloni taisin avata viimeksi tammikuussa. Allekirjoittanut näyttää skidisti zombilta ja hädin tuskin muistaa nimeänsä, mutta mistäkö tämä johtuu? No, minäpä kerron...

Noin 22:00 - Iltapesut on tehty ja siirrytään makuuhuoneeseen vielä iltapalalle.

22:23 - Syöminen loppuu ja J on nukahtanut. Vierestä kuuluu tasainen tuhina, odotan hetken ja lasken pojan omaan sänkyyn. Pinnasängystä kuuluu syvä huokaus ja tuhina jatkuu.

01:26 - Herään pinnasängyssä levottomasti pyörivään ja hieman ääntelehtivään tyyppiin. Tiedän, että on ensimmäisen tankkauksen aika. Aleksi ei ole vielä tullut nukkumaan ja väsyneenä kaivan J:n viereeni. Noin viiden minuutin tankkaus on pian ohi ja unet jatkuvat.

02:47 - J kääntelehtii ja vääntelehtii taas levottomana sängyssä. Käyn vessassa ja sillä aikaa levottomuus on muuttunut itkuksi. Puoliunessa otan pojan syömään, vaikka tarkoituksena oli ottaa vain syliin. Havahdun pian ja päätän siirtää J:n taas omaan sänkyynsä. Ei perhepetiä, ei tänäkin yönä. J on levoton. Jalat käy, kädet huitovat ja pää pyörii. Pujotan käden pinnojen välistä sänkyyn ja koitan ottaa pienestä tassusta kiinni saadakseni J:n rauhoittumaan. Ei auta. Nukahdan toinen käsi pinnasängyssä.

03:13 - Herään pieneen kitinään ja mielessä pyörii yksi ainoa sana: taas. Silittely ei auta, kädestä kiinni pitäminen ei auta. Otan syliin, laitan tutin suuhun ja peittelen varovasti rätillä. Istun sängyn laidalla ja heijaan, kahden minuutin päästä on hiljaista. Nukkuu. Istun yhä sängyn laidalla silmät lähes kiinni, enkä enää muista monettako yötä siinä kökötän. Uskomatonta, että vielä jokin aikaa sitten sama henkilö saattoi nukkua yhdeksän tuntia ilman ainuttakaan herätystä. Itkettää ja väsyttää niin, että heijaan miltei itsenikin uneen.

03:29 - Havahdu istumasta J yhä sylissäni. Silmät ristissä päätän yrittää laskea toista jälleen pinnasänkyyn. Kädet huitovat hetken aikaa, kunnes tulee täysin hiljaista. Hivuttaudun varovasti sänkyyn ja vedän peiton päälleni.

03:30 - Tutti tippuu ja pää alkaa pyörimään. Pienet kädet ja jalat sätkivät sinne tänne. Nukkuisit rakkaani.

03:34 - Hiljaista. Ahdistaa ajatus siitä, että kolmen - neljän tunnin päästä olisi tarkoitus käydä koirien kanssa edes pikaisesti ulkona. Pyykitkin on toista päivää kuivausrummussa ja lattiat pitäisi mopata. Väsyttää niin, että oksettaa.

04:41 - Uni ei löytänytkään enää luokseni. Nyyhkytystä pinnasängystä. Ei hiljene. Otan syliin ja tarjoan tuttia, mutta hapuilusta päätellen nälkä vaivaa. Otan viereen ja vedän molempien päälle peittoa.

04:56 - Nukahtaa. Viimeiset kaksi (tai kolme tai neljä tai...?) yötä olen nukkunut kyljelläni 30 senttiä leveässä tilassa kasvot pinnasängyn pinnoihin painautuneena ja J kiinni selässä (ja hiuksissa). Sama toistuu taas. En enää jaksa siirtää pientä omaan sänkyyn, joten tyydyn vetämään pinnistä lähemmäs pysyäkseni edes sängyssä.

06:46 - Ihanaa! Herään siihen, kun joku kutittelee pienillä sormilla selkää ja etsii mitä luultavammin tissiä, enkä muista, milloin olisin viimeksi nukkunut lähes pari tuntia putkeen!! Vaihdetaan J:n kanssa puolia ja aletaan syömään.

06:53 - Ja unet jatkuvat.

07:22 - Omat uneni loppuvat lyhyeen, sillä muistan koirat, joiden kanssa on pian hipsittävä pihalle ja tahdon myös suihkuun ihan rauhassa. Päässä soi jostain JVG:n biisistä kohta "Aamul taas ihan hirvee hedari..." - no jep, tuntuu kuolemalta. Jumitusta.

07:56 - Pari juttua blogin puolelle muistiin. Jumitusta.

08:14 - Jumitusta.

08:30 - Jumitusta.

08:34 - Ulos. Väsyttää niin, että oksettaa.

Viime yö oli aika iisi verrattuna moniin muihin öihin, jolloin olen saattanut istua kolme tuntia sängyn laidalla J sylissä ja silti ehtinyt heräämään kymmenestä viiteentoista kertaan. Tuntuu myös tyhmältä valittaa, kun omat yöt ovat varmasti luksusta verrattuna monen muun yöhön, mutta nämä yöt + kodin järjestyksessä pitäminen + yhden takiaisen jatkuva viihdyttäminen saisi luultavasti yhden jos toisen supermutsin väsähtämään, joten onko se ihme, jos en J:n mennessä nukkumaan jaksakaan raahautua enää pois makuuhuoneesta viettämään omaa aikaa? Tällä hetkellä kaikki tuntuu kamalalta, mutta hymy nousee jopa tämän zombin kasvoille viimeistään siinä vaiheessa, kun makuuhuoneesta alkaa kuulua nyyhkytystä tai iloista juttelua, ja sinne mennessä nään maailman ihanimman näyn. 

20.3.2014

TORIKIRPUN PUREMA

Parisen viikkoa sitten vaatekaappi ja -rekki alkoi toden teolla nyppimään, koska todella harva vaate tuntuu omalta. Tiedän tasan tarkkaan millaisiin vaatteisiin tahdon pukeutua, mutta ongelma onkin niiden löytäminen (lukuun ottamatta EMP:ltä, jossa rajoittaakin hinta). Äiti käski kipaista kirppiksellä kenkien takia ja taisin saada kunnon torikirpun pureman, sillä tälläkin hetkellä tekisi mieli googlettaa uusia toreja ja kierrellä ja kaarrella penkomassa hyllyjä. Kenkien sijaan löysin itselleni täydelliset, maastokuvioiset reisitaskuhousut sekä pitkään haluamani liivin (josta muuten saa maksaa kaupassa lähemmäs 50€!). Vaatteista lukeminen saati sitten kirjoittaminen ei todellakaan kuulu tapoihin, mutta näitä voisin hehkuttaa niin paljon, että oli pakko. Ostatteko te paljon käytettyjä vaatteita itsellenne tai lapselle? Käykö kukaan muu enää kirpputorilla vai hoituuko hommat kätevämmin netin välityksellä? 

11.3.2014

THE MARKKINAT

No ne Auran markkinat, joissa viime vuonna kävin pahoinvointini kanssa, vaikka en tiennytkään Juusosta vielä mitään. "...Ja tuskin maltan odottaa, että joskus pääsen ostelemaan oman lapseni kanssa mitä turhimpia leluja huoneen täytteeksi.", kirjoitin lähes päivälleen vuosi sitten, enkä osannut arvata, että jo tänä vuonna pääsisin kokemaan tämän. Ensimmäiset markkinansa J tosin nukkui täysin ohitse, mutta tuliaisiksi pappa kuitenkin osti ihka ekan ilmapallon (ja äiskälle vähän lakua, heh), josta onkin ollut paljon iloa. Markkinoista toivottavasti tulee meille perinne, sillä sitä ne ovat olleet myös omassa lapsuudessani.

6.3.2014

2♥13, OSA 1

Tammikuu


Helmikuu


Maaliskuu


Huhtikuu


Toukokuu


Kesäkuu

3.3.2014

MITÄ JÄBÄ DUUNAA?

Voi rakkaus - niin kovin nopeasti kehittyvä sellainen. Pidemmittä puheitta, J kolme kuukautta...

On pääasiassa iloinen ja juttelevainen, mutta vaatii myös todella paljon seuraa. 2kk-neuvolassa sanottiin, että vauvat alkavat yleensä parin kuukauden jälkeen viihtymään enemmän itsekseen, mutta meillä vaaditaan läsnäoloa ja juttukaveria entistä enemmän. Tällä hetkellä on myös meneillään hieman tavallista itkuisempi kausi, eikä itkulle ole toistaiseksi löydetty syytä. Eilen huomattiin alaikenen kuultavan enemmän kuin ennen ja pieni, vaalea läntti on tullut entistä paremmin esiin, sillä nyt jopa minä huomaan sen. En tiedä, onko ikenen kuultavuus sattumaa vai tekeekö tyyppi todellakin jo hampaita, mutta se selvinee viikkojen kuluessa. Juuson ollessa hyvällä tuulella sitä ei voi olla huomaamatta (saati sitten kuulematta...), koska J:n suu käy papupadan lailla.

Viimeisen kuukauden aikana on myös opittu erilaisia asioita, kuten kiljuminen. Kiljuminen tulee tehdä mahdollisimman kovalla volyymilla, jotta äidin ja isin korvat menevät lukkoon, kissa luikkii puuhunsa ja koira katsoo hämmentyneenä. Kiljuminen on kivaa.

Suloisin opittu asia on ääneen nauraminen. Ensimmäiset kikatukset tuli hypyttämällä toista ylös ja alas, ja toistelemalla suhisevalla ässällä sanaa Gugu-pissis. Nykyään hauskimmat asiat taitaa olla masun "syöminen" ja "rouskuttaminen", ääntelyiden matkiminen ja se kun nostetaan hitaasti käsistä kiinni pitäen makuulta istumaan. Sydän pakahtuu siihen räkättämiseen!

Viihtyvyyden kanssa on ajoittain ollut ongelmia, joten tyyppi ei erityisemmin ole viihtynyt lattialla ja siitä syystä pelkäsinkin kehitystä (tai sen puutetta) pään kannattelun suhteen. Poika kannatteli kyllä hienosti päätään sylissä ollessa, vaikka nokkimista on edelleenkin, mutta leikkimatolla touhu oli täysin toivotonta, sillä toinen vain itki otsa tai poski lattiassa. Masulla oleminen ei vieläkään kuulu top-listalle, mutta pää nousee jo huomattavasti paremmin. Seuraavaksi saakin pelätä, miten käy kääntymisen kanssa, mutta luultavasti sekin huoli osoittautuu ennemmin tai myöhemmin turhaksi.

Myös uusi,  ei-niin-mukava, opittu taito on käsien löytäminen. Löytämisessä itsessään ei ole mitään vikaa, mutta kummasti ne kädet löytävät jatkuvasti tiensä suuhun. Ja sitten koiraan. Ja suuhun. Ja koiraan. Ja suuhun. Voitte arvata montako kertaa päivässä niitä karvoja kaivellaan pois kuolaisista käsistä ja suusta... Aika monta! Tästäkin taidosta saa kuitenkin olla hirvittävän ylpeä ja käsien löytämisen myötä. J on myös oppinut tarttumaan asioihin. Jopa siihen koiraan. J roikkuu koirassa, rätissä, leuluissa, tutissa, vaatteissa, puhelimessa, hiuksissa - oikeastaan ihan missä vain, mihin nyt sattuu kätensä saamaan. Parin päivän sisällä jalatkin ovat alkaneet kiinnostamaan enemmän ja viimeksi tänään oli kova yritys saada sukkaa pois jalasta. Kohta meillä siis ollaan jatkuvasti ilman sukkia, mutta onneksi kesä on jo tuloillaan.

Sen lisäksi, että J on alkanut seurailemaan käsiään ja löytänyt jalkansa, on myös ympärillä pyöriviä ja hyöriviä asioita tullut seurattua tarkemmin. Eniten seurattu asia täällä taitaa olla Aapeli tai sohvan selkänojalla (ja mun päälläni...) kiipeilevä Jane. Pikku-Gugu jaksaa tuijotella vaikka ja kuinka Apsua, joka heiluttelee vieressä häntää, ravaa ohi ja leikkii. 2kk-postauksen jälkeen utelias silmäpari on löytänyt myös Ticon, mutta Aapeli on koirista selkeästi se kiinnostavampi. 

Ympärillä olevat ihmisetkin ovat kovin kiinnostavia, mutta vierastaminen on tullut jo kuvioihin ja tällä hetkellä J vierastaa oikeastaan kaikkia muita ihmisiä paitsi meitä kahta ja mun äitiä, mummuaan.

Kolmen kuukauden ikäinen J käyttää Liberon 3-koon vaippoja ja pukeutuu 56/62 koon vaatteisiin, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta (50/56 housut liian isot, 68 body sopiva). 

J nukkuu jokaisen yönsä omassa sängyssä, meidän sängyn vieressä. Nukkumaanmenoajassa pyritään olemaan melko tarkkoja, sillä ennen kymmentä ja yhdentoista jälkeen aloitetut unet tarkoittavat huonosti nukuttua yötä. Unten alettua kello 22 - 23 ne kestävät useimmiten aamuun (noin 07 - 09) asti ja jatkuvat pienen tankkauksen jälkeen parin tunnin ajan (= herätys 09 - 11). Päiväunet sujuvat yhä vähän niin ja näin, mutta ehkä vähän paremmin kuin kuukausi sitten. Vaunuilu ja autoilu ovat yhä paras tapa saada J nukkumaan, mutta myös pehmeässä vaunukopassa keinuttaminen ja rätti silmillä nukkuminen on tuottanut tuloksia muutamaan otteeseen, kiitos vaan vinkeistä! "Riippuvuus"varoituksesta huolimatta päätettiin kokeilla myös koliikkikeinua, joka onkin  J:n mielestä oikeinkin hauska laite ja onpa siinäkin saatu otettua pieniä nokosia.

Toistaiseksi meillä kasvetaan ainoastaan rintamaidolla. Nykyään suositellaan imettämään vähintään puolivuotiaaksi asti, jos kasvu vain on riittävää, mutta luulen, että meillä aloitetaan erilaisten soseiden maistelu tässä kolmen - neljän kuukauden iässä, vaikkei varsinaista tarvetta vielä olekaan. J syö päivisin noin 5 - 20 minuutin pätkiä ja masun täyttyessä alkaa kunnon virnuilu ja maailma iloisin, pieni jokeltelu - ja sydän pakahtuu taas. Iltaisin sitten tankataan kunnolla, jotta jaksetaan taas yön yli seuraavaan aamuun.

Kaiken kaikkiaan J siis on tyytyväinen kaveri, vaikka melkoinen sylivauva ja seuraa vaativa edelleen onkin, mutta ehkä on vain tullut äitiinsä. Nimimerkki: Janna, parin kuukauden kuluttua 21 vuotta, köllötteli 1,5 viikkoa sitten ruokalevolla isin vieressä.  Heh.